VALENCIASSA

10ke09 2014 Autobussilla Valenciassa. Eilinen keskiviikkopäivä meni niin täysin paikallisbusseissa, ettei oikein kehtaa kertoa. Lähdin Valenciaan Ja ennen kaikkea sen biitsille. Nousin bussiin tietoisena, etten tiedä (tahallista tautologiaa) milloin ja mihin suuntaan satamasta bussi jatkaa. Nousin siis siihen, jotta pääsin ilmastoituun tilaan. Lämpöä riittää, helteeseen asti joka päivä. Tottakai se bussi ajoi 20 minuutin lenkin sinne Pendomin kylän. Istuin rauhassa, viileässä, sen tauon jolla kuski kävi vessassa (arkkitehtonisesti siisti bajamaja päätepysäkillä). Rintataskussa olevan aikataulun mukaisesti linjuri oli Club Nauticon ympyrässä taas aivan oikeaan aikaan. Tämä meni omaan piikiin (jos sellaista hermopiikkiä on enää olemassakaan – huomaan itsessäni; mañana on hyvä elämään hetken ilmaisu tässä helteessä ). Seuraavaksi ihailin täkäläisten autojen tekniikkaa. Ei riitä, että ne niiaavat, kallistuvat ottamaan vastaan asiakkaan, vaan niillä on inva-ramppi, joka tule keskioven alta ulos pyörätuoliasikkaalle. Tätä tekniikkaa ihailin, kunnes luiska jämähti paikoilleen. Kuski paineli namikoita ja akut hyytyivät, siis jonkinlainen oikosulku . Pidettiin pieni funtsaustauko ja moottori lähti taas käyntiin. Yhteys varikolle, ei antanut mitään ratkaisua. Lähinnä inva-ramppia ollut asiakas meni ja polkaisi rampin niveltä alemmaksi ja se meni sisään. Häiritsevä piipaapiipaa (kuin maanantaiaamuinen Kivinimenkadun roska-auton ääni) vaikeni. Me kaikki linjan 15 asiakkaat taputimme, meistä oli tullut ryhmä. Edelleen ryhmää koeteltiin, kun rampin mentyä sisään auton moottori sammui. Uusi oikosulku. Taas yhteydenotto varikolle. Ei uutta teknistä apua, mielenkiintoista kuullella ja opiskella näin espanjan kieltä, kun tajuaa tilanteen. Mañana teki tehtävänsä (lyhyt valohoitohetki) ja matka jatkui. Istui tässä linjurissa tuon ns. neljän kilometrin matkan tunnin ja vartin. Mutta se ei maksanut kuin puolitoista euroa.

Ihmisiä oli niin paljon, että oikein piti katsoa milloin sai kuvan kohteesta. Niin mistä kohteesta? Jatkoin matkaa playalle. Sitä varten minun piti käydä Office de Turisticossa. Sain hyvän ohjeen; mene … de Inglesin nurkalle, niin sieltä lähtevät bussit ja linjan numero on 32. Löysin kauppakeskuksen ja oman bussini tultua olin nousemassa siihen sen pysäkiltä. Kuski näytti, että hän ajaa hetken matkaa eteenpäin. Maksoin 1,5€ ja olin taas niin tyytyväinen halpaan matkustusmuotooni. Ei vaan tultu sellaiseen paikkaan, joka näyttäisi biitsiltä ja aurinkoikiin meni bussin peräpuolelle. No ajattelin, että se kiertää jonkin sairaala-alueen. Olin kysynyt neidolta matkailutoimistossa, onko sinne rannalle matkaa enemmän kuin kaksi kilometriä (oli,) mutta nyt olin taas istunut bussissa tunnin. onneksi istuin etupenkissä, niin oli loistavat näkymät. Kolmannen kerran auottuani kartan kysyi kuski minne olen menossa. Vastasin a la Blaya! No- ei tämä mene sinne, vastasi kuski! Kysyin onko tämä el autobus numero treintados? Nyt kuskikin ymmärsi sattuman. Hän oli vaihtanut 32den linjalle 10. Ilmankos aurinko oli seilorin selän takana. Sain uudet kulkusuunnitelman autobuss numreo dos. Maksoin kiltisti siihenkin sen puolitoista euroa. Luulen, että edellisen reitin tunnin vaihtoaika oli mennyt umpeen. Onneksi maksoi, sillä nyt tuli tarkastaja. Kaivoin kaikki kolme lippuani ja valittelin, etten tiennyt mistä matkasta nyt on kyse. Kävimme monisanaisen keskustelun ja lopuksi tarkastaja repi koksi lippuani. Kättelimme. Matka jatkui vaikka kuinka kauan. Valencia on todellakin laaja suurkaupunki, asukkaita yli 800 tuhatta. Olin nähnyt sen syrjäkulmiakin (hyvä niin) Paita märkänä matkailusta menin melkein rannalle.

Aamupuuron jälkeen en ollut saanut (lue pannut) suuhuni mitään ja niin nyt iltapäivällä neljän tunnin avartavan linjurimatkailun jälkeen mielessäni oli enemmän ruoka ja juoma kuin pulikointi. Olen enne tykännyt kuivasta ruoasta ja siksi paella on ollut suosikkini. Helsingin rautatieaseman isojyväiset lihapiirakat ovat olleet suutuntumalla erinomaiset. Nyt tilasin Paella Mariscon, mutten maistanut, kuin kuivan riisin. Tarjoilija kävi kyllä esittelemässä sen kuin suuren taideteoksen. Pyysi saada alliohoa ja niin sain siihen vähän kosteutta ja makua. Parasta tässä ateriassa oli se, että tajusin lautasen merkityksen ruokakuvassa.

Tein pitkän, pohkeesta vetävän, rantakävelyn biitsillä, jonka jälkeen menin rentouttavalle oluelle Puerto da Juan Carlosin baariin. Askeleet olivat jo tässä vaiheessa ylittäneet päivävaatimuksen, mutta vielä menin Americas Cup sataman aidoille katsomaan mitä olisi nähtävää. Olihan siellä aidattuna vene ja seitsemän vuoden jälkeen komeita halleja purettiin. Sain salakuvan KäsilaukkuVeneestä, aitojen takaa.

Nyt osasi nousta oikeaan autobussiin (32) ja pääsin jännityksen vallassa kaupungin keskustaan. Eivät ole muuten tavalliset espanjalaiset varustettu kauneudella. Saa hakea muuten karumppaa ihmistyyppiä Suomen takametsistä, enkä nyt viittaa Äyhöön. Nousin taas .. de Inglesin kulmalla pois, taisi olla väärä ostosparatiisi de Ing.., en löytänyt uimahousuja, join toisessa Agua con Cas ja vatsani sai vähän rauhoitusta (mistä?, olinhan syönyt mausteellisesti mitäänsanomattoman paellan). Nyt päästyäni historiallisen keskustaan kävelin hetken ja selvitin mistä linja nro 15 lähtee. Täällä moni ei puhu muuta kuin omaa kieltään (espanjaa tai cataloniaa) ja näin matka muuttuu mielekkäämmäksi. Löysin oikean pysäkkikatoksen, istahdin siihen hetkeksi, mutta todetessani minulla olevan aikaa vielä 28 minuuttia ajattelin ehtiväni tapakselle. Tilasi oluen ja koristellut perunapaistokset. En saanut tarjoilijoita ymmärtämään kiirettäni ja niin syötyäni painelin vatsa (nyt se on jo vatsa, mahan sijasta. Olen pitänyt suolatonta kuuria) täynnä perunaa takasin pysäkille. Sille tapakselle tuli lisähinta 11, 80 euroa, kun jouduin menemään taksilla tuon neljä kilometriä. Aikaa siihen ei mennyt kuin 15 minuuttia, vaikka taksikuskin tuuraava tytär joutui soittamaan papa´leen missä moinen club nautico on? Taas hyvä kuunteluharjoitus. 11to 09 2014 Lähteäkkö vai ei – huoltopäivä Club Nautico de Valencian satamassa

Aamulla naureskelin kekseliäisyydelleni, kun salamakuvalla ratkaisin numerolukkoni salat. Uskoin yöunteni alkua häiritsevien valojen olevan riittävän tehokas numeroiden näkemiseen. Mitä vielä, mutta onneksi oli kamera mukana, ettei käynyt Kiilit. Koko aamupäivän olin kuin kolmospesällä kärkkyvä pesäpallisti. Täällä on hyvät venetarvikeliikkeet, joista olen kantanut kaasupullot, ostanut kadonneet kaksi leparia ja kaikille fendereille uudet suojat. Nyt olin päättänyt selvittää biminin jäykistämisen tämän seisakin aikana. Ostin nivelliittimet, mittasi,leikkasin mallin, piirsin ja kuvasin tarvittavan jäykkärin putkenpätkän. Sain yhteyden Teksiin. Hän lupasi tehdä tämän jäykistävän kolmion osan ja saan sen Mikkin mukana Barcelonaan.

Että tällaiset päivät Valenciassa, siis Real Club Nautico de Valenciassa. Huomenna taas kohti uusia seikkailuja. Tänään olikin iltapäivällä Meltemi-tuulta jälleen yli 12 m/s. Huomenna pitää lähteä aamuvarhaisella ennen tuulta. Meni vaan tämä kirjoittaminen taas vähän pitkäksi.