STRALSUND

30pe 07 2010 Maailmanperintökohde Stralsund

Herätys 0630, nautimme aamupalan ja Kalle lähti palauttamaan toimintakortin satamatoimistoon. Eilinen hapannaama ei ollut vuorossa, joten päivä alkoi sen suhteen valoisammissa merkeissä. Taivas ei silti ollut valoisa. Pääsimme hyvin irti perätolpista pitkän keulaköyden saattelemana.

Warnemünde, Hohe Düne 0734 Log 9275 Mh 1128,1



Heti päästyämme satama-altaasta ulos (0748) avasimme etuseilin, tuulta oli hetken päästä 8,6 m/s SW ja SOG max 9,6 kn. Tuuli vaihteli pitkään 10-15 m/s, huippulukema 16 m/s. Aallokko oli varsin korkeaa ja tuli ikävästi takalanteelta. Pelkän rullukan siivittämänä pääsimme kuitenkin seilaamaan hyvää vauhtia. Mustia pilviä kulki taivaalla pitkin päivää, mutta meille ne antoivat onneksi vain tuulenpuuskia eivätkä vettä. Kello 1107 jiippasimme kohti itää ja päästyämme maan suojaan aallokko tasoittui.

Stralsundiin meno oli loppumatkalta varsinaista ränniajoa. Viimeiset tunnit ajoimme tiukasti tikutettua, kapeaa väylää, jonka molemmin puolin oli hyvin niukasti (tai ei ollenkaan) vettä. Vaikka reitti mutkitteli, pääsimme seilaamaan lähes koko matkan, vain pienen hetken tarvitsimme koneapua. Väylällä oli liikennettä kuin Mannerheimintiellä. Klo 1545 rullasimme purjeen sisään Stralsundin sataman suulla. Tuulikin tyyntyi sopivasti – kerran näinkin päin, yleensähän se yltyy satamaan tullessa.



Stralsund, Citymarina 1600 Log 9331, 56M Mh 1129,0 (0,9 / 8,5)

Olimme seilanneet koko päivän hyvää vauhtia myötätuuleen ja päivän keskinopeudeksi tuli komea 6,6 kn. Stralsund näytti jo mereltä käsin selvästi enemmän hansakaupungilta kuin maailmanperintösiskonsa Wismar.



Merellinen kaupunkikuva oli kerrassaan mainio ja sitä tunnetta vahvistivat vastaan tulevat purjeveneet.





Maailmanperintökohteeksi Stralsund nimettiin vuonna 2002. Maailmanperintöasia oli hyvin näkyvissä kaupungissa niin esitteissä kuin esitetelineissäkin. Kaupungilla on jopa oma maailmanperintöpäällikkö – mitä hänen tehtäväkenttäänsä sitten kuuluukin.



Wismarin tapaan Stralsund oli Ruotsin vallan alaisena 1600-1700-luvuilla. Tuo ruotsalainen aika näkyy ja muistetaan kaupungissa hyvin.



Stralsund oli rauhansopimuskaupunki vuonna 1370. Kaupungin ympäri on ollut muuri, josta osa on edelleen säilynyt ja jota korjataan ja palautetaan entiseen asuunsa.



Vanhat hallintorakennukset, mm. kuvassa oleva kaupungintalo, ovat esimerkkinä Stralsundin loistoaikojen arkkitehtuurista. Niissä yhdistyy italialainen tiilirakennustekniikka ja pohjois-ranskalainen katedraaliarkkitehtuuri.



Mielestämme Stralsund on selkeästi komeampi Hansakaupunki kuin Wismar ja rakenteeltaan ehyempi ja jotenkin helpommin hahmotettava. Stralsund sijoittuu Strelasundin ja vuosisatoja sitten padottujen lampien väliin. Stralsundin maailmanperintöalueen pinta-ala on 80 ha, Wismarin 85 ha kun Vanha Rauman alue on 30 ha.



Stralsundissa oli komeita ja hyväkuntoisia puuovia, jotka selvästikin edustavat ajattelutapaa ”ulko-ovesi on käyntikorttisi”. Samanlaista ilmentävät myös Viron Paiden ovet ja Vanhan Rauman portit.



Täällä on säilynyt sodista huolimatta hyviä katukokonaisuuksia.



Rakennuksia on korjattu ja joihinkin kohteisiin on jätetty mielenkiintoisesti vanhoja rakenteita esiin, kuin konsanaan Vanhan Rauman korjausrakentamiskeskus Tammelassa.



Rakennustyylit vaihtelevat eri vuosisatojen mukaan, mutta juuri se antaa Stralsundille sen keskiajalta polveutuvan kaupungin leiman.



Monissa kohteissa oli vaikeuksia erottaa oliko rakennus replika vai todella viimeisen päälle korjattu (ylikorjattu tai peruspilatettu). Yhdessä näistä asia selvisi ikkunassa olleesta valokuvasta vuodelta 2002, ennen korjausta. Hyvä näin – rakennus kuitenkin säilyi.



Rankorakenteinen rakennus on tavattoman kaunis ja se kertoo yksityiskohdillaan tämän tyylin selkeän systeemin.



Vanha Stralsund löytyi myös pienoismallina Kauppatorilta. Siitä arvuuttelimme mikä osa kaupunkia oli vielä käymättä?



Jos oli Wismarissa vanha keskusta lähellä satamaa, niin täällä Stralsundissa se oli vielä lähempänä.



Kaikkien sääntöjä vilisevien saksalaiskaupunkien jälkeen Stralsundiin oli hyvä lopettaa vierailu Saksanmaalla.

-

WISMAR

29to 07 2010 Maailmanperintökohde Wismar




Wismar ja Stralsund on liitetty Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2002. Ne edustavat Hansakaupunkeja listalla. Meitä vähän ihmetyttää tämä Hansakaupunkien suuri määrä listalla, ovathan siellä näiden kahden lisäksi Tallinna, Visby ja Lübeck.



Yritimme löytää Wismarin poikkeavuutta noista muista Hansoista.



Uusgoottisen tyylin rakennus Alter Schwede sijaitsee Marktplatzin varrella. Se on yksi Wismarin vanhimmista porvaristaloista. Alkujaan se oli rakennettu vuonna 1380. Tämä ruotsalaisuuden suuri näkyvyys selittyy sillä, että Wismarkin joutui Suuren Pohjansodan jälkeen Ruotsin valtiolle 1648. Vuonna 1803 solmittiin Malmön sopimus, jolla Mecklenburgin suurruhtinaskunta maksoi Ruotsille ”vuokraa” Wismarin ja Poelin alueista vuosittain yli 1 milj riikintaaleria. Tämä sopimus lakkautettiin vasta 1903 ja Ruotsi luopui alueistaan.



Wismarissa oli tavattoman vaikeaa nähdä uudelleen rakennettujen ja kunnostettujen rakennusten välillä eroa. Toisen maailmansodan jälkiä korjataan edelleenkin ja pommitusten tuhot ovat osin vielä näkyvissä.



Wismarissa on kolme satamaa, jotka antavat kaupungille sen merellisen luonteen. Alterhafen on lähinnä vanhaa kaupunkia (eivät toisetkaan kaukana ole).



Suomalaisetkin ovat päässeet historiankirjoihin rikkomalla Wismarin satamassa laituritolppien päissä olleet kaksi ruotsalaista päätä vuonna 1902. Niistä päistä on tehty replikat joita voi ihailla Baumhausin edessä. Yksi päistä oli myös ulosmenoväylän varrella. Nämä päät muistuttavat ruotsalaisesta kaudesta.



Wismarin Alterhafenissa voi aistia vielä keskiaikaisen merenkulun tunnun.



Kalaa oli tarjolla eri muodoissa. Kovin suosittuja olivat kalaleivät, joita myytiin Alterhafenissa kalaveneistä, joissa oli savustamot peräkannella.

Wismar, Westhafen 1330 Log 9237 Mh 1126,3



Perinnelaiva oli lähtenyt liikkeelle Alterhafenista ja tuli meitä vastaan lahdella raakapurje ylhäällä.

Avasimme keulapurjeen 1438, tuulta oli tuolloin 7,7 m/s lännestä, joten saamme taas reipasta myötätuulta. Aallokko ei ollut kovin suurta, mutta kasvoi päivän mittaan, joten Kallella riitti ohjaamista.

Rostockista lähtevät kaksi laivaa täsmensivät vähän väylän ylitystä. Tuuli viuhui kymmenen metrin tietämissä. Sitä se oli ollut koko päivän, käyden maksimissaan 14 m/s. Mustat pilvimassat vyöryivät ylitsemme yksi toisensa jälkeen ja antoivat puuskaista tuulta. Suomessa sen sijaan kärvistellään ennätyshelteissä…

Rullasimme etupurjeen sisään 1946 ja ajoimme tuuliseen Warnemünden satamaan (Hohe Düne). Haimme hetken vapaata paikkaa, mieluummin tuulen alapuolelta. Niitä oli kovin vähäisesti. Löysimme paikan. Täällä perätolpat ovat kovin etäällä toisistaan ja kaukana laiturista. Ovat varautuneet suuriin veneisiin.

Warnemünde 2015 Log 9275, 38M Mh 1128,1 (1,8 / 6,75)

Naapurimiehen auttamana saimme kaikki köydet kiinni. Vähän kiinnittymistä haittasi suuri laituripaalu, joka sattui olemaan juuri paikallamme. Tämä satama muistuttaa (kerska)komeudessaan paljon Vilamouraa Portugalissa tai Jose Banusta Espanjassa. Kippari kävi maksamassa satamamaksun (18€) juuri ennen yhdeksää, jolloin toimisto sulkeutuu. Eikä saanut ystävällistä palvelua virkasiskolta. Avainpantti oli 10 euroa.

Päivän pääaterian nauttiminen venähti iltaan, mutta onneksi se oli vain lämmitystä vaille valmista eilistä ruokaa. Kävimme uuden huoltorakennuksen suihkuissa. Miesten puolella oli viiden nuoren siivousryhmä klanssaamassa kaakeleita ja armatuureja. Hyvää jälkeä pojat tekivätkin.

_

KORRELAM BOIK LONDOOS

07ke 07 2010 Lontoo

Olimme päättäneet uhrata keskiviikkopäivän Lontoolle, mikäli emme onnistu saamaan autopilottia kunnostuksen alle. Doverissahan ei ollut mitään nähtävää. Satamatoimiston mies yritti soittaa lähimmälle Raymarinen edustajalle, muttei saanut yhteyttä. Niin lähdimme 0845 junalla Lontooseen, liki kahden tunnin matkalle. Menopaluuliput maksoivat 57 £. Jännittyneinä kurkistelimme ikkunasta kun lähestyimme Lontoon junan ensimmäistä seisahdusasemaa, Canterburya. Emme kuitenkaan vielä tehneet havaintoa Canterburyn katedraalista, joka on maailmanperintökohde.

Saavuimme Victoria Stationille, rautatieasemalle, josta emme löytäneet Lontoon karttaa. Näimme kuitenkin seinällä kartan, jonka pohjalta riensimme kaupungille vailla suurta suunnitelmaa. Ovesta ulos oikealle, kaksi korttelia eteenpäin, sitten kulmasta vasemmalle ja sitä katua jonkin matkaa, taas vasemmalle… Vai kuinka se olikaan? Istahdimme aamukahville ja vedimme vähän henkeä seuraten vilkasta autoliikennettä. Täällä autot ovat puhtaita ja lommottomia. Valtaisa ero Kanarian, Espanjan ja Ranskan autoihin, joista kahdeksalla kymmenestä on ruttu siellä tai täällä. Iso osa autoista oli mustia takseja.

Ostimme 60x90-senttisen Lontoon kartan, jota oli tavattoman vaikea käsitellä. Vaikka se oli kooltaan suuri, niin piti se sisällään vain Lontoon ydinkeskustan. Olimme tulleet tosi suureen kaupunkiin.

Oli siinä Kortelan kylätieltä lähtenyt poika ihmeissään ja autotkin kun hyökkäsivät väärästä suunnasta. Päätä piti kääntää useita kierroksia ylt´ymprinsä ja vielä kerran oikealle.

Nean tutustuessa karttaan kävin kuvaamassa sateenvarjotaideteoksen, joka yhdisti tämän kaupungin erääseen edellisistä. Näimme kaukana monumentaalirakennuksen ja päätimme kulkea sille ja paikantaa itsemme. Olimme tulleet suoraan Lontoon pääkohteille: Westminster Abbey ja St Margaret’s Church, ovat molemmat maailmanperintökohteita.





Westminster Abbeyhin oli valtaisa jonotus ja kallis sisäänpääsymaksu. Totesimme nähtävää olevan niin paljon, ettei ollut aikaa jonotukseen.



Vierekkäisistä kirkoista pienempään, St Margaret’s Churchiin oli vapaa pääsy eikä lainkaan niin paljon pyrkijöitä. Goottityylin kirkon musta sisäkatto ja komea alttarimaalaus jäivät vain mielikuviksi, kun sisällä ei saanut käyttää kameraa. Kirkon ulkoseinässä oli hieno aurinkokello.



Monarkian komeimpia esimerkkejä olivat Westminster Hall, jossa istuu Englannin parlamentti ja Westminster Clock Tower, joita vastapäätä oli korkeimman oikeuden rakennus. Sen edustalle olivat mielenosoittajat pystyttäneet leirin telttoineen. Plakaateista näkyi ja megafooneista kuului, että he halusivat britit pois Afganistanista.



Olimme ajoittaneet kirkoissa käynnin niin, että kuulimme Big Benin kahdentoista lyönnit. Tätä parlamentin kellotornia kutsutaan erheellisesti Big Beniksi, vaikka itse Ben on kellotornin sisällä oleva kello.



Parlamentin kulmalta menimme Thamesin ylittävälle Westminsterin sillalle. Se muodostui erheeksi, sillä Kalle joutui englantilaisnaisen osoittelevan käden uhriksi ja venautti selkänsä nopeassa väistöliikkeessä. Vaihtoehtona olisi ollut etusormi silmässä. London Eye on valtava maailmanpyörä, joka ei seisahdu hetkeksikään, vaan siihen noustaan lennosta. No, kierros kestää tunnin, joten sisään menonkaan ei tarvitse olla kovin hätäinen. Tuo(kin) kierros jäi seuraavaan kertaan.

Kuljimme pitkin pankkikatuja ja yritimme päästä käymään pääministerin ovella, mutta koko Downing Street oli suljettu ja sitä vartioitiin tarkasti. Nousimme punaiseen turistibussiin Downing streetin paikkeilta, päiväliput maksoivat 25£ per naama.



Kierros oli täynnä nähtävää. Trafalgar Squarella oli amiraali Nelsonin patsas korkean tolpan päässä ja hänen laivansa oli pantu pulloon. Seuraavaksi oli Royal Courts of Justice, jossa käytiin mm. Paul McCartneyn avioero-oikeudenkäynti. Opas sai näin historian lähemmäksi tätä päivää ja varsinkin kun hän pyysi anteeksi joutuvansa käymään pienellä bisnesneuvottelulla välillä. Poika nousi autosta ja juoksi seuraavan kadun nurkalle. Etenimme linjurilla kolmekymmentä metriä ja opas nousi autoon huojentunut ilme kasvoillaan. Lontoossa on hirveä määrä teattereita, niitä oli koko kadullinen ja tuttuja nimiä vilisi selostuksessa.



Pankkialueella oli ”enemmän amerikkalaisia pankkeja kuin New Yorkissa ja enemmän japanilaisia pankkeja kuin Tokiossa”, kertoi epäsiisti brittipoika.



Jäimme pois bussista Tower of Londonin paikkeilla ja menimme jokilaivaan. Tower of London oli maailmanperintökohde, jonne olisi maksanut 17 £ sisälle.



Nyt kyllä löytyi maailmanperintölaatta helpolla ja se oli suurin mitä olen nähnyt. Yleisöryntäys ja vähän kulissilta haiskahtava homma saivat meidät jättämään tämänkin väliin.



Nousimme jokilaivaan ja näimme nyt paremmin Tower Bridgen (jonka olimme hetki aiemmin ylittäneet bussilla), jota moni virheellisesti kutsuu London Bridgeksi. Vastarannalla kaksi sota-alusta, HMS Belfast, joka on kelluva merimuseo ja HMS Richmond, joka oli 2 päivää aiemmin saapunut vierailulle.

Bussi- ja laivamatkan päätteeksi olimme nuutuneita paljoon nähtävään ja poikkesimme pubiin. Tämä oli oppaan suosittelema paikka, eikä ollut Kallelle riittävän vanha ollakseen aito lontoolainen pubi. Hetken jalkalevon jälkeen jatkoimme kohti kaupallista elämystä.



Vielä näimme monarkian jäänteitä Horse Guardsin portilla. Vahdinvaihdossa ei pojilla eikä hevosella pokka pitänyt vaan kaikki kolme heittäytyivät naurusille.

Kävelimme takaisin Trafalgar Squaren kulmalle, josta jatkoimme pienen pätkän The Mallia, jonka päässä näkyi Buckinghamin palatsi. Meidän piti tehdä shoppailukierros, mutta Neaa oli vaikea saada edes sisälle liikkeisiin.



Piccadilly Circus tuntui tutulta uudenvuoden vastaanottajaispaikalta (siis tv:stä nähtynä) ja sillä oli Eroksen patsas. Aukion kulmalla oli kuusikerroksinen hurja urheiluvaateliike. Menimme hissillä ylös ja kerros kerrokselta alas. Ei löytynyt Kallelle verkkareita, sillä kaikissa oli kuminauha lahkeessa.

Jatkoimme edelleen Regent Streetiä, jolla oli kovasti hienoja muotiliikkeitä. Kävimme mm. Ferrarin ja National Geographicin kaupoissa. Ferrarin kaupasta löytyi sentään jotain punaista – älkää pelästykö – ei kuitenkaan autoa. Löysimme italialaisravintolan sivukadun varrelta.

Ruokailun jälkeen ramppasimme Oxford Streetiä, jolla oli myöhäisiltapäivällä väkeä ihan älyttömän paljon. Lisää ja lisää kauppoja, emme jaksaneet mennä edes sisälle niihin.



Väsyneinä viittoilimme taksin lennosta ja ajoimme sillä takaisin Victoria Stationille, ohi Park Lanen hienojen autokauppojen ja viiden tähden hotellien. Auto oli niitä perinteisiä koppa-autoja, jollainen Lontoon taksin pitää ollakin.

Junamatka oli aamuisen toistoa väärinpäin, mitä nyt piti osata mennä johonkin 4 viimeisestä vaunusta, jos halusi Doveriin, alkuosa jatkoi Ramsgateen. Nyt satuimme näkemään ensin vilahduksen Canterburyn katedraalista. Sittemmin näimme sen kunnolla muutamaan otteeseen. (Tämä oli kyllä pahimman luokan maailmanperintö-bongausta – siitä voi antaa vain puoli pistettä)

Koko Lontoon visiitti neljän tunnin junamatkoineen kesti puoli vuorokautta. Meille jäi tuntemus, että pitää mennä Lontooseen uudelleen, vaikkapa pidennetyksi viikonvaihteeksi. Jäihän näkemättä mm. Greenwichin merimuseo, joka sekin on maailmanperintökohde.

_

OVIEDON MONUMENTIT JA ASTURIAN KUNINGASKUNTA

21pe 05 2010 Päivä Oviedossa

Tehtyjen esiselvitysten mukaan voisin vuokra-autolla saavuttaa päivän aikana kaksi maailmanperintökohdetta. Kävin torstaina varaamassa rautatieasemalta auton perjantaiksi. Illalla suunnitellessani ajoreittiä havaitsin, että kalliomaalaukset ovat turhan kaukana ja tavoitettavissa helpommin Santanderista. Kävelin perjantaiaamuna autovuokraamoon ja peruin varauksen. Onneksi en joutunut maksamaan mitään perutusmaksua. Tililtäni oli veloitettu 216 € (61 € auton päivävuokra ja takuumaksu 150 €) ja se palautettiin takaisin. Pitää tarkistaa ennen Gijónista poistumista, että näin kävi. Menin linja-autoasemalle ja ostin 2,10 euron menolipun Oviedoon. Matka sinne (30km) kesti vajaan puoli tuntia. Tämä seutu on todellakin teollisuusvaltaista aluetta, muttei se näy Oviedon keskustassa.



Olin 1015 Oviedossa ja kävelin keskustaan ja hakeuduin turismoon, josta sain kartan ja esitteet. Näillä on aihepiireittäin hyvät prosyyrit kaupungistaan: Pre-Romanesque, The Cathedral ja Saint James´way, The Old Quarter ja Town Centre. Tosin tämä nelijakoisuus meinasi sekoittaa kädet. Siksi istahdin vanhassa kaupungissa puoleksi tunniksi aamukahville kera mustekalavoileivän ja tutustuin saamaani materiaaliin.

Oviedo (paikalliskielellä eli asturiaksi kaupunki on nimeltään Uviéu) on Asturian itsehallintoalueen ja maakunnan pääkaupunki. Kaupungin perustivat munkit Máximo ja Fromestano vuonna 761 jKr. Asturian suurin kaupunki Gijón sijaitsee noin 25 km Oviedosta koilliseen. Yhdessä Gijónin ja Avilésin kanssa Oviedon alue muodostaa yhden Espanjan tärkeimmistä teollisuuskeskittymistä.



Oviedon monumentit ja Asturian kuningaskunta ovat päässeet maailmanperintölistalle vuonna 1985.

Kristinuskon liekkiä pidettiin yllä 800-luvulla Iberian niemimaalla pienessä Asturian kuningaskunnassa, joka oli alueen ensimmäinen kristitty kuningaskunta. Useita Asturian kaupunkeja osui Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitin varrelle, mikä tiivisti alueen yhteyksiä Ranskaan.



Kuningas Alfonso II:n aikana (791-842) Oviedossa toteutettiin useita suureellisia rakennushankkeita, joiden myötä kehittyi innovatiivinen esiromaaninen arkkitehtuuri, joka sittemmin toimi esikuvana koko niemimaan uskonnolliselle arkkitehtuurille.
Esiromaanisen tyylisuunnan upeimmat edustajat ovat kirkot Santa María del Naranco, San Miguel de Lillo, Santa Cristina de Lena, Cámara Santa ja San Julián de los Prados – nämä kaikki sijaitsevat Oviedon kaupungissa tai sen lähistöllä. Tyypilliset asturialaiset kirkot on rakennettu basilikan malliin kantavien pilareiden ja niiden väliin muurattujen melko ohuiden tiiliseinien avulla. Niissä on keskilaiva ja kaksi sivulaivaa ja sisäseinät on koristeltu freskoilla.



Aloitin kierroksen tutustumalla Cathedral San Salvadoriin, jonka varhaisimmat osat on merkitty maailmanperinnöksi. Ulkokuoreltaan kirkko edustaa goottilaista arkkitehtuuria.



Cámara Santa

Katedraali on rakentunut useassa eri vaiheessa ja se sekä siihen liittyvä luostari muodostavat suuren korttelin. Rakentamisvaiheista oli hyvä pohjapiirros seinällä.



Vanha torni ja Cámara Santa edustavat varhaisinta rakentamisvaihetta, esiromaanista aikaa. Näihin tiloihin oli 2,5 euron sisäänpääsymaksu. Kirkossa oli kuvaaminen kielletty, joten täytyi tyytyä vain ulkokuviin.



San Julián de los Prados



Kirkko on rakennettu Kuningas Alfonso II (791-842) hallintokauden aikana pohjakaavaltaan kolmilaivaiseksi basilikaksi.



Valitettavasti sisään ei päässyt, joten jäi vain arvailujen varaan millaisen valon nämä ikkunat antavat sisälle.

San Miguel de Lillo

Seuraavat kaksi kirkkoa sijaitsivat 3,5 kilometrin päässä keskustasta. Kävelin niitä kohti aikeenani kuitenkin ottaa mittaripiilin alleni, olinhan säästänyt viitisen kymppiä lähtiessäni julkisilla kulkuvälineillä Oviedoon. Pitkän ajan käveltyäni ja yritettyäni saada taksin lennosta osuin tolpalle.



Viiden euron kyytimaksulla pääsin ylös vuoren (Mount Naranco) rinnettä San Miguel de Lillo -kirkolle. Se on rakennettu Kuningas Ramiro I aikana (842-850). Osa kirkosta on tuhoutunut ja se on merkitty puukehikoin maahan. Tähän pieneenkin kirkkoon on mahtunut kolme kappelia



Nyt suojattu eteläsivun kaunis ikkuna on tehty yhdestä kivestä. Kirkko oli todella yksinkertainen, yritin päästä erikoisopastetun kolmen ihmisen joukossa sisään, mutten onnistunut. Sisäkuva jäi valoaukosta otetun kuvan varaan.



Santa Maria del Naranco



San Miguel de Lillon kirkosta kulkiessani rinnettä alaspäin 300 metriä tulin Santa Maria del Naranco -kirkolle. Tämä kirkko on kaunein rakennus esiromaanisesta arkkitehtuurista. Siinä on sisällytetty ensimmäistä kertaa koristeaiheita rakenteisiin mielessä. Rakennuksen alakerrassa on hautakammio ja sen päällä kappeli, jonka molemmissa päissä ovat parvekkeet.



Kävelin rinnettä alaspäin ja päädyin välietapille, ravintolan terassille, ihailemaan alas kaupunkiin avautuvaa maisemaa. Kaukana etelässä siinsivät Monte de Leonin 2185 metrin korkeuteen yltävät lumipeitteiset huiput.



Näin alhaalla olevan mielenkiintoisen kävelytien ja lähdin hetken tauon jälkeen etsimään sitä, Saarinen kun ei samaa tietä kahteen kertaan kulje. Ensin päädyin portille, jossa varoitettiin koirasta. Palasin takasin kylätielle (olin kulkenut jo puoli kilometriä) ja jatkoin toista haaraa risteyksestä. Seuraavassa risteyksessä menin taas alaspäin ja jouduin toteavani olevani kolmen kiinteistön solussa (+300m). Kiipesin taas ylös, melkein koko ajan nähden sen polun, joka oli kolmisen sataa metriä alempana. Vielä kerran haarautin kulkuni ja hetken päästä oli ensimmäinen päättyvän tien merkki (+300m). Nyt Kalle antoi peräksi ja lähti samaa reittiä, kuin oli tullut. Myöhemmin huomasin, että juuri se viimeinen päättyvä tie olisi kuitenkin ollut se oikea reitti. Palatessani terassiravintolan ohi, kapakan naapurin aasitkin nauroivat minulle. Olihan sentään +28 asteen hellelukemat täällä ylhäälläkin. Päästyäni, viiden kilometrin kävelyltä, takasin keskustaan olin onnellisesti eksyksissä ja jouduin kysymään tietä Katedraalille. Näin sain taas itseni kartalle ja suunnan kohti roomalaista vesilähdettä.

La Foncalada



Vesilähde on rakennettu 800-luvun lopulla temppelin malliin. Siitä löytyvät sekä kreikkalaisia että roomalaisia tyylipiirteitä. Sen itäseinään on kaiverrettu mm. latinalaisen ristin lisäksi α (alfa) ja ῼ (omega).



Palain taas Vanhaan Kaupunkiin, jossa olivat alkaneet keskiaikaiset markkinat. Hetken kuljettuani, Placa Alfonso II, El Castolla siirryin Katedraalin lähellä olevaan viimeisen esiromaanisen tutustumiskohteeseeni.

San Tirso



Alkuperäinen esiromaaninen temppeli on jäänyt nykyisen kirkon sisälle sen osaksi pääkappeliksi. Kadulle näkyvänä osana on alkuperäisen kirkon pääty hienoinen kolmijakoisine ikkunoineen.



Tämäkin oli rakennettu Alfonso II aikana. Kirkko kärsi huomattavat vauriot vuonna 1521 tulipalossa ja ollut pitkään epäselvää asiantuntijoille millainen kirkon pohjakaava on ollut.

Minulta jäi näkemättä näistä esiromaanisista rakennuksista vain Santa María de Bendonesin kirkko. Se sijaitsee 5 kilometriä keskustasta kaakkoon. No pitihän minun jättää jotain seuraavallekin käyntikerralle.

Satamatoimiston Marta on kotoisin Oviedosta ja piti kaupungin kauneimpana rakennuksena Campoamor Teatteria. Kuva tässä on kiitoksena hänen avuliaasta ohjauksestaan Oviedoon.



Hän suositteli kolmea ravintolaa ja kävin turismosta kysymässä niiden sijaintia. Huomasin palaavani roomalaisen vesilähteen tienoille. Vaikka olen ollut kohta vuoden (viikkoa vaille) reissussa en vieläkään ole tottunut tähän aikatauluun, että ravintoloiden keittiöt ovat kiinni noin neljästä kahdeksaan. Toiseen ravintolaan kuitenkin jäin ja tilasin oluen lisäksi ilmakuivattua kinkkua tarjoilijan suosituksesta. Tein kalliin erehdyksen syödessäni koko annoksen. Vasta maksaessani ymmärsin, että se annos olikin tarjoilulautasella, eikä suinkaan tarkoitettu ruokailuastiaksi. Tuli siinä possulle kilohintaa kerrakseen. Maksoin niistä ohuenohuista siivuista 20 euroa ja isäntähän oli tyytyväinen kun löysi asiakkaan, joka ymmärsi hyvän päälle ja laskutti sen hykerrellen.



Siinä istuessani ymmärsin, että tuo pään yläpuolelta kaato liittyykin asturialaiseen siideri- kulttuuriin. Taitavat tarjoilijat eivät edes katso lasiin kaataessaan (tuntevathan he sen käsissään, jos menee viereen). Lisäksi lasi pitää juoda kerralla tyhjäksi siiderin vielä kuohuessa. Loppu kaadetaan pois kadulle. Muuten täällä Asturiassa, varsinkin Gijónissa, on tavattoman siistiä paitsi juuri nämä siiderikuppiloiden edustat mählääntyvät illan edetessä. Aamuksi kaikki kylläkin on taas siivottu. Meinasin taas eksyä rientäessäni rautatieasemalle. Nopeilla jaloilla pääsee hetkessä aika pitkälle harhaan. Junamatka Gijóniin maksoi 2,75 euroa. Kallista ruoasta (olisin syönyt kuitenkin vaikka olisin ollut liikkeellä vuokra-autolla) ja taksimatkasta huolimatta säästin julkisilla kulkuvälineillä neljäkymmentä euroa ja sain runsaasti reipasta kävelyä pyhiinvaellusreitien tuntumassa. Koko reissu kesti kaksitoista tuntia.

Nea teki esiselvityksen ja lähetti yleismaailmallisia, tämän päivän, terveisiä: Ei liity mitenkään maailmanperintöön, mutta Ferdando Alonso on syntynyt Oviedossa.

Ps. Tommi olikin jo kommentoinut tuota siiderinkaatoa, ennenkuin se minulle valkeni. Luin hänen edellisen blogiin kirjoittamansa kommentin vasta lähetettyäni tämän tekstin. Kiitos Tommille valistuksesta. En kuitenkaan aio muuttaa tekstiäni, vaan elän siinä tilassa kun koen.
_