lauantai 23. huhtikuuta 2016

MASIN VOLVON KEVÄTLAKKO

22pe 04 2016 VENEEN SIIRTOKEIKKA
Olin kauniin sään vallitessa lupautunut ystäväni Oran Masin veneen laskuavuksi ja kaveriksi siirtoon. Kyseisen aamun sarastaessa jouduin krapaamaan autoni ikkunat. Keli oli hyytävän kylmä aamuseitsemältä.
Kohtasimme Merimaskun kirkkorannassa ja jätimme toisen auton sinne. Ajelimme Ahteentakaan, missä Fingulfin kelkka oli jo kuljetusalustalla, samoin masto pitkällä kuljetustrailerilla. Näistä muodostui mielenkiintoinen kulkue kilometrin siirtomatkalle. Rannassa odotti komea nosturi, jolla veneen siirto veteen ja maston asennus sujuivat täydellisesti.
Lähdimme vesitankkaukseen naapurimökille ja siirtoon kohti Merimaskun Kirkkorantaa. Ihmettelin haahkojen suurta määrää huviloiden rannoilla. Uroshaahkat, Kalkakset, ovat haarniskapukuisten ritarien oloisia, upeita vesilintuja. Siirrossa kylmässä kymmenen sekunti metrin tuulessa kaikki sujui hyvin, kunnes Laisaaren aukolla yllättäen moottorin kierrokset tippuivat minimiin ja Volvo sammui. Koetimme starttailla sitä jonkin aikaa. Olimme selvällä selällä Onnenperän ja Pahaluodon välissä Ajolan venesataman länsipuolella. Laskimme ankkurin, minä jäin ankkurivahtiin ja käskystä starttaamaan moottoria. Masi vaihtoi polttoainesuodattimet ja tarkasti ilmasuodattimen tiiviin asennuksen sekä lisäsi polttoainetta. Muutama soitto ammattiasentajalle ja epäilykset kohdistuivat imupuolen syöttöletkun virheeseen. Pumpun kalvoa epäilivät merivartijat, jotka hälytimme apuun. Tuo rautavene lähti Nauvosta, jouduimme odottelemaan sitä jonkin aikaa.
Hinaus sujui hyvin, runsaan kuuden solmun vauhdilla. Tasaista vauhtia alkukiihdytyksen jälkeen etenimme kohti Haapalanrantaa.
Selkeän ohjeistuksen jälkeen rautavene ajoi keulan laiturin päähän ja Masi ohjasi veneensä kylkikiinnitykseen tukevaan laituriin. Köysien vaihto kädestä käteen onnistui täydellisesti, merivartiosto poistui ja niin olimme omillamme.
Vielä viimeiset yritykset löytää ilmavuoto polttoainejärjestelmästä osoitti, ettei pumpun kalvo ollut rikki. valmistelimme veneen jättämisen Haapalanrannan yhteysvenelaituriin. Taksilla ajoimme takaisin Ahteentakaan ja sieltä Masin autolla Merimaskun Kirkkorantaan.
Mielenkiintoisen päivän päätteeksi menimme syömään Naantalin Trappiin räntäsateessa. Venahtihan siinä muutaman tunnin siirtokeikka neljätoistatuntiseksi, eikä isopurje ole vieläkään paikallaan. Kummallakaan purjehtijalla ei ollut minnekään kiire ja niin ihailtavan rauhallisesti molemmat toimimme tilanteessa, jossa moottori teki kevätlakon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti