TAIDEMAALARIURANI KÄÄNNEKOHTA

13perjantai 11 2015 Puerto de Mogán G.C.

African pölytauti on antamassa periksi, mutta olenhan minä viettänytkin hiljaiseloa viikon päivät. Kun en ole juurikaan liikkunut ihmisten ilmoilla, niin partakin on päässyt kasvamaan. Tästä eteenpäin on tämä tarina taantumaa, mutta totta. Se vie meidät viidenkymmenen ja viiden vuoden päähän. Nuorena miehenä, siis pojankloppina, minulla oli suuria haaveita tulla taidemaalariksi. Kansalaisopistolla ja opaskirjojen mukaan ja maalailinkin öljyväreillä vuoristomaisemia ja kyläpolkuja. Jotain niissä täytyi olla hyvääkin, kun sisareni kaverit niin niitä tilailivat. Kahta varsinaista työtä pidän hyvinä, kahvipannuasetelma oli viimeksi kun sen näin Latjuksen portaikon seinällä ja Myrskyävä meri serkkuni seinällä Turussa. Rauman kaupungin taideluettelostakin löytyi yllätyksekseni yksi maalaus. Selvitin sen sinne pääsyä. Se osoittautui kukka-asetelmaksi, jonka olin antanut äidinäitini huoneen seinälle vanhainkotiin. Mummosta, kun aika jätti, niin talon henkilökunta pyysi perikunnalta, jos taulu voisi jäädä huoneeseen ja niin se on luetteloitu. Sain minä varsinaisen tilaustyönkin kuusitoistavuotiaana laitilalaiselta mieheltä. Hän maalautti nuorilla lupauksilla (niin kuin hän sanoi) maalauksen ja taltioi sen Untamalan peltoon mettallilieriössä joskus löydettäväksi suuren kuuluisuuden nuoruudentyönä. HahHah, Mies sijoitti rahansa väärään oriin. Sovittu palkkio meni öljyvärien lisähankintaan, sillä talvinen järvimaisema osoittautui miltei mahdottomaksi, kunnes ymmärsin tilaajan haluavan kevättalvisen siniharmaan prytkyjään.

Otsikossa lupasin valottaa ns. taidemaalariurani käännekohtaa. Viisi vuotta sitten olimme silloisen vaimoni kanssa paluumatkalla vuorotteluvapaaseilauksella saapuneet Amsterdamiin. Menimme tietenkin suuresti ihailemani taiteilijan Vincent van Gochin museoon tutustumaan hänen monipuoliseen uraansa. Kerroin Nealle, että Vincent on eniten vaikuttanut minun taiteellisen urani kehittymiseen. Sain yllättyneen katseen ja ymmärsin sen sisältävän kysymyksen mihin ihmeen taiteelliseen uraan (taas Kalle kehuskelee suuria). En antanut kysymysvuoroa, vaan kerroin aikoinani yrittäneeni oppia tuon mainion maalaustekniikan ja epäonnistuin niin surkeasti, että toivottomana pistin öljyvärit kokonaan pois. Nyt sain hymyn ja hyväksyvän nyökkäyksen. Ei minusta tullut taidemaalaria, mutta tulipa KippariKalle. SALUDOS!