maanantai 2. helmikuuta 2015

LIPPUKILPA, TORAKKA JA TASSU

02ma 02 2015 Puerto de Mogán G.C.
Tämä ponttonilaituri, johon tulin perjantaina on täynnä norjalaisia ja heillä on melko suuret liput. Sain innostettua Rheyan Markun vaihtamaan lippunsa suuremmaksi. Minulla oli ylimääräinen pitkä lippusalko ja louvuin siitä sopuhintaan. Nyt kahdella kolmesta suomalaisveneestä tässä laiturissa on komeat liput.
Lähettyäni lauantai-illalla blogin totesin, ettei päivän askelsaalis ole lähelläkään täyttä ja lähdin korjaamaan tilanteen. Kuljin Puerto de Mogánin rannalla uloimmalle kielekkeelle ja totesin illan kuvaukselliseksi. Päätin hakea jalustan veneeltä iltakuvausta varten. Ja taas askelia kertyi.
Kuvatessani lumoavaa Puerto de Mogánin kylää iltavaloissa havaistin jonkin liikahtavan puolentoista metrin päässä statiivistani. Torakkahan siinä haki syötävää seplien raoista. Eikä se edes säikähtänyt salamavaloa, yleensä ne pakenevat suinpäin valojen syttyessä. Toistaiseksi minulle ei ole Immigrantissa torakkaongelmaa. _______________________________________________________________________ Eilen sunnuntaina aloitimme suomalaisveneiden puunauksen. Markku ihmetteli aamulla miten Immigrant voi olla niin hyvässä kunnossa yli kolmekymmenvuotiaaksi veneeksi. Kerroin vielä, ettei peräpeilissä ole edes sitä viimeistä kisakiiltoa. Peräpeilin loppusilauksen lisäksi hoitelin metalliosat peräpulpetista ja bimini-aurinkokatoksesta. Kävin laiturimme kolmannessa suomalaisveneessä,Happy Hoursissa, iltapäiväjutustelulla Pepen ja Tuulan kanssa. Lisäksi perjantaiset gastini, Säde ja Markku, kävivät Immigrantilla kahvilla. Pienellä iltakävelylenkillä sain päivätinkini täyteen ja viikon aktiivisuus ylitti parilla prosentilla sata. _______________________________________________________________________ 02ma 02 2015
Olemme viestitelleet Vasen Tassun kanssa viikon verran ja tänään onnistuimme näkemään Puerto de Mogánissa. Tassun vaimo, Oili, oli ostoksilla, joten emme väsyttäneet häntä muistelutunnilla. Kahvia hörppiessämme kertasimme tapahtumia ja henkilöitä; Rauman B, IFA Luxus Gabriolet F8, Sambulla Rihtniemeen, Immigrantilla Ruoriin, Pekka, Masa, Sepsi,Pasi ja moni muu asia puntaroitiin läpi. Terveiset kaikille muistoissa olleille.
Haimme Oilinkin shoppailemasta ja jatkoimme tunnin verran maailman parantamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti