keskiviikko 3. helmikuuta 2016

PALUU G.C. KOTISATAMAAN

01ma 02 2016 San Miguel de Tenerife – Las Palmas de Gran Canaria.
Eilisen lähtöharjoituksen jälkeen herätyskellomme oli soimassa jo kuudelta, mutta Satu soitti 0530 ja toivotti hyvää matkaa. Kuuntelin hetken tuulen ääntä ja ilmoitin gastistolle herätyksen siirtyvän tunnilla. Seitsemältä kömmimme ylös ja teimme aamutoimet ja jo ennen kahdeksaa olimme irrottaneet köydet San Miguelin laiturista. Aallonmurtajan jälkeen purimme kakkosreivin ja saimme ison ylös. Avasin rullafokkaa vähän, sillä olimme Teneriffan saaren tuuliputkessa - kiihdytyskaistalla. Kolmeen otteeseen rullalaitteen sisäänvetonaru haki paikkansa rullalaitteen ulkopuolelta ja se oli otettava kokonaan sisään. Kippari joutui ponnistelemaan lujasti saadakseen purjeen sisään ja sisäänvetonarun oikeaan paikkaan. Juuri, kun tilanne näytti hyvältä antoi Harkkenin rullalaite yllätäin periksi ja etuseili aukeni kokonaan. Jouduimme laskemaan kurssia viitisentoista astetta, mutta onneksi tuuli alkoi puolen tunnin kuluttua kääntää suuntaansa koilliseen. Valtaisat aaltomassat painoivat meitä kaakkoon, sitten itään ja tuulen kääntyessä seilasimme vasta-aaltoon. Komeimmat valtamerilaineet tällä AinaVapaaSeilauksella. Iirolle ne olivat liikaa ja hänelle tuli paastopäivä. Ennen puoltapäivää jouduin käynnistämään moottorin akkujännitteen nostamiseksi, samalla päätin suunnata Las Palmasiin. Tuulta oli tässä vaiheessa sopivasti 8 m/s. Koko valoisan päivän aikana olemme nähneet vain kaksi purjevenettä. Armas ja Fred Olsen näkyivät pariin otteeseen. Tuuli kääntyi pohjoiseen ja sen nopeus laski kuudesta kolmeen metriin sekunnissa. 1835 laskimme ison (log 7119). La Isleta alkaa hahmottua selkeämmin, Sirkka ja Iiro epäilevät törmäystä, kun olin pitkään etukajuutassa. Canterasin valot näkyvät pitkänä nauhana ja vielä pidempänä ja kirkkaampana näkyvät Las Palmasin sataman valot. onneksi meillä on käytössä luotattava plotteri. Ensimmäisen kerran, kun tulin Las Palmasiin plotteri otti nokkaansa suurista merikaapeleista juuri Isletan kärjessä. Onneksi tuttu vene meni edellä ja niin saatoin kysyä ohjeita Heikiltä. Tämä on jo viidestoista kerta kun tulen Muelle Deportivoon ja tällä kertaa vain yksilaiva ja kalastusalus ovat liikkeellä, toista kymmentä ankkuroituneina redille. 2115 kiinnityimme kyljittäin Reseptions laituriin, jossa olemme yötä. Sirkalle ja minulle maistuivat rommitotit ja Iirolle päivän ensimmäiset oluet. Yhdessätoista tunnissa seilasimme 72 mailia, moottoriavusteista tai akkulatausta siitä oli 8,8 tuntia. Sirkalle ja Iirolle kertyi valtamerimaileja kolmelta varsinaiselta legiltä yhteensä 205 ja kaikenlaista keliä, upeasta yöylipurjehduksesta kuun sillalla, kovaan vastatuuleen, jopa liiankin kovaan. Luonnikasta oli seilata heidän kanssaan ja saada kehuja ja ihmetystä ruuistani. (noinko ruoka taipuu?)
Log: 0753 San Miguel de Tenerife – log 7026,Mh 2281,0 / 0815 Iso täytenä ja etuseilin kolmosena , tuulta 8 m/s./ 0900 Tuulta 15 m/s NE, aallokko 5 metristä, aaltoväli 40m. Harkkenin rulla aukesi ja etuseili täytenä, kurssin lasku 15 astetta kryssistä. / Tuuli kääntyy NNE 10m/s / 1133 moottori päälle akkujen lataamiseksi, suunta kohti Las Palmasia, tuulta 8m/s / Tuuli kääntyy N ja laskee 6-3 m/s / 1835 Iso alas Log 7119 / 2115 Las Palmas de Gran Canaria, Marina Las Palmas, Mulle Deportivo Reseption. log 7134 / 72 nM, Mh 2289,8 / 8,8 h.
02ti 02 Siirto vanhaan paikkaan R17 ja Harkken, 03ke 02 2016 Aadelit kotiin
Tiistaiaamulla kävin maksamassa satamamaksun parilta viikolta 102 €, seuraavaksi kävimme tankkaamassa 84,19 litraa dieseliä ja sitten haimme KAURI varastoveneestä kolme kollia. Saimme luottamuksella luvan ajaa paikkaan R 17. Totesivat minut niin varmaksi veneen käsittelijäksi, ettei marineroja tarvita turvaamaan muita veneitä. Suihkujen jälkeen veneen hoitoa ja rikkoutuneen Harkkenin korjauksen selvittelyä. Soitin Telkolan Timolle ja lähetin kuvan Harkkenista. Aikaisin keskiviikona sain Herralan Jukkalta diagnoosin ja Harkkenin räjäytyskuvat. Iltapäivällä kerrytimme askelia käymällä pikkuaterialla Parque Cartalinassa ja Canterasin rannalla. Illalla söimme hyvät ankat ja Sirkka pihvin Pier 19ssa. Pakkaamaan päästin lähtijät vasta myöhään illalla ja varsinaisesti lähtöpäivänä.
Gracias su Visitas Sikke ja Ikro!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti