Heräsimme jouluaattona kymmeneltä samanaikaisesti, kun Rauman torilla luettiin joulurauhan julistusta. Nea ryhtyi aamusuihkujen jälkeen joulupuuron keittoon.
Nautimme puuron puolilta päivin. Ihan se riisipuurolta maistui, vaikka maito olikin iskukuumennettua. Sataman vesi käy yhä ruskeammaksi, joki tuuppaa edelleen mutavyöryn sakeaa vettä alas, jonka valtameren aallot ajavat satama-altaaseen. Puerto de Moganin jouluaatto ei näyttänyt poikkeavan normaalista arkipäivästä, mitä nyt muutamilla tontuilla oli tonttulakit päissään. Neakin osti suippopipon ja pukeutui siihen kun skypetti Teemulle sekä Soilille ja Tuulille. Kallen skypettäessä Aadeleille, missä Pekka Ja Margareta olivat jouluillallisella, vaati Sirkka espanjankielen näyttöä. Toivotin doña Margaretalle ja don Pekalle Feliz Navidad viiden minuutin (lue 30s) mittaisella näytteellä, kysellen kuulumisia como está ja varmaankin tilaten pariin otteeseen dos cervezas por favor ja kiitellen vuolaasti muchas gracias sekä vähätellen osaamistani ja joka väliin lisäten ¡vale!, niin kuin espanjalaiset konsanaan. Ohikulkijat ihmettelivät kahta puistossa istuvaa puhelijaa ja varsinkin iloista tonttua. Illalla menimme lähimpään ravintolaan, Cafe de Mogán Restaurant, nauttimaan jouluillallisen. Ravintola vaikutti suositulta ja kaikki tulijat joutuivat kahdenkymmenen minuutin jonotukseen. Niin mekin. Tarjoilija sekoili sähköisen muistivihkonsa kanssa tilausta ottaessaan. Nean alkupalassa oli runsaasti valkosipulia. Pääruoissa Nea ei saanut tilaamaansa paahtopaistia, vaan hänkin sai Kallen tilaaman entrecoten. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Juomaksi nautimme sangriaa, joka päihdytti Nean jo parista huikasta. Kertoilimme tässä oudossa ympäristössä parhaita joulumuistoja syödessämme jouluillallista ulkopöydässä. Kipparihan oli nyt toista vuotta poissa Raumalta, viime vuonna harjoittelimme sitä Kempeleessä.
Veneelle palatessamme pukki kiipesi juuri mastoon jatkaakseen matkaa, huuteli mennessään Feliz Navidad, opetimme hänelle Hyvää Joulua -sanonnan. Saimme jakaa pienet lahjat itseksemme. Molemmat saimme mieluisia lahjoja: Nea apua sykemittarin hankintaan ja Kalle Sundelinin Santun Raumanmeri-kirjan sekä Amaian levyn, josta naapuritkin ovat aattoillasta asti saaneet nauttia – onneksi takakaiutin ei sentään toimi.
25pe 12 09 AKILLEEN KANTAPÄÄ
Aamupalaksi nautimme riisipuuroa ja luumusoppaa (yllätys, yllätys). Nostimme patjoja keulakannelle sekä kuivaukseen että auringonottoalustoiksi. Söimme kanarialaista chorizoa, tällä kertaa tiukkana pötkömakkarana. Parin tunnin jälkeen tihkusade ajoi meidät sisälle. Iltapäivällä lähdimme näköalatasanteelle. Muistin hyvin Iiron ohjeen, että reitti lähtee postin kulmalta, muttemme osuneet sille. Nousimme toista katua mahdollisimman ylös. Nea seurasi Kallea ylimmille taloille, mutta kieltäytyi vuorikiipeilystä ja toisten takapihoilla kulkemisesta (selvästi kaavoittamatonta aluetta). Kalle jatkoi kallioita ylös verkkoaidalle ja sen reunusta näköalapaikalle. Samanaikaisesti Nea meni alas, istui pitkään penkillä ja lähti postin kulmalta ylös. Kiipesi uudelleen tiukat rappuset ja hetken maisemia katseltuaan palasi veneelle akillesjänteet kipeinä. Jo toinen sukulainen, joka kipeyttää akillesjänteensä kiipeilyllä, Iiron kantapäät vioittuivat Las Palmasissa punaisen ristin tavoittelussa. Täällä Iiro kasteli vain paitansa. Illalla Kalle paistoi lehtipihvit ja tarjoili ne nuudelilla con cebolla y Jalea de grosella negra (sipuli ja mustaherukkahyytelö).
26la 12 09 ¿Tapaninpäivä?
Tapaninpäivän aamuun kun heräsimme havaitsimme kaikilla muilla veneilijöillä olevan pyykkipäivän (siksi tuo otsikon kysymysmerkki). Liityimme värikkäiden liputtajien joukkoon pesemällä käsin melkein kaiken kirjavan. Vaalea pyykki sai luvan odottaa pesulapalveluita maanantaihin. Täällä ei todellakaan osaa suhtautua jouluun sillä vakavuudella kuin kotona Suomessa. Tapaninpäivästä tuli tosi aurinkoinen ja nautimme siitä täysin ihoin.
Kalle sai purettua tarmoaan peräpeilin vahauksella. Chorizo sai seurakseen etukannen tarjoilussa kuivattuja hedelmiä, aprikooseja, papaijaa ja taateleita. Meinasimme mennä vuoristoon Mogániin, mutta linja-autoasemalle päästyämme totesimme yhteen ääneen: Mañana. Istuskelimme sitloorassa kuuteen saakka, kunnes kosteus alkoi taas hiipiä kaikkialle. Kirjoittelimme kajuutassa. Nea ei pysty kuuntelemaan Amaiaa (tai mitään muutakaan musiikkia) ymmärtämättä sanoja, joten hän kääntää espanjalaista tekstitystä suomeksi. Kalle taas pystyy vaivatta kuuntelemaan 10 kieltä sujuvasti, ymmärtäen musiikin kulun ja sen sävyn. Nean onneksi kappaleet on levykuoressa jo kirjoitettuna, ettei hänen tarvitse yrittää kuunnella niitä levyltä ja kirjoittaa ylös, niin kuin me teimme Sirkan kanssa 1950/60-lukujen vaihteessa. Kovilla oli silloin isän gramofoni. Nyt koville joutuu lähinnä espanjan sanakirja. Kippari lämmitti pihvit sipulipedillä ja molempien silmät juoksivat vettä. Kattoluukut olivat (pakosta) täysillä auki, jotta naapurin ranskalaiset huomaisivat pihvinvalmistuksen.
Joulunpyhien aikana olemme katsoneet naapurina olevan saksalaisen veneen sisään menoluukun olevan auki, muttei mitään liikettä ole ollut havaittavissa kolmen päivän aikana. Kalle jo kertoi Nealle menevänsä satamatoimistoon kysymään veneestä ja sen omistajasta. Mielestämme oli täysin outoa, että nimenomaan saksalaisalus oli jätetty tuolle tavalla heitteille vastoin säntillisyyttä, tyypillistä piirrettä sille kansakunnalle. Vai oliko kippari kaatunut veneessään ja makasi sisällä tajuttomana tai tajuissaan odottaen jonkun tulevan auttamaan? Näitä pohdimme Tapaninpäivän aamupäivällä ja yllättäen veneestä tuli mies ulos hyvissä ruumiin ja sielun voimissa. Tosin näytti juuri Saksasta tulleelta. Hän oli kalpea ja istui tiukasti paita päällään sitloorassa tehden koko päivän tietokoneella töitä biminin alla. Elossa siis oli. Harmin paikka, jäi saamatta hengenpelastusmitali tai ainakin kansallisominaisuuden puutteen havaitsemisen ihmettely. Olimme kuitenkin huojentuneita asian ratkettua, enää ei tarvitse kippariKallenkaan yöllä miettiä asiaa.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti