perjantai 25. syyskuuta 2015

LUONTORETKI LAS PALMASIN KESKUSTASSA

24to 09 2015 ALTAVISTA Las Palmas G.C.
Vaikka eilisiltainen Pantalan Party, siis juhlat K-laiturilla olivatkin verottaa tätä päivää, niin rankaisin itseäni käsipyykillä ja monella muulla pikkuaskareella. Kävin taas anelemassa satamatoimistossa pari kuukauden jatkoaikaa paikassa K53. taas kolme mietä kävi ARC listan läpi ja totesivat paikkani olevan todellakin vapaa Arkin aikaan, niin kuin olin kertonut. Taas sain kehotuksen tulla uudelleen, ei mañana, vaan maanantaina. He selvittävät kisajärjestelijöiltä, että paikka todellakin on vapaa.
Illalla laiturilla punaviinin innoittamana kielenkantani avautuivat ja kyselin paikalliselta kaunottarelta, että kukahan voisi opastaa minut oiville lintujen tarkkailupaikoille. Hän kertoi omistavansa maa-alueen Parque Doramasista ylös Fernando León y Castilloon ja kehui sen alueen linturikkautta ja kauneutta keskellä Las Palmasin keskustaa. Löysimme yhteisen ystävän Robinin. Neito lupasi myös selvittää saisinko tällä alueella olevalta eläintieteen museolta apua kunnollisen lintukirjankin hankintaan. Eihän minulla niitä olekaan vasta kuin 17 versiota. odottelin rauhassa iltaa ja kiipesin ylös kukkulalle ihailemaan näkymiä satamiin ja tarkkailemaan luonnon kauneutta. Turkin kyyhkyn tunnistin helpolla, mutta pikkutirpusissa on vielä ja taas opiskeltavaa. Askeleita tänään 13 tuhatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti