maanantai 27. lokakuuta 2014

SUOMALAISELOA PORTO SANTOSSA

25la 10 2014 PORTO SANTO KUVAKOOSTEENA Lauantain ensimmäisellä tunnilla tultuamme pitkältä seilaukselta Gibraltarilta Porto Santoon nautimme muutaman rantaustumisrommitotin ja juttelimme hienosta seilauksesta, harmittelimme viimeisen vuorokauden tuulettomuutta ja suorastaan hehkutimme automaattiohjauksen hienoutta ja punavalkoisen spinnun tottelevaisuutta, kun saimme katsella merivideoita kajuutassa tunnin ajan (viiden minuutin välein tähystäen). Annoimme jutun sammua aamuneljältä ja painuimme keinumattomiin pistopunkkiin.
KippariKalle heräsi tykyttävään yskään vasemman silmän olevan umpeen muuraantunut. Naaman pesu ja yskälääke auttoivat vähän. Marinero oli aamun tarkastuskierroksella ja kerroin hänelle pian saapuvasta suomalaisaluksesta. Varasin Swanille paikan suomalaisalusten viereltä. Katsoin AISista ja kaverialus oli puolen mailin päässä, käytännöllisesti sataman porteilla. Otin yhteyttä VHFällä ja toivotin Joutsenen tervetulleeksi.
Saimme kaikki kolme suomalaisalusta ritirinnan laituriin ja siitäkös lysti alkoi.
Päivin tehtiin töitä kuka täkillä…
…. kuka maston huipussa.
Ja tällainen näkymä avautui 17 metrin korkeudesta.
Naapuripaatin ranskalainen nimi raumannettuna; Sellast eläm o, niin kuin kuvasta näkyy. Julia keskittyy seinämaalauksen tekoon.
Mönkijä on aivan oikea menopeli tälle saarelle, sillä pääsee kaikkein vaikeimpiinkin kohteisiin, niin kuin….
tälle erikoiselle kalliomuodostelmalle.
Peräpenkin silmätulehdus ei luonnollisesti menosta oikein pitänyt, muttei päätä huimannut.
Tuleva formulatähti.
KinoDysselissä yhdeksän silmäparia katseli alkukuvana ARC 2011 videon ja varsinaisena unohtumattoman Nobelvoittajatarinan.
Immigrant nousi maanantaina liinoihin ja telakkakentälle pohjan kunnostusta ja seilaustaukoa varten.

1 kommentti:

  1. Hyviä kuvia :) nappasin pari tuosta itselleni missä ollaan porukalla. /Juulia

    VastaaPoista