SAGRADA ARUCAS - IGLESIA DE SAN JUAN PAUTISTA

03pe 02 2017 ARUCAS -IGLESIA DE SAN JUAN PAUTISTA

Olen säästänyt Arucasin kirkkoon ja kehuttuun kaupunkiin tutustumista nämä vuodet, jotka olen oleillut Gran Canarialla. Nyt viime viikon perjantaina hyppäsin 10:10 Las Palmasin San Telmossa bussiin numero 210. Reitti kulki pohjoista rantaa, jolla oli upeita tyrskyjä. Arucas sijaitsee vain 16 kilometrin päässä Las Palmasista, mutta matka kesti kuitenkin 42 minuuttia. Ensinäkemältä Iglesia de San Juan Pautista näytti upealta. Ihmettelin miksi hälytyskellot kuitenkin kilkahtivat.

Tämä uusgoottinen kirkko on sisältä rakenteellisen selkeä kolmilaivainen holvikirkko. 132 kyntiläinen takorautakruunu teki vaikutuksen. Kirkon pääalttari oli selkeä.

Sivualttarit olivat eriaikaisia ja varsinkin kultahohtoineen pikkualttari oli ahkerassa käytössä. Sisällä kirkossa oli todella harras tunnelma, emmekä mekään tutustujat rikkoneet rauhaa.

Iglesia on rakennettu keskelle kaupunkia. Keskeiset kadut ovat pitkälle turistirysiä, sillä niin tunnettu Arucas ja sen kirkko ovat.

Kirkkoaukealle näin miellyttävän näyn, kun isä luki tyttärelleen kirjasta kaupungin historiaa ja rakennetta. Molemmat olivat hartaina liki pyhiinvaeltajan oloisia.

Toinenkin tapahtuma lämmitti mieltäni, kun kaksi maalaria suti vihreää väriä rapattuun seinään kirkon ollessa taustalla. Hyvin olivat pojat henkilönosturinsa tööjänneet jyrkälle kadulle. En tohtinut mennä kysymän, ettei vaan maali ole lateksia. AmmattiMinä on näemmä vielä valppaana, muttei kuitenkaan pakota minua vastuuseen.

Olin vailla karttaa ja esiteitä lähtenyt satunnaisena matkailijana kiertämään Arucasia. Näin teen ensivierailuilla kun haluan saada aidon aistimuksen. Aikani katuja vaellettuani ja noustuani jo monta jyrkkää katua näin mielenkiintoisen kyltin ja seuraavassa risteyksessä näin korkealla olevan näköalapaikan. Ja niin seurasin Montaña de Arucas kylttejä. Päätin kiivetä sille.

Kaupunkikulttuurin tutustuminen muuttui luontoretkeksi, kun kuulin marjaisesta pensaasta linnun sirkutusta. Vartin verran tähystin ääntä kohti ja nauhoitin pätkiä laulusta. Vihdoin lintu tuli hetkeksi pensaan sisältä ulkokehälle. Todellakin vain hetkeksi, mutta sain otettua kuvan siitä. Seuraavat kymmenen minuuttia eivät enää tuottaneet linnun kuvaamisen suhteen tulosta, enkä saanut selvää sen selkäkuvioinnista.

Tuota linnun seurantaa haittasi vähän suurikokoinen värikäs Ritariperhosen sukulainen, joka lenteli alhaalla rotkossa.

Seuraavaksi ihailin kaktuksen hedelmiä. Olen niitä ostanutkin kuorittuna ja Savannan niistä valmistamaa mehua nauttinut. Tällä on kokonaistervehdyttävä vaikutus, se uusii verta ja sen aineet puhdistavat suolistoa. Varsinkin berroksesta, vesikrassista, valmistettu mehu sisältää rautaa ja auttaa anemiaan.

Olin käyttänyt runsaasti aikaani tuohon luonto-osioon ja kun katsahdin ylös ja näin tien kiertävän tuota kaksisataa metriä korkeaa mäkeä, niin emmin jo hetken tuossa helteessä - menenkö vai enkö? Tuona hetkenä pakitti taksi yksityistalon pihasta melkein jaloilleni. Kysyin hämmentyneeltä naiskuskilta antaisiko hän kyydin ylös ja niin kiersinkin auton penkillä näköalapaikalle. Näkymät olivat kaikkiin suuntiin hienot. Valo vaan oli vähän haasteellinen. Teneriffan Teide näkyi lännessä ja Las Palmas idässä. Päähuomion vei kuitenkin tuo kirkko. Vilkas autoliikenne pikitiettä kirkon takana haittasi tuota idylliä. Koetin miettiä tuota aikaa sata vuotta sitten, kun ei ollut kuin kärrypolkuja.

Lähdin vaeltamaan alas pitkin asfalttia ja taas tuli uskonpuute mäen kiertämisessä. Löysin poluntapaisen, tai siis paikan, josta joku muukin oli oikaissut. Samalla ihailin idänpuoleista näkymää Canterasiin ja Isletaan.

Yksinkertaisuudessaan suunnitelmani tuntui hyvältä, kunnes sora jalkojeni alla antoi peräksi ja niin tulin viisi metriä jyrkkää rinnettä alas pölyn seassa. Totesin kylmästi, ettei käynyt kuinkaan, kunnes totesin jalanpohjassani tiukkaa pistävää kipua.….

.. jouduin hakemaan tasaista paikkaa, johon saatoin istahtaa. Joka askeleella kipu kasvoi. Kengän jalasta otto oli tuskaa. Kengänpohjassa näin kaktuksen ansapiikin ja saatoin löytää katkenneen piikin jalanpohjasta pilkistämässä. Koetin poistaa sen, mutteivat kynteni kyenneet siihen, joten minun oli pistettävä ei vaelluskenkäni takasin jalkaani. Kipu helpottui pikkuhiljaa ennen kuin olin alhaalla kaupungissa ostamassa pinsettejä. Kaktuksen piikki oli painunut sisälle, enkä enää tavoittanut sitä. Kipu helpotti pikkuhiljaa, enkä enää tunne sitä.

Nyt tehtyäni todellisen tutustumiskierroksen kaupunkiin ja luontoon kävin paikallisessa turistitoimistossa. Hain materiaalia selvittääkseni kaupungin syntyhistoriaa ja taustoja kirkon rakentamiseen. Yritin löytää kaupunkihistoriallisesti varsin ristiriitaiseksi muodostuneen mielikuvan selkeyttämiseksi. Varsinkin Iglesian suunnittelusta ja rakennusvaiheista halusin päästä selvyyteen. Ja aukesihan se sitten osittain pikkuhiljaa. Aiemmin Arehucasina tunnettu kylä tuhoutui tulipalossa vuonna 1478. Kaupunkioikeudet Arucas sai 1800-luvulla.

Ja nyt tämä suuri Iglesia ja oma mielipiteeni siitä: Sen on suunnitellut arkkitehti Manuel Vega i Marsh (1871-1931), joka on ollut itsensä Antoni Gaudin oppilaana. Oppaassa sanotaan, että kirkon uudelleenrakentaminen aloitettiin 1909. Millainen kirkko täällä paikalla oli aiemmin? siitä ei ole mitään mainintaa esitteissä, enkä löytänyt netistäkään tietoa siitä. Kirkko valmistui 1917, vaikkakin viimeiset kivet muurattiin vasta 1977. Gaudin Sagrada Familiaa aloitettiin rakentaa 1883, eikä se ole vieläkään täysin valmis. Tämä Igelsia saatettiin valmiiksi sentään 70 vuodessa. Muitakin yhteneväisyyksiä Iglesiasta löytyy verrattuna esikuvaan, Barcelonan suurimpaan nähtävyyteen, ennen kaikkea näiden kirkkojen suuressa detaljiigassa. Kuitenkin mietin tuota ajankohtaa 1900-luvun alussa, jolloin arkkitehti Manuel Vega i Marsh on Iglesian suunnitellut.

Otin vertailukohdaksi suomalaisia kirkkoja samalta ajalta. Suuresti ihailemani ja lanseeramani nuivuus sai lisää pontta, kun tarkastelin noita vuosisadan alussa rakennettuja Suomen kirkkoja. Lars Sonckin suurenmoiset kansallisromanttista tyylisuuntaa edustavat temppelit ja toisaalta myös yksinkertaisen selkeät hirsirakenteiset salvoskirkot ovat uskollisia materiaalille ja täyttävät täydellisesti myös yhden arkkitehtuurin teorian tärkeimmistä tavoitteista - Rakennuksen pitää elää ajassa.

Mielenkiintoiseksi osoittautui myös kahden arkkitehdin saman ikäisyys. Mietin iällisiä vaikutteita näiden kirkkojen suunnittelussa. Manuel Vega i Marsh on syntynyt 1871 ja Lars Sonck 1870. Yläkuvassa oleva Mikaelinkirkon suunnittelukilpailun Sonck voitti 23 vuotiaana 1894 ja näin lähtökohta on selvästi vanhempi, mutta lopputulos on tuore. Kävin opiskeluaikanani useasti Tampereen Tuomiokirkossa, jonka muistikuva väijyi mielessäni katsellessani Arucasin kirkkoa. Kotimaisessa verrokissa ajalle tyypillinen selkeys toteutuu loistavasti, kun sen sijaan Iglesia vie ajantajun pari sataa vuotta pieleen. Arucasin kirkko tuo mieleeni nykyaikaisen tietokonesuunnittelun, jossa yksityiskohtien lisääminen suunnitelmaan on vahingollisen helppoa. Onko tässä Manuel Vega i March kopioinut tietoisesti Sagrada Familia Temppelin keskelle Arucasin kylää? Nimesinkin tämän Iglesian Sagrada Arucasiksi.

Ps. Älkää polttako päreitänne, tämä on minun näkemykseni tästä kirkosta. Haluan kiittää jo edesmennyttä yliarkkitehti Seppo Rihlamata hänen sytyttämästä kiinnostuksesta kirkkoihin ja arkkitehtuurin teorioihin. Niihin hän luotsasi meitä opiskelijoita useilla ansiokkailla ekskursioilla ja luennoilla. Tuolloin otettu kuvapankki on valitettavasti Raumalla varastoituna, joten jouduin lainaamaan netistä suomalaisten kirkkojen kuvat.