perjantai 30. joulukuuta 2016

NAVEGANDO POR LAS ISLAS CANARIAS / Route 6

27su 11 2016 Santa Cruz de Tenerife – Las Palmas Gran Canaria.
Rauhallisen yön jälkeen kippari kävimme suihkuissa ja nautimme aamupalan. Olimme eilen hoitaneet satamamaksun (17,27€), joten pääsimme lähtemään vapaasti. Jouduimme kuitenkin tekemään tuloksemattoman leparin hakukierroksen satama-altaassa ja vasta sen jälkeen ajoimme ulos satamasta. Tuulta oli mukavasti vaikka se kääntyi oletuksen mukaisesti pohjoiseen päästyämme Gran Canarian alkavaan tuuliputkeen. Otimme spinnunpuomin pois kääntyessämme koilliseen. Pienensimme rullapurjeen 2s genoaksi, vauhti pysyi hyvänä 6 kn, vaikka aallokko puskikin vastaan. Ennen pimeän tuloa rullasimme keulapurjeen sisään ja otimme ison alas Isletan jälkeen, aallokko oli kasvanut melkoiseksi, niin kuin se aina tekee tässä törmätessään Gran Canarian pohjoiskärkeen, Isletan rantaan. Kerroin Timolle, kuinka tullessani ensimmäisen kerran Las Palmasiin sekosi plotteri, kun ylitimme voimakkaat merikaapelit, ja satamaa tuntui jatkuvan pimeydessä äärettömän pitkälle. Silloin sain edellä ajavalta Heikiltä opastusta, jonka tarpeessa todellakin olin. Nyt vierasvenesatamaan ajo oli kuin lapsen leikkiä vaikka Fred Olssen yllättikin ajamalla ohitsemme sisäpuolelta. Olimme onneksi ajaneet ankkurissa olevan rahtilaivan suojaan. Ripustimme jäljellä olevat leparit paapuurin laidalle ajaessamme reseptionin laituriin. Oululaiset, Anjakset, olivat vastaanottokomiteana laiturilla. Kylkikiinnitykseen ajaessani, todella pieneen väliin, saimme virheellisesti vain keulaköyden kiinni ja tuulenpuuska käänsi perän ulos. Laitureiden välinen vapaa matka on metrin verran pidempi kuin Immigrantin mitta. Muutamalla eteen otolla ja pakituksella sain käännettyä Immigrantin hallitusti muiden ihmetellessä manööveriä, auttoihan tuuli siinä vähän. Naapuriveneiden kipparit seurasivat silmä tiukkana tapahtumaa ja varsinkin pitkäkölisen veneen omistaja ei uskonut tapahtumaa todeksi. Joimme rommitotit rantautumisen onnistumisen kunniaksi ja söimme vastaanottokomitean tuomat nisuset. Totesimme Timon kanssa, että oli harmi, ettei Jorma olut tätä hyvää selauspäivää mukana. Jormalle kertyi seilausmaileja 125 ja Timolle 217 nM. Kiitos pojille mukavasta seilauksesta. Immigrant ei ollut kaikkein siisteimmillään pitkän telakoitumisjakson jälkeen ja meillä sitä ohjelmaa riitti....
Loki: 27su 11 2016, 0950 Santa Cruz de Tenerife, Log 3764, Mh 2338,4. Iso ylös satama-altaassa ja rulla auki aallonmurtajan jälkeen. Spinnunpuomi öljynrorauslautalla ja harakkaa. Rulla sisään ensimmäiseen merkkiin. 1345 puomi pois, käännös SE>NE, rulla 3s genuaksi, tuulta 9m/s. 1825 rulla sisään ja iso alas Isletan jälkeen. 1928 Las Palmas G.C. Reseption Log 7420 / 56Nm. Mh 2339,3/0,9h. NAVEGANDO POR LAS ISLAS CANARIAS, Pasito Blanco, Puerto de Mogán, San Sebastian de la Gomera, San Miguel de la Tenerife, Santa Cruz de Tenerife y Las Palmas de Gran Canari, matka kaikkiaan 217 nM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti