Pysytyin nukkumaan yllättävän rauhallisesti vaikka olin ankkurissa. Nousin vain kerran tarkastamaan paikan säilyneen ennallaan. Herätys oli kello 0600 ja samalla kalastusalus ajoi aivan kylkeä hipoen. Meinasivat varmaankin herättää muukalaisen, mutta minäpä olinkin jo valeilla. Heilutin hyvästiksi perämiehelle ja sammutin ankkurivalon. Yllättävän pitkään ottaa yksinkin aamutoimet ja ulos kajuutasta pääsy. Tunti herätyksestä ja olin ulkona nostamassa isoa mastoon. Sen saatoin tehdä säästöliekillä hikoilematta alusasuani märäksi, mutta ankkurin nostossa nutut väkisinkin kastuivat. Eikä se pentele suostunut nousemaan käsivoimin. Ajattelin jo sen tarttuneen moorings poijujen painoihin. Vetelin minkä jaksoin ja pistin liinan kiinni knaapiin. Varovasti ajoin eteenpäin koko ajan tarkkaillen, ettei köysi lähtenyt keulapulpetissa ajovaloa kohti. Täysin tunnoton homma. Menin keulaan ja vedin ankkuriliinaa ja kas ankkuri oli irronnut pohjasta. Vetelin sen ylös ja huilutin siitä savet pois. Hyvin oli kuokka-ankkuri pureutunut saveen yön aikana.
Ría de Cedeira 0722 log 7402 Mh 859,5
Ilmeisesti ankkurin nostoon pitäisi mennä alasti vain Belluksen sponsoroimat Spinlockit yllä (komea näky), aivan märät olivat kaikki alusasuni lähtiessäni liikkeelle tämän voimasuorituksen jälkeen. (Kuka minua siellä olisi nähnyt ja entäs sitten.) No laskin (niinkuin teen kaikkea tehdessäni, siis LASKEN) availlessani vetoketjuja, että minulla oli yllä neljä ketjullista vaatetta. Kylmä aamuilma ja raaka sumu pakottivat vetämään ketjun kerrallaan kiinni.
Ajoin ulos Ría de Cedeirasta ja nostin isopurjeen täytenä ylös. Aloitin vauhdikkaan seilauksen kohti Viveiroa 0840, kun tulin ulos Biskajalle. Olin lähtenyt liikkeelle jo aamuvarhaisella, vaikka matkaa oli vain saman verran kuin Ämpärporiin (Rauma-Uusikaupunki 36 M), sillä iltapäiväksi oli luvassa kovaa tuulta (>12m/s) ja mikä pahinta 3,5 metrin aallokko. Seilaus myötäiseen (Huomasithan! MYÖTÄISEEN!!) sujui hyvin ja aallokon kehitys ei päässyt liialliseksi. Koko ajan minun piti tarkkana seurata rantaviivaa, jotten antanut liikkaa periksi myötäiselle ja ajautunut vaaniviin karikkoihin. Kiersin tuon, Cabo Ortegalin, nokan kaukaa.
Vasta puolen päivän maissa tuuli ylitti kymmenen metrin lukemat. Kääntyessäni nokan ohitettuani kohti Viveiroa näyttivät tacktickin lukemat seuraavaa: apparent wind 12 m/s, tuulikulma 130 astetta ja nopeus 8,0 kn. Laskekaa siitä todellisen tuulen nopeus. Älkää kertoko Nealleni! Seilasin niin pitkälle lahden pohjaa kuin tohdin ja kolmannen kerran kun tuuli laski pieniin lukemiin, niin käänsin keulan kohti tuulta ja syöksyin ison laskuun (1218). Helmi ei saanut ohjailutuntumaa ja jouduin lopun isosta repimään sivutuulessa alas. Sain kuitenkin köytettyä purjeen siedettävään pakettiin ja rantautumisvalmiuden kuntoon (1230). Käänsin kokan kohti uusia seikkailuja. Miten niin seikkailuja? Viveiroon johtava joki on matalimmillaan 1,1 metriä. Olin seuraillut A Coruñassa vuoroveden liikkeitä ja päätynyt siihen, että iltapäivällä olisi mahdollista päästä ylävedellä sisään Viveiroon. Ajoin neljän syvyystarkastuspisteen (oma nimeämäni piste, joille plotterissa oli syvyyslukema) kautta ja sain selville, että vettä on +1,3-1,5 metriä alavedestä, siis karttaan merkitystä. Näin uskalsin lähteä ajamaan lahden pohjukan Cillerosta matalaa jokiosuutta Viveiroon. Missään vaiheessa loki ei näyttänyt alle 3,6 metrin lukemia. Päättäväisesti kiinnityin sormiponttonilaituriin keula kohti pohjoista, sormen länsipuolelle.
Viveiro 1330 log 7434 Mh 861,9 2,4 / 6,0
Hyvän purjehduspäivän jälkeen otin kipparinsalkkuni ja kävelin koko pitkän sataman läpi sateessa ja +17 asteen lämpötilassa näkemättä ristinsieluakkaan. Löysin kyllä satamatoimiston, mutta ovi oli tiukasti kiinni, eikä minkäännäköistä tietoa aukioloajoista. Palasin veneelle, pistin ulkotilan välttävään (muista sade ja kylmyys) kuntoon ja sulkeuduin sisälle kirjaamaan mustaan vihkoon (todellinen lokikirja)päivän lopputapahtumat ja nauttimaan saapumisrommitotin. Lähdin uudelleen liikkeelle lukitusta portista ja toivoin kielen olevan huulilla vielä kun palaan. Punainen auto ajoi vatsaani ja mies sieltä sisältä katsoi kysyvästi, muttei seisahtanut kun vasta palatessaan laiturin päästä. Arvasin kyseessä olevan satamakapteenin tai ainakin asioita hoitavan henkilön. Mies katsoi kädessäni olevaa roskapussia eikä ottanut minua kyytiinsä sateesta huolimatta, vaan näytti satamatoimiston suuntaan (tiesinhän minä hyvin sen paraakin sijainnin) ja ajoi edellä. Kun menin sisään, tähän ns. toimistoon, mies haukotteli antaumuksellisesti. Ilmeisesti liian lyhyt siesta. Täytin paperin, miehen edelleen jatkaessa haukottelua, ja selvitin lähteväni sunnuntaina. Väsynein näkemäni satamavirkailija laski minun olevan satamassa kolme yötä, kun nyt on torstai. Sanoin: Hola! nyt on PERJANTAI! Laskimme spanjaksi, engelskaksi ja suomeksi päivien kulun ja aina vaan hän aloitti laskemisen torstaista. Sanoin hänelle, että nyt on perjantai ja näytin kalenterista päivää. Pistin voimaa sanalle VIERNES. Emme päässeet asiasta yksimielisyyteen, joten ratkaisin asian sanomalla maksavani vain kaksi yötä. Mies haukotteli ja kirjoitti minulle 42 euron kuitin (A Coruñan kaksi yötä 31,96 nousee koko ajan ylemmäksi hintalaatusuhteessa). Kysyin WiFistä: Ei ole! Mutta suihkuihin sain miellyttävän vastauksen: Ne löytyvät naapurissa olevasta Casinosta. Haukottelija näytti kartalta WiFi mestojen sijainnin, muttei voinut antaa karttaa minulle, kun se oli hänen ainoansa. Lopuksi hän sanoi, että palauta maanantaina lähtiessäsi seinässä olevaan latikkoon. Ota hänestä sitten selvää, avain maanantaina, vaikka olin sanonut lähteväni sunnuntaina. Palasin siis Immigrantille hakemaan suihkukamppeet. Olinhan viettänyt yön ankkurissa ja mikäs sen mukavammin rentouttaisi, kuin kylpy Casinon altaassa. Seurasin kyltitystä ympäri keltaisen funkkisrakennuksen. Huomasin kyllä, että Casino oli jo viettänyt parhaat päivänsä ja sekin haukotteli väsymystään, upeaa funkkista se oli siitä huolimatta. Ei nyt aivan Alvaria, mutta kuitenkin.
Sukelsin huoltoramppia alas ja vastaani tuli valtaisa rumpujen pärinä sekä alakerran (siis homeen) haju. Löysin suihkutilan ja näin korokkeella viisi suihkua verekkäin ilman minkäänlaista väliseinää. Olen täällä Espanjassa, katolilaisuuden ja siveyden, mutta kuitenkin vapaan prostituution maassa, tottunut väljiin väliseinällisiin suihkukoppeihin. Nyt mieleen tulivat kuvat keskitysleireiltä. Ehkä sitä tuntemusta syvensivät pinta-asennusputkien päässä olevat karut palloventtiilihanat. Onneksi lämmintä vettä tulihallitusti. Suihkun jälkeen kävin sateessa vielä Turismossa ja merimuseossa, jossa pääsin nettiin. Sieltä menin läheiseen baariin, jossa oli WiFi ja niin sain skype–yhteyden kotiin. Tyttäreni Nora oli käymässä Esi-Puandissa ja kun kerroin värikkäästi heille millaisessa suojattomassa suihkussa olin ollut. He totesivat yhteen ääneen, ettei Suomessakaan kaikialla ole, esim. Maarianhaminan länsi-sataman suihkutiloissa, väliseiniä. Niin sitä tottuu maan tapoihin. Kuinka taas tuli vertailtua lämpötiloja ja nyt ovat maailmankirjat aivan sekaisin: Raumalla ollaan hellelukemissa (+26C) ja täällä vuosisadan kylmin toukokuu (+16 C). Nettibaarissa kaikki muut polttivat ja lisäksi siellä oli tavattoman huono ilmanvaihto, joten jouduin tuulettamaan tupakansavua pois vaatteistani palattuani veneelle. Menin jo yhdeltätoista nukkumaan tehtyäni hetken kuvia, olinhan herännyt kuudelta.
_
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti