Lähdimme, Asujamaat ja satunnainen matkailija, uudelleen La Lagunaan. Tällä kertaa ratikalla. Nousimme ratikkaan etuovesta maksaaksemme. Muut leimasivat lippunsa ovenpielessä ja ymmärsimme, että ne pitää ostaa etukäteen. Ajoimme venäläisen ruletin pyöriessä (sakko 400 euroa) kolme pysäkin väliä ja nousimme pois lunastaaksemme lippumme pysäkin automaatista. Lipun hinta oli 1,30€. Matka kesti Santa Cruzin keskustasta noin puoli tuntia. La Lagunassa päätepysäkki on aivan vanhan kaupungin tuntumassa. Ajatukseni oli löytää La Lagunan vapaasti rakentunut Ypper Town, ottaa iltakuvia maailmanperintökohteesta ja herkutella jollakin paikallisella ruoalla.
Onneksi olimme liikkeellä ajoissa ja kuvasimme kohteita valossa, sillä iltavalaistus tuotti pettymyksen. Julkiset rakennukset eivät olleetkaan valaistuja ja katuvalot olivat aivan liian tehokkaita. Vähän on ravintoloita kiinnostavalla alueella.
Löysimme lopulta Bodegón Vianan. Pyörittelimme pitkään oluet tilattuamme hinnatonta ruokalistaa. Englannin kielentaitoinen ilosilmäinen tarjoilijatar sai meidät vakuuttuneiksi paikallisista herkuista, joita suositteli. Tosin heidän listallaan kaikki on herkullista ja paikallista (myös friteeratut mustekalat?). Tilasimme siis alkuun Escaldon, joka oli hieman kuivahkoa. Emme saaneet tästä vähän tahnamaisesta sekoituksesta selvää, oliko se lihaa vai kalaa. Vasta kysyttyämme osoittautui, että se oli hienoksi keitetyn lihan ja juureksia. Kaiken päällä oli tuhti kerros sipulia. Tämähän muistuttaa tekotavaltaan pitkälti lapskoussia. Muttei ollut alkuunkaan niin hyvää. Ihan kielelle tuli merikoulun lapskoussin maku. Satunnainen matkailija pyysi ajo naturell, mutta kaikki valkosipulit olivat menneet leipätahnaan. Saimme kuitenkin sitä lisää. Jo kolmas ravintola, missä ei ole tuota herkullista ainetta tai se oli juuri loppunut. Pääruokamme, Embyti dos Variados (kulinaristinen nimi), tuli aivan liian nopeasti. Olimme illan ensimmäiset asiakkaat. Niin hyvin oli tyttö saanut esitettyä sen, että totesimme edessämme olevan makkaralautaset. (Nyt jälkikäteen sanakirjasta luettuna; embutido on makkara, leike).
Mustamakkara (negro) oli makeaa, mutta kuivaa, sekin vähän tahnamaista. Oluella sen kyllä sai alas, kun ei ottanut liian isoa palasta. Täyttävää kuin mikäkin. Ryynimakkara oli hyvä, mutta tavattoman rasvainen. (Mitäs valitat makkarathan ovat usein rasvaisia). Tässä vaiheessa tuli Huilun tuhdin täyteläinen ja lihaisan makkaran maku hermonystyröille. Arvuuttelimme kahdesta muusta maustetta, välttämättä nämä herkut eivät vakuuttaneet meitä. Lisäpienet cervezat auttoivat selviytymisessä. Tosi tukkoisina maksoimme illallisen, hintaa kolmelta alkuruokineen tuli vain 31 euroa. Etsimme Ypper Townia ja kartalla sellainen vapaasti rakentunut kaupunginosa kyllä löytyikin, muttei se ollut kaupungin vanhinta rakennuskantaa. Paluumatkalla lipputarkastaja ei tullut, joten maksoimme turhaan 3,9 euroa. Menomatkalla nuori tyttö joutui sakotuksen uhriksi, me tienasimme 400 euroa per nenä.
_
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti