maanantai 11. elokuuta 2014

DELFINAARIO

10su 08 2014 Delfiinien saattamana Portugalin Lagosiin Loki; Sines 0745 – Lagos 1930, 76 nM Herätys 0630 ja avainkorttien palautus satamatoimistoon. Aamupala laiturissa ja liikkeelle täydessä sumussa varttia vaille kahdeksan. Hernerokkasumussa näimme kahdeksan tankkeria tutkassa ja niitä lähestyessämme saimme AISista varmistuksen niiden olevan ankkurissa. Näkyvyyttä oli vain 200 metriä. sumu hälveni runsaan kolmen tunnin koneajon jälkeen, mutta tuuli pysyi nollassa.
Valtaisa 30 delfiinin parvi piiritti meidät puolenpäivän jälkeen ja kalasteli veneemme ympärillä. Kun ne olivat saaneet ravintoa riittävästi, alkoivat ne leikitellä Immigrantin keulavirtauksissa.
Kipparikin pääsi kuvajaisena mukaan kuvaan.
Eri ikäiset suulat ja liitäjälinnut (keltanokka-, iso- ja pikkuliitäjä) antoivat pitkälle koneajolle mielenkiintoista tutkittavaa kilein Poste Restantiin tulleesta kirjasta.
Sumussa olimme ohittaneet jo Sardãon majakan. Nyt sään selkiydyttyä bongasimme kolme majakkaa ennen Lagosin satamaa. Ensimmäinen oli Farol de São Vicente Portugalin lounaiskärjessä.
Se on rakennettu vuonna 1846 86 metriä korkealle tasanteelle. Rakennus on suojattu hyvin länsituulilta ja aukeaa enemmän kaakkoon. Tornin korkeus on 28 metriä.
Seuraavana oli Farol da Ponta de Sagres, joka on rakennettu jo 1894, mutta uudistettu melkein täysi n vuonna 1958, joten en kehtaa pistää sitä kuvaa blogiini. Sen sijan vasta 1913 rakennettu Farol da Ponta da Piedade näytti mielenkiintoiselta.
Edellisellä seilauksellani opin ja olen siitä kertonut seiloreille, että pohjoistuuli hiljenee niemenkärjen jälkeen. Nyt koko päivän vallinnut tuulettomuus antoi periksi juuri ennen Cabo de São Vicenteä. Tuulen voimakasvoi yllättäen juuri tämän nimenkärjen takana, se tuli jonkinlaisena syöksyvirtauksena niskaamme. Pilvimassoissa ei näkynyt mitään muutosta. Tuuli nousi ennen satamakanavaan ajoa 13 m/s, onneksi se tuli vastaanottolaiturin suuntaisesti. Ystävälliset marineroneidot ilahtuivat kuullessaan minun olleen täällä aiemminkin. Neljän köyden irrottamisessa annoin virheellisen järjestyksen ja niin keula pääsi kääntymään virran ja tuulen viemänä kanavan poikkisuuntaan. Kaksi onnen potkua; Satu sai peräköyden irti ja Immigrantin Volvossa on tehoa ja kolmilavassa potkua normaalia enemmän. Jalankulkusillan vastaanottovirkailija avasi sopimuksesta ja se tulee tilata WHF kanavalla 09. . Kuuman seilauspäivän seurauksena gastilla oli kaikinpuolinen heikko olo ja kaiken lisäksi emme löytäneet suihkuja. Marina de Lagosin hinta on korkea (36 € + ALV 23%) ja sen satamavirkailija selvitti minulle, jottei se tule yllätyksenä niin kuin hän sanoi. Saamani moniste oli useaan kertaan kopioitu ja suihkuteksti (Balneàrios) ei auennut. Suihkutilat no 11 kopiossa sijaitsevat ravintolarakennuksen kongista sisään. Asiaa sekoitti sekin, että tyttö naiselliseen tapaan painotti suihkutiloja löytyvän myös SPAsta. . HUOM! Marina de Lagosin satamassa on hyvä nettiyhteys, niin kuin ehkä huomaatte. Yöunethan se vei, mutta sainpa tekstiä ja jopa Porton kuvat täydennyksenä aiempaan juttuun liikkeelle. Blogi on nyt ajan tasalla, mitä nyt osiot; ravintolaretki Sintran maailmanperintöön ja upeat kuvat Lisboasta, uupuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti