Pitkän seilaukseni viimeinenkin aamu sarasti kauniina. Samoin kuin eilen Äijänkarin laiturilahden puolella oli tyyntä ja lämmintä. Ari ja Krisse lähtivät hyvissä ajoin Kuuskariin nostaakseen juhlaliput Immigrantin kotiinpaluun kunniaksi. Teemu tuotiin Äijänkariin yhdentoista maissa. Viivyttelimme lähtöä ja grillasimme makkarat ennen viimeistä starttia. Suurpään Mikko lähti samaan aikaan kohti Raumaa.
Äijänkari 1358 Log 9978 Mh 1197,9
Kahta minuuttia vaille kaksi irtauduimme Äijänkarin laiturista ja avasimme välittömästi etupurjeen. Kuusiston saaren nokan takaa puhalsi kymmenen metrin tuuli ja se vei mukavasti Immigranttia kohti Raumaa. Teemu pääsi ohjailun makuun, saatoin vain seuraskella kulkua takatuhdolta.
Tarkkailin koko ajan nopeuttamme, ennätämmekö kuudeksi Kuuskariin. Oikeastaan pulmana oli pikemminkin liian kova vauhti. Kun Santkarin pooki tuli näkyviin saatoin todeta olevani kotivesillä ja Raumalla. Rihtniemessä oli tutunomainen pitkähkö aallokko tuulen ollessa lännestä.
Mailia ennen kotisatamaa, Saukon saaren kärjessä seurasin numerosarjan 9999 muuttumista –
ei kymmeneksituhanneksi vaan pettymyksekseni neljäksi viivaksi. En siis nähnyt mittarissa tuota maagista lukua 10000, saati sitten symmetristä lukua 10001. Voiko tuon selkeämpää ja yksinkertaisempaa lukua ollakaan. Vielä kauniimpi se olisi ollut, jos sen keskellä olisi ollut kahdeksikko (8). Mielestäni kasi on kaikkein kaunein luku ja varsinkin jos sen kääntää kyljelleen niin voi siitä tulla kaksikin mielleyhtymää. Siis naisen miehusta, mutten ajatellut niitä vaan äärettömyyttä.
Kotisatamassa meitä odotti vastaanottajien joukko ja lehtiväki joutui ottamaan muutaman juoksuaskeleen, kun olimme pari minuuttia etuajassa lipumassa uudistetun kotisataman aallonmurtajan ohi ja laituriin.
Rauma, Kuuskari 1758 Log 10001 23M Mh 1198,1 (0,2 / 4,0)
Onneksi nyt tullessamme näin nuottitelineen ja olin varautunut torvisoittoon toisin kuin lähtiessäni seilaamaan viime vuoden toukokuun lopulla. Veli-Pekan ja Margaretan lisäksi laiturilla olivat seilaukseen osallistuneista Sirkka ja Iiro, Krisse ja Ari sekä Helsingistä tulleet Janne ja Tommi ja heidän lisäkseen paljon muita ystäviäni. Nea oli väittänyt, että kulttuurishokkina tulen kokemaan sen, ettei mikään ole muuttunut, mutta ainakin Elina oli kasvanut tytöstä nuoreksi naiseksi niinkin paljon, etten heti tunnistanut häntä. Käteltyäni ja halattuani ystäväni jouduin välittömästi Länsi-Suomen toimittajan haastattelemaksi. He halusivat tehdä jutun heti huomiseen lehteen. Rauman Purjehdusseura oli järjestänyt Immigrantin saapumisen kunniaksi kahvitilaisuuden ja paviljongin pöydät olivat täynnä tervetulotoivotuksia tuovia ystäviä. Totesin kiitospuheessani 15 kuukauden purjehduksen täyttäneen kaikki odotukset ja selvitin tuon maagisen lokilukeman 10001 merkitsevän minulle paljon. Alun ykkönen on aina se ensimmäinen, siis alku. Kolme välinollaa kuvastavat sitä tyhjyyttä mitä olen valtameren äärettömyydessä katsellut (vain tuo kyljellään lepäävä kahdeksikko puuttui) ja uskonut löytäneeni sieltä jotain (ainakin tyyneyttä sieluuni). Viimeinen ykkönen olkoon jonkun uuden alku. Sen merkitys aukeaa pikkuhiljaa pitkää matkaa muistellessani ja 15000 kuvaa muokatessani.
Kahvitilaisuus muuttui Kotisatamahankkeen kokoukseksi, joten pääsin heti mukaan arkirutiineihin ja ilmoittauduin huomisillaksi laiturien sähkökaapelien ja vesijohtojen vetotalkoisiin.
Jos oli Kuuskariin saapuminen torvisoittoineen tunteilla ladattu hetki, niin päästyäni kotipihaan en enää kyennyt pidättelemään kyyneleitä. Olin tullut kotiin – minulle niin rakkaaseen Esi-Puandiin ja Vanhaan Raumaan.
Toivuttuani alkuliikutukselta löysin varsin nopeasti tillukkaat (vikkasukat) jalkaani ja itseni löhöämässä lempisohvaltani, lukemassa Vene-lehteä ja toisella silmällä katsomassa televisiota. Oli hyvä hetki valmistautua mennäkseen huomenaamulla kello kahdeksaksi töihin. Onko siinä se viimeinen lokilukeman numero, numero yksi – jonkin uuden alku?
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti