ELÄMÄ HIUSKARVAN VARASSA

10ke 02 2010 Johan alkoi sattua

Eilen kun vaeltelimme Canterasiin vaikersi Nora lentovaivajalkojaan. Syötyämme illalla seitsemältä lähdimme vanhaan kaupunkiin ja jo oli Noran askeltaminen toista ja puhe sujui sukkelaan. Olen löytänyt ihmisen, joka pitää (minun tavoin) Cafe Madridia parhaana terassina Las Palmasissa. Siellä teimme Noran loppulomalle suunnitelman ja niin nousimme keskiviikkona aikaisin (0730) noustaksemme etelään menevään bussin matkataksemme Puerto de Moganiin.

Suoraa yhteyttä kohteeseemme ei ollut, joten nousimme tuttuun bussiin no 30 ( 11,30€) ja ajoimme sillä Playa del Inglesiin, jossa odotimme vartin verran bussia 32 (7,60€). Kahden tunnin istumisen jälkeen olimme pääkohteessamme Puerto de Moganissa. Hiekkaranta kutsui meitä ja haimme paikan siltä mihin ei lasten itku kuuluisi. Vesi kutsui Noran uusia bikinejä toisen kerran Atlanttiin.



Esittelin Puerto Moganin tyttärelleni ja ihmettelin miksi olin jämähtänyt Las Palmasiin. Yritän siirtyä ensi sunnuntaina tänne lämpöön ja kauneuteen pois suurkaupungin hälinästä. Söin taas kerran Kanariansaarten parhaat pan con ajot (paahdettu leipä, valkosipulimajoneesi ja valkosipulinkynsi sekä kokonainen tomaatti). Pyysimme Noralle luvan nauttia (?) diettisoppansa ravintolapöydässä ja lupa myönnettiin. Satama-altaassa oli kolme suomalaisalusta, Namihania ei näkynyt.



Paluumatkan aloitimme 1715 venematkalla Puerto Ricoon. Lupasivat ajaa delfiinialueen poikki ja ajoivatkin, muttei iloisia vesieläimiä näkynyt. Tunnin risteily typistyi puolituntiseksi siirroksi. Olimmeko ymmärtäneet väärin, hiontakin jäi epämääräiseksi (kahdesta kympistä tuli takaisin vitonen ja paljon kolikoita). Puerto Ricon laiturivekslaus oli kokemisen arvoinen. Kävelimme linja-autoasemalle hakien helpotusta. Odotellessamme autoa näimme vanhan herran tukatupsun ohjekyltin kulmassa.



Ihmettelimme tapahtunutta, hoito oli hanskassa, joten emme puuttuneet asiaan. Mies makasi maassa pahanlainen palkeenkieli päässään ja oli selvästi vaikeuksissa. Ambulanssa tuli ja hänet hoidettiin ensiapuun. Ambulanssin mentyä tarkastin ja kuvasin tapahtumapaikan ja ymmärsin tapahtuman kulun. Ohjekyltti oli asennettu kahden metallitolpan väliin sellaisen korkeuteen, että pitkä ihminen lyö sen kulmaan pahasti päänsä. Niin kuin nyt oli käynyt.



Samalla yritimme päästä poliisin juttusille, sillä olimme havainneet unohdetun käsilaukun houkutustelineellä, siis paikassa johon mielellään laskee laukkunsa.



Yritimme bussiin no 01, jossa luki Las Palmas, mutta kuskit kieltäytyivät ajamasta sinne. Ihmettelimme josko he kuulivat Las Palmasin sijasta suomalaisääntämyksessä Maspalomas. Päätimme selvittää seuraavan kerran asian lisäämällä sanat Catalina Park. Emme kuitenkaan onnistuneet ja kaiken kukkuraksi sama kuski kävi mielestämme kolmasti pysäkillä. Yrittikö hän harhauttaa meitä? Emme olleet ainoat eksyksissä olijat.

Bussi numero 91 tuli ja noukki meidät kyytinsä 1845. Istuimme monella paikalla, kunnes löysimme paikkamme perätysten styyrpuurin puolella puhellen sivulasin kautta (kuin papukaijat) ja ihastelimme merta ja valoja, jotka syttyivät kylissä. Saavuimme San Telmoon ja istuimme kuin tatit autossa kun se lähti asemalta. Mietimme pysäkkiä, jolla jäämme pois, päädyimme moottoritien ensimmäiseen, josta portaita pitkin satamaan. Ihmettelimme hämmästellen kun dösä kaarsi takasin halliin. Kuski sammutti auton ja valot. Vasta nyt ymmärsimme, että Telmo olikin päätepysäkki. Naureskellen poistuimme autosta, kuskikin oli yllättynyt, kun kaksi matkaajaa tuli takaosasta autoa ulos. Onneksi hän ei ennättänyt sulkea ovia. Siirryimme guagua (paikalliaOrasliikenteen) ykköseen ja niin pääsimme vierasvenesataman kylkeen ja veneelle.

Kirjoitin blogia myöhään ja nauroimme sattumuksillemme puoli kahteen.

_