maanantai 27. heinäkuuta 2009

KUMMALLISA TAPAHTUMIA LA CORUÑASSA

to23 07 09

Yhtenä haaveena tälle reissulle on ollut mielessäni kuva Immigrantista kiinnitettynä palmuun. Se kertoisi selkeästi, että olen vienyt veneeni todella kauas Rauman rannoilta, pienenä poikana selailemieni meriseikkailukirjojen kuvituksen synnynsijoille. Karille kun tämän kerroin, niin hän halusi olla mukana toteuttamassa tätä mielikuvaa. Niinpä otimme käyttöömme ankaroliinan ja spinnun skuuttiköydet vetäen ne lähimpään palmuun, jalankulkureitin ja lahden pohjukan yli. Riitti siinä coruñalaisilla ihmettelemistä.



Tätä mielikuvasta todisteelliseksi valokuvaksi toimitusta häiritsi Kaspar –niminen delfiini. Satamatoimiston Elena kertoi meille Kasparista, joka tuli satama-altaaseen kerran vuodessa ja tämä ilmestys osui juuri meidän vierailumme toiseen päivään. Kaspar teki poikkeuksen ja vieraili kolmena päivänä perättäin. Kun virittelimme palmuköyttä osui Kaspar paikalle ja katkaisi laiturin toisella puolella olevan veneen maasähkökaapelin hyppäämällä riittävän monta kertaa tälle kaapelille. Ilmeisesti se sai tällin, kun niin lujaa ulvaisi. Hervoton jännitteellinen kaapeli jäi roikkumaan onneksi ilmaan, eikä veteen. Korjasimme kaapelinpätkän pois laiturilta omistajaveneen täkille. Helpotus oli suuri, kun Kaspar näyttäytyi vielä perjantaina. Kaiken tämän kerroin Elenalle piirroksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti