KESKIAIKAISIA RIITTÄÄ

15la 05 2010 Viveiro

Lauantaina, ollessani täällä Viveirossa tuulen vankina, kiersin kaupunkia aina sateen tauottua. Hain kovasti kohtuuhintaista ruokapaikkaa varsinaisesti löytämättä sitä. Päädyin aina yhden kalaravintolan houkuttelevalle ulkolistalle, mutta totesin 17 euron kalan olevan liian tyyris. Pikaruokalaan en suostunut menemään, vaikka sen kyltti olikin haastava.



Päädyin Pizza Amore -kapakkaan, jossa espanjalaisäidit koulivat lapsiaan kovalla äänellä kahdenkymmenen sentin päässä lapsen korvasta. Läpsäytyskään ei ollut kaukana. Vanhan kaupungin keskusta oli muutenkin aivan täynnä lapsiperheitä. Jos pizza oli tehty rakkaudella, niin puuvartisten aseiden tiskaamiseen oli käytetty vain rakkauden sanoja ja vettä oli säästetty.

Viveiro on saanut kaupunkioikeutensa 1100-luvulla. Río Landron yli menee komea keskiaikainen silta, Puente de la Misericordia, jonka silta-arkut on rakennettu 1400-luvulla.



Roomalainen portti (Porta do Valado rakennettu 1200-luvulla) ja siihen liittyvä muuri edustavat aikaa, jolloin ei pitänyt suojautua vain vihollista vastaan, vaan myös spitaali oli muurin takana uhkana. Mahdettiinko silloin vetää tikkua vartiovuoroista ja lyhyemmän tikun saanut joutui ruttotarkastajaksi, eikä paluuta kaupunkiin ollut.



Keskiaikaisen kaupungin mittakaava on mielenkiintoinen, niin kuin Vanhasta Raumasta tiedämme. Tavattoman helpolla huomaa, että näissä kaupungeissa tulee otettua pääasiassa pystykuvia, juuri kapeiden katujen vuoksi.
_

TÄNÄÄN ON PERJANTAI!!!!!

14pe 05 2010 Viveiroon kinaamaan viikonpäivästä

Pysytyin nukkumaan yllättävän rauhallisesti vaikka olin ankkurissa. Nousin vain kerran tarkastamaan paikan säilyneen ennallaan. Herätys oli kello 0600 ja samalla kalastusalus ajoi aivan kylkeä hipoen. Meinasivat varmaankin herättää muukalaisen, mutta minäpä olinkin jo valeilla. Heilutin hyvästiksi perämiehelle ja sammutin ankkurivalon. Yllättävän pitkään ottaa yksinkin aamutoimet ja ulos kajuutasta pääsy. Tunti herätyksestä ja olin ulkona nostamassa isoa mastoon. Sen saatoin tehdä säästöliekillä hikoilematta alusasuani märäksi, mutta ankkurin nostossa nutut väkisinkin kastuivat. Eikä se pentele suostunut nousemaan käsivoimin. Ajattelin jo sen tarttuneen moorings poijujen painoihin. Vetelin minkä jaksoin ja pistin liinan kiinni knaapiin. Varovasti ajoin eteenpäin koko ajan tarkkaillen, ettei köysi lähtenyt keulapulpetissa ajovaloa kohti. Täysin tunnoton homma. Menin keulaan ja vedin ankkuriliinaa ja kas ankkuri oli irronnut pohjasta. Vetelin sen ylös ja huilutin siitä savet pois. Hyvin oli kuokka-ankkuri pureutunut saveen yön aikana.

Ría de Cedeira 0722 log 7402 Mh 859,5

Ilmeisesti ankkurin nostoon pitäisi mennä alasti vain Belluksen sponsoroimat Spinlockit yllä (komea näky), aivan märät olivat kaikki alusasuni lähtiessäni liikkeelle tämän voimasuorituksen jälkeen. (Kuka minua siellä olisi nähnyt ja entäs sitten.) No laskin (niinkuin teen kaikkea tehdessäni, siis LASKEN) availlessani vetoketjuja, että minulla oli yllä neljä ketjullista vaatetta. Kylmä aamuilma ja raaka sumu pakottivat vetämään ketjun kerrallaan kiinni.



Ajoin ulos Ría de Cedeirasta ja nostin isopurjeen täytenä ylös. Aloitin vauhdikkaan seilauksen kohti Viveiroa 0840, kun tulin ulos Biskajalle. Olin lähtenyt liikkeelle jo aamuvarhaisella, vaikka matkaa oli vain saman verran kuin Ämpärporiin (Rauma-Uusikaupunki 36 M), sillä iltapäiväksi oli luvassa kovaa tuulta (>12m/s) ja mikä pahinta 3,5 metrin aallokko. Seilaus myötäiseen (Huomasithan! MYÖTÄISEEN!!) sujui hyvin ja aallokon kehitys ei päässyt liialliseksi. Koko ajan minun piti tarkkana seurata rantaviivaa, jotten antanut liikkaa periksi myötäiselle ja ajautunut vaaniviin karikkoihin. Kiersin tuon, Cabo Ortegalin, nokan kaukaa.



Vasta puolen päivän maissa tuuli ylitti kymmenen metrin lukemat. Kääntyessäni nokan ohitettuani kohti Viveiroa näyttivät tacktickin lukemat seuraavaa: apparent wind 12 m/s, tuulikulma 130 astetta ja nopeus 8,0 kn. Laskekaa siitä todellisen tuulen nopeus. Älkää kertoko Nealleni! Seilasin niin pitkälle lahden pohjaa kuin tohdin ja kolmannen kerran kun tuuli laski pieniin lukemiin, niin käänsin keulan kohti tuulta ja syöksyin ison laskuun (1218). Helmi ei saanut ohjailutuntumaa ja jouduin lopun isosta repimään sivutuulessa alas. Sain kuitenkin köytettyä purjeen siedettävään pakettiin ja rantautumisvalmiuden kuntoon (1230). Käänsin kokan kohti uusia seikkailuja. Miten niin seikkailuja? Viveiroon johtava joki on matalimmillaan 1,1 metriä. Olin seuraillut A Coruñassa vuoroveden liikkeitä ja päätynyt siihen, että iltapäivällä olisi mahdollista päästä ylävedellä sisään Viveiroon. Ajoin neljän syvyystarkastuspisteen (oma nimeämäni piste, joille plotterissa oli syvyyslukema) kautta ja sain selville, että vettä on +1,3-1,5 metriä alavedestä, siis karttaan merkitystä. Näin uskalsin lähteä ajamaan lahden pohjukan Cillerosta matalaa jokiosuutta Viveiroon. Missään vaiheessa loki ei näyttänyt alle 3,6 metrin lukemia. Päättäväisesti kiinnityin sormiponttonilaituriin keula kohti pohjoista, sormen länsipuolelle.

Viveiro 1330 log 7434 Mh 861,9 2,4 / 6,0

Hyvän purjehduspäivän jälkeen otin kipparinsalkkuni ja kävelin koko pitkän sataman läpi sateessa ja +17 asteen lämpötilassa näkemättä ristinsieluakkaan. Löysin kyllä satamatoimiston, mutta ovi oli tiukasti kiinni, eikä minkäännäköistä tietoa aukioloajoista. Palasin veneelle, pistin ulkotilan välttävään (muista sade ja kylmyys) kuntoon ja sulkeuduin sisälle kirjaamaan mustaan vihkoon (todellinen lokikirja)päivän lopputapahtumat ja nauttimaan saapumisrommitotin. Lähdin uudelleen liikkeelle lukitusta portista ja toivoin kielen olevan huulilla vielä kun palaan. Punainen auto ajoi vatsaani ja mies sieltä sisältä katsoi kysyvästi, muttei seisahtanut kun vasta palatessaan laiturin päästä. Arvasin kyseessä olevan satamakapteenin tai ainakin asioita hoitavan henkilön. Mies katsoi kädessäni olevaa roskapussia eikä ottanut minua kyytiinsä sateesta huolimatta, vaan näytti satamatoimiston suuntaan (tiesinhän minä hyvin sen paraakin sijainnin) ja ajoi edellä. Kun menin sisään, tähän ns. toimistoon, mies haukotteli antaumuksellisesti. Ilmeisesti liian lyhyt siesta. Täytin paperin, miehen edelleen jatkaessa haukottelua, ja selvitin lähteväni sunnuntaina. Väsynein näkemäni satamavirkailija laski minun olevan satamassa kolme yötä, kun nyt on torstai. Sanoin: Hola! nyt on PERJANTAI! Laskimme spanjaksi, engelskaksi ja suomeksi päivien kulun ja aina vaan hän aloitti laskemisen torstaista. Sanoin hänelle, että nyt on perjantai ja näytin kalenterista päivää. Pistin voimaa sanalle VIERNES. Emme päässeet asiasta yksimielisyyteen, joten ratkaisin asian sanomalla maksavani vain kaksi yötä. Mies haukotteli ja kirjoitti minulle 42 euron kuitin (A Coruñan kaksi yötä 31,96 nousee koko ajan ylemmäksi hintalaatusuhteessa). Kysyin WiFistä: Ei ole! Mutta suihkuihin sain miellyttävän vastauksen: Ne löytyvät naapurissa olevasta Casinosta. Haukottelija näytti kartalta WiFi mestojen sijainnin, muttei voinut antaa karttaa minulle, kun se oli hänen ainoansa. Lopuksi hän sanoi, että palauta maanantaina lähtiessäsi seinässä olevaan latikkoon. Ota hänestä sitten selvää, avain maanantaina, vaikka olin sanonut lähteväni sunnuntaina. Palasin siis Immigrantille hakemaan suihkukamppeet. Olinhan viettänyt yön ankkurissa ja mikäs sen mukavammin rentouttaisi, kuin kylpy Casinon altaassa. Seurasin kyltitystä ympäri keltaisen funkkisrakennuksen. Huomasin kyllä, että Casino oli jo viettänyt parhaat päivänsä ja sekin haukotteli väsymystään, upeaa funkkista se oli siitä huolimatta. Ei nyt aivan Alvaria, mutta kuitenkin.



Sukelsin huoltoramppia alas ja vastaani tuli valtaisa rumpujen pärinä sekä alakerran (siis homeen) haju. Löysin suihkutilan ja näin korokkeella viisi suihkua verekkäin ilman minkäänlaista väliseinää. Olen täällä Espanjassa, katolilaisuuden ja siveyden, mutta kuitenkin vapaan prostituution maassa, tottunut väljiin väliseinällisiin suihkukoppeihin. Nyt mieleen tulivat kuvat keskitysleireiltä. Ehkä sitä tuntemusta syvensivät pinta-asennusputkien päässä olevat karut palloventtiilihanat. Onneksi lämmintä vettä tulihallitusti. Suihkun jälkeen kävin sateessa vielä Turismossa ja merimuseossa, jossa pääsin nettiin. Sieltä menin läheiseen baariin, jossa oli WiFi ja niin sain skype–yhteyden kotiin. Tyttäreni Nora oli käymässä Esi-Puandissa ja kun kerroin värikkäästi heille millaisessa suojattomassa suihkussa olin ollut. He totesivat yhteen ääneen, ettei Suomessakaan kaikialla ole, esim. Maarianhaminan länsi-sataman suihkutiloissa, väliseiniä. Niin sitä tottuu maan tapoihin. Kuinka taas tuli vertailtua lämpötiloja ja nyt ovat maailmankirjat aivan sekaisin: Raumalla ollaan hellelukemissa (+26C) ja täällä vuosisadan kylmin toukokuu (+16 C). Nettibaarissa kaikki muut polttivat ja lisäksi siellä oli tavattoman huono ilmanvaihto, joten jouduin tuulettamaan tupakansavua pois vaatteistani palattuani veneelle. Menin jo yhdeltätoista nukkumaan tehtyäni hetken kuvia, olinhan herännyt kuudelta.

_

RÍA DE CEDEIRAN LAHDELLE ANKKURIIN

13helatorstai 05 2010 Hankintoja A Coruñassa ja ankkuriin Ría de Cedeiraan

Lähtiessäni Torre de Herculesille vieläkin ihmettelin miksi viranomaisilla oli niin kiire päästä kyytiini merellä (lue kaupallisessa satamassa), kun aluksemme todellakin olivat lopulta samassa satama-altaassa. Olisivat kävelleet maitse luokseni tai uineet sukellusreppu selässä. Ilmeisesti heillä oli päivän kiintiö vielä kesken ja oli pakko löytää vielä yksi uhri häirittäväksi. Minuahan tuo ei suuremmin haitannut, kun pistin miehet vastavuoroisesti töihin ison laskussa.



Tehtyäni viiden kilometrin kövelyn maailman vanhimmalle toimivalle majakalle poikkesin vielä keskustan suurimpaan kirjakauppaan kysymään Nautical almanakkaa. Ei löytynyt heiltäkään, mutta tyttö kertoi, että kahdenkymmenen minuutin kävelymatkan päässä on liike, joka myy ainoastaan merikirjallisuutta. Siis vielä liki tunnin patikointi? Olen kuitenkin niin monta kilometriä jo trampannut se almanakan perään, että tarkistettava tuokin on, sillä vinkki oli niin varman tuntuinen. Sain pisteen kartalle ja sinne suunnistaessani kirosin taas tätä autoille tehtyä kaupunkirakennetta. Kierrä siinä sitten autoramppeja ylös ja alas. Saavuin pisteelle, mutta rastia vain ei löytynyt. Laajensin hakua ja naapurikorttelissa oli vaatimattoman näköinen kauppa täynnä merikirjallisuutta. Katsoin hyllyt läpi. Ei osunut silmiini Purjehtijan Raamattua. Kysyi toiveikkaana isännältä Reeds Nautical Almanac 2010. Hän hymyili ja katsoi ylähyllylle, kurkotti sinne ja otti pienen opuksen; Reeds Small Craft Almanac. Selasin sitä ja totesin käyttökelpoiseksi. Siinä olivat tämän vuoden veden korkeusvaihtelutaulukot ja virtauskuvat. Maksoin ilolla 29,50 euroa tästä pienestä painoksesta. Tällä sataman osalla, Avenida de Xeneralin varrella, näyttävät olevan kaikki venetarvikeliikkeet. Ostin pienen tuubin SikaFlexiä hallintalaitteen tiivistämiseen. Arvasin, ettei ulkopuolinen saumaus pidä pitkään, silti hyväksyin sen Valenciassa. Seuraavasta rautakaupasta löytyi tuo senkattu (vaan ei kupukantainen) ruuvi kaatoaltaaseen. Päätin syödä ennen liikkeelle lähtöä, sillä en ole aikatauluissa niinkään kiinni, kun menen ankkuriin Careidon lahdelle suojaisaan paikkaan. Kunhan vain ennätän ennen pimeää tuonne 28 mailin päähän. Syödessäni italiansalaattia ja paellaa merenantimin ennätin tutustua pieneen Reedsiin. Siitä ei saa apuja vielä näille Espanjan vesille, mutta Ranskan satamista löytyy kymmenkunta. Jatkan edelleen tuon ison Reedsin tai vastaavan metsästämistä.

Kävin suorittamassa kahden päivän satama-maksun ja palauttamassa avaimen. Jännittyneenä odotin kuinka paljon joudun maksamaan uuden palvelurakennuksen rakentamiskuluista, ensiluokkaisesta suihkusta ja kolmen viinipullon setistä. Olin suorastaan hämmästynyt, kun kaveri esitti 31,96 euron maksulapun. Real Club Nautico La Coruña meni kaikessa vertailussa kärkeen; Hyvät suihkut, joista sai lämmintä vettä oikein säännösteltynä. Siistit vessat, joissa oli paperia. Helpolla toimiva portinlukonavain. Uudet laiturit sormiponttoneineen. Ainoa, mikä ei toiminut olivat sähköt laiturilla ja nekin saatiin kuntoon, kun kävin huomauttamassa asiasta. Ja kaiken lisäksi hyvin toimiva WiFi-nettiyhteys veneeseen.



Täällä olisi voinut olla pidempääkin, sillä A Coruñassa on vielä paljon nähtävää. Tulevat kovat tuulet ja ennen kaikkea korkea aallokko Biskajalla ajavat eteenpäin. Tässä on pari päivää, jolloin voi seilaten lyhentää matkaa kohti seuraavaa sovittua satamaa Gijônia, jonne Jorma tulee 22.5.10. Sinne on matkaa kaikkiaan 165 mailia ja käyttökelpoisia satamia olen tälle välille löytänyt neljä. Ennen lähtöäni kävin vielä hyvästelemässä avuliaat kanadalaiset. He seilaavat 2006 vuoden kalenterille, joten enköhän minäkin pärjää viimevuotisella vielä hetken. He olivat käyneet moottoriasentajan puheilla (eivätkä vain lannistuneet puhelimessa käydystä keskustelusta) ja saaneet lupauksen Yanmarinin luistavan kytkimen korjaamisesta viikon sisällä. Toivotin heille pitkää pinnaa ja hyviä tuulia.

Real Club Nautico La Coruña 1530 log 7374 Mh 835,8

Irtauduin vaivatta, vastaisessa tuulessa, laiturista ja ajoin mailin matkan ulospäin seuraavaan marinaan tankkaamaan. Heinäkuussakin ihmettelimme Karin kanssa mistä sinne oikein pitää ajaa, sillä ulkopuolella olevat aallonmurtajapuomin aiheuttavat epäselvyyttä. Ne ovat todellakin vain aallonmurtajia ja niitä voi ohitella miten vain. Marinero oli suuren sataman ulkokärjessä minua vastassa ja olisi mielellään ohjannut minut laituripaikkaan. Ilmoitin tarvitsevani vain dieseliä ja hän joutui pistämään tossua toisen eteen reippaasti ennättääkseen tankille. Tarjosin liftiä veneellä, muttei kelvannut. Tankkasin varakanisterin (25 l) ja tankkiin 36 litraa, hintaan 1,148 €/l. Tässä automaattimaksussa piti ensin määrittää maksimirahamäärä ja sitten tankata. Automaatti veloitti tankatun mukaan. Lähdin A Coruñasta 1600.



Tein satama-altaassa ajaessani valmistelut purjehdukseen. Ajoin aallonmurtajapuomien ja ison aallonmurtajan välistä suoraan ulos. Taas tuli uhitteleva tullivene vastaan keula pystyssä, tällä kertaa se oli kumivene. Onkohan täällä joku erikoistumiskoulutus, jolla luodaan ammattiin lisää voimaa, espanjalaista miehisyyttä. Saivat onneksi veneensä vaakatasoon ja käännettyä ennen törmäystä. Päästyäni selville vesille tein vartin ajan (1615-1630) ykkösreiviä. Jouduin kuitenkin jatkamaan edelleen koneella likivastaiseen. 1900 sammutin moottorin, mutteivät seilit kyenneet syrjäyttämään vastaan tulevaa aallokkoa, joten siirryin moottoriavusteiseen. Cabo Priorin majakka oli ainoa kuvattava tällä välillä.



Jouduin lisäämään kierroksi aina 2400 kierrokseen saakka, jotta saavutin vasta-aaltoon viiden solmun nopeuden. Pimeä uhmasi kuitenkin rantautumistani. Laskin purjeet 2045 ajettuani Riá de Cedeiran suulle. Soittelin Nealle saapuvani perille tuota pikaa. Hän kertoi, että siellä on paljon poijuja (virtuaalimatkailua). Kalapyssyt saapuivat samanaikaisesti pyydyksiltään ja näyttivät osin tietä satamaan. Ei näihin vieraisiin satamiin olisi mitään asiaa ilman plotteria. Kunnioitan suuresti Göran Schildtin matkoja Daphnellaan. Satamalahdelle päästyäni (2105) tarkastin ns. poijut, jotka olivat mooring-köysien palloja. Päädyin kuitenkin laskemaan ankkurin suojaisaan paikkaan. Koko päivän vaivannut sade nopeutti päätöksentekoa.

Ría de Cedeira, ankkuriin 2125 log 7402 28M Mh 859,5 5,7 / 5,3

Onneksi oli syönyt päivän pääaterian jo A Coruñassa, joten pärjäsin nyt vain iltapalalla ja saapumisrommitotilla. Tarkkailin tunnin ankkurin pitävyyttä ja menin nukkumaan sateen ripistessä kajuutan kattoon.



_

TORRE DE HERCULES

13helatorstai 05 2010 Hercules majakka

A Coruñassa viimeksi menomatkalla käydessäni Makan ja Karin kanssa emme noteeranneet Hercules tornia maailmanperintökohteena. Se oli hyväksytty listalle 27. kesäkuuta 2009, eli oli vajaan kuukauden ikäinen kohde, kun kävimme museoratikalla siellä main. Nyt varasin aamupäivän aikaa tutustua tähän uuteen maailmanperintökohteeseen. Matkaa marinasta oli 2,2 km ja se oli hyvää verryttelyä ennen kuin kiipesi 59 metriä korkean majakan 234 askelmaa. Torni on rakennettu 60 metriä korkealla mäellä. Majakan valo näkyy 24 mailin päähän.

Seuraavaksi Nean tekstiä:

Herkuleksen torni



Herkuleksen torni on toiminut majakkana ja maamerkkinä La Coruñan sataman suulla ajanlaskumme alusta, siitä saakka kun roomalaiset rakensivat paikalle majakan, jota kutsuttiin Farum Brigantiumiksi (farum= majakka, paikalla sijainnut kaupunki oli Rooman valtakunnan aikana nimeltään Brigantia). La Coruñan kaupungin perustamisen jälkeen Brigantia jäi vähitellen pois majakan nimestä ja sitä ruvettiin kutsumaan Faroksi (majakka), Casteloksi (linna) ja Castelo Velloksi (vanha linna).



Majakan historiasta on kaksi erilaista kertomusta (mahdollisesti useampiakin): ensimmäisen mukaan kastilialainen kuningas Alfonso X kirjoitti 1200-luvun lopulla ”Cronica Generalin”, jossa hän käytti kreikkalaista myyttiä luodakseen Brigantian tornille mielenkiintoisen tarinan. Sen mukaan kreikkalainen sankari Herkules taisteli kolme päivää Gerion-nimistä troijalaista jättiläistä vastaan, jonka hän tietysti lopulta voitti. Juhlistaakseen voittoaan Herkules rakensi tornin ja hautasi jättiläisen pään tornin alle. Hän kutsui ihmisiä Galatiasta asumaan perustamaansa kaupunkiin. Galatialaisten uudisasukkaiden mukaan seutua ruvettiin kutsumaan Galiciaksi. Tarina kulki kansanperinteenä 1800-1900-luvulle, kunnes majakka nimettiin Herkuleksen torniksi.



Toinen versio löytyy Irlannin kelttiläisestä kansantarustosta: sen mukaan tornin rakensi Brigantian kuningas Breoghain, joka löysi Irlannin tähystäessään tornin huipulta pohjoiseen. Tämän tarinan mukaan majakan alle haudattu pääkallo on Breoghainin – kelttiläiseen perinteeseen kuului haudata pääkalloja rakennusten alle suojelemaan asukkaita vihollisten hyökkäyksiltä.



Torni on rakennettu 60 metriä korkealle kalliolle ja itse tornin korkeus on 59 metriä. Torni koostuu kolmesta ylöspäin pienenevästä kerroksesta, joista ensimmäinen on Rooman valtakunnan aikainen majakkarakennelma. Maailmanperintökohteeseen kuuluvat majakan lisäksi veistospuisto, Monte dos Bicosin rautakautiset kalliokaiverrukset ja muslimihautausmaa.



Herkuleksen torni restauroitiin 1788-1791, säilyttäen alkuperäisen roomalaisen monumentin ydin ja modernisoiden sen navigoinnillinen toiminnallisuus. Majakan julkisivu vuorattiin uusklassisen tyylin mukaiseksi ja suunnittelusta vastasi Eustaquio Giannini. Giannini lisäsi tornin huipulle uuden kerroksen ja hävitti vanhan puolipallon muotoisen kattorakenteen. Majakan huipulle rakennettiin kaksikerroksinen kahdeksankulmion muotoinen huone, jonne majakan lyhty sijoitettiin.



Tornin sisärakenne säilyi muuten ennallaan, mutta tornin sisälle rakennettiin portaat – aiemmin portaat olivat kulkeneet rakennuksen ulkopuolella.



Vanhojen ulkoportaiden sijaan tornia kiertävät nykyisessä julkisivussa vinottain ylöspäin nousevat raidat. Nykyään torni on lähes samassa ulkoasussa kuin 1700-lopun korjaustöiden jälkeen. Majakan Rooman valtakunnan aikaiset perustukset löydettiin 1990-luvulla tehdyissä kaivauksissa.



Torni on hyväksytty maailmanperintölistalle maailman ainoana majakkana, joka on toiminut 2000 vuotta.

_

HEITTOGASTIT ISON LASKUSSA

11ti 05 2010 Välitankkauksella A Coruñaan

Herätys aikaisin (0700) nyt jo seilauspäivinä totuttuun tapaan. Pikapuuron jälkeen toimitin avaimen ja kyselykaavakkeen oven pyöreästä reiästä sisään, irrotin maasähkön ja käynnistin moottorin. Lähdin liikkeelle harmaassa kelissä.

Camariñas 0814 lpog 7325 Mh 846,0

Harmaus esti suurimmaksi osaksi Muxían kuvaamisen. Plotteri halusi heti alkuunsa kulkea reitin toisin päin ja sen selvittäminen tuotti vähän ongelmia, varsinkin kun reitillä oli kalastajia paljon ja heidän kavereitaan katsomassa tuleeko kalaa? Riittäisikö yksi minullekin?



Jouduin tekemään reitin uudelleen, mutta olihan käytettävissä vanhat reittipisteet, joten se sujui jotakuinkin hyvin, mitä nyt sen joutui näppäilemään pyörivän ruorin pinnojen välistä. Päästyäni Camariñasin lahdesta tuuli näytti olevan ennusteiden mukainen ja puhalsi 13 metrin voimalla NNE. Säästökierroksilla (1850) Volvo kehitti vasta-aaltoon vain 3,6 solmun vauhdin, mutta mitäs siitä, onhan minulla aikaa vielä kolme ja puoli kuukautta. Cabo Villano esiintyi eri valokulmilta täysin erilaisena ja siinä meni mukavasti melkein tunti sitä kuvatessa.



Nostin Volvon kierroksia nimenkärjen kierron jälkeen, sillä nopeus laski jo 2,9 solmuun. Olin aamun soimannut itseäni kun en ollut tankannut varakanisteria tankkiin, niin voisin kaikessa rauhassa käyttää isompia kierroksia. Jatkuva sade siinä pitsikaupungissa oli kai tylsistänyt minut enkä ollut näin varautua kaikkeen. Onnekseni voin seisahtua Isla Sisargas Granden suojaan tankkaamaan ja syömään lämpimän aterian. Purjeveneitä on tullut vastaan yksi päivässä. Nyt niitä näkyi jo kaksi ennen levähdystä. Kaukaa katsottuna kävi kateeksi, kun he menivät myötäiseen täysin purjein. Ei se kuitenkaan heilläkään helppoa ollut, sillä tuulen hiljennyttyä kymmeneen metriin oli aallokko kuitenkin voimissaan ja ajoi veneen ohi. Tästä syystä purjeet flätkyttivät. Olisin tietenkin vaihtanut suuntia heidän kanssaan heti, hetkeäkään epäilemättä.



Ennusteen mukaisesti tuuli oli siis laskenut siedettäviin lukemiin ja kun ajoin Sisargas saarten suojaan (1355) tuuli siellä vain 5 m/s. Kolmen saaren muodostama lahti oli tällä pohjoistuulella aivan verraton ankkuripaikka. Jäi kuitenkin ajelehtimaan laskematta ankkuria. Tankkasin toisen 25 litran kanisterin tankkiin, tähän meni seisautuksineen kaksikymmentä minuuttia. Siirryin uudelleen sisemmäksi lahdenpohjukkaan ja seisautin moottorin ruokatauon ajaksi. Tein kolme päivää sitten Spaghetti Corned Beef with garlic, eilen se oli vain pastaa nötkötillä ja tänään (perk…) sikanautaa. Se pyöri suussani kuin haulit (joku voisi tietenkin kuvailla kuin kaviaari). Mutta sikanautaa mitä sikanautaa. Valkosipulikin oli tykkänään haihtunut. No tämä oli reissun melkein ensimmäinen melkein lämminruoka melkein ankkurissa. Itse saariryhmä oli erittäin kaunis, lähetänkin samalla terveiset isosiskolleni, eikö tuo Isla Sisargas Grande helpolla käänny siihen suuntaan.



Kuitenkin tämä viidenkymmenen minuutin tauko ja se lämminruoka (jonka nimeä en tohdi enää miettiä) antoivat huomattavasti lisää puhtia ja kun tuulikin oli vain kahdeksan metriä tullessani saarten suojasta kulki venekin 2400 kierroksella 5,7 kn. 1150, siis tunnin päästä saarilta lähdöstä, ymmärsin purjehdusmahdollisuuden, sillä kurssini kääntyi koko ajan kohti itää ja tuuli pysyi pohjoisessa. Nosti ison täytenä ylös. Tuulen pitäisi laskea vielä tästä seitsemästä jopa viiteen metriin. Uusimpiin maailmanperintökohteisiin kuuluva Torre de Hercules näkyi viidentoista mailin päähän vaaleanpunaisena. Sen väri vaihteli suuresti valon varjon mukaan. Sitä tarkkaillessani huomasin päälleni nousevan mustan ukkospilven. Pidin sitä silmällä ja puin saarten suojassa riisumani jokapojat päälleni varmuuden vuoksi. Se ehkä pelasti minut kastumiselta (ei sada jos on varautunut siihen), sillä takanani satoi paljon. Kuvasin herpaantumatta Hercules majakkaa sitä lähestyessäni. Korkea vesitorni vähän pääsee häiritsemään mereltä katsoen majakkaa. Mutta yllättävän hyvin ympäristössä on huomioitu vanha majakkarakennus. Kuvan olen ottanut kaukaa mailin päästä mereltä, josta tietenkin majakkaa tuleekin tarkastella.



Uskoin, että Hercules oli päivän kohokohta, mutta päästyäni jo loppusuoralle tuli tummansininen isokokoinen vene suoraan kohti keula ylhäällä ja valkoinen kuoha sen kyljillä loistaen. Juuri ennen kohtaamista alus käänsi sivuun ja teki täyden 180 asteen käännöksen ja pudotti nopeuden maksimista minimiin. Totta kai tämä kaarto veneeni edessä aiheutti melkoiset aallot Immigrantille ja purjeet hakkasivat. Näin, että kyseessä oli espanjalainen viranomaisvene (Customs-Adunas-Douane). Hain kannettavan VHFn alhaalta ja odotin heidän yhteydenottoaan. Ajoimme vierekkäin pitkän aallonmurtajan kärjen ohi, matkaa satamaan oli runsaan mailin verran. Rullasin keulapurjeen sisään. Näin heidän laskevan kumiveneensä veteen ja kolmen miehen nousevan siihen. Hetken kuluttua kumivene ajoi viereeni ja ymmärsin poliisimiehen kysyvän voivatko he nousta alukseen. Nyökkäsin ja tein liioitellun suuren kaaren kädelläni (huvittavan tilanteen vuoksi) toivottaakseni heidät veneeseen. Tummansininen uhmaavan näköinen alus seurasi takana (kuin Immigrant siltä pääsisi pakoon).



Kaksi miestä nousi kolmannella yrittämällä veneeseeni ja kertoivat tekevänsä tulotarkastuksen. Totesin, että siitä vaan ja seilasin kaikessa rauhassa eteenpäin koko ajan tarkkaillen, etten satama-altaassa törmää mihinkään. Normaalit kysymykset, joihin olin satamissa vastannut jo sata kertaa. Kirjurina oli aivan onneton tullimies. Vaikutti, että heistä se poliisi olisi paremmin osannut kirjoittaa. Kysymys, mikä oli edellinen satama ja minähän vastasin Camariñas. Tullimies sanoi poliisille, ettei se ole tullisatama. Ymmärsin hyvin tämän keskustelun, mutta en antanut sen häiritä ohjaamistani. Olin ilmoittanut heti alkuunsa heille olevani solo -purjehtija. Kun tullimies kysyi passin numeroa, kerroin hakevani passin sisältä ja komensin poliisin ruoriin. Ojensin nyt jo melkein irtosivuisen passini ja numeron kirjoitettuaan tullimies totesi, että siinä kaikki kysymykset, antoi minulle paperin, sulki kansionsa ja kiitti. Sanoin stop tykkänään, nyt lasketaan isopurje, näytin poliisille, että ohjaa vastatuuleen ja annoin tullimiehelle ison fallin, avasin lukon ja näytin ja sanoin hänelle, että laske kun olen mastolla. Äijät olivat aivan ymmällään ja kumivenettä ajava viranomainen nauroi katketakseen. Kiitin heitä ja päästin jälkiään siivoamatta pois veneestä. Olin jo seilannut ohi vierasvenesataman portin. Olisin toki voinut helpottaa heti alkuun toimitusta antamalla dokumenttisalkusta prujun ja kertovani, että olin tullut Portugalista Espanjan Vigoon. Mutta tulla nyt purjeveneeseen aivan sataman portilla, kun olisivat voineet käydä laiturissa tekemässä samat kysymykset. Tenerifallahan viranomaiset eivät saneet kumivenettään alas tarpeeksi nopeasti ja he tulivat veneelle vasta kun olin jo täyttänyt maihintulokaavakkeen satamakonttorissa. Harmi, etten huomannut pyytää rantautumisapua näiltä mukavilta isonlaskijoilta, varsinkin kun heidän uhmaavan näköinen aluksensa on samassa satama-altaassa. Siinä vasta kumivenemiehellä olisi ollut lystiä.

A Coruña, Real Club Nautico de La Coruña, 1915 log 7374, 49M Mh 853,8 7,8 / 10,0

Kanadalaismies riensi avukseni kun kiinnityin sormiponttoniin tutussa laiturissa. Satamatoimisto oli muuttanut käyntivälillä uuteen komeaan rakennukseen. Lunastin avaimen maksamalla 20 euron pantin. Sain komean kolmen viinipullon tuliaislahjan kerrottuani olleeni täällä aiemminkin. Tutustuin suihkutiloihin, jotka olivat isot ja värikkäät. Epäilen tosin, etteivät ne levyt ole pitkään hyvässä kunnossa (säästetty väärässä paikassa). Sain skype-yhteyden Neaan ja sen jälkeen juttelin vielä Arin kanssa, joka oli valmistautumassa Helatorstaipurjehdukselle. Näin tuli taas maailman asia setvittyä: meneillään on jääkiekon MM ja parin päivän päästä on helatorstai. Tein jonkin aikaa kylmässä kajuutassa kuvia ja aloitin blogitekstin kirjoittamisen ulkona sataessa. Havahduin (ehkä heräsin koneella) ääniin laiturilla ja näin ranskalaisveneen tulleen seuraavaan sormeen. Hetken kuluttua ymmärsin heidän pyrkivän ulos lukitulta alueelta satamatoimiston jo sulkeuduttua. Menin avaimineni portille ja arvelin voivani auttaa heitä. Ajattelin ,että naiset haluavat mennä suihkuun, minulla olisi avain siihen riemuun. Venekunta oli tulossa Azoreilta ja he olivat aivan nälissään, joten ensimmäiseksi he menevät syömään. Olin luottavainen ja lainasin heille avaintani, jonka he palauttivat sitlooraan kahdentoista maissa. Olin niin väsynyt, ettei kirjoittamisesta tullut mitään. Vaivuin pasianssin kautta nukkumaan hyvin ansaittua unta.

_

VIHDOINKIN HUKASSA

10ma 05 2010 Camariñas

Uurastetun siivouspäivän jälkeen uni maistui ja kun tuulikin oli puoliintunut ei mikään häirinnyt nukkumistani. Taas yhdeksältä nousin ylös, juuri kun sinisellä pohjalla valkoristidiagonaalilippuinen vene oli irtautumassa ulkopuolelta kylkikiinnityksestä. Ehdin keskustella heidän kanssaan. Skotit olivat menossa Muxíaan. Siellä ei ole laituria, he ankkuroituvat. Olin vartin myöhässä, enkä ennättänyt heidän mukaansa. No menen bussilla, ajattelin. Lähettelin blogitekstin ja keskustelin fransmannin kanssa. Sain varteenotettavia varoituksia joistakin Biskajanlahden pohjukan satamista.

Club Nautico -ravintolan isäntä yrittää auttaa minua auliisti kaikissa kimuranteissa kysymyksissäni, kuin esim. mistä saa Arehucas-rommia, sitä kun näyttää olevan baarin hyllyllä. Hän kävi jopa vinttivarastollaan katsomassa, mutta hänenkin viimeinen pullonsa on meneillään. En kuitenkaan ahnehtinut, sillä on meneillään vesipäivä, maanantai. Lähdin muistilappujen kanssa etsimään tuon rommin lisäksi onnettoman pientä loisteputkea ja sitä penteleen senkattua pallokantaista ristipääruuvia. Tämä Camariñas on todellakin jumalan hylkäämä pieni paikkakunta.



Satama on täysin ala-arvoinen ja kaiken lisäksi he pyytävät palautepaperissa mielipidettä sataman nykytilasta ja sen parantamisesta. Miten sen nyt sitten kauniisti sanoo, kun ei ole viikkoa aikaa jäädä kehittämään tätä. Sataman ulkopuolellakin olisi paljon parannettavaa. Se mitä EU-rahoilla on tehty, ampuu aivan yli. Satamasta lähtevä silta ja reunusmuuri sopivat tähän ränsistyneeseen ja vaatimattomaan kaupunkiin yhtä hyvin kuin hajuvesi ja lihapulla keskenään. Kyllä projektisuunnitelmia pitäisi peilata enemmän vallitseviin olosuhteisiin. -No nythän alan jo EU-tarkastajaksi tai -kouluttajaksi. (Minkäs luonteelleen voi.)



Yhdessä mielessä tämä Camariñas on verraton paikkakunta. Tähän saakka Nea on skype-keskustelujen yhteydessä sanonut: Joo mä näen. Tai antanut kauko-ohjeita (Kiitos niistä!) mitä mistäkin pitää hakea ja löytää. En ole päässyt eristäytymään seilauksellani, vetäytymään omaan minääni tuntemattomassa paikassa. Camariñas-paikkakunnasta ei edes Wikipedia tiedä kertoa mitään.

Ostin ensitöikseni kännykkääni puheaikaa, joten nyt vastailen siihen Espanjan numerooni, joka oli edellisessä blogisivussani. Linja-autoretki Muxíaan osoittautui mahdottomaksi, sillä ensin pitäisi ajaa La Coruñaan ja sieltä sitten takaisin tuohon parin mailin päähän lahden toiselle puolelle. Muxía jää tällä kertaa tutkimatta. Edelleen vaellettuani kapeita katuja, joista puolet päättyi umpikujaan, löysin neljä pitsinnypläykseen erikoistunutta liikettä. Yksi niistä oli Camariñaksen pitsinnyplääjien yhdistyksen (Asociación Palillada de Camariñas) ylläpitämä. Ostin sieltä nyplätyn kirjanmerkin samalla kun seurasin nypläystä. Yritin kertoa rouville meidän Pitsiviikosta huonolla menestyksellä. Heille jäi kuitenkin käsitys, että osaan heitellä nypylöitä puolelta toiselle.



Seuraavasta liikkeestä ostin Palillon. Näillä on hieman erilaiset kevyemmät nypläystyynyt kuin raumalaisilla. Tuollainen menisi veneessäkin. En kuitenkaan ostanut, en edes kysynyt sen hintaa.



Toivon hartaasti, ettei EU suolla rahaa tänne vaan tämä saisi nukkua satavuotista prinsessaruususunta ränsistyneessä tilassaan. Siestan aikaan täällä kävely oli kuin siinä unessa. Kaikki oli pysähtynyt, koko keskusta uinui.



Tietenkään etanalla, joka kuljettaa kotiloaan ei voi olla minnekään kiire, eikä varmaankaan kehitysajatuksia. Näin myös ihmisten pitää edetä hitaasti, kehityksen rattaan ei pitäisi yltää kaikkialle.



Sitä rommia en löytänyt, muut hakemani kyllä – siestan jälkeen. Ihmiset täällä Camariñasissa ovat ystävällisiä ja auttavaisia. Heillä on hyvä piirretyn ymmärtämiskyky.

_

TEKEVÄLLE SATTUU

09su 05 2010 Suursiivous myrskyisänä äitienpäivänä

Aamuyön aikana ihmettelin kuinka Immigrantin perä läpsytti ja paukkui. Tulinhan tähän herran hylkäämään satamaan juuri sen pohjoistuulelta suojaavan ominaisuuden vuoksi. Kun yhdeksältä kömmin ylös, nukuttuani melkein kellon ympäri, ihmettelin kuinka olin saanut pidettyä unen silmässä näin pitkään. Ulkona tuuli puhalsi todella lujaa ja kas kummaa etelästä. Vettäkin tuli taivaalta alas kuin Esterin …, anteeksi äitini. Samalla muistin meneillään olevan äitienpäivän. Aamupalan jälkeen ryhdyin tekemään aluksessa sisäsiivousta. Siitä tulikin oikein suursiivous. Siivousinnon olen perinyt äidiltäni. Asiasta toiseen ajautuessani katseeni osui kaatoaltaan poistosiivilään ja siitä vielä alemmaksi. Sehän oli musta kuin ammottava reikä kukkarossa. Ruuvasin siivilän pois ja annoin kunnon käsittelyn teräsaltaalle poistoputkea myöten. Suuressa innossani huuhtelin ilmeisesti myös kiinnitysruuvin (kupukantainen senkattu haponkestävä peltiruuvi) alas kuuden metrin syvyyteen. Tässä vaiheessa palasivat mieleeni ex anoppini suosikkisanat (varmaankin sen jälkeen kun sai minut vävykseen): Tekevälle sattuu. Ensimmäistä kertaa kuulin nämä maagiset sanat, kun pakitin Datsunin portinpuolikkaaseen. Hetken sen jälkeen kun se takakulma oli korjattu vein hänen käytöstä poistetun jääkaappinsa huutokauppakamarille ja siinä vaiheessa rikkoutui Datsunin takavilkku. Se maksoi tuplaten kaapista saamani hinnan. Samalla kun muistelin näitä pidin tuulen ja sateen piiskatessa Immigranttia hiljaisen hetken poismenneiden äitien, isäni, Nean isän, johon en ehtinyt tutustua, ja Simon kunniaksi. Vetää näemmä hiljaiseksi ulkona riehuva myrsky. Hain tuulimittarin (Tacktick) sisälle ja seurasin lukemia siinä siivotessani. Näin tuulen ylittävän 20 m/s.

Siivous eteni kirjahyllyyn (toiseen meripunkkaan) ja esitenippua plaratessani käteeni osuivat matkamessuilta ottamani kolme pyhiinvaelluslehtistä: 1) The English Way; La Coruñasta tai Ferrolista Santiago de Compostelaan. 2) Route of the Sea of Arousa and the River Ulla; mielenkiintoinen veneretki ja lopuksi jalkapatikkaa katedraalille. 3) The Fisterra– Muxía Way; Muxíasta Finisterren kautta kaiken keskipisteeseen Santiago de Compostelaan. Mielenkiintoni naapurisatamaa Muxíaa kohtaan sen kun lisääntyi. En siis turhaan ollut kuvannut sen kirkkoa Santa Maria de Muxíaa ajaessani sen ohi eilen. Päätin ottaa selvää miten sinne pääsee linja-autolla.



Kaikki sisäpinnat pyyhittyäni (en muuten hukannut enkä rikkonut enää mitään) kirjoitin edellisen päivän blogin ja uskaltauduin sen verran ulos, että kävelin nykyiseen nettibaariini, Restaurante Club Nautico de Camariñas. Tuuli sen kun voimistui ja palatessani oli hyvä kun laiturilla pysyin. Naapuriveneeni oli ajautumassa, tuulen käännyttyä länteen, Immigrantin päälle. Se oli vain yhdellä taaksepäin vetävällä springi-köydellä kiinni. Ravintoloitsijan ja yhden skotin kanssa saimme lisäköydet aikaiseksi, vaikka vedimmekin (varsinkin ravintoloitsija) eri suuntiin.



Olimme kaikki kolme kuin uitetut koirat (vaikkei yhtään rakkia näkynytkään ulkona tällä koiranilmalla) tämän pärjäyksen jälkeen. Kelistä huolimatta uskalsin kuitenkin ottaa rommitotin lämmikkeeksi, siis lääkkeeksi. Huomiseksi tuulen pitäisi puolittua, mutta La Coruñan edustalla on korkea, neljän metrin, aallokko. Minulla on siis aikaa huomenna käydä tuossa eksoottisessa Muxían kaupungissa. Näissä ajatuksissa menin äitienpäivän päätteeksi nukkumaan. Ihme kyllä sain unen päästä kiinni, vaikka tuuli, nyt lännestä, yhä viuhuikin mastoissa hurjana.

_