ULOS MAILMAHA VIÄ – TOINEN SÄKEISTÖ

18ti 11 2014 Madeiralle
Matkattuani aamuyön linja-autolla Turusta Helsinki – Vantaa lentokentälle tapasin uudet gastini Roosan ja Ilonan. Rosaan olen tutustunut lyhyesti Raumalla kulttuurirahaston apurahan priifaustilaisuudessa, puhuimme silloin vartin tukevasta saunakirjastamme ja puolisen tuntia purjehduksesta. Sen tapaamisen pohjalta hän otti yhteyttä ja kysyi voisiko hän tulla sisarensa kanssa seilaamaan lämpimille vesille.

Ja tässä nyt istuimme samassa koneessa matkalla kohti Madeiraa. Aurinko nousi pilvimassan ylle kun olimme jo ilmassa.

Alkuun vaikutti, että olin turhaan pyytänyt ikkunapaikan, mutta pilvissä on samalla tavalla katsomista kuin valtameren horisontissa. Äärettömyys on seuranamme. Mielenkiintoisia kumpupilvisaarekkeita.

Teimme välilaskun Lontoon Gatwickin kentälle, josta sitten lensimme Madeiran Funchaliin. Välilaskun aikana kadotin boarding passini, sain uuden ja vieläpä käsinkirjoitetun.
19ke 2014 Funchalin ihmeisiin tutustumassa

Majoitumme halpaan kahdenkympin hotelliin lähellä sitä, missä olin liki neljä viikkoa sitten. Hain aamulla edelliseen hotelliin jättämäni Muston takin pestynä. Suuntasimme kulkumme Funchalin kauppahalliin, mistä löytyi kukkaloistoa, eksoottisia hedelmiä ja niitä kuivattuina. Kukkia emme ostaneet, mutta hedelmiä kylläkin ja maksutilanteessa tuntui, että meitä vedätettiin taas (2009). Luulen, että se laatikon välistä vedetty hintalappu oli vain meille turisteille.

Syö kalaa. Kalahallista löytyi mitä erilaisimpia uimareita. Kuvassa Peixan päitä, joista saisi varmaankin hyvän kalakeiton valkosipulilla höystettynä.

Lehmähaikara kahlasi yhdessä vuorilta tulevassa tulvajoessa. Muuten lintumaalimassa on melko hiljaista. Täältäkin ne ovat lentäneet lämpimään, jotkut Afrikkaan.

Levadakävelylle emme ennättäneet, mutta kävimme Teleféricolla ylhäällä Monte Palacella. Siellä olivat kesäsesongin jälkeen huoltotyöt käynnissä, joten kohde jäi vähän sateisen saviseksi. Hienot näkymät sieltä avautui alas Funchalin kaupunkiin. Onneksemme emme ennättäneet 1745 lähtevään viimeiseen vaijerivaunuun. Koimme todellisen jännityslaskun linja-autolla vuorelta alas ja näimme paljon enemmän paikallisuutta tällä reitillä. Kahtena iltana ruokaillessamme täällä emme oikein löytäneet makuja, saati sitten tulisia sellaisia Funchalin annostarjonnasta.

20to 11 2014 Veneelle Porto Santoon.

Tapasimme Porto Santon laivalla Zigon, portsantolaisen miellyttävän miehen, joka kertoili perustietoja laivamatkalla saarestaan. Hän lupasi ajeluttaa meitä illalla pitkin saarta.

Sarjassa varoja ja heijastuksia. Reissumies palaa kotiinsa, veneellensä. Aurinko paistoi lämpimästi kun raahasimme tai rullasimme pakaasejamme Porto Santon telakalle (Trinta e Tres BarraDezasseis – Assist. Náutica, S.A). Majoittauduimme telakka kentällä ylhäällä olevaan Immgrantiin, jossa viimeiset työt ovat vielä kesken. He lupasivat kuitenkin vesillelaskun huomiseksi. Pakkelikerrosten kuivuminen kestää kuulemma niin kauan, että siksi kolmen viikon aika ei ole riittänyt saattamaan työtä valmiiksi. Hyväksyin, että kölin etukulmasta jää viimeinen silaus vetämättä. Vesillelasku olisi siirtynyt päivällä –perjantaista maanantaihin.

Uusi ystävämme Zigo vei meidät perille saakka jeepillään kohteeseen kuin kohteeseen. Hän tiesi kaikki oikopolut ja näytti mielellään osaamisensa. Zigo kehui omistavansa myös avomallisen MiniMokon, jolla hän voisi auttaa meitä huomisella punkrausreissulla.

Pyysin häntä ajamaan ensin Picolle, jossa otimme miehistökuvan särmäkivillä. Niin kuin vaatteista näkyy, olimme varustautuneet sateeseen ja kylmään. Täälläkin tekee talvi tuloaan.

21pe 11 2014 Immigrant veteen

Ahkeroimme veneen kimpussa perjantain aamupäivän asentaen uudet tuulilangat isoon ja rullajenuaan. Siihen oli loistava tilaisuus telakan siistissä hallissa. Ennen veneen vesillelaskua minulle tuli pieni pettymys maksaessani venettä ulos. Telakka ei laskuttanutkaan vakuutusyhtiön osuutta suoraan Alandialta. Suostuivat kuitenkin laskemaan Immigrantin veteen, venetodistus oli panttina siihen saakka kunnes sain järjesteltyä rahan siirron.

Immigrant on taas loistavassa kunnossa, valmiina kohtaamaan suolaisen veden ja mainingit. Tuulesta huolimatta veneen lasku sujui jotakuinkin hyvin, mitä nyt heidän liinansa öljysi styyrpuurin kylkeä ja kaksi leparia pahanpäiväisesti. Tytöt olivat syömässä kun vene meni veteen ja tulivat taksilla vierasvenesataman laiturille vastaan rantautujaa. Tuulta oli kymmenisen metriä sekunnissa ja vihaisissa puuskissa enemmän. Varusteet löytävät pikkuhiljaa paikkansa veneessä. Tyttöjen isä Sakari tulee lauantai-illalla Madeiralle. Meidän pitäisi silloin olla Quinta do Lordessa.
22la 11 2014 Seilaus Madeiran Quinta do Lordeen
Tuulet ovat riepotelleet veneitä ja meitä varsinkin iltapäivisin. Olemme tutustuneet tiukkaan tuuliennusteisiin ja ajoitimme lähtömme aikaiseen aamuun. Herätys 0545 ja aamutoimien jälkeen pääsimme liikkeelle seitsemältä. Aallonmurtajan jälkeen avasimme pelkän etupurjeen ja lähdimme ottamaan tuntumaan Pohjois-Atlantin aaltoihin, jotka kasvoivat mainingeiksi.

Ennusteiden mukaan tuuli kasvoi kohti puoltapäivää kahdeksasta kahteentoista metriin sekunnissa ja edelleen tihenevästi niitä kovia puuskia. Sen verran moukkusta meno oli ja suolavesi lensi, että upeat kuvat Madeiran koilliskärjen vaahtopäisestä lähestymisestä jäivät ottamatta. Majakan kuvan olen ottanut jo torstaina Porto Santo ferryltä.

Saavuimme Marina de Quinta do Lordeen 1230 parhaaseen aikaan. Tuuli oli kylläkin yltymässä, mutta pääsimme kommelluksitta laituriin. (Tuo oli vaatimattomasti sanottu, sillä laiturilla käynyt suomalaispariskunta kehui rantautumistamme ammatilliseksi.) Lisäsimme päivän mittaan köysiä sormiponttoni kiinnitykseen ja otimme mooring köyden käyttöön varmistamaan veneen pysymistä raivoavassa perätuulessa. Iltaa kohti tuuli kehittyi myrskyksi ja pientä salamointiakin oli havaittavissa. Kelistä huolimatta lentokone toisensa jälkeen laskeutui Funchalin lyhyelle pilarein rakennetulle kentälle. Vai oliko niitä laskeutuvia koneita niin paljon? Saimme siihen vastauksen, kun Sakari viestitti Porto Santosta, ettei kolmaskaan yritys onnistunut ja niin he olivat joutuneet turvautumaan Porto Santon kenttään. Matkustajat majoitettiin saaren tyhjentyneisiin hotelleihin.

Lähdimme yhdeksän maissa etsimään ravintolaa täysin pimeässä Quinta do Lordessa. Rantaravintolan oven pielessä luki, että se on suljettu sähkökatkoksen vuoksi ja ruokaa on saatavissa saaren päärakennuksessa, hotellissa. Marsimme sinne purjehdusasuissamme ja yhdellä fikkarilla varustautuneina. Hyvä oli, että meillä oli oma valo, jolla saatoimme lukea rajoitettua menyytä. Kesken annosvalinnan syttyivät valot Quinta do Lordeen ja myös upean hotellin ruokasaliin. Mainio juttu, että meilläkin oli puvut, niin kuin hotellivierailla, meillä vaan purjehduspuvut. Ei muuta kuin henskelit alas ja kankainen ruokaliina syliin, eikä meitä haitannut tilanteen koomisuus.