Herätyskello (GPS) pirisi 0700. Rynnistin suihkuun, nautimme aamupalan ja olimme valmiina lähtemään tutkimusmatkalle Garajonayn kansallispuistoon. Olin vannottanut Mailalle ja Heikille, että Gomeran San Sebastian on erinomainen satama. Ilman maailmanperintöön tutustumista Gomerasta ja San Sebastianin satama ei jää mitenkään erityistä kuvaa. Kaupunki on säilynyt melko paikallisena, mutta viimeisen seitsemän vuoden aikanakin turismi ja nykyinen rakennustapa ovat selvästi vähentäneet San Sebastianin paikallisuutta. Vartti vaille yhdeksän treffasimme KasteHelmen gastiston ja marssimme autovuokraamoon, jonka kanssa satamalla oli sopimus alennetusta hinnasta. Olimme varanneet edellisenä päivänä Skodan, johon mahtuisimme mukavasti. Sopimushinta oli 37 euroa, auto käytössä 24 tuntia. Vähän Heikki valitteli auton tekniikkaa pakittaessaan sen kapealle kadulle. Gomerasta on erinomainen kartta, jonka kanssa on sinänsä helppo suunnistaa. Ajoimme Valle Gran Rayhin johtavaa tietä pitkin nousten yli 1300 metrin.. Näkymät olivat kerrassaan upeat kunhan vaan pilviltä tuli taukoa.
Saavutimme pilvimassan 1000 metrissä. Lisäsimme vaatetusta pitäessämme kuvaustaukoa tien poskessa, läpitunkeva kosteus ja kylmä hengitysilma raikastivat mukavasti. Saaren korkein kohta on 1487 metrin korkeuteen nouseva Alto de Garajonay, se jäi reitillämme sivuun, eikä sille avautunut näkymää. Ylhäällä satoi, joten teimme (miehet) nopean kuvausulostautumisen autosta.
La Laguna Grandesta käännyimme pohjoiseen kohti Las Rosasin kylässä sijaitsevaa vierailukeskusta (”Juego de Bolas” Centro de Visitantes). Sitä oli laajennettu toinen mokoma sitten viime käyntini (2002). Näyttely oli tutustumisen arvoinen, tosin tekstitys oli pääosin spanjaksi. Näyttely- ja museorakennusten lisäksi alueella oli puutarha, missä oli kukkaerikoisuuksia. Kiviportaat johtivat näköalatasanteelle. Sieltä avautui näkymä Teidelle, näin kuulin Heikiltä. Jos en olisi tiennyt sitä enkä malttanut odottaa paria minuuttia pilvimassojen purjehtimista etelään olisi Teide jäänyt ikuistamatta tältä suunnalta (kuvissani Teide on saanut melko hallitsevan aseman). Maailmanperintö (Unesco World Heritage Site) on täällä noteerattu vain diplomina. Garajonay on liitetty maailmanperintölistalle vuonna 1986. Kansallispuisto on kooltaan 3 984 ha, Gomeran saaresta on 10%. Päätimme tehdä patikointiretken pilvimassan alapuolella 900 metrissä suojassa sateelta. Kalle kartanlukijana käski kääntymään (kartalla) harmaalle tielle Merigaan. Takapenkin kartanlukijat, joilla ei ollut karttaa pistivät ankarasti hanttiin. Heikkikin löi jo jarrut jumiin kun Krisse sanoi tapansa mukaisesti topakkaan sävyyn, ettei sinne pidä mennä: tie vie vain baarille, jonka mainoskyltti muistutti erehdyttävästi tieviittaa. Kartturi piti päänsä kylmänä ja niin päädyimme pikkutien jälkeen juuri oikeaan paikkaan. Teimme tunnin kävelyn Merigassa. Laurisilva metsikössä kasvaa naavaa ja sammalta kaikkialla.
Osasimme jopa palata autolle ja löysimme toisen polun takaisin isommille mutkareiteille. Heikki bongasi ravintolakyltin ja ajoimme kapeaa tietä sen perimmäiseen kolkkaan. Siellä oli 10 jeepin safariryhmä juuri lopettelemassa. Istuimme alkuun oven suussa tosi kylmässä paikassa ja siirryimme retkueen lähdettyä luukasojen täyttämään pöytään. Paikan erikoisuus on vuohen liha. Kanarianperunat olivat liian vetisiä, muuten ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Paluumatkalla törmäsimme tietyöhön ja kiertoreittiin, joka vei meidät taas pienille serpentiiniteille vuoristomaisemaan. Viiden tunnin retkeksi suunniteltu reissu venahti kuudeksi ja puoleksi tiimaksi, tosin ohjelmassa ei ollut tuota ruokailua.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti