Illalla suunnittelimme levadan vaeltamisen. Päätimme kulkea Ribeiro Friosta levadaa Portelaan, jota opaskirjassamme kehuttiin yhdeksi kauneimmista. Ajoimme aamulla Portelaan ja menimme paikalliskuppilasta tilamaan taksia, jolla voisimme siirtyä Ribeiro Frioon. Ihailimme komeaa maisemaa Portelasta alas rantaan.
Pettymykseksemme kapakan isäntä kertoi valitsemamme levadan olevan suljettu luonnonkatastrofin jäljiltä. Hän suositteli hieman lyhyempää vaellusta 4 Estradasista Portelaan. Taksi tuli hetken odottelun jälkeen ja ajoi mutkaista tietä puolisen tuntia; kippari jo epäili, että oliko tullut valittua liian pitkä levada. Maksoimme kyydistä 13 euroa ja olimme sikalan takapihalla melkoisessa hajussa ja sikojen kiljunnassa. Lähdimme vaeltamaan kastelukanavan reunaa, joka oli melkein umpeenkasvanut ja erittäin epäsiisti, vallan muuta mihin olin tottunut.
Alussa kaikkialla näkyi raivonnut myräkkä, mutta katselukanavan ympäristö siistiytyi kulkumme edetessä. Valtavat saderyöpyt olivat sortaneet osittain levadan kulkupolkua. Kaatopaikan läpi virrannut vesi oli tuonut muovit ja kangasjätteet joen yli kurottautuneisiin puihin.
Levadoita on alettu rakentaa jo 1500-luvulla. Ihmettelimme sen aikaista kaivuu- ja mittaustekniikkaa. Tämä on suorastaan maailmanperinnön arvoinen asia!
Janne katseli pitkään LÖYLYKAUHAN tekoainetta, kunnes paikalta löytyi eucalyptus –pöllikasa. Siitä Janne sahasi Tommin Leatherman -monitoimityökalulla neljänkymmenen sentin pätkän. Se painoi kaksin verroin koivun ominaispainoon verrattuna. Saa nähdä tuleeko se Immigrantissa vai Jannen repussa Suomeen?
Kolmen tunnin kävelyn jälkeen tulimme Ribeiro Friosta tulevan levadan risteykseen ja meinasimme harhautua vielä kymmenen kilometrin reitille. Onneksi estoaita sulki sen reitin ja palasimme risteyksen. Laskeuduimme liki kaksisataa metriä viimeisellä kahden kilometrin matkalla opastettua polkua pitkin. Pöpelikkölinnut lymysivät ruokojen suojassa, eikä uutta elämänpinnaa tullut.
Lopetimme vaelluksemme samaiseen avotulikapakkaan, josta liikkeelle lähdimme. Neljän tunnin vaellus painoi väsymyksenä, olihan kymmenen kilometriä takana melko viileässä kelissä. Tankkaus oli paikallaan. Opetimme taas rommitotin (tulivat tarpeeseen kylmettyneiden käsien lämpimäksi saamiseksi) valmistusohjeen. Baarimikon ilme oli kerrassaan näkemisen arvoinen, kun Tommi kaatoi rommit kuumavesigrogeihin.
Jätimme auton 2100 Quinta do Lorden satamaan.
_
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti