lauantai 27. kesäkuuta 2009

ERILAISTEN KORJAUSPAIKKOJEN SELVITTELYÄ


25to 06 09

Aamusuihkujen jälkeen menimme yhdeksältä etsimään Chantier Naval Chantereyne in Cherbourgia. Sehän löytyi lopulta taas kolmen kyselyn jälkeen samaisen venetarvikeliikkeen suojista mistä olin ostanut eilen merikortin ja vuosi sitten kassin ja tarvikelaukun. Franck Leclercq puhui hyvää englantia ja antoi ylen miellyttävän ja luotettavan kuvan itsestään. Kävimme katsomassa keulan vaurion ja hän totesi sen helpoksi paikata. Seuraavaksi marssimme kolmisin satamakapteenin juttusille ja nyt alkoi kertyä mustia pilviä taivaalle. Aikaisintaan tiistaina olisi aikaa ylösnostolle ja korjaukselle. Varasimme tuon klo 0800 ajan tiistaille. Allapäin astelimme alukselle ja mietimme seitsemän vuoden kirousta. Olimmehan häämatkalla viikon nosturin nokassa Kalmarissa, kun vetolaitteesta pakki petti. Kirjoitimme Alandiaan, että Leclercq on valmis tekemään työn tiistaina, jos se vakuutusyhtiölle sopii. Samalla valittelimme työn siirtymistä vasta tiistaille ja kysyimme olisiko korjaus mahdollista tehdä Guernseyssä. Laskimme huomiselle lähtöajaksi 1330. Puhelinsoitto Raumalta keskeytti vuorovesilaskelmat ja siirsi kaikki ajatukset nuorempaan tyttäreeni Maritzaan. Saimme samanaikaisesti vastauksen vahinkotarkastaja Peter Clarkilta Englannista, että vene voidaan nostaa ylös Guernseyssa perjantaina aamulla ja niin oli pakko tehdä nopeasti lähtöpäätös. Nean tutustuminen Cherbourgiin jäi todella vähäiseksi, sillä lähdimme välittömästi kohti St. Peter Portia, Guernseytä.

Cherbourg- 1313 log 1396

Irtauduimme laiturista naapurin auttamana. Nostimme ison välittömästi sisemmässä altaassa ja suuntasimme kohti luodetta. Avasimme avotuulella rullukan täysille. Samaan aikaan oli lähdössä kolme muuta alusta, entuudestaan tuttu englantilaisvene, sekä kaksi ranskalaista. Meitä isompi fransmanni kyllästyi kuuden solmun vauhtiin kun jäi jälkeemme ja otti koneen avuksi. Englantilaisvene jätti meitä kuuden metrin tuulessa, me sen sijaan jätimme pienen ranskalaisen kuin nallin kalliolle. Tuulen pienennyttyä taas neljään metriin saavutimme engelsmannia. Vaihtelevassa tuulessa seilattuamme kymmenen mailia tulimme ensimmäiselle reittipisteellemme Basse Befortin pohjoistikulle. Meressä näytti olevan matalampi kohta ja siinä pienellä alueella kuohasi. Ja sitä kuohaamista jatkui pitkään. Vuorovesilaskelmat oli laskettu todella hyvin ja parhaimmillaan virta vei meitä toisen mokoman eteenpäin tuulen lisäksi (speed 6,2kn, sog 12,5kn) Niemimaan kärki ja vuorovesi aiheuttivat huomattavaa virtaamista ja aallokon muodostumista. Nea sai aikaiseksi huippulukeman 13,2 solmua. Pohjoistuulta oli näin riittävästi ja venevauhti säilyi hyvänä läpi aaltoalueen. Päätimme poiketa laaditusta reittisuunnitelmasta ja jättää Alderneyn saaren pohjoiseen, vaikka sen eteläpuolella olikin odotettavissa vaikea aaltoalue. Reittimme kääntyi lännestä lounaaseen ja nyt tuuli muutti suuntansa pohjoisen kautta luvattuun itään. Suunnanmuutosten yhteydessä tuuli yleensä pienenee ja niin nytkin jouduimme kuohuvaan aallokkoon tuulen ollessa olematonta. Käynnistimme koneen hetkeksi. Seilasimme varsinaiseen porokattilaan, aallot nousivat jyrkkinä, ei kovin korkeina vaahtopäisinä ja hidastivat vauhtiamme. Hermin ja Sarkin välistä seilatessamme aallokko oli vähäisempää. Lakimme ison puoli tuntia ennen Guernseytä. Ajoimme St. Peter Portin odotuslaituriin 1930 (1830 Englannin aikaa). Kuulimme, että puolen tunnin päästä pääsemme satama-altaaseen. Mielenkiintoinen oli se Rojohoppe, jonka kyljellä olimme. Äijät olivat kovin kiinnostuneita reissustamme, siinä olutta hörppiessään.


-St Peter Port, Guernsey 2000, log 1417/ 48 nM, Mh 204,5. Selattu aika 6h 17 min, josta moottori päällä 4,2h.

Pääsimme kylkikiinnitykseen ponttoonilaituriin. Hetken kuluttua viereemme ohjattiin todella likainen ranskalaisvene, missä oli seitsemän ihmistä. He haisivat yhtä pahalle, mitä heidän veneensä oli suttuinen. Kolmas vene rivissämme oli englantilainen kahden miehen gastisto, josta ei ollut haittaa. Täytimme tulliselvityksen. Siinä käskettiin ilmoittaa kaikki mahdollinen Guernseyhin tuotu tavara, myös omaan käyttöön tarkoitettu, perunoiden määrästä aina pornotuotteisiin ja alkoholiin. Kävimme 2424risuaita-suihkuissa. Söimme spaghetin purkkikastikkeella. Teimme kunnollisen mäkikävelyn Peter Portin korkeimmalle laelle, missä sijaitsi mahtava viisitorninen yliopistokompleksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti