perjantai 30. heinäkuuta 2010

AMMATTIMIES?

27ti 07 2010 Raymarin apu? saapui

Menin aamulla venetarvikeliikkeeseen soitattamaan Raymarinin valtuutetulle huoltomiehelle. Hän lupasi saapua tunnin sisällä ja tulikin. Aloitimme (Raymarin SP-X5) automaattiohjauslaitteesta. Mies kokosi sitä kuin minä konsanaan. Katselin toimitusta pöydän toiselta puolelta ja näin asian selkeästi. Olimme molemmat kokoamassa sitä väärään puoleen. Uskalsin esittää saksalaiselle ammattimiehelle näkemykseni. Nein! kuului vastaus ja mies sanoi, että näin se pitää tehdä. Vielä vartin hän yritti ja olin entistä vakuuttuneempi näkemyksestäni. Mies otti kännykän esiin ja soitti jollekin kysyäkseen kokoamisohjetta. Ei tullut vastausta, joten siirryimme plotterin kimppuun. Asensin sen paikoilleen. Mies puhdisti liittymät pienellä ruuvimeisselillä ja samalla rikkoi NMEA liittimestä AIS karvan. Se lähti irti, ammattimies kysyi oliko minulla AIS ollut käytössä. Kyllä oli! Mies kertoi, että se oli hapettunut ja joudun hankkimaan koko NMEA liittimen kun pääsen Suomeen. Sellainen ammattimies. Kytkin virran plotteriin ja sehän käynnistyi kohtalaisen nopeasti, eikä jäänyt seitsemään - kymmeneen käynnistysvaiheeseen edestakaisin pyörimään, kuten useimmilla käynnistyskerroilla. Olen edelleenkin sitä mieltä, että plotteri pitää päivittää. No se käy sitten samalla kun lähetän ammattimiehen rikkoman plotterini korjattavaksi. Taas soitto kaverille ja nyt tuli vastaus. Menimme takasin kajuuttaan ja mies otti sen puolikkaan käsittelyynsä, jossa on moottori. Hän käänsi sen nurin niskoin, niin kuin olin esittänyt ja kokosi melko vaivatta laitteen. Ei siinä paljotta puheltu sen tapahtuman aikana. Asensin automaatin ruoriin ja kokeilimme sitä. Kaikki toimi, ruoripyörä kääntyi. Seuraavaksi ammattimies sääti hihnan kireyden napsauttamalla kiristintä kaksi pykälää tiukemmaksi. Nyt se ei luistanut kun sitä piti kädellä vastaan. Vapaa-asennossa tosin ohjaus kärsi siten, että se on huomattavan jäykkä (ei Immigranttimainen) ja krahisee kääntäessä. Päätin kuitenkin antaa sen olla ja kokeilla rauhassa. Palveluksistaan (automaatin korjauksesta ja plotterista AISin poistamisesta) mies veloitti 100 euroa.

Lähtöä valmistellessa muistin eilenaamuisen brunssini. Pyysin Aijulta kuin Hietanen Tuntemattomassa konsanaan: Ann mnull yks kylm potatt ja silli. Sain kaksi perunaa ja silliä. Se ateria toi mieleeni monet juhannusaamut ja korvasi nyt kolmen juhannuksen silliateriat, jotka olen missannut ollessani poissa Suomesta.

Kiel, Olympiasatama 1215 Log 9162 Mh 1115,3

Lähdimme Salokaartojen perään kohti Wismaria yhdellä pysähdyksellä. He olivat olleet eilen Heiligenhafenissa ja ”ajautuivat” tänään Travemündeen. Kahden tunnin päästä lähdöstä tuuli kasvoi kolmeen metriin ja nostimme ison ylös sekä kolmion. Kello 1442 (kiva luku, tuohan on Rauman privilegiovuosi) avasimme etupurjeen, tuulta nyt neljä metriä sekunnissa. Kohta kun saimme purjeet vetoon törmäsimme ensimmäisin sinilevälauttoihin. Emmepä ennättäneet kauatta seilata Itämerta, kun sen surkea tila tuli näkyviin. Edessämme sadan metrin päässä seilasi kirikeppi (Bavaria 34), jonka ohi meinasin ajaa melko läheltä. Nea kysyi meinasinko ohittaa sen yläpuolelta. Sieltäpä tietenkin. Tiukensimme purjeet, nostimme kurssia ja ohitimme heittämällä saksattaren riittävän kaukaa. Takaa-ajovaiheessa saksalainen iso moottorivene tuli vastaan. Ensin katsoin, että meinaako se ajaa edellämme seilaan Bavarian päälle, mutta ohitti kuitenkin kymmenen metrin etäisyydeltä aiheuttaen valtavat aallot. Sama lähikontakti toistui meidän kanssa. Näytin jo kaukaa, että ota etäisyyttä, muttei mitään tapahtunut. Saksalainen adonis oli sivukannella ja huuteli meille jotain. Taisi olla ensimmäinen kerta kun näytin keskisormea kenellekään. Korostin sitä nyrkin heilutuksin, kävin tosi kuumana, mutta mitä se auttoi. Moottorivene jätti meidät keikkumaan Itämerelle ja kiisi pitkin Kieler buchtia valtavaa nopeutta. Oikein saksalainen tervetulotoivotus Itämerelle.

Kello 1725 laskimme purjeet tuulen uinahdettua. Olimme jo lähellä Heiligenhafenia, joten ajoimme hiljakseen sitä kohti.

Lähestyessämme Heiligenhafenia näimme useita veneitä ankkurissa ja yksi hollantilainen tuli juuri sataman suunnasta ja kiinnittyi toisen hollannikkaan kyljelle. Teimme johtopäätöksen, että ehkäpä Heiligenhafenin suuri satama oli täynnä ja päätimme mekin ankkuroitua. Tämä ankkuripaikka oli Graswarderin lintujensuojelualueen vierellä – matalalla hiekkakielekkeellä oli valtavasti hanhia.

Heiligenhafenin edusta, ankkurissa 1845 Log 9195, 32M Mh 1119,7 (3,8 / 6,5)



Laskimme ankkurin neljän metrin veteen ja saimme pysyvän kiinnityksen. Tähystin koko ajan toisella silmällä ja kiikarilla sekä luodolle, että merialueelle ympärillämme. Aluksi yritin laskea meri-, metsä ja kanadanhanhia, mutta pian ymmärsin niitä olevan tuhatmäärin. Ja kaiken lisäksi valtavia parvia lenteli yli kaupungin lahden.



Maltoin kuitenkin pukea ylleni Batman-märkäpukuni ja pesin (krapasin paistinlastalla) vesilinjan. Immigrant on keulapainoinen etukajuutan varastotilan takia ja siksi keulassa on paljon kasvannaista vesilinjan punaisessa vesirajassa. Meriveden lämpötila oli 21,5 astetta, joten pesutoimituksessa ei tullut kylmä. Neakin uskaltautui uimaan.



Yllättäen kaikki muut lähtivät kohti satamaa auringon laskiessa, siis satamatoimiston mentyä kiinni. Kaksi pientä venettä jäivät toiselle puolelle väylää ankkuriin. Seurasin hanhien iltalentoa herpaantumatta, kunnes kosteus ajoi minut sisälle. Menimme nukkumaan 2200 ja ensimmäisen kerran heräsimme plotterin hälytykseen 2255. Immigrant oli kääntyillyt ankkurinsa varassa ja tietysti juuri nyt jälkipiirron pisteet olivat tulleet täyteen. Yön aikana tuli vielä lisää herätyksiä, kun kalastajat ajoivat ohi ja aiheuttivat aaltoja yhden, kolmen ja viiden aikaan. Joka kerta oli tietysti käytävä katsomassa, olemmeko vielä paikallamme. Tuulen kääntymisestä huolimatta ankkuri piti hyvin.

_

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

KIELISSÄ

26ma 07 2010 Raymarin-huoltoa etsimässä



Aamulla olimme kyllä heräilleet jo ennen kun satamavahti 0830 koputti veneen keulaan. Kävin maksamassa 16 €. Aamupalan jälkeen kävimme suihkuissa todella siisteissä saniteettitiloissa. Ne oli selvästi kunnostettu hiljakkoin. Sitten Salokaarrot tekivät lähtöä ja avustimme Yasmilan irti laiturista. He lähtivät kohti Heiligenhafenia ja Wismaria. Me seuraamme perästä kunhan saamme Raymarinit toimintakuntoon.



Menimme satamatoimistoon kyselemään, josko satamakapteeni voisi soittaa netistä löytämäämme Raymarin-huoltoon. Hän kehotti menemään viereisen rakennuksen venetarvikeliikkeeseen, jossa hänen ymmärtääkseen myydäänkin Raymarinia. Sieltä avulias mies soitti antamaamme numeroon, joka oli ilmeisesti väärä. Mies sai toisen numeron ja tavoitti valtuutetun korjaajan, jolla oli tämä päivä täynnä, mutta arveli huomiseksi löytyvän aikaa. Pitää soittaa uudelleen huomenaamulla. Nea löysi toisesta venevaateliikkeen halpakorista hienot Muston purjehduskengät hintaan 50 € ja Muston vaaleanpunaisen lippalakin.



Kaikin puolin Olympiasatama oli hyvässä kunnossa ja erittäin toimiva, kuvassa oli meneillään spinnuseilauksen kuivaharjoittelu. Yksi ajoi spinnua ja muut pitivät venettä paikallaan. Tämä satama on jokavuotisen Kieler Wochen kisakeskus ja näyttää kauden aikana olevan hyvin tehokkaasti käytetty kevytvenepurjehtijoiden harjoittelukeskus.

Iltapäivällä lähdimme bussilla tutustumaan Kielin kaupunkiin. Ajoimme päärautatieasemalle ja sieltä kävelimme sisäsatamaan. Ruokailimme italialaisessa ravintolassa, söimme hyvät pizzat, Kalle joi erehdyksessä oluen vaikka olikin maanantai. Yksin ollessaan tuo muistui helpolla mieleen, mutta nyt tuli siirrettyä jo toisen kerran holiton päivä tiistaiksi.



Kuten monet muutkin saksalaiset kaupungit, Kiel on tuhoutunut toisessa maailmansodassa, joten sen rakennuskanta oli uutta. Talot on tehty kuitenkin vanhojen mallien mukaan ja kaupunki näyttää osittain 1800-lukulaiselta.



Joimme isot kupit kahvia korituolissa keskellä kaupunkia olevan puiston varrella.



Seitsemän jälkeen palasimme vuoden 1972 Olympiasatamaan bussilla ja olimme taas melkein ainoat kyytiläiset päätepysäkille saakka. Nivelbussi oli tupaten täynnä keskustasta lähdettäessä.

Täälläkin oli hyvä nettiyhteys, joten saimme iltamme kulumaan mukavasti.

Onnea Teemulle 14-vuotispäivänä!

-

TAAS KIELIN KANAALI

25su 07 2010 Neljännen kerran Kielin kanaalin läpi

Herätyskello soi 0700 ja aloimme pistää itseämme kuntoon. Riviimme oli yön aikana tullut kaksi venettä lisää. Järjestys rivissämme oli seuraava: olimme ensimmäisinä, kiinni laiturissa, sitten saksalainen ja ruotsalainen, joiden kanssa olimme sopineet aikaisesta lähdöstä sekä uudet tulokkaat engelsmanni ja uloimpana hollantilainen. Muissa riveissä ei ollut kuin kaksi tai kolme venettä rinnan. Meillä oli siis viisi alusta rinnakkain ja kaikki suuria veneitä. Nea jo aprikoi, ettemme pääse lähtemään kuin vasta kahdeltatoista. Menin 0730 ulos valmistelemaan kello kahdeksan lähtöä. Plotteri käynnistyi yllättävän nopeasti. Olin irrottamassa maasähköä, kun saksalainen naapurimme tuli ulos kysyen joko olimme lähdössä. Vastasin myöntävästi valmistelevani irtautumista. Silloin alkoi tapahtua, hän otti komennon pyytämättä ja kolkutti keksillä ruotsalaiset ulos (olivat kyllä jo hereillä) ja käski herättää seuraavat. No englantilainen heräsi kohtuuhyvin, mutta hollannikas oli aivan päästään pyörällä alushoususillaan näin varhaiseen herätykseen. Kymmenessä minuutissa kaikki veneet olivat irti laiturista, englantilaispari lähti kanssamme samaa matkaa kohti Kieliä, ruotsalainen venekunta jäi etsimään makeaa vettä tankkiin. Pääsimme vaikeuksitta syvältä laiturista irti pakilla ja samalla liikkeelle varttia ennen suunniteltua lähtöaikaa.

0745 Brunsbüttel Log 9105 Mh 1106,5

Nea siivosi täkiltä leparit ja kiinnitysköydet pois ja meni valmistelemaan aamupalaa minun ajaessani. Englantilainen avasi rullukkansa ja näytti etenevän sujuvasti. Mekin poistimme purjesuojan keulapurjeesta ja avasimme sen sekä nostimme merkkikolmion. Vajaan puolen tunnin ajan purje toimi, mutta sitten kanava kääntyi vastaisemmaksi ja ryteköityi (tai siis tuuli kääntyi vastaisemmaksi). Jouduimme taas ajamaan pelkällä koneella, niin kuin kanavassa oli odotettvaakin.



Alkumatkasta tuli lukuisia laivoja vastaan, samaan suuntaan meneviä ohitti meidät vain kaksi, Haminaan matkalla oleva madeiralainen tankkeri ja Kemira Gas. Vastaantulevista suurimman kohtasimme tietenkin kanavan lähes kapeimmassa kohdassa.



Rendsbrugin silta on yksi niistä kahdeksastatoista Bilbaossa olevan Vizcayan maailmanperintösillan pikkusiskoista, jotka ovat edelleen toiminnassa.

Lämmitin eilen tekemäni pastaruoan ja nautimme sen vuorosyönnissä. Autopilotti on muovikassissa osasina ja yritämme tavoittaa Kielissä korjaajan sekä sille että plotterille tuohon käynnistymisongelmaan. Uskon plotterin vaativan vain päivityksen.



Vain 15 petolintua (tuuli-,hiiri-, sinisuo- ja haarahaukka) kun Matildan siirtopurjehduksella näin 75 petolintua samaisella kanavamatkalla. Tosin silloin oli kaunis keli ja hyvät nousevat ilmavirtaukset kaikkialla uoman varrella. Pegasuksen ja omalla menomatkalla oli havaintosaalina kaksikymmentä petolintua. Nean ajovuorolla lensi toistasataa hanhea hätääntyneinä läheiseltä pellolta kanavalle ja kaarteli veneemme sivuitse. Lintuharrastaja ei kuullut eikä nähnyt mitään toimitushuoneessa istuessaan (Harmim baikk, mut kyll se helpot).



Saavuimme Kiel-Holtenaun sulun eteen kello 1555 lokin näyttäessä lukemaa 9157. Olimme ajaneet 52 mailin matkan 8h 10 min eli keskinopeutemme oli 6,4 solmua, Volvossa 2200 kierrosta. Kymmenen minuutin päästä pääsimme ajamaan sulkuun. Kävin suorittamassa kanavamaksun 18 €. Opastus kanavanvartijan toimistoon alkaa vasta toisesta kerroksesta ja siellä näytetään, että kiipeä vielä yksi kerros. Onneksi olin asiasta tietoinen. Jouduimme odottelemaan muita veneitä parikymmentä minuuttia ja kesti tavattoman kauan, ennen kun kaikki neljä muuta kipparia olivat löytäneet sulkuvahdin toimiston. Kaikki he kiersivät rakennuksen väärälle puolelle. Auttaisi sulkuvahtiakin tavattoman paljon, jos olisi laiturilta opastus tai ainakin alakerran ulko-ovessa lukisi selkeä tieto maksupaikan löytyvän tästä ovesta käymällä ja kiipeämällä kolmanteen kerrokseen.
Portit sulkeutuivat takanamme ja kaikkien maksettua maksunsa alkoi metrin luokkaa oleva nousu Itämeren pintaan.

Olimme soitelleet ja viestitelleet Salokaarron Jumpun kanssa tapaavamme Kielin Olympiasatamassa. Heidän vierellään on vapaa paikka. Ajoimme jonkin matkaa ulos sulusta ja aukaisimme keulapurjeen. Ajoittain saimme sillä kuuden solmun vauhdin ja tietenkin tuuli vaihteli kovasti noustakseen ennen sataman suuaukkoa taas kymmeneen metriin sekunnissa. Satama oli suojainen eikä perätuuli haitannut, lisäksi meillä oli vastaanottokomitea Aiju ja Jumppu ottamassa meidät vastaan. Olympiasatamassa on tavattoman korkeat mustat perätolpat, joihin peräliinan saaminen oli vähän ongelmallista (tolpat on varmaankin suunniteltu vähän pidempiä gasteja ajatellen). Kaikin puolin hyvin rantautuminen kuitenkin sujui, jos ei nyt aivan täysin tyylipistein.

Kiel, Olympiahafen 1740 Log 9162, 57M Mh 1115,9 (9,4 / 10)



Vajaan puolen tunnin päästä rantautumisesta toisen RPS:läisen aluksen viereen olimme Yasmilassa illallisella. Oli se komeaa tavata pitkästä aikaa suomalainen vene ja ennen kaikkea hyvä seurakaveri Kielissä. Yasmilassa olivat Jumpun ja Aijun lisäksi heidän tyttärensä Susanna ja tyttärentytär Yasmila.



Juttua riitti aina yhteentoista saakka. Kiitos hyvästä kala-ateriasta Aijulle ja juomista Jumpulle.

_

maanantai 26. heinäkuuta 2010

ELBELTÄ KIELIN KANAVAAN

24la 07 2010 Cuxhavenista Brunsbütteliin

Olin nukkunut todella huonosti koko yön. Laivan moottorien aiheuttama melu, ylensyöty lapskoussi ja rommikahvi sekä intensiivinen blogisivujen teko olivat jättäneet vaihteen päälle. Herätyskello soi 0730. Aamupalan jälkeen tankkasimme vettä ja kippari palautti toimintakortin satamakapteenille. Aikamme plotterin käynnistymistä odoteltuamme irrottauduimme 10-11 ms sivutuulessa laiturista. Vastapäisen veneen kippari tuli avustamaan keulasta – pääsimme hyvin pilttuustamme pois. Matkaahan meillä olisi alle 20 mailia, mutta Elbeä ajaessa on ehdottomasti osuttava myötävirtaan, muuten ei etene mihinkään. Vastavirta voi olla viisikin solmua. Jostain syystä Reedsin almanakka näyttää Pohjanmerelle hyvin vaatimattomia virtauslukuja, jotka eivät pidä paikkaansa alkuunkaan.

Tankkasimme ennen lähtöä Cuxhavenin sataman uudella dieselasemalla 53 litraa löpöä hintaan 76,27€.

Cuxhaven 0930 Log 9087 Mh 1103,7



Aurinko paistoi voimakkaasti ja antoi Elben ruskealle vedelle hopeaisen loisteen.



Tuulta olisi ollut kerrankin riittävästi, muttemme jaksaneet avata edes keulapurjetta. Voimakas virta, johon olimme tähdänneet lähtöajallamme, ajoi meitä parhaimmillaan 8,6 solmun vauhdilla eteenpäin. Ajoimme selvässä vaiheessa kanavan poikki. Emme aiheuttaneet mitään vaaratilannetta niin kuin pieni punarunkoinen purjevene arvioidessaan nopeudet väärin.



Tulimme Kielin kanavan Brunsbüttelin sululle 1140. Nea soitti VHF kanavalla 13 sulkuvahdille ja saimme ohjeen seurata valoja. Viiden minuutin päästä valkoinen muuttui pysyväksi ja ajoimme neljän muun veneen kanssa sulkualtaaseen. Portti meni välittömästi kiinni ja veden pinta laski metri. Pääsimme sujuvasti läpi sulutuksesta, vaikkakin sivutuuli ja päälle jäänyt vaihde vähän vaikeuttivat toimitusta.

Ajoimme vajaan mailin päässä olevaan Nord-Ostsee-Kanal Yachthafen Brunsbüttelin pieneen altaaseen. Löysimme kylkikiinnityspaikan tuulen puolelta. Sijainti ei ollut paras mahdollinen, laituri oli turhan matala, eivätkä leparit pysyneet kunnolla paikoillaan. Tunnin päästä lähti monta alusta sulutukseen ja siirryimme toiselle puolelle allasta tuulen painaessa nyt meitä poispäin laiturista. Samalla saimme sähköliittymän ja se toimi.

Brunsbüttel 1215 Log 9105, 18M Mh 1106,5 (2,75 / 2,8)

Teimme Nean pyynnöstä tutustumiskierroksen Brunsbütteliin. Kerroin edellisellä kerralla ottaneeni yhden kuvan varsin vaatimattomasta kaupungista. Se oli vanha rakennus, jossa oli mielenkiintoinen kaaveli-ikkuna. Nyt se rakennus oli tasoitettu maan tasalle, maansiirtokoneet olivat vielä todisteina tapahtuneesta vääryydestä. Sanoin Nealle lähtiessämme kävelykierrokselle, että tämä paikka on seisahtanut viisikymmentä luvulle ja saman totesi Neakin. Kuvassa hän ihmettelee minkä liikkeen näyteikkunasta oikein on kysymys?



No selvä optikkoliikehän se on. Huomaahan sen haalarista, kalupakista ja juomapulloista. Vaikutti, että sama (kirjekurssin käynyt) somistaja oli pilannut kaupungin kaikkien liikkeiden näyteikkunat. Mahtoiko tuolla olla kuitenkaan paljoa väliä, koska puolet liikkeistä tuntui olevan erilaisia näkemisen, kuulemisen tai liikkumisen apuvälinemyymälöitä. Me jätimme nuo kaupat väliin ja suuntasimme sataman vieressä olevaan Aldiin hankkimaan vettä, kun kerrankin kauppa oli lähellä satamaa. Kassaneiti tervehti meitä kotoisen tuntuisesti ”moin”, joka vaikuttaa olevan tällä seudulla yleinen tervehdyssana. Aina oppii uutta kun on kotoa poissa.

Tein jauhelihakastikkeen pastan lisukkeeksi palattuamme veneelle. Ruotsalaisvene tuli kolmanneksi vierellemme. Ilmoitin lähtevämme kahdeksalta ja samalla pyysin, että he kulkisivat maston etupuolelta. Kyllä he sitten kulkivatkin ja raskailla, isoilla kengillä – ja usein.

Siinä missä Hollannissa kuuntelimme puolen tunnin välein ruuhkatiedotuksia tielle Amersfoort-Amsterdam, täällä kerrotaan jokaisesta ruuhkasta erikseen, jopa muutaman minuutin välein. Iltamyöhällä sitten tiedotetaan, että radion kuuluvuusalueella ei ole ruuhkia! Ja näiden tiedotusten ajaksi radion volyymi tuplaantuu, eikä auta vaikka kuuntelisi CD:tä, tiedotteet puskevat aina vaan läpi. Kallen asentama ulkokaiutin (takalaatikossa) joutuu vielä odottamaan käyttöä, kunnes nämä suurivolyymiset tiedotteet loppuvat – Tanskassa? Ruotsissa?

Brunsbüttelin satamamaksu oli 9 €, joka sisälsi sähkön ja suihkun. Saniteettitilat ovat manner-Euroopan surkeimmat (ainakin minun käymistäni satamista) ja Atlantin saarienkin satamissa vain Madeiran Funchalin fasiliteetit ovat näitä kamalammat.
_

NELJÄS KERTA CUXHAVENISSA

23pe 07 2010 Helgolandista Cuxhaveniin

Aamukolmelta sadekuuro pyyhki Helgolandin ylitse. Muuten hyvin nukutun yön jälkeen herätys 0500. Onneksi sade loppui juuri kun ulostauduimme veneestä. Nopeat valmistelut tyynessä satamassa, plotteri käynnistyi viidessä minuutissa ja pääsimme irti laiturista.

Helgoland, GER 0533 Log 9052 Mh 1097,5

Irtautumisen jälkeen Nea sai luvan mennä huilailemaan. Sinnittelin yksin neljä tuntia hereillä, vaikka silmäluomet väkisinkin meinasivat mennä kiinni. Hyljehavainnot olivat ainoita elollisia ylityksen aikana. Hylkeitä näkyi kaikkiaan viisi, joista Neallekin osui kaksi läheltä nähtynä. Lähestyessämme Cuxhavenia vastaamme tuli kolme turistialusta, jotka veivät ihmisiä katsomaan hylkeitä. Yhtä väistäessäni ajauduin väylän laitaan ja takaa tuleva laiva ohitti tosi läheltä, ei kuitenkaan antanut mitään äänimerkkiä. Olimme ajoittaneet lähtömme niin, että saimme myötävirran ja se onnistui hyvin. Vielä Cuxhavenin SVC:n portilla oli kova virta sisämaahan päin.

Cuxhaven, GER 1101 Log 9087, 35M Mh 1103,7 (5,6/5,6)

Tyynessä ajoimme sormiponttoniin ranskalaisen nauticatin viereen. Vapaa paikka oli (D13) samassa laiturissa, missä viime kesäkuussa odottelimme Wilben ja Marcuksen kanssa tuulen tyyntymistä. Viritimme veneen satamakuntoon, emme pistäneet sähköä vielä tässä vaiheessa, kun tiesin sen vaativan maksukorttia. Sade alkoi melkein heti kun saimme veneen kuntoon.

Hetken nukkumisen jälkeen Nea lähti runsaan tunnin juoksulenkille. Samalla hän tutustui Cuxhaveniin ja löysi Liiterin (Lidlin) 600 metrin päästä satamasta. Nea naureskeli, että oli törmännyt monenmoisiin kieltomerkkeihin; yksi kielsi kävelyn, toinen kävelyn hattu päässä. Onneksi hän oli juosten ja lippis päässä, joten ne eivät koskeneet häntä.

Satamakapteeni tuli neljältä takaisin toimistoon ja kävin maksamassa satamamaksun 13 € ja sen lisäksi lunastin toimintakortin (suihku, sähkö ja vesi) kahdella kympillä, josta kymppi oli panttina. Otin myös 7 euron nettiliittymän vuorokaudeksi.

Kävimme siellä kuudensadan metrin päässä olevassa liiterissä ostamassa ruoka- ja juomatarpeet Kielin kanavan ajoon. Kävimme tekemässä vertailutestin lapskoussin merkeissä Segler-Vereinigung Cuxhavenin klubiravintolassa satamassamme. Kymmenen euron annos ei vetänyt alkuunkaan vertoja Rauman merikoulun lapskoussille, mutta kisaa tasaisesti marttojen reseptin kanssa ja hakkaa Amican. Oikeat tykötarpeet tässäkin annoksessa olivat silleineen, punajuurineen ja suolakurkkuineen. Mutta liha oli nötköttiä säilykepurkista. Se siitä sitten, täyteen kuitenkin tulimme. Join jälkiruoaksi kahvin rommilla ja Nea Baileysin.

Satamassa oli yllättävän väljää, vaikka purjehduskauden pitäisi olla täydessä käynnissä. Lisäksemme siellä oli yksi ruotsalainen, yksi ranskalainen ja muutama hollantilainen alus – loput olivat sakemanneja. Missäs kaikki suomalaisveneet ovat? Hollannin Den Helderissä oli yksi vene Suomen lippu perässä, mutta sen miehistö vaikutti puhuvan venäjää.



Purjehtijan raamattu (Reeds) mainitsee Brunsbüttelin olevan rauhaton, muttei tästä melupesästä kerro mitään varoitusta. Kuitenkin juuri sataman ulkopuolella oleva laiva käyttää koko ajan moottoria voimakkaasti ja se ääni tulee väkisinkin uniin. Tein pitkään yli puolen yön blogisivuja ja nukuin loppuyön erittäin huonosti laivan ja peräliplatuksen häiritsemänä. Illalla alkanut tuuli puhalsi yli 10 ms voimalla.

_

lauantai 24. heinäkuuta 2010

VEROVAPAA LINTUPARATIISI

22to 07 2010 Upea lintupäivä Helgolandissa

Helikopteri häiritsi sataman rauhaa puolelta öin ja uudelleen aamulla kuudelta, tähän Kallekin heräsi, mutta jatkoi uniaan ja nukkui kellon ympäri. Nautimme aamupalan yhdeksältä. Viereisen veneen komentaja ilmoitti meille, että sisältä on vene lähdössä ja meidän pitää irtautua. Teimme työtä tiukan käskyn mukaisesti. Tosin lähtijä, toinen vene laiturista päin, pääsi livahtamaan pois muiden joutumatta liikahtamaan minnekään moottorivoimin. Lähtevän aluksen kipparin vaimo ja kolme tytärtä kiljuivat siihen malliin, että ympärillä kaikki olivat jo kaasukahvoissa kiinni. Vain me teimme kierroksen altaassa, kun komentaja oli häätänyt meidät liikkeelle. Seuraava siirto on kuulemma kahdeltatoista ja sitä seuraava puoli neljältä, jolloin komentaja itse oli lähdössä. Ilmankos nämä ihmiset istuvat koko päivän veneissään (käytyään verovapailla ostoksilla).

Lähdimme kirjautumaan satamaan ja kävelimme toiselle puollelle täyttä satama-allasta toimistorakennukseen. Ihan heti emme kyllä löytäneet oikeaa rakennusta. Satamakapteenin toimisto oli kuin kutsuntavirasto ja asiakkaan käsittely oli saksalaisen jäykkää. Maksoimme kahden päivän maksun (26 €) ja turistiveron kaikkiaan 31 €, visakortti ei käynyt täälläkään, vaan piti löytyä käteistä. Rannalla olevassa taulussa varoitettiin, että jos kieltäytyy maksamasta turistiveroa, sakko on 2664,50 €. Saksassa näyttää kaikesta saavan kovat sakot.

Seuraava koppalakki istui erään rakennuksen kellariin johtavan luiskan alapäässä, maksoimme hänelle kahdesta suihkusta viisi euroa, wc erikseen olisi maksanut 50 centtiä. Suihkutila oli tiukan sotilaallinen valkoisine kaakeleineen.

Viereemme tuli pieni vene ja ilmoitimme sen kipparille, että tunnin päästä olisi lähdössä vene rivistämme. Kahdeltatoista käynnistyivät useamman veneen moottorit ja siirtorumba alkoi, komentajakapteenikin oli päättänyt lähteä Cuxhaveniin, vaikka saikin voimakkaan vastavirran koko matkaksi ja varsinkin Elben suulla. Kolme venettä lähti ja jouduimme kaksimastoisen saksalaisveneen viereen, jolla ei ollut ainoatakaan leparia meidän puolellamme. Olivat kuitenkin tavattoman tiukkoina meidän suojiemme paikkojen suhteen. Vasta kun siirsimme toisen ”pojistakin” (pallolepari) veneiden väliin tyydytti tilanne herraa. Jälkeenpäin tämä herra oli varsin ystävällinen, mutta ehkäpä ensikontakti ulkomaalaisten kanssa jännitti?



Lähdimme ennen yhtä tutustumaan verovapaan Helgolandin antimiin ja entiseen kalastajakylään, nykyiseen turistirysään. Teimme alkuun vertailukierroksen, josta myyjät selvästikin olivat pahoillaan. Kadut olivat täynnä viinaturisteja, joita useat laivat toivat rantaan. Kävimme luontokeskuksessa ja siinä vaiheessa vahvistui kuva Helgolandista lintuparatiisina, tämä on samankaltainen saari kuin Gotlannin vierustalla oleva Stora Karlsö, jonka jyrkillä rinteillä linnut pesivät. Söimme voimakkaan makuisen tomaattikeiton, jossa oli kaksi paistettua fetajuuston palaa sattumana. Nea löysi – kaupasta, ei keitosta – valkoisen fleecen ja pienen salmiakkipurkin. Löysimme kovalla etsimisellä ruokakaupan ja täydensimme varastoja. Vielä kovemmalla etsimisellä löysimme jopa pankkiautomaatin! Kävin ostamassa neljä litran rommipulloa hintaan 24 euroa. Törsäsin siinä 8,50 euroa Lamb´s Navy Rum pulloon. Olutvarantokin sai täydennystä tyhjyyteensä.



Neljältä lähdimme luontokierrokselle pienen opaslehtisen mukaan. Kierros ei toki ollut mitenkään aikaan sidottu, mutta seurasimme siis lehtisen viitoittamaa reittiä. Kuljimme reittiä vastakarvaan ja jouduimme heti kiipeämään kuusikymmenmetrisen saaren laelle. Tuulta oli turhan paljon, jotta kävely olisi ollut miellyttävää. Saarta dominoiva majakka oli jonkin verran samanlainen kuin kotoisa Kylmäpihlajamme –tässä oli vaan enemmän kaikenlaisia antenneja ja muita härveleitä.



Punainen kalkkikivijyrkänne oli komeaa katsottavaa jo sinänsä ja varsinkin, kun se alkoi pikkuhiljaa paljastaa koko sillä pesivän linnustonsa.



Pääosa etelänkiisloista oli jo lentänyt alas jyrkänteen pesiltään, mutta niitäkin oli mukavan paljon. Mitä pidemmälle etenimme, sitä komeammaksi muuttuivat näkymät ja sitä lähemmäksi pääsimme suulia ja pikkukajavia kulkiessamme aidatulla jalkakäytävällä. Emme tiettävästi nähneet paikallista harvinaisuutta myrskylintua. Olisi pitänyt olla kaukoputki mukana.



Suulat ovat valtaamassa pesämäkoloja. Ne vievät paikkoja pikkukajavilta ja etelänkiisloilta.



Tuulta oli niin paljon ja se oli niin kylmää, että retki väkisinkin lyheni siitä minkä ajan Kalle olisi laella viihtynyt.



Aina vaan lähemmäksi suulia pääsimme ja kuvattavat tulivat tuttavallisen lähelle, neljän metrin päähän, häiriintymättä ohikulkevista ja kuvaavista ihmisistä.



Näin väärin päin reittiä kiertäen lintuharrastajalle kliimaksi voimistuu kohti Lange Annaa.



Punaisen kalkkikivipatsaan (Lange Anna) päässä oli toistasataa suulaa, pikkukajavaa ja etelänkiislaa. Laki oli täysin valkoinen linnuista ja niiden jätteistä.



Helgolandin naapurisaarelle (Düne) ei pääse omalla veneellä. Sinne tehdään joukkokuljetuksia erikokoisilla veneillä. Se jäi vielä kokematta.

Palattuamme veneelle tein pitkästä aikaa saapumisrommitotin. Harmittelimme kun emme olleet maasähkön päässä, emmekä voineet katsoa noita useita lintukuvia. Havahduimme jonkun tulevan kovaa vauhtia vierellemme – ei vaan suoraan kohti peräkulmaamme. Ryntäsimme ulos ja saimme työnnettyä raskaan teräspurren ankkuripelin pois veneemme peräpulpetista ja kyljestä. Tulijat eivät huomanneet alkuunkaan minkä vaaratilanteen olivat järjestäneet. Onneksi tämä vene siirtyi muualle ja haki paikkaansa ainakin kahdesti. Ei ollut kovin tervetullut naapuriksi kenellekään, mutta onneksi löytyi toinen teräsvene, joka ei varmaankaan lytistynyt tulijan tonneista.

Seitsemän maissa tuli satamakapteeni ilmoittamaan, että viereemme tulee vene. Yritimme kysyä olisiko meidän syytä siirtyä uloimmaksi, kuin olimme lähdössä aamulla puoli kuudelta. Saimme tylyn saksalaistyyppisen vastauksen ja jäimme paikoillemme ottaen tulijan avosylin vastaan. Sanoimme sille, että siirtyisimme uloimmaksi veneeksi yhdeksältä. Olimme lukemassa sisällä, kun toinenkin vene oli tulossa rivimme jatkoksi. Näin jo ennen yhdeksää käynnistyi piiripienipyörii-leikki. Kolme venettä teki kierroksen satama-altaassa ja järjestys muuttui, näin pääsimme uloimmaksi veneeksi ja olimme vapaita lähtemään aamulla häiritsemättä ketään. Menimme nukkumaan kymmeneltä.

Tällainen oli Leenan ja Hannelen päivä – onnea Lepe ja Hosuli.
_

VEIKÖ TUULI TUULEN MENNESSÄÄN?

19ma 07 2010 Borkumiin

Herätys 0830 ja marineclubille suihkuun. Ehdimme suihkuun juuri, kun saniteettitilat olivat sulkeutumassa siivousta varten – merkillinen aika siivota suihkuja, aamulla 09-10 eli juuri silloin, kun suurin osa veneilijöistä menisi suihkuun. No, ehdimme livahtaa pesulle juuri sopivasti. Naistenkin vessan peilit oli selvästi asentanut hollantilainen mieshenkilö, koska Nea ja Tuuli näkivät peileistä vain päälakensa (hollantilaisten keskipituus on selvästi suomalaisten vastaavaa suurempi, onhan täällä suotuisa kasvualusta).

Vihdoin aurinko paistoi lämpimästi eikä pahemmin tuullutkaan, kun viime päivät (eli koko Tuulin visiitin) oli ollut aika koleaa ja tuulista. Söimme aamupalan sitloorassa ja sitten olikin aika saatella Tuuli Texelin lauttaterminaalin edessä sijaitsevalle bussipysäkille, kun emme saaneet houkuteltua häntä jäämään seilaamaan kanssamme eteenpäin. Bussi tuli välittömästi ja Tuuli lähti kohti Amsterdamia, ensin tapaamaan Pierke-serkkua ja sitten kotimatkalle. Kuten päivän aikana saatoimme todeta, hän taisi pakata tuulen mukaansa, kun kassissa oli ylimääräistä tilaa.

Me palasimme veneelle ja rupesimme saman tien tekemään lähtöä.

Den Helder 1120 Log 8879 Mh 1078,2

Kohtasimme voimakkaan vastavirran lähtiessämme ulos länteen Den Helderistä. Se kasvoi kaupungin ja Texelin saaren välissä kolmeen solmuun. Nostimme ison ja avasimme rullukan heti satama-altaasta päästyämme, mutta koska sekä tuuli että virta olivat tässä kohdassa meitä vastaan, nostimme niiden seuraksi merkkikolmion ja avustimme menoa moottorilla. Hetken kuluttua rullukka oli otettava sisään.



Kahden ja puolen tunnin päästä lähdöstä olimme edenneet 13 M, matkaa oli vielä 84,0 M ja ETA 0256, SOG oli 5,6 kn.

Avasimme rullukan 1420 (Log 8893) ja siirryimme purjehtimaan sivumyötäiseen tuuleen. Virta auttoi meitä ja saimme SOGksi 5,5 kn. Viideltä viritimme puomin ja siirryimme harakalle.



Seilaustamme häiritsivät Naton hävittäjäkoneet, joilla oli maalitaulu Vlielandin eteläkärjessä 10 mailin päässä reitiltämme. Kaksi konetta lensi kymmeniä kertoja maalialueelle, ampuivat ja kaarsivat ylitsemme. Ihmettelimme tätä maalialueen sijaintia, kun käsittääksemme se sijaitsi Waddenzeen maailmanperintöalueella. Alue on yksi tärkeimmistä muuttolintujen levähdysalueista, jonka läpi menee vuodessa 12miljoonaa lintua ja jolla on yhtääaikaa 6,1 milj. yksilöä.

Tuuli tyyntyi ennusteen mukaisesti iltapäivällä ja jouduimme klo 1605 turvautumaan Volvoon (log 8903). Jätimme vielä ison pariksi tunniksi ylös ja nostimme kolmion kärki alaspäin moottoriajon merkiksi.

Nea paistoi uunissa leivät, jotka nautimme vihanneskuppikeiton kera.

Kaksi pyöriäistä ui laiskasti samaan suuntaan kanssamme.

Jatkoimme ajoa moottorilla, kun vähäinen tuuli kaiken lisäksi kääntyi suoraan vastaiseksi.

Aloitimme yhdeksältä nukkumavuorot. Kippari otti ensimmäisen huilivuoron.

2238 saksalainen purjevene tuli suoraan vastaan tervehdysetäisyydeltä. Mustalintuja lensi illan myötä suurina parvina vastaan suuntana lounas. Meri oli KERRANKIN tasaisen aalloton (yleensä se on tuulettomallakin kelillä epämääräisen vellova, joka tarkoittaa tavattoman herkällä Immigrantilla herpaamatonta ohjausta ja jatkuvaa korjausliikettä), vastatuulta 3-4 m/s. 2330 länsitaivas oli vielä vaalea, puolikuu antoi loistoa sen verran, että komea planktoni näkyi hienosti. Se oli hauska näky myös vessanpöntössä.

Nean vuorolla puoli kahteentoista saakka oli pohjoistikkuja antamassa suuntaa ja ajo oli helppoa.

20ti 07 2010 Merikoira osana maailmanperintöä

Kahden jälkeen saavuimme kalastusalueelle (5-10 m syvyiselle vesikaistaleelle, jossa kala ilmeisesti liikkuu ja käy pyydykseen) ja ympärillämme oli toistakymmentä pyyntialusta, joiden valoja oli seurattava tarkkaan. Kalastusalusten lisäksi edessämme ajoi väärin valaistu hollantilainen purjevene. Näkyvyys oli kerrankin hyvä, mutta sekavia valoja seuratessa vahtivuorossa ei ainakaan päässyt nukahtamaan. Puoli neljän aikoihin koillistaivas rupesi taas vaalenemaan ja neljän jälkeen alkoivat alukset ja valottomatkin merkit hahmottua. Tässä vaiheessa Nealle vihdoin valkeni, mikä jättimäiseltä kalanviljelylaitokselta vaikuttanut outo valonlähde oli – se todellakin oli Borkumin kaupungissa sijaitseva majakka (valon säde 24 M) ja sen juurella olevat kerrostalot, jotka nekin näkyivät todella kauas.



Matkamme meni niin joutuisasti, että jouduimme jarruttelemaan, jottemme saavu Borkumin satamaan pimeään aikaan. Kipparin nukkuessa ja sataman lähestyessä Nea ajoi jopa pienen lisälenkin, kun moottorin kierrosten pudottaminen ei tuntunut tarpeeksi hidastavan menoa. Kierrokset pudotettiin 1200:een ja siitä huolimatta Ems-joki uitti meitä viiden solmun nopeudella ylöspäin. Kalle näki hylkeen (seehunden) Borkumin edustalla. Myöhemmin näimme taulun, jossa kerrottiin merihylkeiden muodostavan osan Maailmanperintöaluetta Borkumissa. Waddenzee Hollannissa ja tämä Vassermeer Saksassa ovat samaa maailmanperintökohdetta.





Ajoimme matalaan suistomaahan vievää väylää pitkin Borkumin Jachthaveniin. Epämääräisen näköiset ruostuneet terästolpat (yksi koristeltuna Saksan lipulla) saivat kipparin ajamaan kieli keskellä suuta. Vähimmillään sataman suulla kaiku näytti 4,2 metriä. Merikortti näytti tähän kohtaa 1,6 m, joka kieltämättä sekin hieman epäilytti. Emme olleet mitenkään tähdänneet saapuvamme satamaan yläveden aikaan, sillä Reedsin almanakka kertoi satamaan pääsevän ympäri vuorokauden. Myöhemmin päivällä tuli todettua, että onneksi satuimme saapumaan lähellä ylävettä.



Löysimme sormipaikan epämääräisestä laiturista, jolle astuminen arvelutti.



Borkum, GER 0610 Log 8974 95M Mh 1095,3 (17,1 / 18,8)

Söimme aamupuurot ja menimme ennen seitsemää nukkumaan. Heräsimme siihen, että joku liikkui sitloorassamme yhdeltätoista. Isokokoinen hollantilaismies oli käynyt sammuttamassa plotterimme, joka ilmoitti saapumisesta satamaan. Emme kumpikaan heränneet siihen hälyääneen. Mies naureskeli, että nukuittepa sikeästi.



Kahdeltatoista nousimme ylös pöpperöisinä. Kalle kävi suorittamassa satamamaksun 15,40 € ja kaksi suihkua á 2€.



Nea lueskeli helteisessä sitloorassa, kun kävin linturetkellä. Ensimmäistä kertaa koko reissun aikana kaivoin kaukoputkeni esiin. Aamulla näkemälläni lietteiköllä oli satoja kuoveja ja meriharakoita. Lisäksi lokkeja, tiiroja, joitakin yksittäisiä kahlaajia, kottaraisia, mustavariksia ja västäräkkejä. Vesilinnut olivat niin kaukana, ettei niistä ottanut selvää. Hellettä kuvasi hyvin se, että meriharakatkin hakeutuivat pieniin lammikoihin vilvoittelemaan.



Ajoimme linja-autolla Borkumin keskustaan, jonne oli matkaa seitsemän kilometriä. Harhailimme aikamme siellä ja totesimme sen olevan täysin tylsä. Onneksi löysimme rannalle ja näimme hienot uimakopit, joita kaksi rantaa oli täynnä. Kävelyraitilla oli maailmanperintötaulu, jossa kerrottiin ulompana näkyvän luodon hylkeineen kuuluvan tähän alueeseen. Siellähän niitä hylkeitä makoili. Tyytyväisinä palasimme veneelle hirvittävän ränsistyneeseen satamaan. Oli hyvä, että kävimme rannalla, muuten Borkumista olisi jäänyt varsin ikävä kuva.

Illalla menimme suihkuihin, mutta suihkupolettien saannissa oli suuria vaikeuksia. Kalle meni ravintolan baaritiskille ja pyysi kahta kolikkoa kuittejaan vastaan. Tyttö ei antanut niitä, vaan patisti menemään uudelleen satamatoimistoon. Satamatoimiston ikkunassa luki, että kolikon saa ravintolasta. Olimme pinteessä, vasta kun kippari alkoi hermostua ja paksensi ääntään tarvittavat kolikon heltisivät purnauksen kera. Soitimme Margaretalle nimipäiväonnittelut. Menimme aikaisin nukkumaan aamulähtöä silmällä pitäen.

Naisten viikolla riittää nimipäiväsankareita: Onnea Saara!
_

perjantai 23. heinäkuuta 2010

HELGOLANDIIN

21ke 07 2010 Helgolandiin

Kalle heräsi kello nolla viisi naapurin sitloorassa soivaan kelloon ja herätti Neankin turhaan. Siitä aamupäivä sai tummanharmaan sävyn.

Herätys 0600, pukeutuminen, veneen valmistelut (Plotteri käynnistyi minuutissa) ja irti laiturista 0628.

Borkum 0628 Log 8974 Mh 1095,3



Ajoimme varovasti ulos terästolppien välistä. Syväys riitti mainiosti, olihan nousuvesi melkein ylimmillään. Päästyämme kaivetusta uomasta Ems-joelle nostimme ison (0650) ja sammutimme moottorin. Tuulta oli reippaat seitsemän metriä sivusta.



Kahden tunnin päästä pääsimme Ems-joelta Pohjanmerelle ja jiippasimme. Samalla avasimme rullukan kolmoseksi (0850, log 8988, SOG 6,4 m/s). Nea pääsi nukkumaan. Tuulta riitti yli puolen päivän, avasimme yhdeltä rullukan täydeksi. Myötävirta auttoi meitä kolmeen saakka.

Tuuli loppui kolmen jälkeen ja jouduimme turvautumaan moottorivoimaan, 1520 kone päälle, rullukka sisään, kun iso jäi ylös nostimme kolmion merkiksi siitä. Ruokana uunissa lämmitetyt jauhelihapihvit kera pastan. Söimme 1530-1540. Kärpäsiä ja perhosia tuli päivän mittaan valtavasti alukseemme. Runsaan tunnin kuluttua tuuli tuli taas kehiin, tällä kertaa lännestä ja pääsimme seilaamaan hyvää vauhtia. Saksalainen rannikkovartioston alus seurasi läheltä kun operoimme isopurjeen kanssa. He poistuivat pettyneinä, kun emme laskeneetkaan purjetta, vaan purimme reivin. Lähtivät sen verran voimallisesti kiihdyttämään, että iso alus lähetti vaivaksemme valtaisan aallon, joka vei vaivalla kehitetyn viiden solmun nopeuden. Olisivat taatusti tulleet tekemään ratsian, jos olisimme laskeneet purjeet.



Saimme trimmattua purjeet täysin balanssiin ja kerrankin Immigrant meni suoraan pysyen kurssissaan pitkän aikaa ilman jokahetkistä ohjaamista. Vihdoin 1708 saavutimme liikennejakoalueen päätepisteen poijun 19 ja saatoimme kääntää keulan kohti pohjoista. Tälle Saksan edustan liikennejakoalueelle ei passaa eksyä, sillä saattaa saada 1000 euron sakon, kertoo Reeds. Tosin sieltä tuli muutama purjevene. Vauhti kiihtyi vaikka jouduimme melkein täyskryssiin. Tuulta oli kahdeksan metriä sekunnissa ja seilasimme kolmosjenuaa muistuttavalla rullalla, SOG oli parhaimmillaan 8,4 kn ja virtakin painoi meitä koilliseen.

Tuntia ennen Helgolandia alkoi sade, joka piiskasi voimakkaasti meitä. Näkyvyys heikkeni, emmekä nähneet 60 metriä korkeaa Helgolandia ennen kun olimme vajaan viiden mailin päässä tästä verovapaasta saaresta. Tuuli voimistui ja nousi hetkeksi kymmenen metriin. Tervetuliaiskomitean kokoonpano oli yksi suula, yksi pyöriäinen ja viisi etelänkiislaa. Laskimme purjeet 1915 hyvän purjehduspäivän päätteeksi ja ajoimme sisään satamaan. Toisesta altaasta löytyi hurja määrä veneitä kylkikiinnityksessä.



Helgoland GER 1945 Log 9052 /8M Mh 1 097,5 (2,2 / 13,24)

Hetken arpomisen jälkeen ajoimme uuden saksalaisveneen kyljelle. Vastaanottava mies oli todella hermostunut saksalainen insinöörityyppi ja määräsi kiinnittäytymisoperaation upseerin raivolla. Emme juurikaan ymmärtäneet hänen puheestaan. Olimme seitsemäntenä veneenä kyljittäin. Keitimme tuloteet ja vietimme hiljaiseloa kajuutassa, emmekä lähteneet pomppimaan vielä kaikkien veneiden yli rantaan. Kippari nuukahti jo yhdeksältä ja Nea sai komennettua hänet nukkumaan petiin kymmeneltä, hän jäi itse lukemaan.


Jennille meni onnittelut vaikkakin veljensä vietikeskuksen kautta. Vaihtaessani noita kännykän liittymiä olen kadottanut suuren osan puhelinluettelostani.
_

maanantai 19. heinäkuuta 2010

TAAS SUOLAISELLE

18su 07 2010 Den Oeverista Den Helderiin

Sydänyöllä lähetettyjen blogien (ajan tasalla) jälkeen nukuimme melko pitkään herätyksettä. Kävimme aamusuihkuissa perättäin, kun oli vaan yksi suihkukortti ja se piti olla laitteessa koko suihkun ajan. Aurinko paistoi ja pistin pöydän sitlooraan aamiaiselle. Samalla mielessäni oli avata automaattiohjauslaite. Sen tein aamiaisen jälkeen ja saatoin todeta hihnan olevan katkeamispisteessä. Vaihdoin hihnan ja Tuuli antoi kätensä avuksi kootessani helmiä. Emme vaan onnistuneet saamaan laitetta lukkiutumaan; kuulat olivat liian löysällä ja uran pohjalla. Teimme pitkään työtä auringonpaahteessa. Loppujen lopuksi keräsin kuulat pieneen pussiin ja koko härvelin muovikassiin. Puolen päivän maissa oli jatkuva veneiden virta lähellä olevalle sululle. Plotterin käynnistyminen kesti kymmenen minuuttia, mutta aukesi kuitenkin. Tätä on nyt toistunut kaksi kertaa. Irtauduimme sivutuulessa perätolpista kaikella kunnialla.

Den Oever 1245 Log 8867 Mh 1076,0

Ajoimme Den Oeverin sulkualtaalle ja pyörimme siinä jonkin aikaa. Kymmenen venettä ja yksi iso perinnelaiva oli ennen meitä pyrkimässä samaan sulutukseen.



1315 saatoimme ajaa sulkuun, veneitä oli parhaimmillaan neljä rinnan. Lähtöhetkellä ilmoitettiin hollanniksi (naapuri kertoi sisällön), että pitää poistua ripeästi sulusta, jotta pääsee sillan alituksen välittömästi.



Yksi pariskunta sekosi pasmoissaan, mies painoi kaasuvivun voimakkaasti luoteeseen, eikä kumpikaan irrottanut köysiä. Kuului kauhea lasikuidun murskaantuva ääni ja vene rysähti sulun seinään. Meni hetki heidän irrotellessaan köysiään. Veneet ajoivat kolme rinnan ulos sulusta ja ensimmäiset nostivat purjeitaan jo heti sulun jälkeen.

Tyydyimme ajamaan vastaiseen koneella ja avasimme etupurjeen vasta reitin käännyttyä luoteeseen. Jo puolen tunnin kuluttua meriseilauksesta Nean lasit olivat aivan suolaiset. Kisasimme pitkään pienemmän Vindön kanssa, molemmilla pelkästään etupurjeet. Otimme etuseilin sisään kääntyessämme länteen kohti Den Helderiä. Tuuli sai moottoriajovuoron ja luopui siitä vasta kun Texelin lauttoja vilisi edessä. Tähystimme Den Helderin laivastosataman valoja (Reedsin kalenterin mukaan), muttemme nähneet yhtään valotolppaa. Käännyimme tiukasta portista sisään kuninkaalliseen marinaan. Satamatyttö osoitti meille sisäpaikan perältä. Naapurien avustamina saimme peräköydenkin varsin monimutkaiseen perätolppaan kiinni.

Den Helder, Koninlijke Marine Jachtklub 1530 Log 8879 Mh 1 078,2 ( 2,2 / 2,75)



Nautimme rantautumisjuomat sitloorassa aurinkoisessa säässä. Kippari kävi suorittamassa satamamaksun päivältä (24,77€). Saimme sähköliittymän, joka kylläkin katkesi pariin otteeseen myöhemmin. Kalle pesi kannen ennen kuin lähdimme syömään kaupungin keskustaan.



Kävelimme pitkin merinäköalatietä kohti keskustaa ja löysimme (ei etnisen) ravintolan, De Buuren van Pieck. Yllättävää söin taas reissun parhaat simpukat. Kyllä hollantilaiset osaavat valmistaa sinisimpukat hyvin.



Palatessamme satamaan jouduimme laivastotukikohdassa suljetun portin taakse. Kalle painoi lopulta nappia ja pyysi avaamaan portin.



Istuimme kajuutassa viettämässä Tuulin (ilmeisesti) viimeistä iltaa tällä seilauksella. Toivomme kovasti hänen jatkavan kanssamme kohti Borkumia, Helgolandia ja Kieliä.

_