torstai 17. joulukuuta 2015

KEULADELFIINIT

14ma 12 2015 Las Palmas G.C. – San Miguel de Ternerife
Herätyskello pärähti puolikuudelta, puimme reippaasti alupuvut yllemme ja valmistelimme aamupalan. Tässä vaiheessa huomasin, että Satu ei ollut siirtänyt kelloaan Kanarian aikaan ja niin nautimme varhaisaamiaisen ennen neljää. Puolentoista tunnin jälkeen olimme valmiit irtautumaan Muelle Deportivo de Las Palmasin laiturista vielä pimeään aamuyöhön, paikallisajan ollessa viisi. Plotteriin tekemäni reitti kulki muutaman rakennetun satamalaiturin yli, joten automaatti sai ohjata käskettyä kulmaa. Täytyy muuttaa reittipisteitä suunnitelman mukaiseksi. Matkaa meillä on San Migueliin 70 mailia.
Merenpinta oli tyyni, eikä luvattua tuulta tuntunut tulevan, kunnes 0930 räjähti. Facebookissa esitin kysymyksen oliko kuvan tapahtumassa kyseessä valaan hyppy vai mikä? No nyt sen paljastan. Jos Atlantilla on kaksi alusta Fred Olsen ja Immigrant, niin ovat ne törmäyskurssilla. Jouduimme heittämään koneen vapaalle ja lelluimme pelkän isopurjeen olemattomalla vauhdilla. Sori niille, jotka kauhistelivat naamakirjassa valaan LäheltäPiti kohtaamista.
Varmuuden vuoksi pistän tähän kuvia kohtaamistamme delfiineistä, jotten menetä uskottavuutta. Ensimmäiset kymmenen delfiiniä näimme 0715, mutteivät ne olleet vielä leikkisiä.
Kymmenen jälkeen tulivat jo kylläisiksi syöneet sukkulat näyttämään taitojaan Immigrantin keulavirtauksiin. Siinä sitä oli katsottavaa ja videoitavaa. Pistän Faceen pienen videopätkän delfiineistä ja Kolmen tietäjän (Reyes Magos) merimatkasta.
Purjehduksellisesti päivä oli kaksijakoinen; Koetimme jo aamulla kymmen jälkeen seilata, mutta kokemamme tuuli oli vain moottorivauhdin luoma harha. Aamun tyyneys muuttui yhdeltätoista voimakkaaksi tuuleksi, sen käännyttyä WNWista SSWiin. Yllättävän nopeasti aallokko nousi Teneriffan virtauksiin tultuamme, eikä automaatti kyennyt enää välttämään kaikkia aaltoja, joten otin ohjailuvastuun muutaman tyrskyn tultua sitlooraan. Veneen nopeudessa oli selvästi havaittavista kiitosta pohjan puhdistuksesta.
Teiden yllä olivat mielenkiintoiset UFOpilvet. Niiden muodonmuutosta ja lentoliikenteen vilkkautta seuratessa tuuli tyyntyi lentokentän eteläosan paikkeilla. Olimme jo tehneet päätöksen vuokrata auton ja käydä tutustumassa Teiden maailmanperintökohteeseen. Laskimme purjeet ennen aallonmurtaja-aukkoa ja sain yhteyden Marina San Migueliin VHF-kanavalla 09. Valmistelimme veneen rantautumiseen tiukan portin jälkeen aallonmurtajan suojassa. Marinero osoitti meille valitettavasti mooring paikan pitkittäispontoonista. Tässä laiturissa aallonmurtaja-aukosta tuleva virtaus keikuttaa venettä jatkuvasti. Näyttää täällä olevan muitakin pohjoismaalaisia, kun norjalainen viikinkialus on miltei naapurinamme. Satamamaksu kolmelta yöltä oli yhteensä 67,80 euroa eli 22,60 euroa yöltä. Bar de la Torre San Miguelin netti kantaa tähän neljänteen venepaikkaan officista lukien. Valmistin taatelikaremellisoidun simpukkapastan, jonka nautimme cavan kanssa.
Loki 14ma 12 2015 Las Palmas Gran Canaria – San Miguel de Tenerife. 0500 Las Palmas- Log 6613, Mh 2225,7 / 0932 iso ylös / 1030 purjehdusyritys, tuulta vain 2 m/s WNW / 1100 tuuli kääntyi SSW ja nousi 10m/s, purjeet; iso ykkösreivi, genua kolmosena / 1550 tuuli laantui lentokentän eteläpuolella / 1655 San Miguel Tenerife, mooring / Log 6683/70nM. Mh 2231,5/6,8h.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti