torstai 17. joulukuuta 2009

PYYKKIPÄIVÄ

15ti 12 09 Tänään on mañana siis pyykkipäivä

Heräsin yhdeksältä nyt jo paljon pirteämpänä. Otin pyykkisäkin mukaani suihkuretkelle. Kävin vaihtamassa kolikoita kahden koneellisen pyykkäämiseen. Vieläkin olin sen verran sekaisin, etten ymmärtänyt pistää niitä samanaikaisesti pyörimään. Tämän ymmärsin kun melko viileä vesi virkisti aivotoimintaa (luulen, että sellaista on vielä). Puolen tunnin päästä ensimmäinen osio kuivausrumpuun ja uusi koneellinen pyörimään (siis pyörittämään pyykkiä). Sujuvasti kirosin kuivausrummun tehottomuutta ja sain samankaltaisia kommentteja englanniksi, ranskaksi ja espanjaksi. Toisen koneellisen ajaksi hain kannettavan ja kirjoitin blogia. Onneksi oli todella kaunis päivä, joten viritin pyykkinarun (käsittääkseni täällä ei ole kielletty kuivattamasta pyykkejä narulla, niin kuin eräissä satamissa) etustaagista mastolle ja edelleen takastaagiin. Komean näköinen ripustus. Valitettavasti se oli vain vastavaloon kuvattavissa, joten siitä ei tullut todistetta.



Vaihdettuani merilipun suurempaan satamalippuun kysyivät kolme kuusikymppistä ranskalaismiestä, minkä maan lippu se on? Suomeksi sanoin, että hävetkää ja vastasin hymyillen: Finlandia. Olkootkin, että varsinaisen utelijan aluksen perässä luki Nice. Kävin ostamassa toisen takaleputtajan, törmäyssuojaksi kun peruutan laituriin. Näky oli kerrassaan komea, kun tulin pienellä pyörällä kaupasta pyöreät leparit jopon molemmin puolin, kuin kivekset konsanaan. Esi-Puandissa oli kuulemma lähigastien pikkujoulut (Krisse, Ari, Sirkka ja Iiro olivat preppaamassa Neaa). Kävin kuvaamassa joulukorttimaiseman ja niitä tehdessäni jaksoin kuunnella musiikkiradiota yhteentoista.

-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti