tiistai 27. huhtikuuta 2010

FIGUEIRA DA FOZISSA KOVAA SÄÄTÄ ODOTELLEN

21ke 04 2010 Figueira da Fozissa

Olimme saaneet kolmelta taholta varoituksen kovasta tuulesta. Nazarén satamakapteeni kehotti meitä lähtemään tiistaina aikaisin aamulla, jotta vältämme myräkän. Näin olimme tehneet ja nyt odottelimme sitä mitäänsanomattomassa Figueira da Fozissa. No olihan siellä majakka, jota mereltä ei päiväsaikaan näkynyt. Piti ottaa käyttöön kiikari, jossa oli kompassi ja kun suuntiman sai plotterista, niin tiesi mistä etsiä tuota majakkaa.



Ukkoskuurot olivat maalla, mutta merellä näytti olevan selkeä sää. Olin maksanut kahden päivän satamamaksun (31,44€) ja yritimme keksiä Fozissa jotain tekemistä. Täällä kun ei ollut maailmanperintö luostareita lähellä, niin jouduimme keksimään virikkeitä omasta hatusta. Janne kuvasi niin innolla isoa kalaa laiturilla, että pudotti aurinkolasinsa mereen. Jatkovarren jatkovarsihaavilla ne eivät vaan löytyneet kovasta yrityksestä huolimatta.



Samanaikaisesti ”hukkasin” jo toisen kerran lompakkoni. No Janne löysi sen siitä poikkeuksellisesta paikasta repun sivutaskusta, jonne pistäessäni sen meinasin sanoa hänelle, että nyt meni lompakko erikoiseen taskuun. En sanonut, enkä enää muistanut sitä. Ihme kyllä, ettei se osunut käteeni kun kahdesti tarkastin reppuni sisällön. Niin, siis sisällön ja musta lompsa piiloili ulkotaskussa. Maanantai-illalla teimme erehdyksen ja menimme ravintolaan, jossa ei ollut ainoatakaan asiakasta ennen meitä. Tilasin pizzan meren antimin, Janne söi pihvin. Jo pöytään kannetuista leivistä yksi kolmesta oli raaka sisältä ja kun pizzani tuli oli pohja kuin löysää räiskälettä. Pinta oli selvästi jo tuollakin paistolla palamassa. Ravintolan flikat olivat joutuneet lisäämään pizzauuniin liian voimakkaasti lämpöä ja näin paistos ei onnistunut. Valitin asiasta, mutta mitään ei ollut kokin mielestä tehtävissä. Näytin pohjaa, jonka päältä täyte lähti helpolla kuorimalla pois. Väittivät merenantimien ja juuston tekevän siitä vähän kostean. Söin merenantimet juustoineen ja jätin raa´an räiskälepohjan lautaselle. Kehtasivat kuitenkin veloittaa koko roskasta. Valitettavasti en muista sen ravintolan nimeä, mutta älkää menkö mihinkään ensimmäisinä asiakkaina.



Tramppasimme kahtena iltana Figueira da Fozin katuja, molemmilla kerroilla sade yllätti. Iso kasino siellä oli, muttei muuten kovin paljotta nähtävää. Emme eksyneet kasinolle. Ranta oli autio ja tyhjä, kausi ei ole vielä käynnistynyt. Kuuden metrin tuuli saa moiset aallot aikaiseksi. Kovaa tuulta ei tullut, se oli mennyt mailta ohi rannikon ja aiheutti ukkosrintaman sisämaahan. Päätimme lähteä torstaina kohti Portoa. Lentotoiminta on käynnistynyt taas kaikilla Euroopan kentillä, joten Jannekin saattaa päästä kotiin ennen vappua, joka hänellä on takarajana töiden puolesta. Pojat tietysti odottavat isää kotiin jo aiemmin, samoin kihlattu. Nyt kun nettiyhteys vihanneshöyrystin antennilla toimii veneeltä käsi, jäi Janne surfaamaan lentoja, vielä kun menin nukkumaan yhdeltä.

_

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti