PERKELE, VÄRKEIS VIKKA

10ti 11 2015 Puerto de Mogán G.C.

Seuraava purkaus ei välttämät sovi kaikille hienohelmoille ja heikkohermoisille. Viime yönä tuli mieleen tokaisu, jonka radiologi totesi tutkiessaan eturauhastani ennen pitkille seilauksille lähtöäni vuonna 2008. Olin pitkään odottanut alasti tutkimuspöydällä röntgenlääkärin saapumista. Hoitajat kävivät välillä rauhoittamassa minua, että kyllä se pian tulee. Ihmettelin, että mikä kun minua ei lainkaan jännittänyt. No viimein hän tuli ja voiteli tutkimussauvansa ja teki nopean diagnoosin: Voi perkele ko värkeis o vikka ja poistui takahuoneeseen. Hoitaja, joka seurasi tilannetta suojaikkunan takaa, kiiruhti rauhoittamaan minua, joka nyt olin jännittynyt ja järkyttynyt, ja kertoi tutkimuslaitteen olevan huonokuntoinen. Hän oli ymmärtänyt ensin asian samoin kuin minä. Jos olisin ollut tutkimuksessa Amerikoissa, niin olisin nostanut syytteen radiologin järkyttävistä sanoista ja elelisin nyt miljonäärinä herroiksi jossain Tyynenmeren saarella. Ps. Jussi. Muistuks snuull miälehe mill saarell olttin go mnää nappasin dämän guva?

Pitkän alkupurkauksen jälkeen voin todeta, etten nyt kirjoita keuhkoistanikaan. Vaikka Satu sanoi, että sehän on hyvä jos lima tulee klimppeinä ulos. Mutta tarvitseeko niiden tulla niin tavattoman suurina. Yskös muistuttaa tavattoman paljon lokianturista putsaamiani meren alkueliöitä. Meinasin pistää tähän koko kuvan siitä meren limakosta. Mutten sentään minäkään niin riivittömän julkea ole? Katsokaa aimmista blogeista, jos ilkeätte vai oliko se vain facebookissani.

Olen nyt vähäkuntoisena pyrkinyt rauhoittamaan liikkumiseni ja näin on muodostunut paljon koneaikaa, siis tietokone. Nykyinen Esi-Puandin isäntä pyysi minua lähettämään laatimani Talokirjan sähköisen version hänelle. Neljä massamuistia ja seitsemän tikkua käytyäni läpi löysin kuin löysinkin nuo tiedostot. Kun sitten liitin pienemmän tiedoston 4 Mt sähköpostiini, niin mitään ei tapahtunut ensimmäiseen varttiin. Totesin tiedoston liian suureksi ja se toinen olisi ollut vielä suurempi 11,9 Mt. Tässä vaiheessa totesin, kuin RASin radiologi: Perkele ko värkeis o vikka! Tästä muodostui tämän kirjoituksen otsikko. Hetken tutkailun konettani ja löysin ajuria koskevan tiedon. 15Gtavun muistista minulla on käytössä enää vain 3%, siis ei mitään. Ilmakos kaikki käy niin hitaasti, varsinkin blogikuvia lähettäessäni. Kummipoikani Jussi hermostui alta aikayksikön työskennellessään koneellani. Minullahan ei enää hermoja olekaan, taisivat jäädä sinne Tammelan työpöydälle. On muuten hyvä olo – sikses, mitä nyt vähän ketutta Afrikan pölyn aiheuttama kröhä. No taas minä eksyin aiheesta. Yritin ostaa lisää voimaa ajurille ja silloin sain tiedon, että luottokorttini hylättiin. Kävin kaikessa rauhassa osuuspankissa ja totesin, että kyllä korttini oli siellä kaikessa rauhassa, tai oikeastaan se oli vain se minun tilini. Pitkitän jännitystä ja käyn kaupassa ja katson mitä jenkit ovat tehneet kortilleni.

Olen viimepäivät tai oikeammin yöt työskennellyt veneestäni käsin. Lainaan nimittäin lähimmän ravintolan wifiitä. Nettiyhteys on erinomainen kun ravintolan asiakkaat ovat poistuneet, siis öisin. Tuolloin saan yhteyden käyttämällä tuota erinomaiseksi kehumaani itsetehtyä antennia. Puolen yön aikaan havahduin, kun torakka kulki antennijohtoa pitkin kohti työpöytääni. Se käytti oikopolkuna sopivalla kaltevuudella olevaa viitoittamaani tietä. Kertaalleen aiemmin olin havainnut jotain vastaavaa, mutta silloin vain hieraisin silmiäni ja totesin olevani väsynyt. Täytynee tehdä samanlainen suppiloeste kuin laivojen touveissa on rottia vastaan. Mutta minne? Näppäränä teen sen leikkaamalla tyhjän (tietenkin tyhjän) muovipullon poikki ja teippaan johtoon. Taitaa perkeleen cucaracha pystyä kulkemaan imukupeillaan muovillakin. No onpahan jotain mietittävää. Jospa teippaankin kaksi torakkahotellia kutsuvasti antennijohtoon.

MUKAVA JÄLLEEN NÄKEMINEN 08su 11 2015. En nyt sentään ihan ole kajuutoitunut. Olin sunnuntaina rauhallisella kävelyllä Maspalomasin rannalla. Kävin ensin syömässä pan con ajo ja pääruoaksi valkosipulikeiton. Tarjoilija jo vitsaili, että kaikki valkosipulilla. Vastasin hänelle, että cerveza sin ajo, ruoat kun olin ajatellut huuhtovani alas yhdellä pienellä oluella. Syötyäni valkosipulileivät pyörittelin puoli tuntia peukaloitani ja katselin sitä tyhjää olutlasiani. Tarjoilija ymmärsi yskän ja kysyi haluaisinko jotain lisää ja kertoi heidän keittonsa haudutusajan olevan melko pitkä. No sitä parempaa se oli vaikka harmittelinkin aurinkoajan hukkaamista. Syötyäni kiipesin dyynille Espanjan oppikirjan kanssa. Luettuani tunnin ajan, niin lähdin takasin majakalle. Nyt huomasin toisen sandaalini olevan pudonnut reppuni kannakkeista. Olen ostanut KEEN purjehdus- ja vaelluskäyttöön terävahvistetun sandaalin kymmenen vuotta sitten Luulajasta ja todennut ne erittäin hyviksi. Meinasi harmittaa, mutta päätin palata samoja jälkiä kuin olin tullut. Parinkymmenen minuutin päästä näin jo kaukaa yksinäisyyttään kyljellään rötköttävän Keenin. Olimme molemmat erittäin iloisia jälleen tapaamisesta. Olen kyllä jo menettänyt toivoni löytää vuonna 1987 hiekkadyyneille kadottaman silkkipaitani. Toivottavasti se viettää hyvää elämää jonkun dyynivaeltajan yllä.