ITSERAKKAUTTA

VIIKKO 22 GRAN CANARIALLA

Tämä viikko on ollut entisen toistoa Satun lähdön jälkeen, siis jonkinlaista solotautologiaa. Älkää huoliko kyllä, minulla jotain uuttakin on kerrottavana. Valitettavasti siitä varsinaisesta kuvasta jäivät rippeet virkailijalle. Tiistaina kävi nimittäin niin, että hain eläkeläiskorttia Globalin kaukolinja-autoihin – Vale, Kanarialla kaukolinja. Siihen tarvittiin passista kopio ja yksi valokuva. Kaikki otti oman aikansa, ensin piti löytää Tienda de Pfotografia ja valokopioliike. Minulla oli tikulla tyylikäs kuva itsestäni ja siitä tehtyä passikuvaa sitten tarjosin kolmen tunnin päästä, kaavakkeen täyttämisen jälkeen, bussifirman tiskillä. Kohta näin señoritan ilmeestä, ettei kelpaa, mutta hän heilutti kaunista kättään vaakasuunnassa (KomsiKomsaa), totesi kuitenkin jo liimattua kuvaa katsellessaan, että NO. Ystävällinen kun oli, niin kertoi vähä matkan päässä, täällä meillä San Telmon asemalla, olevan fotoautomaattin. Menin sinne sisälle verhon taakse ja valitsin kahden euron yksittäisen passikuvan. Eksyin kuitenkin johonkin Ystäväkuviin. Masiina hoput espanjaksi, että paina nyt jo sitä painiketta, jolla hyväksyt tapahtuman. Samalla koneessa raksuttivat sekunnit. Vaikka kuinka koetin päästä ulos Ystäväkuvista, niin ei. Sitten automaatti ilmoitti; nyt se sitten otetaan ja silloin se räiskähti - salamavalo meinaan. Menin nolona, mutta jännittyneenä ulos odottamaan ystävänkuvaani. Sieltä tuli, hetken kuluttua teknisesti ottaen onnistunut kuva: Me giero ja sydämen alapuolella luki Siempre. Sydämen sisällä oli minun pärstäni punakkana, ilman laseja ja lippalakkia, siis silläkin lailla laillinen kuva. Palasin sen Ystävällisen virkaihmisen luo Ystäväkuvani kanssa ja pyysi saksia. Ei nainen niitä minulle antanut vaan halusi itse leikata. Pero, pero, MuttMutt hoin, muttei siinä mikään auttanut. Naurussasuin annoin kuva hänelle ja sitten me molemmat nauroimme. Mujer leikkasi ylimääräisen rakkaudentunnustuksen pois ja liimasi kuvan melkein ilmaiskorttiin. Siinä minä nyt sitten olen sydämen yläkolmio päätä halkomassa. Tuskin maltan odottaa viikkoa saadakseni tämän kortin. Pussasin neitoa kädelle, niin kuin Franskas on tapana ja lupasin tulla hakemaan kortin hänen työaikaan viikon päästä. Tuskin maltan odottaa saadakseni korttini. Sitten taas on yksi tarheta lisää etsittävänä. Yhtä kortinhakua varten jouduin jo hankkimaan sukellusmaskin ja räpylät. Ei löytynyt porttikortti, mutta paljon en risailevan portin lukonkappaleita. Ei olisi pitänyt odottaa laskuvettä. Niin olen karkaistunut, ettei minua tämä kommellus harmita (väriä se vaan antaa elämääni ja teillekin, kun kehtaa kaiken kertoa Ystäville). Se minua vaan kaduttaa, etten saanut niittä kuvan kehyksiä neidon käsistä, enkä voi pistää niittä tämän jutun liitteeksi (ja pieni peilin palanen siihen keskelle). Että niin oikein - sellaista itserakkautta täällä podetaan ja vaihdan samalla merellisen profiilikuvani paremmin nykymaisemaan sopivaksi.

27ke 05 2015 Vaellus San Andrésista Firgasiin

Jälleen oli kahdeksan Kanariansaarten pitkänmatkanpurjehtijaa vaeltamassa vaihtelevassa säässä. Ajoimme bussilla numero 105 El Corte Inglesin pysäkiltä rantatietä pitkin upeiden maisemien halki San Andrésiin. Laskeuduimme tieltä merenrantaan ja aloitimme vaelluksen pitkin kahden vuoren välistä solaa. Täällä kasvoi bampuruokoa ja sain lainaksi rautasahan terän. Näin minullakin on nyt kevyt vaellussauva, josta todellakin oli työntöapua loppumatkan vaikeassa nousussa. Viimeisen puolentoista tunnin aikana nousimme 200 metristä 534 metriin. Olisin mielelläni tutustunut mielenkiintoiseen ja erittäin siistiin vuoristokylään Firgasiin, mutta bussi lähti jo tunnin päästää kavuttuamme ylös.

Ps. Vertailin kahta vaellusta keskenään ja satunnaisena tilastonikkarina joudun toteamaan tämän tylsemmäksi kuin edellisen. Ottamani kuvamäärä kertoo korutonta kieltä (48/28) Branco la Minan puolesta. Tosin pieni sade ja lyhyt aika Firgasissa olisivat tasoittaneet tilaston.

28to 05 2015 Las Palmas G.C. Järviset opastivat minut Canterasin pohjoispäässä olevaan ruotsalaisbaariin, jossa sai ns. hernekeiton, ärtsopan halvalla. Perinteisestä hernekeitosta se oli kaukana, muistutti ennemminkin verdurasopaa. Kolmen euron annokseksi se oli hyvää, olisi siitä maksanut viisikin. Oli Järvisten mukaan sattumarikas keitto, kun pohjoismaalaiset ovat jo rientäneet kesäkoteihinsa. Tänään launataina vietetään Kanarian Päivää, La grande Fiesta Canaria. Saatan käydä clubilla katsomassa menoa. Ans katto mitä siit sit seura?