sunnuntai 26. lokakuuta 2014

24x3,8 + 2A = YLI POHJOIS-ATLANTIN - GIBRALTARILTA PORTO SANTOON, 577 nM

20ma10 2014, Lähtö Marina Baysta
20102014 1813 Irti laituripaikasta ja ajo huoltoasemalla/-asemille, joista saa kuulemme Euroopan halvinta polttoainetta (0,70 €/l), kun täältä starttaa moottoriveneralli. Ajoimme vaan tankeille liian myöhään (1830), vaikka niillä luki palvelun pelaavan arkena (ja onhan nyt maanantai, onhan?) 1845, 1900. Päivällä tapaamamme suomalaisveneen Dysselin miehistö näin kertoi. He ovat matkalla Swanilla Caribialle ja lähtivät hakemaan etuseiliään puolelta päiviltä Algechirasin lahden toiselta puolelta. Kaikki asemat todellakin kiinni, eikä kumpikaan satamatoimisto kyennyt auttamaan meitä. Mikki otti varakanisterin ja kiipesi ulos kaikin puolin suljetusta (betoniseinin) huoltoasemaketjusta ja nouti meille 25 litraa avomerellä arvonsa mukaista, kallisarvoista löpöä. Olimme luonnollisesti tyhjentäneet sen kanisterin ensin BenalLorenassa täytettyyn tankkiin. Lähdimme siis täysin tankein (80+25l) kohti Porto Santoa, jonne oli matkaa 574 mailia, ruokavarannon olen mitoittanut viidelle päivälle.
Gibraltarilta lähtö Porto Santoon, 1813, log 4586 , Mh 2056,7
Olimme laskeneet Gibraltarin salmen virtauskäppyrät ja niin haimme parhaan virtauspaikan pienimmillään kahdeksan mailia kahden maanosan erottavasta salmesta. Virtausten mukaan etenimme ja enimmillään SOG (virtaus pohjan suhteen) näytti 9,7 solmua. Vähäistä oli liikenne alkuun salmessa, jotta jo epäilin ajoituksemme pettäneen, mutta kyllä ne laivatkin sinne tulivat suuremmalla lähtönopeudella. Valaita emme nähneet. Otimme jenuan avuksi jo käännyttyämme salmen suuntaan. 2130 moottori seis ja jatkoimme navakassa tuulessa pelkällä täydellä rullapurjeella, tuulta oli 12 m/s, enkä halunnut isoa haittaamaan laivaliikenteen tarkkailua. Pääsimme 2315 kahden reittijakoalueen välissä olevalle vapaa-alueelle suunnaten kohti lounasta. Olimme tulleet Gibraltarin salmen (27nM) läpi neljässä tunnissa maksiminopeuden ollessa virtauksissa 9,5 kn.
21ti 10 2014. Minulla oli maanantia (no alcohol) kahvipäivä, joten kello kahdentoista oluet siirtyivät näin yömyöhään. Lämmitin kaasu-uunissa pizzat ja tietenkin nyt, kun kikkailimme niillä kahdentoista oluilla, liekki sammui useaan kertaan. Sain kuitenkin lätykkäät palamaan pohjistaan ja söimme ne kuitenkin nautinnolla. Jouduimme lataamaan akut jo ensimmäisen kerran 03+03-0430. Kirjasin tunnin välein tai joka vaihdossa sijaintimme lokikirjaan. Yhteisen aamupalan jälkeen nostimme spinnun ylös 1145 (log 4680, distance 479,5 nM) . kaksikymmentä vuotta vanha vieläkin hyvännäköinen (niin kuin kipparikin) repesi yhdeltä alaliesmasta ja niin paikkasimme sen keulatäkillä kauniissa auringnpaisteessa puolessa tunnissa.
1325 Spinnu uudelleen ylös (log 4688). Le Comble & Smith (unohtamatta Raymarinin älypäätä SPX 10) toimii loistavasti ja niin pystymme syömään ja hoitamaan omia intiimiasioistamme, niin kuin vessassa käynnit.
1500 jouduimme taas lataamaan, vaikka aurinkopaneeli tuotti (tiettävästi 8A). Käytin moottorihäiriöhetken lämmittämällä äyriäisriisi ruoan. Hetki ruokailun jälkeen saimme näkyviin horisontissa purjeveneen. Ajaessamme sitä kiinni havaitsimme sinivalkoisen spinnun ja hetken kuluttua kohteen lähestyessä löytyi se AIS:ista: Dyssel, Swan 39. Joutsenen koko oli jäänyt meille epäselväksi aamupäivällä, nyt saimme siihen varmistuksen. Mikki otti pienet, parin tunnin, huilit ja minä kun kävin varmistamassa etutäkillä alakaijan asemaa potkaisin yläskuutin auki. Mikki tuli nopeasti avukseni ja niin kolmannen spinnun noston jälkeen jouduimme uudelleen aloittamaan takaa-ajon. Lähestyimme ja saavutimme meille edullisella tuulikulmalla TPS/HKS venettä, mastohuipputakiloitu vene käänsi kurssiaan myötäisemmäksi koettuaan vauhtinsa riittämättömäksi. Juuri, kun olin toteuttamassa vauhdilla ylös ja hiljaa saaliin kimppuun kuvausetäisyydelle laskivat pojat spinnunsa. Suuntasimme kohti määränpää korjaamalla kurssia 20 astetta.
1920 täyttyi ensimmäinen seilausvuorokausi. Olimme tullet Gibraltarin salmesta aivan oikeaan aikaan ja taittaneet matkaa vauhdilla uskomattoman tasaisessa 8-12 m/s N-NW tuulessa, yön jenniharakaa ja valoisan ajan spinulla. Saldoksi tuli ensimmäiselle seilausvuorokaudella 141 nM. (Buen!, Gracia Mikki kun olet antamassa mulle matkapurjehduksessa vapauden spinnutella!) Yhdeksältä laskimme spinnun ja aloitimme jennillä puomiharakkan.
22ke 10 2014 Maritzan synttäripäivä Keskiviikkoaamuna kymmentä vaille seitsemän siirryimme pienestä leikkauksesta jälleen puomiharakkaan ja kymmeneltä nousi taas spinnu ylös. Seuraava lokikirjamerkintä oli 1340, kun sammutin kulkuvalot. Laskimme spinnun ruokatauon ajaksi, jotta kokki pystyi valmistamaan Bolognesepastan. 1700, log 4856, Spinnu uudelleen ylös ruokailun jälkeen. Jouduimme ottamaan pallokkaan paikkaukseen 1815, nyt repeämä on eilisen paikan vieressä.
Teetimme maanantaina Benalmadenassa Immigrant NS AVS 2014 miehistölippikset. Toisessa lukee CrewMikki ja toisessa KippariKalle. Kahdellakympillä tyttö teki hyvää työtä ja aikaa siihen kului kolmisen varttia. Yritimme tarjota hänellekin cafesolot, muttei kelvannut. Annoin vitosen ekstraa mainiosta työstä ja ylimääräisistä nimistä, yritin kyllä myydä siinä odotellessa CrewMikin tekstin valmistumista lakkeja muillekin. Läheltä piti yhden suomalaisseurueen kanssa. Kuvassa juhlimme toisen vuorokauden 140 mailin seilaussuoritusta. 2013 olimme saavuttaneet seuraavan juhlan aiheen. Gibraltar - Porto Santo legin puoliväli, olimme siis seilanneet 287 mailia ja käyttäneet siihen aikaa 49,5 tuntia. 23to 10 2014 Pöllön ohilento kruunasi aamupalahetken.
Katselimme videoita kajuutassa tunnin verran puolenpäivän jälkeen, spinnu oli vedossa koko senkin ajan ja etenimme 5,6 mailia seilausvideoiden aikana. 1400 VHFn kuuluvuuskokeilu ja Dyssel Swan 39 vastasi 24 mailin päästä. Heille ei ollut aivan selvinnyt, että se jaakaava vene oli Immigrant. Nyt tulikin se ratkaiseva kysymys: Mikä vene se oikein on. AVS 2014 ensimmäinen 5000 mailia täyttyi 18:25:45 Kolmas vuorokausi ja matkaa kertyi 137 nM Meille oli syntynyt ajatus seilata spinulla yli yön. Sään haltijat eivät olleet samaa mieltä, sillä tuuli keveni ja akkujen latauksen aikana spinnu tuli useamman karren etupulpetille ja repeytyi riekaleiksi kahden alimman lamellin osalta. Pitänee uusia nuo eniten kärsineet, jos vaan ylemmät ovat vielä liitostikkauskunnossa. Keräsin spinnun alas 2300 ja viritin jeniharakan. 24pe 10 2014 Otimme seilit alas 0130 ja aloitimme moottoriajon yön selkään kelin tyynnyttyä tykkänään. Polttoaineen kulutuslaskelma 0830, olimme käyttäneet moottoria akkujen lataukseen ja nyt tämän yön yönselän ylitykseen 23,1 tuntia. Tankissa on jäljellä 34 litraa ja lisäksi on 25 litran varakanisteri. Voimme ajaa vaikka koko loppumatkan Porto Santon Volvolla, jos tuulta ei tule. 1115 otin yhteyden Dysseliin ja saimme kuulla heidän olevan meitä perässä 40 mailia. Hekin ovat ajaneet koneella eilisestä illasta lähtien. Heillä on Joutsenessa synttärisankari, joten mekin saludosaamme kahdeltatoista rommitotein peräpeilimme suuntaan. Kävimme sitä ennen virkistävällä peräporraspesulla ja Mikki poisti peräsimen akseliliittymään tarttuneen merikasviesiintymän. KippariKallen vasen silmä rähmii, kröhää ja pientä nuhaa on ollut viimeisen viikon. tyyni Kolmen todella loistavan purjehduspäivän jälkeen meidät kohtasi miltei peilityyni Pohjois-Atlanti. Delfiinitkin olivat todella hidasliikkeisiä alalamellit Spinnu sai viimein niin siipeensä, ettei siihen ollut enää paikkaustarpeita. Tarkoituksenmukaista on varmaankin uusi a siitä kaksi alinta lamellia. Jouduimme ajamaan koko perjantaipäivän koneella. Mitä nyt mielenterveydeksi nostimme purjeet puoleksi tunniksi todetaksemme tuulen olemattomaksi. Melko pitkältä tuntui tuo loppuosuus loistavan valtameriseilauksen ja ennen kaikkea spinnuttelujen jälkeen. Viimeisillä maileilla nukutti niin vietävästi, joten tilasin herätyksen viiden minuutin päästä ja otin avaintorkut. Yritimme pitää itsemme hereillä ihailemalla planktoneita.
25la 10 2014 Perille Porto Santoon knaftisti lauantain puolella. Juuri ja juuri seilauksemme meni lauantaille, kun rantauduimme Porto Santon 0100. Olimme purjehtineet 577 mailia 4vrk ja 6 tuntia, eli 102 tunnissa, keskinopeuden ollessa 5,7 solmua. Moottori meillä oli käynnissä 39 tuntia akkujen latausten ja viimeisen vuorokauden tuulettomuuden vuoksi. Loki: 20ma 10 2014 Gibraltar 1902 – 25la 10 2014 Porto Santo Madeira POR 0100, log 577nM, 102 tuntia, josta moottori käynnissä 39 tuntia.
Ps. Tuo otsikon salaperäinen 24x3,8 + 2A, kertoo oluiden määrästä ja laadusta. Hankinta Gibraltarilla meni täysin pieleen ja yllätykseksi meillä oli Carlsbergiä, jonka alkoholipitoisuus oli 3,8 %, siis alle meidän keppanankin. Keskioluttakaan KippariKallen vatsa ei kestä keskenkäyneenä, joten KippariKallen yhtälö oli 2A=577nM.

1 kommentti:

  1. Hola C&M,

    Mukava nädä että matka sujui kohtuullisen hyvin. Ja sivutuotteena voi muodostua puoliuusi spinnukin.

    Terv A&K

    VastaaPoista