keskiviikko 4. helmikuuta 2015

VUORINUIVUUS

03ti 02 2015 Puerto de Mogán G.C. (A) ______________________________________________________________________ Eilisestä illasta oppineena päätin lähteä kävelemään jo ajoissa. Täällä Puerto de Mogánissa ei tule hyötykävelyssä askeleita lainkaan samalla tavalla kuin suurkaupunki Las Palmasissa. Lähdin siis valloittamaan vuoren (164 metriä). Alkuun hain muutaman sivukadulta serpentiinin alkua ja kun sen löysin käveltyäni jo pitkään ajatukseni harhailivat seilauksessa – lähteäkö sittenkään tuonne ylös. Ensimmäisen pahdan päällä näin kaksi petolintua ja niin minua vietiin. Pienempi oli hiirihaukka, suuremman kärkisulat harottivat valtavasti, mutten ennättänyt saada siitä kuvaa, joten en tee siitä ……kotka , merkintää.
Vähän nopeammin tietä nousivat 14 kuorma-autoa, jotka veivät vajaita kuormia tulevan ostoskeskuksen kellarikerroksen rakentamisen tieltä, ruhjottua maata ylös vuorelle. Minulle heräsi mieleen ajatus, minne ja miksi tavaraa rahdataan valtavaa rinnettä ylös. Laskin paluumatkalla tuon autojen määrän, siksi tarkka luku.
Ylhäällä pilviverho raottui enkä malttanut jättää satunnaista tutkimusmatkaani kesken ja vain kävellä satamasta näkyvälle ristille ja majakalle. Päätin selvittää minne louhosmaata viedään. Jos minä hengitin raskaasti nousussa, niin joutuivat nämä autotkin lujille ja vaihtoivat vikkelästi vaihteita pienemmälle tien jyrketessä. Pakokaasupäästöt olivat muutamissa vanhemmissa autoissa melkoiset. Nautin kuitenkin ylhäällä kukkaloistosta ja niitä kuvatessani sain huomattavasti lisää puhtia askeltamiseeni - suorastaan lensi (jos mahdollista).
Yllätyin kauniista yksinkertaisen nuivista väriasetelmista. Samalla kuunteli ihmeellistä linnun sirkutusta, kunnes muutaman tovin kuluttua ymmärsin sen tulevan kastelujärjestelmän putkien päästökohdista.
Kaktukset antoivat minulle aivan uutta eksotiikkaa kuvaukseen. Yleisvaikutelma ympäristössä oli kuivan nuiva, mutta sydämeni lauloi hoosiannaa.
Yksinkertaisimmillaan noinkin piikikäs kasvi, kuin kaktus voi olla rakenteellisesti nuivan kaunis. Löysinkö kuivan nuivasta vuoristosta uuden nuivuuden, johon haluan syventyä samalla tavalla kuin valtameren horisonttiin. Hyvä näin, aionhan viettää näillä saarilla vuoden. Istahdin hetkeksi ylämaalla, jota riitti silmänkantamattomiin. Kaukana siinsi lisää korkeita vuorimuodostelmia. Ikäiseni hollantilaispariskunta seisahtui vierelleni, hekin juomaan vettä. Heillä oli sama tutkimuskohde kuin minulla; minne tuota kivistä maa-ainesta oikein viedään? Ylhäällä jossakin on banaaniviljelmä, tiesi pariskunta kertoa. Katselimme heidän upeaa maastokarttaa ja totesin tien vievän usean kanjonin kautta Pueblo Mogánin tasolle. Silloin minulle riitti tämän arvoituksen ratkaisu – olin vasta alkukilometreille. Mañana totesin ja kiitin juttuseurasta.
Olin kertonut heille seilauksestani ja lähteneeni vain ottamaan majakalta muutaman kuvan Puerto de Mogánin satamasta. He kertoivat parhaan kuvakulman aukeavan ristiltä, jonne menin majakan kautta.
Näin lähdin takaisin alaspäin ja katsoin rannekkeestani, että olin tehnyt neljän kilometrin koukkauksen ylämaahan. No en olisi nähnyt kukkaloistoa, enkä kiikarillani saaren länsipuolella raivoavaa valkoselkäistä merta. Saaren tämä kärki on todellakin tuulityhjiössä, niin kuin olen aieminkin todennut. Pahdan päällä olevalta ristiltä aukeni upea näkymä Puerto de Mogániin.
Sukellusvene oli juuri palaamassa turneeltaan täynnä ihastuneita tai pakokauhuisia turisteja. Kuvassa se ohittaa juuri satamatoimiston kuutiomaisen rakennuksen. Immigrant on ensimmäisen ponttonilaiturissa komea lippu hulmuten. On hienoa kantaa suomalaisuutta ja varsinkin raumalaisuutta täällä.
Annoin digikamerani laulaa, eiväthän nämä kuvat maksa enää mitään. (Terveiset Jaskalle; ota niitä kuvia, äläkä emmi – ohi mennyt tilanne harmittaa enemmän, kuin kuvan poistaminen. Minullakin oli kamera repussa, kun se isompi peto liisi ylitseni siipisulat haralla). Ainakin täältä katsoen laiturillamme Suomen liput ovat ottaneet ylivallan.
Testasin PowerShot Canon SX50 HS – kameraani ja otin täydellä 1200 millin tsuumilla kuvan Immigrant - veneeni keulasta. Matkaa satamaan oli 330 metriä ja tässä on lopputulos. Jos olisin ottanut 600 millimetrillä, niin sitä tietokoneella suurentamalla tähän kokoon rakeisuus olisi poistunut. Tämä on vaivaton, kompakti kamera – ei tarvitse kantaa vaihto-objektiiveja. Sain siitä vaivasta tarpeekseni mm. Haltin vaelluksella, silloin kun olin pukeutunut vihreisiin. Jarin Kuvakaupan Jari sanoi palttuani Caribialta (ja teetin suurennoksia kummipoikani Jussin järjestelmäkameralla ottamistani kuvista), ettet Kalle tarvitse järkkäriä – valon määrästä kuvan laatu riippuu.
Näissä ajatuksissa jatkoin kuvaamista ja totesin mielenkiintoisten näkymien avautuvan oikeista kuvakulmista. Kalasatamassa vallitsi iltapäivän täydellinen rauha, tiistaina vain muutama turisti oli liikkeellä ja oli siestan aika.
Paluumatkalla kuvasin niitä harvoja lintuja, joita liikkui. Täälläkin on talvi meneillään ja lintumaailmassa on todella hiljaista. Pesintäkausi ei ole käynnissä ja näin Kanarian linnutkin hakevat ruokaa vain itselleen, eivät poikasilleen.
Alaspäin jalkakin kulkee letkeän mukavasti, tosin väsyneet jalkani alkoivat kiristää kinnerjänteistä. Hetkellinen venyttely auttoi aina kun väistelin niitä kiviautoja. mustarastas Mustarastas, tämä Euroopan äänekkäin kaupunkilintu, toivotti minut tervetulleeksi rakennetulle alueelle. Varmankin se on juuri voimakkaan äänensä perusteella niin tavattoman yleinen äänisaasteisissakin kaupungeissa. Niissä se saa kuitenkin huilutuksensa kuuluviin.
Korkeanpaikanleiri oli avannut silmäni ja niin näin täällä alhaallakin kukkaloistoa. Samalla havaitsin, että täälläkin on kastelujärjestelmä. Täällä pistetään todella kuivissa paikoissa nämä kasvit kukkimaan ympäri vuoden turistien iloksi – matkailuhan on Kanarian saarten pääelinkeino.
Askeleita on tässä vaiheessa 17240, kun lopettelen tätä kirjoitusta veneelläni kellon ollessa 24. Olen tehnyt päivän aikana yli 12 kilometrin lenkin, eikä aktiivisuusmittarini ota huomioon lainkaan maaston rasittavuutta - juoksuaskeleet se kyllä noteeraa. Varmaankin Polar- liikuttajan tekijä on tasamaalta, eikä ole kantanut juomakelpoista vettä HiperDinosta kilometritolkulla. 2400 kaloriakaan ei tunnu täysin luotettavalta sen nälän huomioiden, mikä minulla on ollut viiden tunnin korkeanpaikan leirin jälkeen. Vale, (esp. lyhyt tokaisu väliin, jotta kuulija/lukija antaa ymmärtää olevansa vielä tajulla) - tiedän, että kävin vain kahdessa sadassa metrissä. Se oli hyvä päivälenkki kuitenkin. No nyt Polar ilmoitti, että olen istunut liian kauan kirjoittamassa tätä blogia. Tramppasin hetken tietoisena, että pitkähän tarina tästä tulee ja vielä oli jotakin osia auki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti