keskiviikko 12. lokakuuta 2016

TYÖERGONOMETRIAA

108to 09 Las Palmas – 11ti 10 2016 Puerto de Mogán.
Todellakin jo syyskuun puolella Las Palmasissa alkaneen lakkaremontin saatoin nyt kunnialla loppuun Puerto de Mogánin helteissä. Täällähän on nelisen astetta lämpimämpää kuin saaren pohjoisosassa. Näin lakkauksetkin pitää suorittaa illalla lämpötilan hieman pudottua, jottei lakka kuivu liian nopeasti. Yöt täällä tuntuvat suorastaan vilpoisilta.
Nyt, kun olen tehnyt keittiöremonttia, on ollut hyvä, että hankin vuosi sitten irrallisen keittolevyn. Näin olen päässyt herkuttelemaan uurastuksen ohessa ja ihmettelemään tiskiveden monenkirjavia sävyjä. Nopeasti nuo oliiviöljyt haituvat taivaan tuuliin.
Royal Dutch on meidän perhekaljaa vastaava ruokajuomani. Syyskuu menikin Ramadan merkeissä ja jopa ylitin sen alkoholittoman ajan viikolla.
Koko remontin ajan on ollut vaikeutena varastotilan puute. Aina pitää muistaa missä lakkapurkki milloinkin sijaitsee, jottei kaada sitä. Keulalakkaamoon menin liian vikkelästi, enkä valmistellut `työtilaa`, mutta kaikki on mennyt toistaiseksi hyvin tämänkin asian suhteen.
Vaikuttaa yksinkertaiselta puhua vain keittiön lakkaremontista. Siihen liittyy kuitenkin kaikenlaista pientä lisää, kylmäkoneen huolto tiskialtaan ollessa poissa, osien irrottelua ja puunaamista lakkapinnan vaatimaan tasoon. Kylmäpoksin ottimet saivat aivan uuden sävyn puhdistettuani ne.
Lakkauksen ajaksi tiskialtaan poisto ja takaisin asentaminen tuntuivat helpolta ajatusmaailmassa ennen noihin töihin ryhtymistä. Onneksi sanavarastossani on noita voimasanoja, joita sitten säästelin. Huohotin- ja vesiletkujen asennus oli leikkiä kiillotetun tiskialtaan kiinnitykseen verrattuna. Käsivarren mitta riitti juuri ja juuri kolmen ruuvikiinnikkeen asettamiseen ja kiristämiseen. Kaiken piti tehdä gynekologin ottein, niin kuin Ilu tuota suoristusta muisteli. Nyt tiskiallas on niin hienossa kiillossa, että hyvä kun maltan käyttää sitä.
Eihän tähän lakkaremonttiin mennyt kuin viikonpäivät ja Immigrantin siirtoon yksi päivä. Olin auttamassa ensin asunnon etsimisessä ja sitten muutossa ystävätärtäni Savannahia heidän siirtyessä uuteen, pienempään aparthamentoon. Uskomaton määrä on mallitytöllä ja hänen äidillään vaatteita ja kenkiä, totesin parin viikon muuton aikana. Tämä viikko on nyt mennyt viime viikon torstaista lähtien tiiviisti keittiöremontin merkeissä ja olen todella iloine, että remontti on nyt siltä osin valmis.
Olin kuvitellut tekeväni koko sisustuksen lakkaremontin Raumalla palattuani AinaVapaaSeilaukselta kolmen, viiden tai seitsemän vuoden kuluttua. Auringon valo ja varsinkin keittiössä vesi tekevät koko ajan lakkakerroksia kuluttavaa työtä. Nyt listaamani lakkauskohteet ovat vain esiapua veneen hoidossa. Seuraavaksi tartun sisääntuloaukon ympäristöön, portaiden välitaso tulee vahvistaa alumiiniprofiilein, portaat ja konekoppa tulee lakata edellisen lisäksi. Tiedän hyvin remontteja tehneenä, että seuraavaksi lakattujen pintojen ympäristö huutaa huoltolakkausta. Täältä ei löydy Hempelin satiinilakkaa ja jään odottamaan sitä kuukauden päiviksi. Marras-joulukuun vaihteessa, Arkin lähdön jälkeen, pääsen seilaan parin kaverini kanssa immigrantilla Saaria ja sitten Satinoimaan. JälkiMuisti: Jaa juu veneen masto, vinssit, kyljet ja pohja tulee huoltaa ennen seilausta. Ps.2. Minun hyvin toiminut mokkula menetti yhteistyöhalunsa viime yönä eikä ongelmaan löytynyt tänään ratkaisua. Lupasin Vastamäen Jukalle kertoa tämän hetken tilanteesta, joten tulin vakioravintolaani Fragataan lähettämään tämän. Terveiset Raumalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti