LÄNSITUULIMETSÄ

10to 06 2010 Juoksulenkillä ja linturetkellä Angletissa

Jouduimme pitämään huonoa ilmaa täällä Angletissa, joten nousimme ylös vasta kymmenen jälkeen. Syötyämme aamupalan Kalle kävi lähettämässä blogitekstejä satamatoimistossa. Samalla tuli selvitettyä huomisen päivän ammunnat. Seilatessamme tästä eteenpäin olemme kaksi meripäivää Ranskan sotavoimien ammuntaharjoitusalueella. Huomenna ei kuitenkaan ole ammuntoja sai, nyt jo ystäväni, satamakapteeni selville.



Koko aamun oli sadellut tuon tuosta ja kunnon välin tultua lähdin käymään venetarvikeliikkeessä. Elän edelleen Espanjan siesta-aikoja ja niin taas kävi, että ovi suljettiin 1230 edestäni ja se avautuu uudelleen 1400. Jäi ostamatta sivutuulisuojien sidontanaru. Lähdimme bunkrausretkelle nelosen bussilla Carrefouriin. Kuljimme pysäkiltä valtavan parkkipaikan poikki pääovelle. Tässä liikeyhtymässä on kaikkiaan 80 myymälää. Söimme paninin kolmella juustolla. Siinä oli liikaa homejuustoja (kaikki kolme), joten sain syödä suurimman osan Nean nyrpistellessä nenäänsä. Carrefour oli valtava (niin kuin ne kaikkialla ovat) ja vaeltelimme ensin tätä ihmetystä kokien. Ostimme päivän purjehdukselle tarvittavat eväät ja illaksi mansikoita ja suklaata. Palattuamme veneelle lähdimme lähimetsään harrastamaan omia lajejamme: Nea lenkille ja minä linturetkelle.



Ennen kun erkaannuimme eri vauhtia poluille kuvasin Nealle kukan.



Metsässä näki hyvin vallitsevien länsituulten voima, kaikki puut väistivät itään. Polut täällä olivat merkittyjä ja metsikköön tullessa oli selkeä opastaulu ja jokaisessa niissä tuo himoitsemani manner-Euroopan pähkinänakkeli. Teen nyt jo kolmannen linturetken sitä hakien. Tarkkailin kaikkien puiden runkoja ja näin sieluni silmin sen siniharmaan, ruosteenpunavatsaisen linnun vilistävän ylös alas puunrunkoa pitkin.



Pähkinänakkelia en nähnyt, mutta komeita puunrunkoja tuli vastaan sitäkin enemmän. Koko reissun yleisin kaupunkilintu mustarastas oli täälläkin hyvin edustettuna, sen serkut kulorastas ja laulurastas näyttäytyivät myös. Punarinta hauskuutti minua ja satakieli aloitteli lauluaan illan hämärtyessä. Olimme varanneet suihkukopit (pääsin taas naisten suihkuun) ennen metsään lähtöä ja saimme peseydyttyä ennen huomista aamulähtöä – täällä ei noin vain mennäkään suihkuun hetken mielijohteesta. Ankaran laskennan jälkeen olin päätynyt siiten, että meidän tulee lähteä viiden ja seitsemän välillä ollaksemme Arcachonissa ylävedellä. Nautimme illalla niitä mansikoita suklaaseen dipaten. Hyviä olivat. Nea kehui pitkin iltaa Angletin lenkkimaastoa parhaaksi, jonka hän on koskaan kokenut. Menimme aikaisin nukkumaan noustaksemme neljältä.

_

HIENOSTELEVA BIARRITZ

09ke 06 2010 Biarritzissa

Heräsimme aikaisin, jotta ennättäisimme 0920 bussiin C. Nautimme kevennetyn aamupalan ja kävimme suihkussa. Kiirehdimme bussipysäkille josta lähtivät linjat 4 ja C. Nelonen tuli ja kuski katsoi kummissaan, kun emme halunneet siihen. Odotimme kaksikymmentä minuuttia yli aikatauluajan ja aloimme ihmetellä. Kalle totesi, että kaikkihan sen tietävät, että C-auto kulkee vain sunnuntaisin. Pysäkkitolpassa vaan ei ollut sen suuntaista tietoa. Päätimme mennä nelosella Bayonneen ja vaihtolipun oikeudella ykkösellä Biarritziin. Siirryimme toiselle puolelle tietä ja kas siinä tolpassa lukikin, että C kulkee vain sunnuntaisin ja pyhäpäivinä. Toiselta puolelta tämä punainen teksti oli haalistunut pois auringon polttamana. Vaihdoimme tutulla pysäkillä Bayonnessa ja näin pääsimme ykkösellä Biarritziin. Kävelimme rantaan ja saimme heti käsityksen Biarritzin komeista surffiaalloista.



Seurasimme rantaelämää ja tiukkaa valvontaa surffirannalla, vahdit antoivat äänekkäät sumutorvimerkit, jos surffari oli uimareiden alueella. Joimme aamukahvit kera macaronin ja croissantin Casino Municipalin alaterassilla, johon rantaelämä keskittyi. Voi hyvin kuvitella julkkiksia, jotka viettävät aikaansa Biarritzissa. Emme tunnistaneet yhtään julkimoa, hyvin olivat naamioituneet. Nousimme ylös rannalta ja näkymät olivat komeat aaltojen vaeltaessa kohti rantaa. Kaiken taustana oli valkoinen, 73 metriä korkea Le Pharen majakka vuodelta 1834.



Jatkoimme matkaa kohti pienvenesatamaa. Se näytti kirjojen kartoilla vaikeasti lähestyttävältä ja sitä se totta tosiaan onkin. Naureskelimme mielessämme millainen nähtävyys Immigrant täällä olisikaan ollut, jos olisimme uskaltautuneet tuohon satama-altaaseen. Kun jo Donostiassa olimme uskomattoman kiinnostuksen kohteena.



Pääkohteemme Biarritzissa oli Planète Musèe du Chocolat. Se sijaitsee pari kilometriä keskustan ulkopuolella. Valitettavasti sielläkin vietettiin siestaa ja joudumme odottamaan puolitoista tuntia sen avautumista kahdelta. Menimme seuraamaan toisen surffirannan tapahtumia korkealta rantatieltä. Sieltä näkyi myös merimuseo komeasti. Sen verran paljon oli jo tullut käveltyä, että Musèe de la Mer jää tällä kertaa väliin.



Nälkäkin alkoi kurnia vatsassa ja kävimme syömässä suklaamuseon naapuribaarissa. Nea söi sienitortillan ja Kalle parhaan Calamares a la planchan tällä reissulla. Se on aika paljon, kun niitä on tullut tilattua aina kun listalta ei ole muuta ymmärtänyt. Ravintola täyttyi ranskalaisista ja tunnelma oli mukavan välitön. Ulkoapäin tämä näytti kovin rähjäiseltä, mutta sisätilat olivat kaikkea muuta.



Maksoimme kuuden euron sisäänpääsymaksut ja saimme maistiaisiksi suklaanappeja. Karl Fazer oli päässyt kahdella tuotteellaan vitriiniin. Katsoimme filmin suklaan tuotannon historiasta ja pidimme sitä valaisevana ja hyvänä, vaikkemme kieltä ymmärtäneetkään. Kierroksen lopuksi saimme mukillisen herkullista kaakaojuomaa. Nea osti museon kaupasta herkkuja ja totesin, ettei hänen tarvitse antaa niitä minulle, sillä siinä menevät kalliit herkut liian nopeasti alas ja väärään osoitteeseen.



Palasimme keskustaan pikkuhiljaa. Kuvasin matkalla Biarritzia. Se ei kuitenkaan säväyttänyt siinä määrin kuin pienempi Bayonne, joka on mittakaavaltaan paremmin meille sopiva. Onhan täällä komeita rakennuksia, joista upein on Keisari Napoleon III:n rakennuttama palatsi 1800-luvun puolivälistä. Siinä toimii nykyään Hôtel du Palais, jonka portista sisään ei tavallisella ihmisellä ole asiaa. Majakka toimii kaiken yhteen kokoavana ja antaa maisemalle kiintopisteen.



Haimme turisti-infoa. Opasviittojen avulla sen löysimme ja niin meillä oli nyt vihdoin kunnollinen kartta Biarritzista (juuri ennen poislähtöä). Siellä oli myös maksullinen netti, johon ei saanut laittaa omaa tikkua. Jäivät vieläkin lähettämättä valmiit blogitekstit. Saimme uuden osoitteen mutta läheisen nettibaarin kone ei tunnistanut tikkua, enkä vieläkään saanut tekstejä tikulta eetteriin. Palasimme veneelle Angletiin Bayonnen kautta. Linja-autosta Angletissa näin haarahaukan jaakaavan kyyhkyjä. Päästyämme veneelle menin satamatoimistoon kaksikymmentä vaille kuusi oma kannettava mukanani. Satamakapteeni tervehti ”Bon jour monsieur Saarinen” ja kysyi sitten arvaa mistä hän niin hyvin muistaa sukunimeni? Selvitys oli yksinkertainen: Aino-Kaisa Saarinen. Myöhemmin mietimme miten baskimies voi tuntea hiihtäjänaisemme. Tähän saakka kaikki (lähinnä taksikuskit) ovat muistaneet Kimi Räikkösen, kun on selvinnyt, että olen Suomesta. Samalla kun taksin nopeus nousee, niin Kimin juomatavatkin tulevat puheeksi. Satamakapteeni rauhoitteli minua toimistoajan loputtua, ettei hänellä ollut kiirettä minnekään. Keskustelun lomassa hän sanoi jopa löytäneensä talomme. Nettikuva kylläkin oli Marelasta, mutta kuitenkin ei se niin tavattoman kauas liipannut. Ja taas saimme uutta keskustelunaihetta. Vihdoin sain lähetettyä valmiin materiaalia blogiin. Menin seitsemältä hakemaan pähkinänakkelia metsiköstä. Sitä en nähnyt, mutta näin uudelleen haarahaukan.



Kirjoitin palattuani taas blogia ja tyein kuvia. Menimme nukkumaan 2330.

_

OLENK MNÄÄ VINOS?

08ti 06 2010 Bayonne – ranskalaisen Baskin helmi



Nukuimme pitkään, kun tänään ei ole ohjelmassa kuin tutustuminen Bayonneen. Me olimme saaneet bussin no 4:n aikataulun ja suunnistimme sillä pysäkille. Kalle huomasi kameran jääneen ja haki sen. Nelonen meni jo ennen aikojaan ja niin jäi meille puoli tuntia aikaa tutustua Angletin kaupunkiin, jossa satama sijaitsee. Tällä paikalla on ollut ennen ajanlaskumme alkua jo roomalainen satama. Englantilaisten hallussa tämä oli vuosina 1150-1450 ja tältä ajalta tulee kaupungin nimi. Angletissa on suuri metsäinen puistoalue, jonka näimme taksiajelulla hakiessamme Nean laukun lentokentältä. Lähdimme tarkistamaan sen lenkkipolkujen päällystettä. Soraa se oli ja hyvät lenkkipolut olisi Nealla käytössä. Palasimme linja-autoreitille, mitä nyt menimme liian suurelle pääkadulle. Huomasimme kuitenkin erheemme ja palasimme asuntokadulle, jonne bussi juuri seisahtuikin pysäkille. Otimme kolmenkymmenen metrin spurtin, mutta kuski sulki tylysti oven. Aukaisi kuitenkin kun huidoimme edelleen seisahtuneen auton etukulmalla. Ovi aukeni ja kohtasimme ensimmäisen tylyn ranskalaisen. Nea näytti aikataulun kartasta minne olimme menossa ja sanoi dö (deaux), silvuplee (s’il vous plait)! Kuski sanoi hinnan, josta kuulija ei ymmärtänyt sanaakaan, löi kuitenkin kaksi euroa tiskiin. Kuski sanoi jotain ja Nea korotti 50 sentillä. Jo riitti ja kymmenen tuli vielä takaisinkin. Saimme hyvät istumapaikat ja saatoimme seurata linjurin hurjaa ajoa äärettömän pienissä kiertoliittymissä, samalla lähetimme ajatuksissamme terveiset raumalaisille valittajille: Eivät lahtiset ole mitään näihin verrattuna! Pääsimme kartalle ennen Bayonnen keskustaa, vaikka siihen ei ollut merkittynä rautatietä saati sitten Raumanjoen kokoisia pikku-uomia. Ajoimme yli Nivean (uoman nimi Nive) ja tulimme Pikku-Bayonneen, missä näimme mielenkiintoisen korttelin, jossa talot nojailivat toisiinsa.



Esi-Puandin 17,5 senttiä (entiselle) viinakaupalle päin ei sekään ole mitään. Nyt on tullut jo nonchaleerattua lahtiset ja pikkutalomme vinoseinä, mitähän tämä kaupunki vielä tarjoaa? Heti tuli vastaan Cafe Moka.



Ylitimme Nivean ja istahdimme joen varteen ”kahveille” (Nealle maitokahvia, Kallelle olutta). Olimme tulleet kalliiseen maahan, kupposet maksoivat yhteensä kuusi euroa.



Menimme tutustumaan bayonnelaiseen kauppahalliin, joka oli sulkeutumassa vartin päästä. Siellä olivat melkein kaikki tiskit kiinni ja siivouskoneet täydessä käynnissä jo varttia ennen aikaansa, kuin matkamessujen kitutunnilla. Jos Espanjassa oli mañana-meininki, niin täällä tulee varautua etuaikatauluisuuteen = kaikki ei tapahdu aikanaan, vaan ennen aikojaan. Onko tämä normaalia ranskalaista mentaliteettia? Kun emme päässeet halliin menimme makaroonikauppaan, jossa oli tarjolla oli aurinkokuninkaankin (ei jääkiekkovalmentaja Juhani Tammisen) herkkuja macaron-leivoksia. Ostimme pussillisen (neljä) maistiaisiksi ja menimme joen partaalle nauttimaan auringosta, siis leivoksista. Aurinkokuningas herkutteli näillä Saint-Jean de Luzissa (jonka läpi ajoimme autolla), mutta Bayonnessakin on oma erikoisversionsa ”makaroonista”.



Bayonnen kadut olivat kapeita, kuin kotoisat puukaupunkimme kujat. Vaelsimme niitä ristiin rastiin, kunnes tuli pakollinen tauko ja istahdimme pienen aukion varrella kahvilan pöytään aivan katedraalin ja luostarin tuntumaan. Kalle tilasi cafe solon ja Nea Evianin, sin gas. Myyjätär totesi, ettette enää ole Espanjassa. Nea jatkoi englanniksi. Myöhemmin huomasimme, että heidän taulussaan hyväksyttiin ranskan lisäksi espanja ja englanti. Jo toisen kerran Ranskassa Kalle sai kuulla tarjoilijalta, ettei pidä puhua spanjaa.



Virkistäytyneinä lähdimme tutustumaan kirkkoon. Sehän oli siestalla ja niin menimme linnoitukseen, joka nykyisin on armeijan hallussa. Sitten läheiseen ruokakauppaan, jossa tapasimme Ylitalon Erkin ylähyllyllä. Ensin vaikutti, että hänet oli hinnoiteltu ylikanttiin, mutta kyllä Eki-litrasta tuon voi kuitenkin maksaa.



Emme vielä ostaneet maistiaisia, vaan menimme vaaleanpunaisine ruokakaupan muovikasseinemme katedraaliin. Luulin jo, että näitä on tullut nähtyä niin paljon, etteivät ne enää erotu toisistaan, mutta tämä tuntui kotikutoisemmalta kuin aiemmat.



Menimme Turismo Officen kautta nelosen pysäkille ja taas vähän myöhässä. Biarritziin meni neljä autoa siinä odotellessamme. Bayonne oli juuri oikean kokoinen kaupunki meille. Sen värikkäät ristikkorakenteiset talot tekivät suuren vaikutuksen. Pieni tihkusade muuttui kaatosateeksi päästyämme veneelle. Kalle juoksi kuitenkin satamatoimistoon PC repussa kyselemään nettiä ja sai yhteyden. Valitettavasti vaan akku ja toimistoaika (1800) loppuivat kesken, joten taas jäi lähettämättä valmiit tekstit kahdelta päivältä. Olimme ostaneet baskipaprikoita ja jauhelihapihvit, joista Kalle valmisti pastaruoan. Molemmat poltimme punaisella paprikalla makukielemme, eikä lisäpaistetut pihvit saaneet oikeuksiaan syödessämme. Sade lakkasi ennen yhdeksää ja lähdimme metsäpuistoon katsomaan näkyykö pähkinänakkelin manner-eurooppalaisen alalajin edustaja kiipeilevän puunrunkoja pitkin. Ei näkynyt sitä, mutta pienessä sateenhämärässä satakielet lauloivat komeasti. Palasimme veneelle kymmenen jälkeen housun pruntit märkinä ja jalkineet hiekkaisina.

_

ADIÓS ESPAÑA JA KOIRAINELÄMÄÄ RANSKANMAALLA

07ma 06 2010 Espanjasta Ranskaan

Herätys 0715 ja aamupalat. Jouduimme vähän odottelemaan saksalaisten heräämistä. Kalle kun oli sanonut, että lähdemme vasta kymmeneltä. Kippari valmisteli veneen lähtökuntoon ja tankkasi onnistuneesti 25 litraa suttaamatta dieseliä täkille tippaakaan. Varttia vaille kymmenen naapuriveneen kippari tuli takasin kävelyltä, jonne hän pääsi lähtemään yllättäen.

Donostia, Pais Vasco 0945 log 7729 Mh 918.8

Täysin onnistuneesti irtautuminen ei sujunut, kun saksalaiskapteenikin halusi irrottaa veneensä, eikä vain tyytynyt köysillä palaamaan laituriin lähdettyämme. Ei siinä mitään klummia tullut, muttei se täysin tyylipistein sujunut. Päivä alkoi lämmetä ja saatoimme seilata shortseissa nostettuamme purjeet 1100. Tosin sitä riemua kesti vain puoli tuntia ja tuuli meni levolle. Nea sai taas kunnian vaihtaa kohteliaisuuslipun. Baskimaan lippu jäi vielä yhden sataman ajaksi ylös, nyt kumppaninaan Ranskan lippu. Espanjan lippu oli pahasti menettänyt värinsä ja palmikoinut osan itsestään.



Pyreneitten vuorijono erottaa nämä kaksi maata toisistaan. Helmi ajeli tarkasti kohti Ranskan Bayonnen Anglet Marinaa. Ennen jokisuulle pääsyä nopeutemme oli 6 solmua yhden solmun myötävirrassa ja nyt Adour-joen puolentoista solmun vastavirta pudotti vauhdin kolmeen ja puoleen solmuun. Ajoimme Anglet Marinan odotuslaituriin taivaallisen polttoaineaseman alle ja tankkasimme 75 litraa dieseliä (hintaan 1,23 €/l). Kippari kävi maksamassa 52,40 € kahdesta yöstä. Hyvin se sujui vaikka vain toinen osasi vain ranskaa.



Bayonne, Anglet Marina French Basque, 1515 log 7755, 26M Mh 924,0 5,2/5,5

Papereita ei tarvinnut näyttää eikä niitä näin ollen kopioitukaan. Edes edellinen satama ei kiinnostanut. Ajoimme meille osoitettuun paikkaan pistolaiturin uloimpaan sormeen. Kalle pakitti taas tapansa mukaan vauhdilla, kun oli sivutuuli ja pysäytti veneen nappiin sormen viereen. Naapurin englantilais-lady yritti ennättää apuun, kiittelimme häntä suorituksesta. Heillä on laivakoirana nuori, musta karkeakarvainen lyhytjalkainen miellyttävä koira. Se ystävystyi nopeasti meihin niin, että seuraavassa vaiheessa se oli omatoimisesti veneessämme tekemässä lisää tuttavuutta. Rouva tuli ja haki sen pois.



Kallen valmistaman pastaruoan jälkeen menimme kahden euron suihkuihin, joihin pitää hakea avaimet toimistosta. Meidät molemmat ohjattiin avainhässäkän jälkeen naisten puolelle. Mies teki kädellään laajan kaaren ja sanoi, ettei asialla ole niin väliä. Sitten olimme valmiit lähtemään lentoasemalle hakemaan Nean saapuneen laukun. Kävelimme kuuden jälkeen läheiseen tupakkakauppaan ja pyysimme kauppiasta tilaamaan taksin. Ei se vaan onnistunut. Neaa ahdisti tavattomasti, kun HÄN joutui hoitamaan asioita tankero-ranskalla, jossa ei ollut ainoatakaan verbiä saati sitten prepositiota – eikä avainsanojen lisäksi juuri mitään muutakaan (juuri hankittu ranskan sanakirja tulee vielä tarpeeseen). Asiakas tuli ostamaan tupakkaa ja hänkin yritti soittaa meille taksia. Ei onnistunut hänkään. Miehet keskustelivat hetken ja päättivät pelastaa ranskalaisten maineen asiakkaan tarjotessa meille kyydin. Hetki meni järjestellessä autoa (maalipurkit pickupin lavalle) ja puolittaessa koiran makuutilan takapenkillä. Kaikki ikkunat olivat aluksi auki, veto oli pahempi kuin avoautossa. Hetken päästä remonttireiska soitti tyttärelleen ja sulki siinä vaiheessa kolme ikkunaa ja todellinen koirantuoksu tulvahti autoon. Nea sai jätettyä kympin miehelle sinnikkäästä kieltäytymisestä välittämättä. Laukku ja sen omistaja kohtasivat kolmen erilläänolopäivän jälkeen. Nyt Nea sai kamman ja fleecen, joita oli eniten kaivannut. Taksikuski ei meinannut ymmärtää, että todellakin asuimme veneessä (mikä siinä on niin ihmeellistä?). Ajoi kuitenkin kartalta osoittamaamme marinaan – ilman karttaa emme olisi ikinä päässeet yhteisymmärrykseen määränpäästä. Blue1:lle tuli laskutettavaa 22 euroa, lauantaina hankittujen tavaroiden lisäksi. Täksi päiväksi oli luvassa kaunista keliä ja kevyttä tuulta. Ilma kylmeni huomattavasti neljältä, kun mereltä alkoi tuulla tosi kylmästi ja kiukkuisesti. Kirjoitin blogitekstejä puoli kahteentoista saakka ja nyt painumme pehkuihin.

_

TUULIKAMMALLA KULTTUURIPÄÄKAUPUNGIKSI?

06su 06 2010 Jalan Donostiaa ristiin rastiin

Ranskalaisten valvottaman yön jälkeen heräsimme yhdeksältä sateen ropinaan. Vietimme aamupäivän sisällä lueskellen ja kuunnellen töminää täkillämme. Sateen lakattua, puolen päivän maissa, ranskalaisvene irtautui kyljeltä auttamanamme ja niin mekin saatoimme lähteä turvaamasta venettämme. Kuljimme Hyvän Pastorin katedraalille, jonka ensimmäisen kiven on muurannut Espanjan kuningas Alfonso XIII ollessaan vasta kaksivuotias. Emme päässeet tutustumaan sisätiloihin, kun siellä oli konfirmaatiotilaisuus lopuillaan. Valtava väenpaljous tuli ulos kulkueena ja kiersi Katedraalin. Kirkonmenot jatkuivat pääoven edessä hassunkurisella miesten tanssiesityksellä ja virrenveisuulla. Kesken tuon toimituksen Nean kännykkä soi, Biarritzin kentältä soitettiin, että laukku on saapunut. Eivät kuitenkaan pysty toimittamaan sitä omistajalleen, vaan pitää itse tulla hakemaan. Sori, pääsemme vasta huomenna.



Vaelsimme auringottomassa kelissä tyhjien hiekkarantojen (La Concha ja La Ondarreta) ohi kulttuurinähtävyydelle Tuulikammalle (El Peine del Viento). Veistos on tehty jo vuonna 1977 ja on nostettu nyt yhdeksi merkittävimmäksi nähtävyydeksi Donostian pyrkiessä vuoden 2016 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Tämä tuulikampa-aihe sopi hyvin päivään, kun Nean ainoa kampa oli matkakassissa.



Söimme lounaan La Perlassa, niin kuin Jormankin kanssa biitsipäivinä. Haimme veneeltä suihkukamppeet ja palasimme La Playa de la Conchan suihkuihin. Palatessamme havaitsimme saaneemme kyljellemme saksalaisveneen. Istuimme veneellä suihkun jälkeen ja tunsimme olevamme kuin apinat konsanaan väen töllistellessä ylhäältä laiturilta sitlooraamme. Täällä käy ilmeisen vähän vierasveneitä, kun kiinnostus oli niin suurta. Saksan lipun kansa tuntui tunnistavan, mutta meidän lipustamme ei kuulunut montaakaan mainintaa. Kysyin Marimekko-kassiselta suomeksi saiko hän hyvän kuvan veneestämme? Nainen oli hetken hämmästynyt, mutta ymmärsi minun tunnistaneen hänet nimenomaan muovikassista. Tällä rantakadulla oli valtaisa tungos, porukka vaeltaa varsin määrätietoisesti monen kilometrin mittaista raittia – mihin lie menevät, kun ei kadun päässä oleva Aqvarium sellaista väkeä mitenkään vedä?



Illalla lähdimme purkamaan nettipaineita Relojberri-baariin. Aikaa kului melkoisesti usean päivän tekstin lähettämisessä ja samalla tupakansavu tarttui ikävästi vaatteisiin. Illallisen nautimme La Cueva -ravintolassa, joka sijaitsee yhdessä San Sebastianin vanhimmista rakennuksista. Sama perhe on pitänyt ravintolaa näissä tiloissa vuodesta 1960 lähtien. Melko pelkistetyt kanafileet konjakissa oli juuri sopivan kokoinen annos näin myöhään illalla syötäväksi. Palatessamme näimme saksalaisporukan, jotka kulkivat siististi kengät käsissään täkillämme ja sovimme lähdöksemme kymmenen.

_

DONOSTIASSA RANSKALAINEN TORNADO

01ti – 06su 06 2010 Viikko San Sebastianissa

Etsiskelimme Jorman kanssa mielenkiintoisia ravintoloita ja pintxos-paikkoja San Sebastianissa. Nautimme hyvästä ruoasta pitkään tankattuamme ruokalistoja, jotka olivat pääasiassa baskiksi ja spanjaksi. Olimme kahden viikon aikana pyrkineet tutustumaan eri itsehallintoalueiden (Asturias, Cantabria ja Pais Vasco) erikoisruokiin. Kiitos Jormalle vielä laatuviineihin tutustuttamisesta. Illanviettopaikkoja läpikäydessämme osuimme tyhjän jazz-clubin jälkeen kulmakuppilaan, jossa soi hyvä musiikki. Hetken sidraa naukkailtuamme totesimme olevamme lesbo-baarissa. Venepaikkamme vieressä on soutukerhon varikko, joten Immigrantilla ollessamme meillä oli ylin kyllin nähtävää niin pelastuskoulutuksessa kuin koululuokan melontatunnille lähdössä.



Kaksi kertaa käytyämme RCNSS:lla (purjehdusseura) suihkussa löysimme biitsiltä euron suihkut. Tilat olivat erittäin siistit ja toimivat. Rantakausi näytti käynnistyvän kesäkuun myötä. Lämpötilakin nousi yli kahdenkymmenen ja biitsi täyttyi auringon ottajista. San Sebastianin (baskiksi Donostia) vierasvenesatama rajoittuu vain siihen kahden veneen ponttonilaituriin. Venetaksi kuljettaa poijuista väkeä kuulemma 24 tuntia vuorokaudessa. Emme kuitenkaan halunneet mennä keikkumaan lahdelle. Paikalliset värikkäät veneet on ahdettu todella tiukasti laitureihin.



Kalaravintoloita Donostiasta löytyi runsaasti ja kalaveneet lähtivät varhain aamulla ja illalla pienestä satama-altaasta saaliin pyyntiin. Välillä verkkoja tuli puhdistaa ja paikata, naiset tekivät työn yhden kalastajamiehen valvoessa työtä.



San Sebastianin vanhassa kaupungissa oli mielenkiintoisia historiallisia rakennuksia. Kuvassa Placa de la Constitucíon, rakennus kiertää koko korttelin mitalta aukiota.



04pe 06 2010 Jorma lähti ja Nea tuli

Río Urumea mutkittelee halki kaupungin. Tämä silta tuli tutuksi, kun vuokraamallamme autolla (Audi A4) haimme oikeaa reittiä satamaan. Liikennejärjestelyt tuntuivat vieraalle aivan mahdottomilta tässä kaupungissa.



Hakiessamme perjantaina Jorman tavarat veneeltä jouduimme jättämään auton asukaspaikalle ja pelastuimme puolella minuutilla parkkisakolta kun satuimme autolle juuri poliisin paikoittaessa autoaan ruutuun automme edessä. San Sebastianista Biarritzin lentokentälle Ranskaan oli vain 50 kilometriä. Sen matkan taittamiseen meni sama aika kuin Donostiasta ulospääsyyn.



Jorma lähti samalla koneella, jolla Nea tuli. Lento oli myöhässä 45 minuuttia. Jorma kutsuttiin portille ja hetken päästä Nea tuli tietoisena, että osa matkatavaroista oli poistettu koneesta Seutulassa. Jännittävä odotus hihnalla päättyi siihen, että Nean laukku (niin kuin 20 muunkin matkaajan) oli jätetty Suomeen. Koneessa oli muka ylipainoa ja se oikeutti Blue1:n mielestä laukkujen jättämiseen kentälle. Selvitysvirkailija tenttasi osoitetta; ei kukaan voi asua veneessä. Pitää olla osoite! Seuraava kone tulee tiistaina, jolloin laukut saattavat tulla – paitsi jos sekin kone on täynnä. Niitä voi tiedustella puhelimitse huomenna. Ajoimme alkumatkan pikkuteitä pitkin läpi mielenkiintoisten ranskalaiskylien. Maksoimme vain yhden tietullin (mennessä neljä). Loppumatka sujui vauhdilla moottoritiellä. Hetken seikkailtuamme Donostian perjantai-illan liikenteessä, jota värittivät moottoripyörät ja skootterit, veimme Nean repun veneelle ja vaihdoimme tukevampaa päällemme sekä lähdimme palauttamaan Audin kahden kilometrin päähän satamasta.


05la 06 2010 Ranskalainen visiitti muuttui tornadoksi

Lauantai alkoi pakollisten vaatteiden (bikinit ja hellemekon) ja puhdistusaineiden ostoskierroksella – kun kaikki Nean tavarat olivat edelleen Helsinki-Vantaalla. Kävimme samalla reissulla ruokahankinnalla. Päivä oli edellisten veroinen biitsillä oloon. Nea kävi uimassa 18-asteisessa vedessä, Kalle tyytyi rantakävelyyn. Lepäillessämme pyyhkeillä asettui paikallinen pari taaksemme ja kuulimme pojan sanovan tytölleen paljastaessaan ylävartalonsa olevansa kalpea kuin suomalainen. Hän toisti sen kahdesti, katsoimme taaksemme ja olimme samaa mieltä, mitä nyt hän näytti kalvakansiniseltä engelsmannilta. Kalle ei voinut olla puuttumatta asiaan ja sanoi pojalle olevansa suomalainen ja esitteli rusketustaan. Pari lähti pian uimaan eikä palannut lähimpään tuntiin. Miltähän kaveri nyt näytti, kun ei kehdannut nousta vedestä pitkään aikaan? Mietti varmaankin sanojaan suurella uimarannalla, missä tuskin oli muita suomalaisia. Kuinka osuivatkaan meidän viereemme. Päätimme kolmituntisen rannalla olon suihkuihin ja palasimme veneelle. Söimme lounaaksi simpukkapastaa ja patongit.



Juuri kun olimme lähdössä tutustumaan Monte Urgulliin, missä oli Jeesus-patsas, tuli ranskalaisvene altaaseen ja etsi paikkaa. Ensin he menivät kovaäänisesti sen ränsistyneen veneen kyljelle. Seuraavaksi he meinasivat siirtyä kivivalliin, missä yleensä majaili Aqvariumin turistilaiva. Kerroin heille sen olevan mahdoton paikka ja tarjosin kylkikiinnitystä veneemme vieressä. He siirtyivät siihen avustaminamme. Melko nopeasti kiinnittymisen jälkeen saimme kutsun samppanjalle. Alkoi siis ranskalainen visiitti. Saimme maistaa ankkapateeta, chorizoa ja jotain ranskalaista harmaata makkaraa. Kovasti meiltä tentattiin, missä asumme Ranskassa tai Espanjassa? Ihmettelivät olinko asunut koko vuoden veneessä? Emme oikein päässeet selville montako henkeä veneessä oli.



Kahden samppanjalasillisen ja ranskalaisherkkujen maistelun jälkeen pääsimme vihdoin kävelylenkille. Palatessamme yhdeksän maissa satamaan näimme kolmihenkisen perheen menevän veneemme sitlooran poikki ranskalaisveneeseen. Siellä oli ainakin kaksitoista ihmistä sitloorassa ja ääni oli sen mukainen. Viinipulloja oli tyhjennetty tiuhaan tahtiin ja niitä haettiin muutamaan otteeseen lisää. Alkoi sadella ja vetäydyimme sisälle. Hetken päästä oli taas joku menossa maihin ja tietenkin sitlooran poikki. Ääni naapuriveneessä nousi nousemistaan kahteentoista saakka ja sitten alkoi siirtyminen ravintolaan. Varsinainen tornado ravisutti venettämme seuraavan kymmenen minuutin ajan. Osa marssi elefantteina etutäkin kautta, suurin osa kuitenkin sitlooran poikki ja parhaat ottivat tukea sisääntuloaukon ikkunasta. Puhelias korkokenkätyttö putosi laiturille ylittäessään mantookivaijeriamme. Kahdelta aamuyöllä sama rituaali toistui vieläkin kovempana. Yksi pari jäi jopa keskustelemaan sitlooraamme. Minulla kiehahti ja menin ohjaamaan viimeisiä tulijoita oikealle kiertotielle maston editse. Turhaan, ei mennyt oppi perille, ja kun olin vajaasti pukeutunut, joten en voinut mennä taluttamaan heitä. Meillä oli rauhaton pitkä yö. Neljältä naapuriveneeseen laski hiljaisuus.

_

SAN SEBASTIANIIN

31ma 05 2010 San Sebastianiin

Herätys 0700 ja suorat lähtövalmistelut. San Sebastianin satamatiedoissa ei ollut mainittu vedensaantimahdollisuutta, joten tankkasimme vielä viime hetkellä tankin täyteen. Päätimme syödä aamupalan vasta ajossa.

Bilbao, Baski 0730 Log 7676 Mh 910,2

Lähtö laiturista onnistui hyvin ja ajoimme ulos satamasta. Avoin vesi antoi harhakuvan kulkuvedestä ja kippari meinasi ajaa matalaan. Onneksi huomasi sen ajoissa ja palasimme samaa reittiä kolmen metrin veteen. Aamupalan jälkeen nostimme isopurjeen 0820 ja avasimme rullukan. Jorma sai ensimmäisen kahden tunnin nukkumavuoron. Siivosin homehtuneet mansikat mereen ja pesin sitlooran. Yhdeksältä tuuli meni huilaamaan ja rullasin etupurjeen sisään ja laskin isopurjeen. Keli alkoi parantua aamun edistymisen myötä ja yhdeltätoista Jorman ajovuorolla aurinko paistoi ja myötäiseen saattoi ajaa paidatta. Takalanteelta tuleva aallokko vähän vaikeutti ajamista, mutta lämmintä riitti pilvipoudallakin. Kalle valmisti lounaaksi sardiinisimpukka pastan. Tuuli hiljeni iltapäivällä ja yritimme nopeuttaa kulkua spinnulla. Ensimmäisellä nostolla (1340) pallokas kiertyi rullukan ympärille ja hyväili sitä tiukasti. Jouduimme aukaisemaan skuuttihaat ja pyöräyttämään koko tuugin pari kierrosta rullukan ympäri. Seuraavalla nostolla havaitsimme jättäneemme ne pari kierrosta fallista rullukan ympäri, pallokas ei noussut ylös sakka. Päätimme ottaa sen alas vielä kun oli vähäistä tuulta (3 m/s). Käynnistimme moottorin 1415 ja ajoimme hetken hiljaisessa tuulessa. Seuraavassa vaiheessa saimme taas purjetuulta ja seilasimme harakkaa tuulen ollessa 5,4 m/s, nopeutemme oli 4,1 solmua. Taas tuuli tyyntyi ja otimme moottorin avuksi. Yritimme todella innokkaasti seilata, mutta tuuli oli niin vaihtelevaa, ettei siitä tullut oikein mitään. Laskin viimeisen kerran ison puoli tuntia ennen San Sebastiania. Kiersimme joukon poijuissa olevia veneitä ja ajoimme tiukasta aallonmurtaja-aukosta sisään. San Sebastianissa vierasveneitä varten on vain kahden veneen mittainen ponttoni. Siinä oli yksi purjevene ja viisi pientä moottorivenettä.


31ma 05 2010 Bilbaosta San Sebastianiin

Kiinnityimme purkukypsän purkkarin kyljelle. Jorma pelkäsi sen kannen pettävän, kun vei kiinnitysköydet laituriin.

San Sebastian, Baskimaa 1850, log 7729 / 53 M Mh 918,8 8,6 / 11,33

Juotuamme rantautumistotit kävelimme pursiseuralle kyselemään fasiliteeteista. He eivät hoida sitä ponttonilaituria, heillä on poijupaikat biitsin edessä ja sieltä taksikyyditys rantaan. Toivottivat meidät huomenna tervetulleiksi poijuihin. Kolme neljästä pursiseuralaisesta puhui sujuvaa englantia ja he ohjasivat kuitenkin meidät ystävällisesti suihkutiloihin. Talo on funkkista jostakin 1930-luvulta ja suihkukopitkin olivat siltä ajalta. Emme olleet kumpikaan koskaan olleet niin suurissa suihkukopeissa ja mikä sukkelinta, yhden käden otehana oli valtavan tilan vastakkaisella seinällä. Mietimme siirtymistä huomenna poijuun, näimme kyllä sähköttömyyden ja vedettömyyden huonoina puolina. Opaskirjan mukaan San Sebastianissa on enemmän Michelin tähtiä kuin Pariisissa. Löysimme mukavan ravintolan, nimeltään Nagusia, vanhasta kaupungista. Kävelimme vielä joen rantaan ihmettelemään kongressitaloa, joka oli kuin japanilainen paperilyhty.

_