torstai 31. joulukuuta 2009

¡FELIZ NUEVO AÑO!

31to 12 2009 Uudenvuodenyöksi merelle

Kun Nea kyllästyi aamulla kuuntelemaan kuorsausta, hän nousi ylös ja teki ääntä herättääkseen Kallen kymmeneltä. Aiomme viettää päivän täällä ja lähteä illalla kohti Santa Cruz de la Palmaa. Aamupalalla seurasimme laskeutuvia lentokoneita. Äänihaitta ei ole ollut suuri, johtuneeko tuulensuunnasta, joka johtaa melun poispäin.



Kippari kävi aamupalan jälkeen toimistossa pyytämässä paikanvarausta San Cruz de la Palmasta. Turhia soittoyrityksiä, satamakapteeni kertoi koittaneensa yhteyttä Las Palmaan viiden vuorokauden ajan turhaan. Totesimme molemmat, että tuskin La Palmaan eksyy niin paljon veneitä, etteikö sinne sopisi.



Palatessani havaitsin vesilinjan olevan ainakin paapuurin puolelta likainen, joten päätin uskaltautua 20-asteiseen veteen työköyden tukemana. Vesi oli virkistävää aluksi, mutta siihen tottui nopeasti. Pehmeä sieni ei toiminut, joten piti ottaa karhea käyttöön ja sitäkin joutui käyttämään voimalla. Homma ei ollutkaan mitään sivelyä, vaan varsin rankkaa hankaamista. Öljy oli tahrinut molemmat vesilinjat, joten Nea vaihtoi työskentelyköyden toiselle puolelle ja niin lyhyt työrupeama venahti kahteenkymmeneen minuuttiin. Noustuani ylös otin täkkisuihkun juoksevalla laiturivedellä, joka oli mukavan lämmintä. Istahdettuani levähtämään havaitsin, käytyäni jo kaksi kertaa pienemmällä tarpeella, kylmettäneeni itseni juuri ennen yöpurjehdusta. Puin ylleni fleecen ja päähäni windstopper-pipon.


Kuva: Väinökin näyttää piipahteneen veneellä? (Näytän kuulemma enemmän Väinöltä, kuin Väinö konsanaan. Väinö on isäni nuorin veli.)

Vieläkään en lämmennyt, vaikka pipo ehkä olikin tässä kelissä liioittelua. Nea lähti kauppaan ja puin lisäksi lämpökerraston. Naureskelin itsekseni, että varustus oli juuri kuin olisin lähdössä Raumalla uudenvuoden ulkojuhliin Kissan katolle. Kaksi kertaa käytyäni roskiksella täyspuku ylläni lämpesin niin, että tämän kirjoitettuani hartioissanikin virtaa veri riittävästi. Suihkujen jälkeen olemme kuuden maissa valmiina lähtemään uudenvuodenpurjehdukselle Santa Cruz de la Palmaan.

¡FELIZ NUEVO AÑO!¡HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

Jk (jälkkirjotus). Mnää ota uudevuaden guahuva vast merimatka jälkke La Palmas. Nyk kyll näyttä jos silt, et lentkone laskeva naaprin gatoll.



_

1 kommentti:

  1. Moi Kalle & Nea !

    Nyt voi toivottaa: Hyvää loppuvuotta!

    Kissan katolla oli lämpötila luokkaa -15 C, joten varustuksesi oli aika kohdallaan.

    Katolla oli kohtuullisesti nuorempaa RPS-joukkiota: Peku, Koko, Heidi, Leena, Tomi, Jouni, Anne. Kunnianarvoisempaa sitten: Timo, Merja, Krisse, Ari, Iiris, Meri-Maija.
    Muista en muista havaintoja.

    Terveisin Ari & Krisse

    VastaaPoista