tiistai 8. marraskuuta 2016

TURHAUTTAVA KORKKI JA NÄKKI

08ti 11 2016 Puerto Deportivo Pasito Blanco
Aamu alkoi hyvin varhain, kun nousin jo puoli seitsemältä pesemään veneen täkkiä ja kylkiä. Yhdeksältä nautin aamupalan ja kuikuilin ulos joskos jo alkaisi tuo kaipaamani helpotuksen tuova veneen pohjan painepesu. Sitä odotellessani tartuin tukkoisen sitlooran poistoputken aukaisuun. Taskulampulla sain näköhavainnon, pyöreään mustaan ikään kuin palloon. Useamman yrityksen jälkeen tuo pallo pulpahti istumalaatikkoon, kun sitä alhaalta avitin. Jännää oli nähdä, millainen pallo siellä onkaan. No sehän oli viinipullon korkki. Ei ollut ihme, etten ole saanut sitä pyydystettyä veneen ollessa vedessä. Siellähän se on kellunut, kuin ongen koho kaikessa rauhassa, kun olen koettanut sitä alaspäin törkkiä. En ole viinin ystävä ja tämän jälkeen vieläkin vähemmän.
Nuori marinero tuli yhdeltätoista ja alkoi painepesurilla toimeen, näkin, merenelävän kivennäisen poistoon. Hetken kuluttua hän vinkkasi minut paikalle ja kertoi, ettei saa kunnollista jälkeä aikaiseksi. Pyysin häntä jatkamaan ja hain karhunkielen, jolla putsasin kohtalaisen alan. Totesin, että se on NipinNapin hyväksyttävissä. Sovimme, että merinero jatkaa työtään koneelle ja minä hauiksella. Hetken kuluttua hän oli valmis tehtyään toisenkin puolen. Ihmettelin huonoa tulosta ja hän kertoi toisen puolen olleen huomattavasti tiukemmassa ja poistui. Epäilin kaverin menettäneen motivaationsa tai näyttävän minulle suurten puheiden ja hauiksen merkityksemättömyyden (onko tuollaista sanaa?). Jatkoin vielä hetken ja totesin tehtävän toivottomaksi. Parin veneen päässä oli meneillään ammattimiesten toimesta pohjan hiekkapuhallus. Menin nöyränä kysymään hintaa. Kaverit soittivat pomolle ja hän tulikin puolessa tunnissa paikalle. Hetken neuvottelun jälkeen tilasin hiekkapuhalluksen huomen aamuksi ja neljä kerrosta primeriä. Ne tehdään maanantaina tai tiistaina. Näiden lisäksi nostetaan vesilinjaa kymmenisen senttiä. Vene menee veteen torstaina tehtyäni myrkkymaalauskerrokset.
Nyt voin sanoa, että Immigrant oli taas liinoissa, kun puoli viideltä vene siirrettiin toimiston oven pielestä kauemmaksi hiekkapuhallusplatsille. Jatkoin vielä veneen huoltoa poistamalla (melkein kokonaan) perästä öljyn jättämän sitkeän isokokoisen tahran voimavarojen rajamailla. Huomenna minulla on pakollinen vapaapäivä melurajoituksen vuoksi, sen verran voimakas tuon työn ääni on. Torstaina ja perjantaina pohja kuivuu avoimena ja minä voin vahata kylkiä. Lauantaina, jos tuuli on suotuisa, voimme Savannan kanssa asentaa keulapurjeen ja sen suojan. Tänään on tuullut niin vimmatusti, niin siksi tuo jos. Sunnuntai- tiistai menevät metalliosien huollossa ja veneen järjestelyssä asumiskelpoiseksi kolmelle miehelle. Olikohan siinä nyt kaikki? Väsymys painaa ja stressikin pukkaa päälle, sen verran tuo pohjan puhdistus rasittaa AinaVapaaSeilauksen vararahastoa. Hetken jo nyt ajattelin, että onkohan tämä sittenkään tämän arvoista, kun hiekkapuhaltajat ovat kaiken lisäksi vaikeuttaneet kulkua telakan epäsiistiin vessaan peittämällä tikkaat ja näin joudun virtsaamaan viiden litran (tyhjään) juomavesikanisteriin. Positiivisuuteni voitti ja ymmärsin, että onneksi suuaukko on oikean kokoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti