tiistai 12. tammikuuta 2010

JÄLKIKIRJOITUKSIA

11ma 01 2010 Residenciaa valmistelemassa

Tänään siis ryhdyin hankkimaan oleskelulupaa Espanjassa oikein todenteolla. Poljin aamupalan jälkeen Suomi –kerholle hakemaan residencian hakemuslomaketta. Mennessäni kerholle näin kolmen ihmisen kyyristyneenä tietokoneen ylle luulin tulleeni toimistoon. Ennen kun ehdin kysyä hakemusta sain vastakysymyksen: Sinä varmaankin tiedät tietokoneista jotain? Ihmettelin itsekseni: kuinka niin?, mutta ymmärsin olevani sen ikäinen muihin verrattuna, että edustin heille nuorena (Kalle 62v) nörttisukupolvea. Osasin ratkaista printteriongelman ja nuorruin entisestään. Toimistohuoneesta sain A4:sen espanjankielisen hakemuskaavakkeen. Kysyin onko sitä mahdollisesti käännetty suomeksi? Ei ole. Vaihdoimme kuulumisia ja lähdin monimutkainen kaavake kansiosalkussani fillaroimaan veneelle. Kirjoitin päivän ensimmäisen blogin ja kävin lähettämässä sen Sailors baarissa juoden päivän toisen kupillisen Kafee soloa.

Valmistauduin vaativaan käännöstehtävään laittamalla ulkopöydän sitlooraan. Sanakirjan avulla sain kaavakkeen käännettyä jotakuinkin tyydyttävästi. En kuitenkaan niin hyvin, että voisin jättää siitä käännöspaperin kerholle. Tunsin huonoa omatuntoa, kun poltin poskeni auringossa (päivälämpötila oli +26 astetta) samanaikaisesti, kun Nea on joutunut sulattelemaan Esi-Puandin jäätyneitä vesijohtoja. Päärakennuksen ja talousrakennuksen vesijohdot ovat kuulemma jo auki, mutta pyykkituvan vesijohto aukeaa vasta normaalisti roudan sulettua, näin oli huoltomies sanonut. Tähän tietoon tuli kylläkin korjaus, kun Nean kanssa skypetimme neljältä: pyykkituvan vesijohto on auki ja saunan odottaa maan sulamista. Parempi niin, jotta Nea voi pestä reissuvaatteensakin.

Poljin vielä illalla Suomi-kerholle lukemaan lehtiä. Olin päättänyt pitää maanantain ja tiistain vesipäivinä ja nyt ostaessani kahvin näin herkullisen lohivoileivän. Ostin sellaisen samalla huomatessani, etten ollut syönyt mitään koko päivän aikana sitten aamiaisen jälkeen. Minulle saattaa näin käydä kun oikein paneudun asioihin. Siitäkin huolimatta, että keitin lauantain mahtavan kattilallisen spagettia jauhelihakastikkeella. Tässä varoitus tuleville gasteille: Sanokaa, kun tarvitsette ruokaa, jottei sitten tarvitse kotona puhua, että vain aamupalalla seilattiin. Kahvia ostaessani muistin vanhan mainoksen, mitä ennen juotiin, kun ei ollut flooraa. Vai menikö tuo nyt ollenkaan noin? Ajatuksiani hämmensi tutun näköinen mies, joka poistui kerholta. Olin varma, etten nähnyt häntä Itsenäisyyspäivän tanssiaisissa. Mistä hän on tuttu? Tehdessäni käyntikortin pohjaa puolelta öin muistin yhtäkkiä, että mieshän oli Paneliasta (googlekaan ei ymmärrä tuota paikkakunnan nimeä) ja kävi myymässä kutunjuustoa Tammelassa. Tästä pälkähti taas pari juttua mieleen, jotka kirjoitan jälkikirjoituksina. Kylmetin polveni pahanpäiväisesti kajuutassa kirjoitellessani turhan pitkään shortseissa. Umpijäiset polvet ja kahvikupilliset pitivät minua hereillä pistopunkassa. Pitkään taisteltuani unen puolesta vilkaisin kelloani ja siinä oli numerosarja 321, numerofriikki ja kelloKalle kun olen sain kutsumuksen nousta kirjoittamaan tätä blogia. Mitä siis juotiin ennen kun juotiin kaljaa? Oikea vastaus: Vettä! Ulkolämpötila oli laskenut +12,9 asteeseen ja kajuutassakin oli vain + 18,6 astetta. Sehän on sopiva nukkumislämpötila, mutta kun täällä on tottunut yli kahteen kymmenen, niin kaipaa paikkakuntalaisten tapaan jo talvifällyjä.

Jälkikirjoitukset ovat monille raumalaisille vanhoja juttuja, mutta kun lukijoissani on myös Rauman rautatien (jonka muuten raumalaiset itse rakensivat, kun valtio teki raiteet Poriin) pitkässä päässä olevia, niin kirjoitan ne kurillani. Paneliakin on yksi radanvarren asemapaikka, niin kuin isäni sotilasmuistoissa olleesta Rauman rykmentti laulusta opin: ... ohi meni Harakkala, Karra sekä Panelia, Rauman juna vauhtiansa yhä kiihdytti…

Jk 1)
Kaks raumlaist, toistkymnet vuatt naimisis ollut, naist juttels semssi assjoi. Toine valitt, ett häne miähes on gauhja unelias. No ei men mnullka hyvi, sanos toine, ko mnuu miähen o kaikk yäp Panelias. Puhees ko ei erot noit isoi buukstaavei, ni totes se ensmänek kades silmkulmas : Kylls snuun gelppa!

Jk 2)
Panaliassa toimiva Pankakosken voima OY myi jeeppinsä huutokaupassa raumalaissyntyiselle miehelle. Kaupan ehtona oli, että nimitarra tulee poistaa niin, ettei siitä saa selvää kenen käytössä auto oli ollut. Hetken päästä Rauman kaduilla kulki jeeppi, jonka kyljessä luki PAN KOSK VOIMA O (ja tämä tarina on tosi, vai mitä Nätsi).

Nyt kello on 04:50 painun taas pehkuihin kiusaamaan unta ja totean: Tänään minä en juo kahvia!

Jk 3)
Jos on nyt unet sekaisin, niin viikonpäivilläkään ei enää tunnu olevan merkitystä, vaikka olen aina ollut viikonvaihdekeskeinen ihminen. Helpolla ja aika nopeasti kävi näin, että vain aamulääkepakkauksesta (verenpaine, joka muuten ei kiusaa vähääkään ja tinnityskin on jäänyt valtameren kohinaan ja helpottanut) huomaa mikä päivä on kyseessä. Tarkistan kuitenkin gepsistä ja varmistan vielä Suunnon rannetietokoneesta päivän nimen, jotta olen varma olinko ottamassa eilisen vai tämänpäiväisen lääkkeen.

Nyt Nea jo pelkää mitä vielä kirjoitan kun olen jäänyt yksin alukselleni. Hänen mukaansa jutut alkavat mennä silloin levottomiksi. Näin voi olla, mutta kahvi tämän teki, joten vielä yksi edellisestä mieleen lupsahtaneena:

Jk4)
Siskoni ei saanut isämeidää menemään millään oikein. Äiti sitä ihmetteli, mutta ymmärsi kyllä ongelman, kun lähetti Sirkan ostamaan osuuskaupasta aina tuoretta leipää. Ristin siis käteni nyt mennessäni unten maille ja lausun nuo Sirkan sanat: Anna meille joka päivä meidän tämänpäiväinen leipämme.

Kellossa lukemat 0505 (huomaatteko taas numerojen kerrannaisuus). Hyvää yötä!!!
Yrittäkää edes nukkua. Jaa mutta teillähän se onkin jo heräämisen aika.

Ja kaiken tämän kirjoitin kahden sämpylän ja yhden lohivoileivän voimalla kahvin juovuttamana.

1 kommentti: