maanantai 12. heinäkuuta 2010

KORRELAM BOIK LONDOOS

07ke 07 2010 Lontoo

Olimme päättäneet uhrata keskiviikkopäivän Lontoolle, mikäli emme onnistu saamaan autopilottia kunnostuksen alle. Doverissahan ei ollut mitään nähtävää. Satamatoimiston mies yritti soittaa lähimmälle Raymarinen edustajalle, muttei saanut yhteyttä. Niin lähdimme 0845 junalla Lontooseen, liki kahden tunnin matkalle. Menopaluuliput maksoivat 57 £. Jännittyneinä kurkistelimme ikkunasta kun lähestyimme Lontoon junan ensimmäistä seisahdusasemaa, Canterburya. Emme kuitenkaan vielä tehneet havaintoa Canterburyn katedraalista, joka on maailmanperintökohde.

Saavuimme Victoria Stationille, rautatieasemalle, josta emme löytäneet Lontoon karttaa. Näimme kuitenkin seinällä kartan, jonka pohjalta riensimme kaupungille vailla suurta suunnitelmaa. Ovesta ulos oikealle, kaksi korttelia eteenpäin, sitten kulmasta vasemmalle ja sitä katua jonkin matkaa, taas vasemmalle… Vai kuinka se olikaan? Istahdimme aamukahville ja vedimme vähän henkeä seuraten vilkasta autoliikennettä. Täällä autot ovat puhtaita ja lommottomia. Valtaisa ero Kanarian, Espanjan ja Ranskan autoihin, joista kahdeksalla kymmenestä on ruttu siellä tai täällä. Iso osa autoista oli mustia takseja.

Ostimme 60x90-senttisen Lontoon kartan, jota oli tavattoman vaikea käsitellä. Vaikka se oli kooltaan suuri, niin piti se sisällään vain Lontoon ydinkeskustan. Olimme tulleet tosi suureen kaupunkiin.

Oli siinä Kortelan kylätieltä lähtenyt poika ihmeissään ja autotkin kun hyökkäsivät väärästä suunnasta. Päätä piti kääntää useita kierroksia ylt´ymprinsä ja vielä kerran oikealle.

Nean tutustuessa karttaan kävin kuvaamassa sateenvarjotaideteoksen, joka yhdisti tämän kaupungin erääseen edellisistä. Näimme kaukana monumentaalirakennuksen ja päätimme kulkea sille ja paikantaa itsemme. Olimme tulleet suoraan Lontoon pääkohteille: Westminster Abbey ja St Margaret’s Church, ovat molemmat maailmanperintökohteita.





Westminster Abbeyhin oli valtaisa jonotus ja kallis sisäänpääsymaksu. Totesimme nähtävää olevan niin paljon, ettei ollut aikaa jonotukseen.



Vierekkäisistä kirkoista pienempään, St Margaret’s Churchiin oli vapaa pääsy eikä lainkaan niin paljon pyrkijöitä. Goottityylin kirkon musta sisäkatto ja komea alttarimaalaus jäivät vain mielikuviksi, kun sisällä ei saanut käyttää kameraa. Kirkon ulkoseinässä oli hieno aurinkokello.



Monarkian komeimpia esimerkkejä olivat Westminster Hall, jossa istuu Englannin parlamentti ja Westminster Clock Tower, joita vastapäätä oli korkeimman oikeuden rakennus. Sen edustalle olivat mielenosoittajat pystyttäneet leirin telttoineen. Plakaateista näkyi ja megafooneista kuului, että he halusivat britit pois Afganistanista.



Olimme ajoittaneet kirkoissa käynnin niin, että kuulimme Big Benin kahdentoista lyönnit. Tätä parlamentin kellotornia kutsutaan erheellisesti Big Beniksi, vaikka itse Ben on kellotornin sisällä oleva kello.



Parlamentin kulmalta menimme Thamesin ylittävälle Westminsterin sillalle. Se muodostui erheeksi, sillä Kalle joutui englantilaisnaisen osoittelevan käden uhriksi ja venautti selkänsä nopeassa väistöliikkeessä. Vaihtoehtona olisi ollut etusormi silmässä. London Eye on valtava maailmanpyörä, joka ei seisahdu hetkeksikään, vaan siihen noustaan lennosta. No, kierros kestää tunnin, joten sisään menonkaan ei tarvitse olla kovin hätäinen. Tuo(kin) kierros jäi seuraavaan kertaan.

Kuljimme pitkin pankkikatuja ja yritimme päästä käymään pääministerin ovella, mutta koko Downing Street oli suljettu ja sitä vartioitiin tarkasti. Nousimme punaiseen turistibussiin Downing streetin paikkeilta, päiväliput maksoivat 25£ per naama.



Kierros oli täynnä nähtävää. Trafalgar Squarella oli amiraali Nelsonin patsas korkean tolpan päässä ja hänen laivansa oli pantu pulloon. Seuraavaksi oli Royal Courts of Justice, jossa käytiin mm. Paul McCartneyn avioero-oikeudenkäynti. Opas sai näin historian lähemmäksi tätä päivää ja varsinkin kun hän pyysi anteeksi joutuvansa käymään pienellä bisnesneuvottelulla välillä. Poika nousi autosta ja juoksi seuraavan kadun nurkalle. Etenimme linjurilla kolmekymmentä metriä ja opas nousi autoon huojentunut ilme kasvoillaan. Lontoossa on hirveä määrä teattereita, niitä oli koko kadullinen ja tuttuja nimiä vilisi selostuksessa.



Pankkialueella oli ”enemmän amerikkalaisia pankkeja kuin New Yorkissa ja enemmän japanilaisia pankkeja kuin Tokiossa”, kertoi epäsiisti brittipoika.



Jäimme pois bussista Tower of Londonin paikkeilla ja menimme jokilaivaan. Tower of London oli maailmanperintökohde, jonne olisi maksanut 17 £ sisälle.



Nyt kyllä löytyi maailmanperintölaatta helpolla ja se oli suurin mitä olen nähnyt. Yleisöryntäys ja vähän kulissilta haiskahtava homma saivat meidät jättämään tämänkin väliin.



Nousimme jokilaivaan ja näimme nyt paremmin Tower Bridgen (jonka olimme hetki aiemmin ylittäneet bussilla), jota moni virheellisesti kutsuu London Bridgeksi. Vastarannalla kaksi sota-alusta, HMS Belfast, joka on kelluva merimuseo ja HMS Richmond, joka oli 2 päivää aiemmin saapunut vierailulle.

Bussi- ja laivamatkan päätteeksi olimme nuutuneita paljoon nähtävään ja poikkesimme pubiin. Tämä oli oppaan suosittelema paikka, eikä ollut Kallelle riittävän vanha ollakseen aito lontoolainen pubi. Hetken jalkalevon jälkeen jatkoimme kohti kaupallista elämystä.



Vielä näimme monarkian jäänteitä Horse Guardsin portilla. Vahdinvaihdossa ei pojilla eikä hevosella pokka pitänyt vaan kaikki kolme heittäytyivät naurusille.

Kävelimme takaisin Trafalgar Squaren kulmalle, josta jatkoimme pienen pätkän The Mallia, jonka päässä näkyi Buckinghamin palatsi. Meidän piti tehdä shoppailukierros, mutta Neaa oli vaikea saada edes sisälle liikkeisiin.



Piccadilly Circus tuntui tutulta uudenvuoden vastaanottajaispaikalta (siis tv:stä nähtynä) ja sillä oli Eroksen patsas. Aukion kulmalla oli kuusikerroksinen hurja urheiluvaateliike. Menimme hissillä ylös ja kerros kerrokselta alas. Ei löytynyt Kallelle verkkareita, sillä kaikissa oli kuminauha lahkeessa.

Jatkoimme edelleen Regent Streetiä, jolla oli kovasti hienoja muotiliikkeitä. Kävimme mm. Ferrarin ja National Geographicin kaupoissa. Ferrarin kaupasta löytyi sentään jotain punaista – älkää pelästykö – ei kuitenkaan autoa. Löysimme italialaisravintolan sivukadun varrelta.

Ruokailun jälkeen ramppasimme Oxford Streetiä, jolla oli myöhäisiltapäivällä väkeä ihan älyttömän paljon. Lisää ja lisää kauppoja, emme jaksaneet mennä edes sisälle niihin.



Väsyneinä viittoilimme taksin lennosta ja ajoimme sillä takaisin Victoria Stationille, ohi Park Lanen hienojen autokauppojen ja viiden tähden hotellien. Auto oli niitä perinteisiä koppa-autoja, jollainen Lontoon taksin pitää ollakin.

Junamatka oli aamuisen toistoa väärinpäin, mitä nyt piti osata mennä johonkin 4 viimeisestä vaunusta, jos halusi Doveriin, alkuosa jatkoi Ramsgateen. Nyt satuimme näkemään ensin vilahduksen Canterburyn katedraalista. Sittemmin näimme sen kunnolla muutamaan otteeseen. (Tämä oli kyllä pahimman luokan maailmanperintö-bongausta – siitä voi antaa vain puoli pistettä)

Koko Lontoon visiitti neljän tunnin junamatkoineen kesti puoli vuorokautta. Meille jäi tuntemus, että pitää mennä Lontooseen uudelleen, vaikkapa pidennetyksi viikonvaihteeksi. Jäihän näkemättä mm. Greenwichin merimuseo, joka sekin on maailmanperintökohde.

_

2 kommenttia:

  1. Tätä oli mukava lukea, kuin olisin tehnyt toisen matkan tänä kesänä Lontooseen! Tutulta tuntui moni kuvaus, moneen paikkaan ehdittekin... Aivan oikein, yhden kohteen tutkimiselle pitäisi varata paljon aikaa... Kivaa sikäli, ettei koskaan voi sanoa Lontoosta: Kaikki on jo nähty. Kuvat olivat taas kerran hyviä!

    VastaaPoista
  2. Nyt teillä on monta osoitetta tiedossa seuraavaa kertaa varten.Joskus talvella on hyvä ajankohta, kunhan vaan sattuu sateettomiakin päiviä. Silloin ei tarvitse jonotella. Täällä nautitaan harvinaisesta helteestä. Kyllä talven kylmille tulee tasoitusta. Vedet ovat lämpöisiä myös täällä pohjoisessa.
    Toivottavasti tapaatte Tuulin kanssa Amsterdamissa.

    VastaaPoista