sunnuntai 20. joulukuuta 2015

GOMERALLE

17to 12 1015 Teneriffalta Gomeralle
Blogin kirjoittaminen, aamusuihkut ja ruokailu täyttivät torstaiaamun. Seurasimme veneilyn koulutustapahtumaa jonkin aikaa ja lähdimme 1135 kohti Gomeraa. Takatuuli pisti avaamaan vain etupurjeen, jolla etenimme mukavaa 4,5 - 5,5 solmun vauhtia taas lentoliikennettä tarkkaillen. Armaksella on uusi katamaraanialus, jota ilmeisesti testattiin meriolosuhteissa. Ihmettelin uutta ääntä ohjuslaitteissa, alkuun voitelin laakerin fairivedellä ja sitä tehdessäni ymmärsin peräsinakselin yläpään liikkuvan. Nopea takalaatikon, osittainen, tyhjennys ja neljän kasimillisen ruuvimutteri-yhdistelmän kiristys. Väkisinkin tästä tulee mustelmat sekä reisiin, että hauiksiin. Tuuli kääntyi koko ajan ja taas pääsimme banaanilla Gomeran San Sebastianin sataman suulle. Akkujen jännitys on laskenut huomattavasti, joten käynnistin moottorin hyvissä ajoin ennen aallonmurtaja-aukkoa. Samalla tarkkailin Fred Olsenin oloa satamassa ja sanoin Satulle sen lähtevän varmankin puoli kuudelta samanaikaisesti, kun ajamme sisään altaaseen. Näin kävikin, mutta ajoimme turvallisesti pienveneille osoitettua poijutettua satama-altaan osaa. Seisahduimme huoltoasemalaituriin, jossa marinero antoi minun valita paikan C-laiturista. Paikka C8 on nyt meidän. Täällä on taas valtava määrä soutuveneitä tai suotulaitteita, joilla aiotaan ylittää Atlantti. Pian meille selvisi, että lähtö on sunnuntaiaamulla.
Loki: 1135 San Miguel de Tenerife, log 6683, Mh 2232,5 / 1145 Etuseili auki, moottori seis / 1445 peräsinakselin yläpään kiinnityksen kiristys / 1630 Etuseili sisään,moottori ja akkujen lataus / 1730 Satama-altaaseen Fred Olsenin lähtiessä, San Sebastian de la Gomera, (C8) log 6714/31 nM, Mh 2233,4/ 1,9h.
17to – 20su 12 2015 San Sebastian de la Gomera.
Vietimme Satun kanssa Gomeralla kolme päivää tutustuen perjantaina San Sebastianiin ja autoillen saaren läpikotaisin lauantaina, tutustuimme samalla Garajonayn kansallispuistoon, joka on maailmanperintöä. Sunnuntaina lähtivät suotuveneet kohti Caribian Antiguaa, siitä tapahtumasta onkin jo erillinen kirjoitus, mitä nyt Satu kompastui törröttävään laiturilankkuun, seurauksena nenän alla punajälki, leuassa mustelma ja pikkurilli laastarissa. Kädessä olleelle tabletille ei tullut vaurioita komeassa viiden metrin hyljesyöksyssä. Nyt sunnuntai-illalla tarkkailemme tuuliennusteita ja pohdimme missä haluamme viettää Jouluaaton.
Ps. San Sebaian de la Gomera on todellista portaikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti