torstai 12. elokuuta 2010

WAXHOLM JA FURUSUND

09ma 08 2010 Waxholmin kautta Furusundiin

Kahdeksan herätys oli Jormalle aivan liian aikainen, hän on selvästikin tottunut lomanviettoon. Kävimme aamusuihkuissa ja nautimme pientä purtavaa ennen lähtöä. Jorma ei ole koskaan käynyt Waxholmissa, joten päätimme seisahtaa siellä.

Wasahamnen, Stockholm 0924 Log 9721 Mh 1174,0

Ajoimme kaupunkilauttoja väistellen Waxholmiin. Siellä oli uusissa ponttonilaitureissa tilaa ja uudet moorings-köydet.

Waxholm 1124 Log 9732, 11M Mh 1176,1 (2,1 / 2,0)

Aloitimme tutustumisen viehättävään Waxholmiin menemällä sisälle Watskin ovesta. Päätimme vielä olla ostamatta kiinnitysköysiä ja puomisuojia ja palata kierroksen päätteeksi tänne. Nautiska oli avannut uuden liikkeen täällä ja sieltä löysimme mm. joukkuepuserot (toisistamme tietämättä olimme päätyneet samaan asusteeseen).



Kävelimme pienen keskustan ympäri ja ottamani kuva pohjoisrannalta ei ehkä ole tyypillisintä Waxholmia, mutta kertokoon omalta osaltaan kehityksestä kalastajakylästä tiiviiksi saaristokaupunginosaksi. Söimme pizzat rantaravintolassa ja ennen lähtöä kävimme systembolagetissa ja ruokakaupassa.

Waxholm 1453

Kolmen tunnin seisahdus venyi puolelle tunnilla, muttei meillä ole tänään tavoitteena kuin Furusund, joten ei hätää. Olin pizzalla luvannut näyttää Jormalle neljä merikotkaa ennen Maarianhaminaa ja ensimmäiset tulivat jo 1515 Västra Rönnhomin kohdalla. Toinen kaarsi takaisin saareen ja toinen lensi kalasääsken saattelemana veneemme edestä. Mietin jo pitääkö kotkaluku tuplata, kun alku oli näin lupaava, enkä ollut tuohon paikkaan laskenut havaintoa.

Nostimme purjeet 1607 tuulen virittyä edes neljän metrin kantaan. Kaksi mailia seilattuamme otimme rullukan kuitenkin sisään 1630.



Olen kolme vuosikymmentä seurannut merimetsojen ja harmaahaikarojen taistelua pesimäsaarista. Nyt paikalla oli vain yksi harmaahaikara ja tuhatpäinen merimetsokanta oli tukahduttamassa neljättä saarta. Jorma huilaili jonkin aikaa minun kiikaroidessa innolla tietämiäni kotkareviirejä. Kello 1800 siirryimme jälleen täysvaltaisiksi purjehtijoiksi. Kaukana korkealla Grönhamnin päältä lensi merikotka länteen.

Furusund 1945 Log 9757, 36M (från Stock) Mh 1179,0 (5,0 / 6,8)



Furusundin vierasvenesatamassa oli poijukiinnitys ja sieltäkin löytyi hyvin tilaa suomalais- ja saksalaisveneiden välistä. Satamamaksu oli 280 Skr, tuo summa sisälsi sähkön. Olin ajatuksissani varautunut pääsemään saunaan vasta Maarianhaminan Länsisatamassa, mutta täällä olikin yllättäen mahdollisuus löylyihin. Ja ruotsalaiseksi saunaksi se oli yllättävä, en tarkoita yhteissaunomista vaan sitä, että siellä oli tavattoman kuuma (aivan liian kuivaa) ja löylynheittokin oli sallittua. Vilvoittelimme pitkään sitloorassa seuraten ohiajavia Ruotsinlauttoja ja risteilijöitä. Nopeusrajoitus (8km/h) tuntui toimivan, eivätkä ne aiheuttaneet aaltoja vierasvenesatamaan. Sain saksalaiskipparilta nettikoodin ja saatoin näin lähettää kolme päivää valmiina olleet tekstit. Yritimme mennä ajoissa nukkumaan, mutta kello oli kuitenkin 0027 kun kajuutassa tuli hiljaisuus.

_

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti