keskiviikko 21. syyskuuta 2016
PAKKOLÄHTÖ
Lauantaina 17.syyskuuta 2016 tuli sitten se päivä, jolloin jouduin lähtemään ARCn alta pois Las Palmasista. Luulin jo löytäneeni ratkaisun suomalaisesta veneestä, joka poistui telakalta perjantai-iltana. Enää ei pitänytkään paikkaansa tuo lupaus, että saan Immgrantin ylös välittömästi kun yksikin vene lähtee. Nyt listalla oli monta ennen minua. Poistuin hiljaisena telakkaa johtavan naisen työhuonesta.
17la 09 2016 Las Palmas, Gran Canaria. 10:03, Log 7156, Mh 2301,7.
Kymmeneksi ajoitettu lähtö meni kolmella minuutilla yli. Moottori toimi moitteettomasti ja Savannahin auttaessa köysien irrottamisessa lähtö laiturista oli helppoa.
Laiturille ei olekaan jäänyt kukaan heiluttelemaan sitten kahden vuoden takaisen kesäkuisen Raumalta lähtöni jälkeen.
Las Palmasin satamasta lähtee kolme suurta regattaa kahden kuukauden aikana sanovat marinerot. Onhan siinä ARC+ ragatassakin 80 venettä, ARKissa nyt jo 300.
Vielä viime vaiheessa eilen koetin löytää mahdollisuutta saada edes etupurjeen paikoilleen, jotta pääsisin seilaamaan myötäiseen. Keulafoili oli niin likainen ja täynnä pölyä, että jätin rullalaitteen asentamisen kesken.
Menin moottorilla lyhyintä reittiä lähellä rantaa ja tunnetusti siellä ovat myös kovimmat tuulet. Tuulivoimalat jauhoivat energiaa ja erilaiset liitovarjot ja -purjeet viilettivät kovaa vauhtia. Annoin tilaa tuulenkäyttäjille ja tarkkailin heidän läheltä piti tilanteitaan.
Läheltä piti minullakin, kun valtaisasta aaltovaahdosta tuli esiin kalapyydyksen merkki. Olin kulkemassa kalastusalueen ja rannan välistä.
Tuuli kävi niskan päälle ja niin otin, raumalaistakin raumalaisemman päähineen, sydvestin käyttööni. Se on todella hyvä myötätuuli lakki. Kuvan lipusta näette tuulen voiman. Tässä vaiheessa oli 14 m/s.
Maspalomasin dyynien paikkeilla oli vielä tuulta ja pääsin ratsastamaan aalloilla. Selvästikin likainen merirokon valtaama pohja vei vauhdista paari solmua pois.
Kohta Faron majakan jälkeen tuli tuuleton vyöhyke ja loppumatka oli lievää vastatuulta Puerto de Mogániin.
Puerto de Mogán, paikka nro 114. Log 7198/42Nm. Mh 2310,5 / 8.7h.
Pääsin tuttuun paikkaan, jossa oli vuosi sitten, paikka numero 114 laiturin sisäpäässä miltei ravintoloiden kyljessä. Olin ihaillut täydenkuun puhkeamista jo pari iltaa. Nyt otin kameran ja jalustan ja lähdin kuvaamaan tuota upeaa näkyä. Ihmissilmä suodattaa pois epämieluisan pölyn taivaalta. Vasta katsottuani otoksiani tietokoneen ruudulla petyin pahemman kerran, kuu ei piirtynytkään selvänä.
torstai 15. syyskuuta 2016
LAKKAREMONTTI
15to 09 2016 Las Palmas, Muelle Deportivo Pantalan R30.
Ihan väärään aikaan sain aikaiseksi hankkia Hempplin lakat. Tänä aamuna Marinerot tulivat ja ilmoittivat, että minun pitää lähteä. Ei puhettakaan, että voisin keskustella maanantaina satamakapteeni Manuelon kanssa maanantaina. Aiempiin sopimuksiin ei voinut vedota. Kertoivat tämän paikan varanneen ARK-veneen olevan tulossa. Sama tietohan oli paikassa R17kin, eikä siinä ole vieläkään venettä, kun kaksi viikkoa sitten jouduin siirtymään. Marinerot kiroavat koko ARKin Atlantin pohjaan. Eilen oli suuria vaikeuksia saada kaikki tiskialtaan kiinnikkeet auki. Ei auttanut vaikka tein erikoisruuvimeisselin. Viime yönä keksin blanCn ja lievää väkivaltaa käyttäen väänsin papukaijalla ruostuneen kiinnikkeen sijoiltaan.
Tämän päivän olen järjestellyt telakalle menoa, välillä hakien jo hätäsatamaa. saan olla vielä huomisen päivän tällä paikalla ja löydettyäni suomalaisveneen, joka poistuu huomen illalla telakalta, niin pääsen sn paikalle tekemään pohjan kunnostuksen (Joutnin myrkkymaali tulee Norjasta tiistaina), kylkien vahauksen ja maston tarkistuksen ja kunnostuksen. kaiken lisäksi savannah muuttaa äitineen ennen kuun vaihdetta.
keskiviikko 7. syyskuuta 2016
VOR SEILASI
07ke 09 2016 Muelle Deportivo Las Palmas Pantalan R 30
Aurinko koettele kaikkea niin paljon, että kaikin tavoin tulee suojata lakkauksia ja kauhtuvia materiaaleja. Olen ottanut tavaksi pistää sisääntuloaukkoon VOR sateenvarjon. Tämä suoja on seurannut minua uskollisesti vuodesta 2002.
Nyt tämä Goteborgissa saamani varjo päätti lopettaa yhteistoiminnan ja vapautua seilaamaan tuulen viemänä. Vihuri sen nostikin sijoiltaan, kun olin arvioinut väärin nosteen voiman.
Onneksi kuulin pienen krahahduksen ja totesin aurinkosuojani olevan poissa. Olen sen ennenkin nostanut mantookivaijereista. Nyt sitä ei löytynyt niiltä, eikä veneen vierestä, vaan se seilasi jo hyvän matkan päässä vapaudessa. Seurasin katseella ja nautin sen vapautuneesta myötätuuli menosta – milloin tuuli otti siihen voimakkaasti ja VOR lisäsi vauhtia, parhaimmillaan se ohitti kumijollan, jonka kuski oli ällikällä lyöty eikä nähnyt viittoiluani.
VOR häipyi näköpiirini ulkopuolelle Marina Las Palmasin toimistorakennuksen länsipuolitse. Päätin kuitenkin lähteä pelastamaan ja etsimään rakasta suojaani. Satamalahden toiselle puolelle tulee matkaa runsaat puolitoista kilometriä, joten sain tämän päivän aktiivirannekkeeseen hyötyliikunnalla 22 % suorituksen. Tähystin tarkkaan tuulenpuoleisen rannan tehtyäni arvion mahdollisesta rantautumispaikasta. Päästyäni toimistorakennukselle mietin hetken, kehtaanko (huom. minullakin on jokinlainen ujostus) mennä kysymään onko VOR sateenvarjoani näkynyt seilaavan tästä ohitse? Päätin kuitenkin tämänkin käyvän kieliharjoituksesta. Toimistotyötä tekevä mulkaisi minua juuri niin kuin olin odottanut reaktion olevankin. Onneksi sisään tuli tuttu marinero ja hän purskahti nauriin kysymykseni kuultua. Ihmettelin, oliko siinä sanoissani jokin kieliopillinen hauskuus? Armando kertoi yllättyneensä kauniisti seilaavasta ambrellasta. Samalla hän näytti naapurilaiturilla neitoa, joka juuri pisti kasaan VORiani. Sain viittoiluyhteyden kaunottareen ja saatoin antaa poskisuudelmat tälle purjehtijanaiselle. Tämä ranskatar ei aivan saanut selvää rauma-espanja-englanti selvityksestäni, mutta hauskaa meillä oli. Gracias mi Amiga!
Täytyy vaan todeta, ettei mikään ole kestävää, kun tänään Muston mustasta VOR repusta meni vetoketju rikki. No onhan 14 vuotta repulle pitkä ikä. Siitä maltan nyt luopua, tosin ajattelin vielä ratkoa nuo lukot talteen.
tiistai 6. syyskuuta 2016
VOLVO SEILAUS TAAS
06ma 09 2016 Las Palmas Gran Canaria
Vuonna 2002 pääsin VO60 ruoriin ja sain spinnutella Ruotsissa Tjörnin-saarelta Göteborgiin. Eilinen Volvo seilaus täällä Las Palmasissa ei ollut aivan yhtä pitkä, mutta monivivahteinen kylläkin. Helteinen sää ja tuuli olivat haasteellisia, kun rannan läheisyydessä syntyi huomattavia, jopa vaarallisen hallitsemattomia, nosteita. Tämä tilanne, mahdollisuus Volvotteluun, syntyi niin nopeasti, etten ennättänyt ottaa kameraa mukaan. Kunhan vaan kävelin kutsun saatuani Marina Las Palmasin officelle. Huomiseksi saan joitakin kuvia jutun liitteeksi.
perjantai 26. elokuuta 2016
KIERROKSET
26pe08 2016 Muelle Deportivo R30, Las Palmas G.C.
Eilisessä päivityksessä kerroin Volvon kierrosten olevan hukassa. No, soitin illalla Roosin Rapalle ja hetken keskusteltuamme epäili Rapa potkurissa olevan jotain kierroksia estävää tai vain likainen. Silloin ymmärsin, että ne täydet 3600 kierrosta ovat tulleet laiturissa käytettäessä. Veneen nopeus moottorilla ajettaessa on poikkeuksellisen alhainen. Se korjaantuu, kun nostan Immigrantin syyshuoltoon. Silloin pistän pohjan ja potkurin sekä maston jälleen liukkaaseen kuntoon.
Mahdoitteko eilisen jutun kuvassa huomata lämminvesisuihkuani. Ei immigrantissa sentään ole siirrytty paineveteen, -jaa miksei. Tuleehan tuo EkoLämminVesi omalla painollaan. Näillä helteillä lämmintä vettä tulee kunhan kraanasta laskee.
torstai 25. elokuuta 2016
SIIRTOSEILAUS
25to 08 2015 Suurisuunatainen siirto
Eilen, kesken helteisen iltapäivälevon, koputettiin Immigrantin keulaan. Tämän poikkeuksellisen äänen sai aikaan marinero, joka ilmoitti pakollisesta siirrosta toiseen paikkaan. Sovin tulevani yhdentoista maissa. Tämä hyvä, sanoi merinero ja kertoi iltapäivällä jollan olevan miehittämätön. Paikka ilmoitettaisiin siirtovaiheessa. Aamulla tullessani veneelle kokeilin moottorin käynnistymistä. Volvo oli palannut helppoon käynnistykseen. Tuosta iloitsin todella niin tuntuvasti, että meinasin katkaista alkoholittoman kuukauden voitto-oluella. Sain kuitenkin hillittyä itseni. Ilmoitin VHFllä olevani valmis siirto-operaatioon, sain tavanomaisen espanjalaisen vastauksen, pitää odottaa jonkin aikaa.
Pyysin tunnin odottelun jälkeen luvan saada mennä ulos satamasta tsekkausajolle. Marinero ilmoitti olevansa edelleen yksin toimistossa, joten se sopi hänelle oikein hyvin. Ajoin aallonmurtajasta ohi ja harjoittelevien optarien ja väistelin sisään tulevaa laivaa, jota hinaajat avustivat. Automaattiohjaus toimi moitteettomasti. Nyt kun Volvon käynnistymishäiriö on poistunut, niin uutena ongelmana on vajavaiset kierrokset. Tähän saakka Volvon (D1-30) maksimikierrokset ovat olleet 3600 ja nyt kone otti vain 2700 kierrosta. Mistä kiikastaa? Käyntiääni on palannut mukavan tasaiseksi. Moottori toimi kuitenkin hallittavasti ja kiinnityin helposti Puerto de Las Palmasin Reseption laituriin. menin toimistoon kovin turhautuneen tuntuisen marineron juttusille. Hän kirosi koko ARC purjehduksen Atlantin pohjaan. Lisäsin vielä paineita, kun torjuin tarjotun paikan Pantalan T:ssä. Keskustelu oli molemminpuolista huokailua, pään hieromista ja käsien levittelyä. Saman aikaisesti joku soitti ja oli samalla asialla. Ymmärsin tuskastuneen selvityksen, ettei paikkoja yksinkertaisesti ole jaettavana. Omassa asiassani päästiin eteenpäin, kun marinero kertoi R-laiturin olevan yli kymmenmetrisille veneille. Ihmettelin, mutten ehtinyt sanallisesti kertoa kantaani ennen kuin hän sanoi Immigrantin olevan vain kahdeksan metriä. Oikaisin väärinkäsityksen ja kerroin mitaksi 11,3 metriä. No nyt löytyi paikka samaisen laiturin päästä, jopa kylkikiinnityksellä. Tämä paikka, R30, on varattu tämän kuun loppuun saakka, mutta marinero uskoi sen pysyvän vapaana.
Vielä ei ratkennut onko mahdollista saada paikkaa marraskuun loppuun saakka. Satamakapteeni Manuelo tulee lomalta 19 syyskuuta ja tuolloin menemme pyytämään rukoillen paikkaa yli ARCn lähdön. Tämä Atlantic Rally for Cruiser ajaa suurimman osan veneistä muihin saarten satamiin. Viime vuonna Immigrant oli Puerto Mogánissa. Arkin lähtöviikon olin majoittuneena Masin ja Timon kanssa pienessä veneessä, jota ruotsalainen vuokraa asuinkäyttöön. No olihan sekin kokemus. Nyt ajoin paikkaan R30, jossa olen aiemminkin ollut.
Jos jollakulla on ajatus Volvon käyntiongelmassa, siis kierrosten vähenemisellä, olisin kiitollinen saamistani ohjeista tilanteen korjaamiseen. Sähköpostiosoitteeni on edelleenkin: immigrant.ns(at)gmail.com. Gracias y Saludos, Popi.
maanantai 8. elokuuta 2016
MERINÄKYMIÄ
Kaksi viikkoa Raumameren partaalla 21to07 – 03ke 08 2016
Rauman Pitsiviikko ja varsinkin Pitsivaatteiden muotinäytös antoivat uuden aiheen matkustaa Raumalle toistamiseen tämän kesän aikana. Sain sovittua vuokralaiseni kanssa, että hän asustelee mökillä viikon ennen muuttoaan ja niin pääsimme asustelemaan omaan asuntooni kahdeksi viikoksi.
Saunomme viikon aikana neljästi. Vapaat illat kuluivat parvekkeella vaihtuvaa merimaisemaa ihastellessa. Tämä antoikin sen merellisen tunnelman, että saatoin kirjoittaa sen blogiini. Viimeisenä iltana kolmimastoalus toivotti meille hyvää matkaa ja tervetuloa joskus takaisen parvekkeelle.
Turussa oli Swan Regatta ja kävimme seuraamassa sateisessa säässä Joutsenten paraatia. Raumalaistuttuja olivat Pekat Kuusniemi ja Paasikivi Fontana IV:llä. Oras oli tämän Swan 50 vuotta Regatan pääsponsori.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


























