TUTKIMATTOMAAN BARCELONAAN

11pe 09 09 Vilanovasta Barcelonaan

Vilanova 1050 log 3235 Mh 420,2

Lähtiessäni Vilanovasta japanilaisvene tuli kovaa kyytiä vastaan ja sen kippari kysyi olenko visiter? Huutelin kyllä, he painuivat vauhdilla sataman perälle. Yritin näyttää käsipuhelinta ja kertoa kanavan olevan yhdeksän. Sinne menivät ja kiiruulla, japanilaisten kolme solmua vastannee kuutta.
Tänään olisi tuulta mukavasti 6 m/s, mutta edelleen täysin vastainen. Sain hyvän vertailukuvan kryssien etenemisestä yhdestä Bavaria 36, jolla oli sama suunta. Tyydyin moottoriajoon. Barcelona poltti jo mieltä, halusin saada ensikosketuksen Antoni Gaudin töihin. Barcelonan lentokenttä on aivan meren rannassa ja loppumatkan laskinkin (kelloKalle) lentokoneiden laskeutumisvälejä kentälle. Päädyin kahden minuutin väliin, kunnes sen särki puolentoista minuutin väli ja ennätykseksi jäi 75 s. Koneiden nousuväli oli sentään neljän minuutin luokkaa.



Katsoin moneen kertaan Barcelonan kaupallisen sataman rakenteen plotterilta ja kun aallokko muodostui liian teräväksi päätin oikaista aallonmurtajan suojassa. Vielä varmistava vilkaisu sähköiseen karttaan. Sieltä pitäisi päästä perältä läpi (ei edes siltaa), ihmettelin aallonmurtaja-laiturilla olevia valtavia konttimääriä. Vartin ajon jälkeen sataman turva-alus ajoi vierelleni ja kysyin mastoni korkeuden, sillä edessä oli silta. Onneksi sen korkeus oli 18,5 metriä. Immigrant meni siis ali. Barcelonan satama on valtava ja katsomista suurissa konttialuksissa ja risteilijöissä riitti. Port Vellin pienvenesatamissa oli jättisuuria huvipursia. Huutelin VHFään Marina Port Velleä ja sain muutaman kutsun jälkeen ohjeen ajaa laiturin D pohjoispuolelle paikkaan 2. Perutin pitkän laiturin mitan melko kapeassa välissä ja löysin viimeisen paikan pistolaiturissa. Kiinnittyminen sujui hyvin satamapojan ja naapuriveneen naisen auttamana.

Barcelona, Marina Port Vell 1600 log 3261 26M Mh 425,6 5,4h

Marineros teki kaapelini päähän suuren voimavirtaliittimen. Satamatoimisto oli jo kiinni, joten en saanut selvää internetistä. Manjana. Kortista portteihin ja suihkuun maksoin sähköliittimen kera 70 euron panttisumman. Ilmoitin Nealle olevani perillä Välimeren pääkohteessa. Hän löysi netistä heti paikkani Port Vellen satamassa aivan roskisten ja septiaseman (toinen havaitsemani septin-tyhjennyspaikka Espanjassa) vieressä. Sain patistuksen lähteä tutustumaan tuohon ihmeelliseen Gaudin kaupunkiin. Valmistelin veneen jättökuntoon ja lähdin vailla karttaa kulkemaa suureen kaupunkiin. Etsin sopivan kokoista karttaa ja opaskirjaa Barcelonasta. Nora oli antanut minulle opaskirjasen, mutta olin unohtanut sen kotiin lähtökiireessä (Berdon Nora). Olin päättänyt aloittaa tutustumisen etsimällä tunnelmia, enkä rynnännyt kohteisiin. Kisaveneet veivät ensin voiton kulttuurista. Kävelin toiselle puolelle allasta katsomaan kuutta rassia, jotka osallistuivat Istambul Europa Race –kisaan (Istambul- Niza- Barcelona- Brest). Sitten pois satamasta ja leveiden katujen jälkeen löysin minun mittakaavaani paremmin istuvat kapeat kujat. Barcelonasta saamani ensivaikutelma oli epäsiisti, suttuinen, mutta elävä. Ja tämä elävyys ja ihmisten välittömyys vei pikkuhiljaa voiton minulle niin tärkeästä puhtaudesta. Tutustuin Katadraaliin, jonka sisätilan korkeus on upea.



Osuin löytämään Katedraalin takaa pieneltä kujalta kirjakaupan, josta ostin tarvitsemani materiaalin. Myyjätyttöä kiinnosti mistä olen ja kerrottuani maani ja olevani viidentoista kuukauden vapaalla. Hän ihmetteli, miten se on mahdollista työssä olevalle. Kerro siinä sitten englanniksi vuorotteluvapaa-järjestelmästä. Seisahduin syömään pikkumustekalat nurkkakapakkaan. Nyt pariskunta teki tuttavuutta kysymällä käsivarressani olevasta tatuoinnista (Rapakkalan talon tuuliviiri, joka on Vanha Rauma Yhdistyksen logo ja yhdistyksen 60-vuotislahja minulle). Kerroin siitä ja 15 kuukauden seilausmatkastani. Kun lisäksi kerroin työstäni maailmanperintökohteessa sain hetkessä selvityksen mihin Barcelonassa todellakin kannattaa tutustua. Olin heti myös poikkeavani muista valkoisessa paidassa ja shorteissa. Täällä oli kaikilla yllä mustaa, vöitä ja niittejä. Purjehtijatkin kulkivat mustissa paidoissa. Lisäksi suurella osalla oli farkut jalassa. Mustan ymmärrän, onhan tämä gootin tyyssija. Palasin veneelle yhdentoista maissa tyytyväisenä ensimmäisen päivän saaliiseen; Katedraaliin ja barcelonalaiseen välittömyyteen. Olisihan perjantai-iltaa voinut jatkaa kaupungissa, mutta mieltäni painoivat kirjoittamattomat blogit. Varsinkaan en halunnut sekoittaa upean Tarragonan kokemuksia Barcelonaan. Tuohon väliin olisi pitänyt varata päivä lisää kirjoitus- ja tasaantumisaikaa. Lisäksi liian moni on kehunut minulle tätä kaupunkia. On ensin unohdettava ne mainesanat ja saatava muodostaa oma kuva. Kirjoitin rästejä sitloorassa juuri ja juuri alle 30 asteen lämmössä. Naapuriveneen päihtyneenä naurunremakoita saava nainen olisi joka tapauksessa pitänyt minua hereillä. Työstin blogia puoli kolmeen, vielä jaksoivat juhlia kylkiveneessäni. Nukahdin ajatukseen, ettei tämä laituripaikka portin, rampin ja ennen kaikkea bileveneen vieressä ole minulle oikea.

-

TARRACON AKVEDUKTIT

10to 09 09 Tarracon akveduktit ja Vilanovaan

Aamutoimien jälkeen kävelin ylös kaupunkiin ja menin Movistar -liikkeeseen kysymään: Miten on mahdollista, että korttinne voi syödä 114 euroa kolmessa viikossa (noin 5 puhelua Espanjan sisällä, viisi ulkomaan puhelua Suomeen ja muutama tekstari)? Saanko login puheluista? Nyt meni yli hilseen eikä hän pystynyt vastaamaan mihinkään. Pyysin sada lisätä saldoa. Se ei käynytkään täällä (Movistar liikkeessä), vaan piti mennä tupakkakauppaan. Sain ladattua taas satasen Movistar –liittymääni, joten voin soittaa taas, en vain vastata.
Tämän toimitettuani pääsin päivän pääaiheeseen: akvedukteihin. Kartalla ne sijaitsevat 4km kaupungin ulkopuolella (tai keskustasta). Kysyin satamatoimistosta voinko lainata polkupyörän ja mennä sillä vesijohdoille? Monta moottoritietä välillä. Bussi jättää liian kauas! Ainoa vaihtoehto on taas: taksi. Akvedukteille pitäisi päästä 14 eurolla. Tällä ajatuksella pyydystin keskustasta taksin ja pyysin ajamaan paikallisten kutsumalle Pirun sillalle, varmistin kohteen esittämällä kuvan akvedukteista. En sopinut etukäteen hintaa. Ajomatka sujui keskustelun merkeissä, josta kumpikaan ei ymmärtänyt ensisanomalla mitään. Hakemalla asioihin löytyivät sanat. Aikaa keskusteluun oli koska seisoimme punaisissa valoissa tuon tuostakin ja pitkään. Moottoritieltä poikkesimme sivuun ja niin sain lähteä etsimään vesijohtoa. Joku suojelusenkeli, vai olisiko ollut keiju, johdatti minut suoraan metsikön läpi työmaalle, missä maisemaa ja akvedukteja korjattiin.



Onneksi koko mitalta eivät kivirakenteiset komeat rakenteet olleet työn alla verkotettuina. Kymmenen minuutin tutustumisen jälkeen palasin taksille. Kuski oli selvästikin kiinnostunut veneestäni ja siitä riitti paluumatkaksi kirjaintenvaihtoa. Nousin pois kyydistä, kun rautatien vilkku alkoi palaa. Maksoin 18 euron maksun ja palasin veneelle, suihkuun ja palauttamaan suihkukortin. Täällä kaikki tapahtuu aikanaan ja jos olimme seisoneet punaisissa, niin nyt kahdenkympin palautus kesti saman ajan. Esimies tuli ja kysyi vastaanottotytöltä jotain. Siihen jäi kassan avaaminen ja rahan palautus. Nämä espanjalaiset eivät osaa olla kahdentyön tekijöitä. He keskeyttävät edellisen, jos uusi painaa päälle. Tyttö pyysi sentään anteeksi ja kysyi jos minulla olisi vielä aikaa vastata haastattelukysymyksiin? Täytin kaavakkeen antaen täydet pisteet Tarragonalle ja lähdin liikkeelle.

Tarragona 1310 log 3212 Mh 416,0

Mielenkiintoinen kaupunki jäi taakse, eikä ollut odotettavissa purjetuulta. Roomalaisia villoja ja rakenteita näkyi pitkin rantoja, komein Villa oli Cala de la Joverassa.



Vilanovan satama-altaassa on kaksi marinaa ja se aiheutti näemmä ongelman. Tarragonan tyttö oli käskenyt kysyä Carmenia saapuessani Vilanovaan. Vaikka kuinka toistin kutsussani kastenjettien myötä Carmen, Carmen, Carmen, niin kukaan ei vastannut. Seuraavaksi yritin Marina Club Nautico Vilanova. Nyt tuli vastaus kumpaa kutsut? on Marina Vilanova ja Club Nautico Vilanova. Club Nauticon marineron puhelin ei toiminut ja niin ajoin kuuloetäisyydelle. Paikkani on aivan toisella puolella satamaa. Ajoin mahdottoman suuren huvipurren (lue laivan) ohi ja ihmettelin sen takakannella olevaa mastoa. Siellä olikin HobyCat mastoineen parkkeerattuna.

Vilanova 1715 log 3235, 23M Mh 420,2 4,2h

Ihmettelin maksaessani sataman kalleutta 52,20 €. Lähdin suihkun jälkeen ruoan hakuun. Ensimmäistä kertaa kuulin vapaan papukaijan tai itse asiassa kahdenkymmenen papukaijan kirkuvan. Niillä oli keskustan palmuissa pesät ja rakennuspuuhat olivat joillakin täydessä käynnissä. Palttuani veneelle katsoin molemmat kirjani, enkä löytänyt lintua nimeltä papukaija. Ilmeisesti sellaisia ei ole Euroopassa. Näine ajatuksineni nukahdin.



Huomenna Barcelona!

-

TARRAGONA ROOMALAISEN KAUPUNGIN MALLI

09 09 09 kekiviikkona Hospitaletista Tarragonaan

Aamulla kun heräsin sain melkein hepulin kirjatessani päivämäärää 090909. Sehän on tällaiselle lukufriikille kuin paratiisi. (Ei tosin voita 20022002 klo 2002). Lähdin matkaan vakaalla ajatuksella seilata mahdollisimman paljon. Kymmenen jälkeen irrottauduin laiturista ja ajoin tankille. Kävin hakemassa marinorin vastaamaan tankkauksesta. Täytin ensin sen varapolttoainesäiliön 25 litraa ja sitten polttoainetankin. Kaikkiaan dieseliä meni 77 litraa. Turhaan tankkasin kesken matkaa, sillä polttoainetta olisi riittänyt satamaan saakka.

l´Hospitalet 1050 log 3168

Nostin ison välittömästi aallonmurtajan jälkeen ja avasin rullukan kun sain oikean suunnan. Rannan tuntumassa tuulta oli 4 m/s ja virran auttaman sain viiden solmun nopeuden. Tällaista olin ajatellut laiturilla haistellessani tuulta. Puolen tunnin seilauksen jälkeen pilvimassa alkoi hajota pineiksi kumpupilviksi ja tuuli vaihteli suunnattomasti. Jouduin ottamaan rullukan sisään ja turvautumaan Volvoon. Puuduttava ajo piti koko ajan purjehdusaistit valppaina ja kun taas tuulta oli viisi metriä, niin avasin rullukan. (Krisse WB- Sailsilta ei tiennyt mikä on rullukka. Sehän on rullalle menevä keulapurje). Taas vartin purjehdus ja tuuli puhalsi seuraavaksi ties mistä. Tarkkailin taivasta ja ymmärsin, ettei näin sekalaisessa pilvimassassa kannata yrittää matka-ajoa.



Otin taas narua sisään ja tyydyin koneeseen. Löysin Tarragonan satamasta käsipuhelun jälkeen marineroksen, joka näytti minulle paikan. Nyt minulla oli ensimmäistä kertaa sikahanskat käytössä peräköysivaiheessa. Sikahanskat (tosi kovat rouhehanskat) olivat käytössä 70-luvulla, kun me, Kivivirran Jussin isän, Maken kanssa raahasimme sikoja rantakallioille merikotkien talviruokinta -projektissa. Keula edellä laituriin.

Tarragona 1505 log 3212 (44M pitäisi olla) 18M Mh 416,0

Kävin maksamassa satamamaksun 49,62€. Sain hyvän selvityksen Tarragonasta. Kartalta näin missä historiallinen kaupunki sijaitsee. Kartasta sain myös aavistuksen Rooman vallan aikaisesta kaupungista. Kävin nopeasti virkistäytymässä Välimeressä ja sen jälkeen suihkussa pesemässä kaiken hiekan pois kropastani. Nyt olin valmis kipuamaan historialliseen Tarracon kaupunkiin. Kilometrin käveltyäni törmäsin ensimmäisiin roomalaisiin rakenteisiin; kaupunginmuurin sisällä olivat pienirakenteiset korttelit. Minua kiinnostavimmat rakennukset olivat kalkkikivestä muuratut, varsin jylhät yksinkertaiset kivitalot. Tarragonan pienoismallia (Model of Roman Tarraco, Tarragona on the 2nd C.AD) en mennyt katsomaan. Se oli suuri virhe, sillä se kertoi perus- roomalaisesta kaupunkirakenteesta, niin kuin myöhemmin ymmärsin. Kaikkialla muurin sisällä törmäsi mielenkiintoisiin näkymiin. Kaivoi useita kertoja kameran repustani. Valtaisa Katedraali oli rakennettu 1300-1500 –luvuilla. Sen kiertämiseen meni helpolla puoli tuntia. Joka kulmassa oli selvitys, mistä pääsee sisään. Ovea ei vain meinannut löytyä, kunnes näin katuvan näköisen naisen tulevan yhdestä seinästä. Pyhättö oli karun kolkko sisältä ja tavattoman suuri. Lähdin laskeutumaan alas mäkeen rakennettua kaupunkia. Näin lyhyellä visiitillä en mennyt museoihin sisälle, katsoin vain niiden tarjonnan esitteestä. Nyt löysin tämän seilauksen Maalimanperintökohteen no 4 (Visby, Le Havre, Lissabonissa Monesteryn luostari ja Belemin torni ja nyt Tarraco). Ihmetteli, miksi tämä Roman Circus ( 1st c. AD) voi olla paras esimerkki lajissaan, kunnes kotinetti selvitti koko asemakaavan olleen mallina kaupunkirakenteesta, millä Rooman imperiumin kaupunkikeskustat rakennettiin.



Jatkoin matkaani alaspäin ja kuvasin roomalaisen amphiteatterin. Olin kuvannut sen tietämättäni jo rannalta päin ihmetellessäni, miten voidaan rautatie tuoda aivan (noin, nyt muuttaisin sanan) näin historiallisten raunioiden kylkeen. Niin se VR täälläkin. Tästä raunioteatterista muodostui selkeämpi kokonaiskuva kuin circuksesta.



Kuulin voimakasta rumpumusiikkia ja kiipesin taas ylös mäkeä (jalat sanoivat taas: No) ja näin mielenkiintoisen kavalkadin; Härkää marssitettiin areenalle (sinne Circukseen), sen jalat meinasivat monasti seota ja kieli katketa nuorilta rumpaleilta. Tarragona on historiallinen kaupunki, joka huokuu espanjalaista elämää, eikä ole turismin pilaama.



Söin maittavat mustekalanrenkaat andalusialaisittain (en siis sitä härkää) ja kuvasin kolmannen kerran katedraalin. Osasin suunnistaa suoraan veneelle käsittelemään päivän kuvasaalista. Lopetettuani (0230) totesin, että kyllä vuorokaudessa pitäisi olla 30 tuntia, niin pystyisi rauhassa purjehtimaan, tutustumaan ympäristöön ja työstämään sitä blogiin.



--

BENICARLOSTA HOSPITALETIIN

08ti 09 09 Benicarlosta l´Hospitalet de l´Infantiin

Benicarlo 0922 log 3148

Aikainen lähtö kohti seuraavaa satamaa Hospitaletia. Nyt täytyy olla varovainen, kun ilmoitan Nealle saapumiseni Sairaalaan. Matka sujui verkkoja ja troolareita väistellessä. Loppumatkalla seilasin puoli tuntia, kun taas tuuli teki tepposen ja tyyntyi. Kiinnityin perätolppien väliin.

l´Hospitalet de lÍnfantin, Club Nautico Hospitalet Vandellos, 1332, log 3168 20M

Maksoin vähän ihmetellen 57,87 euron satamamaksun ja painuin suihkuun.

BURRIANASTA BENICARLOON

07ma 09 09 Burrianasta Benicarloon

Tämä oli se päivä, kun Nea epäili yksinpurjehtijan käyneen taivaan porteilla. Kerroin näet nähneeni keijun. Vaikeahan sitä on uskoa, mutta totta se on. Eikä kyseessä ollut ehkä maailman tunnetuin Peter Panin Helinä–keiju, vaan ihka elävä lentävä keiju. Sainko teidätkin jo epäilemään niitä taivaan portteja vai mielenvikaisuutta? Monellako teistä on todistus, että olette henkisesti terveitä? Minulla on adoptiohakemukseen vaadittu todistus. –No, joo! Sehän on vanhentunut jo ajat sitten, ajattelee joku.

Aamupalan ja suihkun jälkeen ajoin satamakapteenin laituriin ja kävin maksamassa yöpymiseni BurrianaNovassa, hinta yöstä oli 28,48 €. Halpa kun vertaa muihin Espanjan satamiin. Valitettavasti sade oli uhkana ja näkyvyys sen verran huono, etten päässyt kuvaamaan purjehduskoulun kalustoa. Minulle ei selvinnyt kuinka laajaa aluetta tämä suuri purjehduskoulu palvelee. Toimistotyttökään ei kyennyt englanniksi kertomaan siitä mitään. Sain kuitenkin hänen varaamaan minulle paikan Benicarlosta. Ilmoitin ETAksi 1900.

BurrianaNova 1104 3105 Mh 396,5

Venettä irrottaessaan laiturista satamakapteeni kehui veneen linjakkuutta. Annoin selonteon Wasa 360stä ja totesin olevani hänen kanssaan samaa mieltä. Eilisen aurinkopäivän jälkeen tänään on taas sadepäivän uhka. Harmaat pilvet saattelivat ajoani ja hetken kuluttua sade tuli ylleni. En todellakaan tiennyt miten tulisi pukeutua/ suojautua (siitähän nyt ei pitäisi olla kysymys). Ajelin kaikessa rauhassa tunnin verran, vaikka olin likomärkä. Sadekin oli lämmintä, eikä tuulta ollut alkuun nimeksikään. Tuulen viritessä alkoi pikkuhiljaa jonkinlainen kylmyys tai kosteus ravisuttaa kehoa. Riisuin märät vetimet pois päältäni sonnustauduin alusasuun ja jokapoikiin. (Aallon Eetun viljelemä sanonta purjehduspuvusta: Jokapojan kesäasu). Ai että tuntui kotosalta. Miellän purjehduksen purjehdusasuun ja nyt tunsin olevani asian varsinaisessa toimituksessa. Antaa sataa vaan, asussa on hyvä olla. Pikkuhiljaa sade lakkasi, mutten minä asustani luopunut. Purjehduspuvun sisällä kehon oli hyvä olla, mutta ajatus ei liikkunut mihinkään. Ja jos liikkuikin, niin olin palannut kielivalikoimassa takaisin raumankieleen. Ajattelin kotimurteella, kun jo jonkin aikaa olen miettinyt englanniksi, espanjansotkuisesti. Siis kuitenkin jotakin ajattelin, kun ajattelin ajatuksen kielivalintaa. Kuitenkin päässäni oli täydellinen tyhjiö. Jos nyt joku olisi kysynyt minulta mitä kuuluu?, niin olisin vastannut: ei kuulu mitään. Nean Teemu-pojalta kun kysyy mitä kouluun kuuluu, niin patenttivastaus on: Ei mitään erikoista. Kertoisipa Teemu edes siitä arkisesta. Nyt en olisi minäkään voinut kertoa mitään. Tähän ajatusketjuttomuuteen tuli onneksi katkos, kun keiju lensi elämääni. Atlantilla tutustuessani idänpikkuliitäjään katsoin mitä muuta saattaisin matkallani kokea. Silloin luin tarkkaan merikeijun tuntomerkit ja nyt se oli edessäni. Räystäspääskymäinen mustavalkoinen lintu lensi aaltojen yllä. Sen voimakas suorakaiteen muotoinen valkoinen alue yläperässä oli varmin tuntomerkki merikeijusta. En huomannut sipsuttiko se aallonharjalla, ylös aaltoa se kulki ja nosti itsensä pystyyn aallonharjan päälle. Luin molemmista mukanani olevista määritysoppaista (Gummerus: Suomen ja Euroopan linnut, Lars Jonsson: Euroopan linnut) uudelleen keijujen kuvaukset. Uusi elämänpinna keskeytti ajatuksettoman vaiheen, olin taas täynnä virtaa. Lähestyin määränpäätä Benicarloa, jota ennen oli Peniscola. Kartallakin se näytti siltä. Ulos mereen työntyvä niemi oli rakentunut kauan sitten ja ruskeasta hiekkakivestä tehdyn linnan alapuolelle oli rakennettu valkoisten rakennusten vyöhyke. Valitettavasti Peniscolassa ei ole kuin ankkurointimahdollisuus, joten tämä paikka jää nyt kokematta. Kuvasin kohdetta eri kulmista ohittaessani sen.



Vajaan tunnin ajomatkan jälkeen ohitettuani mielenkiintoisen Peniscolan saavuin Benicarlon satamaan ja jälleen sain käyttää käsiVHFää.

Benicarlo 1845 log 3148, 43M Mh 404,5 8,0h.

Olin satamatoimistossa juuri ennen sen sulkeutumista ja siksi sain nopeutetun käsittelyn sekä karttaan neliöitä ja nuolia koko paperin täydeltä. Muista niistä sitten mikä oli mitäkin. Ilmoitin satelliittipuhelimella olevani taas satamassa. Varsinaiset kuulumiset keijuineen kaikkineen vaihdettiin taas skypestä kännykkään linjalla. Juuri kun kerroin tapahtumattomuudesta lensi valtaisa haikara-aura ylitseni. Sen kärjessä oli kaksi valkoista silkkihaikaraa ja niitä seurasi harmaahaikaroita. (Silkkihaikaroita oli kaikkiaan 9 ja harmaita 26). Tein kahden tunnin kävely- ja ruokaostosmatkan varsin arabikeskeiseen kaupunkiin. Pistin syrjäkadulla kartan piiloon banaanikassiin, jotten näyttäisi niin turistilta. No seuraus oli, että eksyin taas kerran. Kysyi pizzamopolähetiltä tietä satamaan. Hän kysyi olenko autolla vai jalan. Jalan, totesin. Ou nou, totesi taas hän ja kertoi matkan olevan todella pitkän. Pianhan tuo pari kilometriä kävelemään tottuneelta sujui, nyt tiukasti kartta kourassa.

_

NO NUEVO?

06su 09 09 Valenciasta Burrianaan

Kävin aamupalan ja suihkun jälkeen maksamassa lisäpäivät Valenciassa. Samainen marinero, joka tarjosi minulle golfkärry kyydin oli maksun vastaanottajana. Hän laski päiviä viisi, näytin kuittia (kaksi maksettu, joten) tres! Seinäkalenteri oli melkein puhki kun laskimme päiviä. Lopputulos: -Si, tres. Pyysin häntä soittamaan seuraavaan satamaan. Ihmettelin, kun espanjalaiset keskenään miettivät, onko Immigrant nuevo barco? (No nuevo, oli vastaus). Kiitin iloista miestä palveluista ja lähdin irrottautumaan aivan ihastuttavasta Valenciasta.

Valencia 1207 log 3067 Mh 389,6

Ajettuani ulos tästä isosta huviveneiden satama-altaasta suuntasin kulun kohti kauppasatamaa, mistä pitäisi olla yhteys Americas Cup -satamaan. Onneksi pistin plotterikartan riittävän suurelle ja totesin kuvauskeikan mahdottomaksi. Käännyin pois kaupallisesta satamasta ja päätin jättää arkkitehtuurikuvauksen seuraavaan kertaan. Nostin ison neljän metrin tuulessa ja toivoin sen vievän riittävästi eteenpäin. Hetken sain solmun myötävirran auttamana viiden solmun nopeuden. Se tuntuu oleva tällä matkalla nyt riittävä matkavauhti. Nopeus laski puolen tunnin kuluttua alle neljän solmun ja edessä oli kuitenkin vielä matkaa runsas 30 mailia (Raumalta Ämpärporiin), joten oli otettava taas Volvo avuksi. Purjeen laskussa löin pahasti polveni vinssiin – tähdet näkyivät silmissä, eikä muutenkaan mitenkään mieli iloissa. Kaiken lisäksi oli ainoana mahdollisuutena moottoriajo, jota edes automaattiohjaus ei pystynyt auttamaan. Olin tässä aallokossa sidottuna ruoriin. Odotan todellakin hetkeä, kun saan Barcelonassa (Jussin tuomana) asennettua uuden automaatin auttamaan ohjausta. Asetan suuret toiveet ja vaatimukset uudelle Raymarine-ruoripilotille - SPX-5lle! Toivottavasti se vastaa vaatimuksiani. Tämä yksinpurjehdus vailla teknistä apulaitetta on todella uuvuttavaa. Lähestyessäni Castellon satamaa, johon olin aikonut mennä, näin heti, että kyseessä oli öljynjalostamon sisäsatama ja ymmärsin aamuisen kysymyksen (Nuevo?). Avoimuus olisi ollut paikallaan, eikä vähättelevä naurahdus! Veneeni oli saanut riittävästi öljyä Malagan kaupallisessa satamassa styyrpurin kylkeen, joten en aikonut enää altistaa Immigrantia vastaavalle tahralle. Käännyin takaisin kolmen mailin päähän ja menin Burrianaan.

Burriana, Burriananova 1930 log 3105 38M. Mh 396,5 6,9h


Sain ensimmäistä kertaa käyttää käsiVHFää ja hyvin se toimi. Marineros ohjasi minut laituriin. Ajoin tällä kertaa keulan kohti laituria. Yhteistyö täydellistä. Palvelut löytyvät, paitsi internet, joka selviää vasta aamulla. Hinta 22,48. En uskonut enää löytyvän dokumenttia, jota en olsi esittänyt, tai jota ei oltaisi kysytty. Nyt kysyttiin veneen hallintakirjaa, veneen ohjaajan ajokorttia. Näytin kansainvälisen huviveneen kuljettajan pätevyyskirjan. Se tyydytti kysyjää. Luulen, että mikä tahansa virallisen näköinen paperi olisi käynyt. Soitin Nealleni saapuneeni satamaan. Keskustelu käytiin pitkälti skype-puhelinliittymän kautta. Suihkussa käynnin jälkeen soitin (käsiVHF) marinerokselle ja pyysin sähköliittymään adapteria. Löytyy aamulla! Lähdin metsästämään ruokapaikkaan. Katsoin ensin sataman kuppilat ja tein sen jälkeen kahden kilometrin vaelluksen mitäänsanomattomassa kaupungissa. Palasin sataman tarjontaan ja söin pizzanpalan, täytetyn leivän ja join oluen, kaikki hintaan 4€. Palattuani veneelleni uusi satamavahti kertoi, ettei adapteria löydy. Mutta viereisessä laiturissa on sopivan kokoinen sähköliittymä. Kysyin voinko kiinnittyä kyljittäin, niin kuin täällä muutamat näyttävät olevan. No! Irrotin Immigrantin ja ajoin pienempään laituriin, taas keula edellä. Poika otti keulaköydet ja antoi minulle sen niljaisen ja kädet rikkovan ankkuriköyden. Vetelin rauhallisesti, käsiäni säästäen, köyttä perään ja totesin sen olevan liian lyhyt. Laskin köyden veteen ja näytin haluavani kylkikiinnitykseen. Kerroin pojalle veneen pituuden eleven metros. -Si sanoi poika ja antoi viereisen köyden. Sama juttu. –Maas korta! (taas liian lyhyt). Perdon, sanoi poika. Sain kiinnittyä kyljittäin laituriin ja kytkettyä hintaan kuuluvan sähkön päälle. No internet.

-

LIEVÄÄ MATALAPAINETTA

05la 09 09 Sadeluppopäivä Valenciassa

Aamulla sade ropisi kajuutan katoon ja totesin, ettei se uidessa haittaa ja niin lähdin niukan aamupalan jälkeen altaalle. Sain aivan yksin uida koko kaksi altaan mittaa. Palttuani huomasin uintivalvojatytön värjöttelevän alhaalla sateensuojassa pyyhkeeseen kietoutuneena ( +28 astetta). Päivä oli puolessaan ja päätin pitää luppopäivän; Jos sade loppuu menen Valencian keskustaan tai sitten käyn tutustumassa merikeskukseen. Olin tosi väsynyt kirjoitettuani blogia ja tehdessäni kuvia siihen kolmeen. Ei siis ollut ihme vaikken lähtenytkään päivän mittaan minnekään. Kävin sentään ostamassa astenonaa havaitun vesivuodon korjaustarpeisiin, sillä kapteenin pistopunkkaan vuotaa vettä jalkopäähän. Olin viime yönä sateen alettua niin tavattoman väsynyt ( saamaton ), etten siirtynyt vapaaseen (niitähän löytyy) kuivaan punkkaan vaikka jalat kastuivat. Käyn kai edelleen läpi tätä hallintalaitteen vaihtoa: espanjalaisten kesken sovittu diili, jonka kaikki ymmärsivät, Villajoyosa tilaa osat, Nautic Motor Valencia hoitaa vaihdon ja minun piti seilata paatti Valenciaan ja ilmoittaa vain paikkanumero. Kaikki piti olla täysin selvää, mutta tämä perkeleen Nautic Motor Valencia….



Filmi kelasi tosita näyttöä, missä naapuri veneelle tuotiin omistaja ja vieraat helikopterilla, venekansa ajoi polkupyörillään pitkin laituria, henkilökunta ajoi Vespalla (sekös sattui Vespa -fania) tai golf-kärryillään (ei satu, kiitos kuitenkin kyydistä) pitkillä laitureilla ja minä vain tramppasin jalan pitkän, pitkää, yhä pidempää laituria. Ilmeisesti tällaisiin ajatuksiin nukahdin jalat märkänä, välittämättä siitä, että on kosteaa. Saahan jalat sivuun, jos on kosteaa, jos sataa…. manjana, manjana………..

.