keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

DIEPPESTÄ LE HAVREEN


22ma 06 09 Dieppestä Le Havreen

Kirjoitan tätä blogia kajuutassa Helmin ohjatessa. Hetki sitten kokki valmisti (lue lämmitti) herkullisen Coq au Vin, eli kukkoa punaviinikastikkeessa ja kutsui kipparin katettuun pöytään skanssin viileyteen (+21C). Ulkona alkaa olla niin lämmin, että on viisasta olla myötätuuli-purjeiden varjossa. Koko päivän on tuullut pohjoisesta ja se sopii minulle oikein hyvin. Parhaillaan myötävirta antaa kolmen solmun lisävauhdin. Tuulta on 5,5ms. Nopeus on tällä hetkellä 8,2 solmua. On aivan pakko siirtyä 50-kertoimisen aurinkosuojan käyttäjäksi tai hakeutua Le Havressa intiaanikapakkaan. Rajun Itämeren jälkeen tämä hiljainen myötätuulipurjehdus palkitsee. Valitettavasti Wilbe ja Marcus eivät päässeet osallisiksi tästä rauhasta.

Aamulla heräsin 0630 herätyskelloon ja tarkastelin aamupalalla säätilan kehittymistä. Ilmapaine on noussut ja lupaa todella kaunista päivää. Korkeapaine on jo toista päivää Ranskan rannikon päällä. Kävin tarkastamassa huoltoaseman aukioloajan, mutten löytänyt mitään tietoa. Aamusuihkun jälkeen kävin satamatoimistossa maksamassa yöpymiseni. Jo laiturin portilla kehotetaan ottamaan veneen paperit mukaan. Niinpä minulla oli maistraatista haettu Vesikulkuneuvon rekisteritodistus mukanani kun menin ranskattaren juttusille. Tyttö käänteli virallista paperia, muttei löytänyt aluksen nimeä siitä. Näin olikin, tässähän pääasian vie tuo Rekisteritunnus, näemmä nimellä ei ole merkitystä. Jouduin tavaamaan veneeni nimen ranskattarelle. Nyt maksoin tähän asti korkeimman satamamaksun 33,90 euroa. Cuxhaven menee tästä ohi kaikkine erillisrahastuksineen. Poikkesin konditoriaan ja ostin kaksi pitkänpitkää patonkia. Sulauduin niin paikalliseen väestöön että. Polttoaineasema toimii automaatilla ja on auki 24 h vuorokaudessa. Pieniä vaikeuksia oli edellä tankanneella ranskalaispapalla. Niin oli minullakin, sain kuitenkin polttoainetta 56 litraa.

1100 Dieppe-
Sikses onnistuneen tankkauksen jälkeen nostin isopurjeen aallonmurtajan sisäpuolella. Tuuli oli kolmen metrin luokkaa ja joudutin matkaani hetken koneella, kunnes puolelta päivin tuuli jo 5ms ja saatoin purjehtia. Olin ajoittanut lähtöäni vuoroveden mukaan siten, että saisin mahdollisimman pitkään myötävirran. Nyt näytti siltä, että onnistuin siinä. 1645 kertoo GPS saapumisen Le Havreen olevan (ETA) 1919. Tosin virta kääntyy runsaan tunnin päästä vastaiseksi, joten olen illalla perillä.
Purjehdimme Helmin kanssa virsikirjaa ja uskomattoman pitkään jenua pysyi auki. Puolentoista tunnin harakan jälkeen tein jiipin ja suuntasin kohti Le Havren lahtea. Ei virtaus vähentynytkään merkittävästi ja tuulikin oli alkanut puhaltaa 8 metriä, puuskassa nousi jopa yhdeksään. 1915 laskin isopurjeen aallonmurtajan sisäpuolella. Olen oppinut, että isoa laskettaessa pitää seistä mastolla ja laskostaa purje oikein. Tämä tuntui ensi alkuun vaaralliselta, kun seisoi mastolla selkä kulkusuuntaan. Rantautuminenkin sujui mallikkaasti, vaikka helteinen päivä olikin vienyt minusta mehut.

- Le Havre 1930, log 1296, Dieppe-Le Havre 57nM, 8,25h, moottoritunnit 196,3, ajoa 3,5Mh

Kävin katsomassa satamatoimistoa, mutta se oli kiinni. Sain kuitenkin koodit, joten pääsen kulkemaan ulos portista. Suihkupolettia minulla ei ole, joten täytin vuosi sitten Ranskasta ostamani Super Solar Showerin, mustan suihkusäkin, letkuineen ja katson olisiko se aamupäivällä toimiva vehje. Tänään en lähde metsästämään simpukoita. Vaikuttaa, että vierasvenesatama on kaukana kaupungin keskustasta. Menen aikaisin nukkumaan, jotta voin lähteä Cherbourgiin aikaisin aamulla. Nea tulee keskiviikkona sinne ja meillä on iloinen jälleennäkeminen. Hän lentää Pariisiin ja loppumatka sujuu junalla. Minulla on seilattavaa 71 mailia, kelin pitäisi edelleen olla suotuisa, tuuli takalanteelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti