sunnuntai 9. elokuuta 2009

SINESISTÄ LAGOSIIN (EI NIGERIAAN)

06to 08 09 Sinesistä Lagosiin

Olimme suunnitelleet lähtevämme aamuvarhaisella. Kipparin asentama GPS-herätys 0600 ei kuitenkaan toiminut. Jorma heräsi ja nousi hetken päästä 0722 ihmettelemään auringon asemaa melko ylhäällä. Kipparikin oli ollut hereillä jo tovin, mutta odottanut herätystä. Nopea vaatetus ja vene irti laiturista ja liikkeellelähtö.

Sines- 0732 log 2286

Nostimme miehissä (flikoilla oli lupa jatkaa unia) isopurjeen 0750 ja avasimme jenuan 0803 välittömästi satama-altaassa. Tässä vaiheessa Tuuli heräsi ja totesi, että matkaa oli tehty jo puolitoista tuntia, kunnes ymmärsi asian oikean tilan. Täysperätuuli laittoi taas turvautumaan puomiin harakkapurjehduksessa. Aallokko oli heti alusta pitäen suurempaa kuin eilen ja sillä oli nyt valtameriaallokon luonne, melko pitkää ja suurta aaltomassaa.

1130 Otimme ulospäin samanaikaisesti, kun edellä seilannut vene oli suunnattomissa vaikeuksissa kurssinsa pitämisessä. Purimme puomivirityksen ja seilasimme ulospäin pois rannan aaltoja kasvattavasta alueesta.
Kuvaustilanne taas Cabo Sadao, Cavaleiron majakka
1240 delfiini kävi näyttäytymässä, mutta ei viihtynyt kauan seurassamme.
1245 belgialainen vene aivan vastaan törmäyskurssilla, väisti kuitenkin.
1337suomalaisvene FIN-1392



1700 Cabo de Sao Vicente, jonka jälkeen jiippi ja kelin muuttuminen taas hurjaksi. Korkeassa rantakalliossa on suuria luolia, jotka nyt heitättivät vettä aaltojen tunkeutuessa niiden sisään. Ensin Nea näki jonkin ison tumman kalaeläimen vedessä, muttei kyennyt sanomaan oliko se valas, delfiini vai hai. Hetken kuluttua Tuuli näki delfiinin veneen vierellä. Suunta muuttui itään ja jouduimme melkein kryssimään 12-14 m/s tuulessa. Taas suurin lukema puuskassa oli 16 m/s. Kylmä tuuli teki viidentoista mailin matkasta tuskaisan pitkän. Ajoimme Lagosin satamaan pitkin jokea. Vastatuuleen ajettaessa odotuslaituriin sivutuuli ajatti kahteen kertaan kylkikiinnitystä yrittäessämme.



Lagos, 2040 log 2418,matka 78M Mh 311,6 1,3h.

Lagosin satamamaksu oli 44, euroa. Satamatyttö kyseli taas tiedot ja luki suomalaisesta venerekisteritodistuksesta, että veneen kotisatama on purjevene. Jalankulkusilta aukaistiin ja pääsimme ajamaan laituripaikkaan M20. Menimme välittömästi pesemään suolat pois naamasta. Veneen selvittelyn jälkeen tytöt jäivät veneelle ja Jorma ja Kalle jaksoivat vielä mennä ulos syömään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti