perjantai 23. lokakuuta 2009

LEVADA

21ke 10 09 Levada Nova Prazeresista Calhetaan

Olimme suunnitelleet lähtevämme levadaretkelle jo tiistaiaamulla, mutta vuoristoretki oli vienyt molemmilta voimat ja totesimme yhteen ääneen: ei jaksa. Käänsimme kylkeä ja nukuimme puoli kymmeneen. Nea oli tekstaillut Sarille kysymyksen mille levadalle kannattaa lähteä, kun niitä on niin paljon. Kysymys kuului: Mikä on teidän suosikkilevadanne, onko jotain ihan ”must” retkeä? Sari vastasi: Oi niitä on useita. Eipä auttanut tuo sen enempää kuin opaskirjakaan, jossa esiteltiin 50 kävelyretkeä. Valitsimme reitin, jolle ja jolta pois pääsee linja-autolla.

Samoilla herätyskellon asetuksilla nousimme nyt keskiviikkona klo 0645, kiiruhdimme suihkuun, söimme aamupalan ja reipaskävelimme pysäkille, jonka olimme varmistaneet jo eilen. Kolmen tunnin kyyti Funchalista Prazeresiin maksoi yhdeltä 3,85 €. Bussi lähti 0805 ja pian huomasimme, että siihen olisi päässyt myös venesataman kohdalta. Tämä kuuden liikennöitsijän systeemi ei ole mitenkään selvä. Bussi täyttyi pikkuhiljaa, varsinkin koululaisia tuli joka pysäkiltä, joita oli tuhkatiheään. Ihmettelimme tuota, mutta kai se on turvallisuuskysymyskin, sillä tiet ovat todella kapeita, mutkaisia ja turvattomia. Toinen kummastuksen aihe oli poikien puuttuminen koululaisjoukosta. 2/20, on siinä pojilla kukonpäivät. Vai ovatko muut pojat poimimassa banaaneja kotirinteellä? Ensimmäiseen (linnuntietä) 15 kilometrin matkaan kului aikaa kaksi tuntia. Katsottavaa oli huimilla rinteillä viljalti. Koululaiset jäivät Ribeira Bravassa pois ja tilalle alkoi tulla kansalaisopiston korinpunontakurssilaisia, eläkkeellä olevia Madeiran kansalaisia, jotka puhuivat suureen ääneen. Nämä jäivät Ponta do Soliin ja tuli uusi invaasio: hassujen hattujen eläkeläisryhmä. Seudun kauppias oli saanut naamioitumiskankaita ja niitä oli tehty hameita, housuja ja noita erilaisia hattuja, jotka jouduttivat matkaamme, juuri kun olimme vaipumassa aamuhorrokseen. Kolmen tunnin istumisen ja penkeistä kiinnipitämisen jälkeen saavuimme määränpäähämme Prazeresiin. Menimme ensi töiksemme ostamaan banaanit ja juomat paikallisesta kaupasta. Kaikki kylän kärpäset olivat saaneet kutsun tähän hämärään puotiin (ei sähkövaloa), jossa iäkäs rouva laski ostokset puotipaperille kuulakärkikynällä. Turhaan suomalaiset kyläkaupat kuolivat euroon siirtymisen myötä, olisi vaan otettu mallia Madeiralta, mitään kassakoneita ei tarvita.

Prazeres 1126 monotrip 0,00
Juuri kun olimme starttaamassa levadalle tuli siltä EU-tarkastaja asianmukaisesti pukeutuneena vaelluskeppi kädessään ja kunnanjohtaja kravatissaan ja entisissä prässihousuissa. Ensimmäisen vaiheen remonttiin kunta oli saanut EU-tukea muhkeasti. Kokonaiskustannus oli ollut 1,3 milj. €. Hyvin oli hoidettu tiedottaminen ja EU:n tähtilippu oli kyltin alakulmassa. Alkuun luulimme, että projekti oli hoidettu suomalais-ugrilaisena yhteistyönä, kun tukea oli myöntänyt myös Agricola-säätiö. Hetken päästä valkeni kielitieteilijällekin, että Agricola tarkoittaa maataloutta. Levada on siis kastelukanava. Kyseinen Levada Nova oli rakennettu vuonna 1953. Betonisen kourun vieressä on kunnolla käveltävä polku.



Ylärinteestä tulevat juoksuvedet viedään hallitusti vesikanavan yli sillalla; ne muodostivat vaihtelua melko yksitoikkoiseen alkuun. Nautimme vesihuikat puolen tunnin välein. Eucalyptus-puut komeiden pitkäneulasten mäntyjen lisäksi muodostivat metsän pääpuuston.



Kastelukanava oli rakennettu vaakatasoon maastossa ja se kiemurteli pitkin vuorten rinteitä. Välillä oli vesihuoneita, joilla joesta otettiin tai säännösteltiin levadan vesimäärää. Opasvihkosessa oli hyvä selostus levadasta, tosin Nea ihmetteli kilometritolppien puutetta ja seuraavan mutkan takana olikin metallinen merkki, jossa merkintä 5,5 km. Päättelimme sen jäljellä olevaksi matkaksi. Kun alkoi huikoa loitsui Nea taas suositeltavan ruokapaikan seuraavaan käännökseen.



Hiirihaukat naukuivat ylhäällä, linja-automatkalla näkyi useita tuulihaukkoja. Maisema muuttui kanervarinteiseksi vuoristoksi. Ylitimme kolme jokea astinkiviä pitkin.



Yllättävän ryöstömetsänhoidon tunnun jättivät suurten metsäkoneiden raiskaamat ajourat rinteissä. Tämä levadaretki päättyi ajallisesti kahdenkymmenen viiden minuutin mittaiseen laskeutumiseen Calhetan kylään. Reidet ja polvet olivat lujilla, sillä kestopäällystetie oli todella jyrkkä. Kaltevuutta kuvaa hyvin Kallen laskettelu tien laidasta laitaan, siis kryssi – tämä tie ei itse tehnyt yhtään mutkaa vaan oli vedetty suoraviivaisesti alaspäin. Matkaahan siinä kryssissä tuli lisää, muttei reidet olleet niin piukoilla.

Calheta 1532 monotrip 16 km

Mietimme, istuessamme kyläkuppilassa, tämän levadan olemusta. Opaskirjasessa se oli merkitty helpoksi ja sopivan myös lapsille. Haluaisimme nähdä ja kuulla lapsiperheen kommentit varsinkin tuon loppulaskeutumisen jälkeen. Teemu ei missään tapauksessa olisi selvinnyt pystyssä runsaan kolmen tunnin vaelluksen jälkeen tuota loppuhuipentumaa. Polvet olisivat taatusti olleet asfaltti-ihottumalla. Kalle ihmetteli kahden tunnin vastavaloon lampsimisen jälkeen reitin kulkusuuntaa, kun toisin päin olisi nähnyt paljon paremmin. Nyt nähtyään loppurinteen, totesi hän suunnan oikeaksi. Jos olisimme nousseet aluksi tämän mäen olisi reidet hyytyneet tykkänään ja reissu olisi keskeytynyt.

Kysyimme baarinpitäjältä seuraavaa linja-autoa Funchaliin. Olimme valmistautuneet puolentoista tunnin odotukseen, mutta iloksemme bussi tulikin jo viiden minuutin päästä (1640). Kuljettaja oli niin puhelias, että hän osallistui peilin kautta keskusteluun. Lisäksi hän käytti käsiään enemmän elehtimiseen kuin ratin pyörittämiseen, vaikka menimme tiukkaan mutkittelevaa serpentiinitietä. Auto oli varsinainen tehokuljettamo: kullekin riville oli mahdutettu viisi istuinta. Istuinväli ja penkkien leveys olivat niukat kuten Spanairin charterkoneissa.



Bussin ikkunassa luki via rapida ja odotimme innolla matkan suuntatutumista moottoritielle ja tunneleille. Tämä osuus alkoi Ribeira Bravasta, josta oli Funchaliin matkaa 18 kilometriä. Menomatkalla tuohon väliin vuoristotietä pitkin jokaisella pysäkillä seisahtaen kului kaksi tuntia. Nyt olimme perillä Funchalin keskustassa 1715.

.

2 kommenttia:

  1. Hei teille vuorikiipeilijät!
    Kiva kuulla,että Neakin on pitänyt todellisen aktiiviloman,ja jalat ovat saaneet muutakin treeniä kuin asfalttitallausta.Varmasti upeita nuo maailmanperintökohteet.Tiedättekö muuten,että argentiinalainen tangokin on nyt maailmanperintöä?
    Onko Nea todella ruvennut juomaan kahvia??
    Lumivalkeat terveiset Ylläksen maisemista.
    Soili

    VastaaPoista
  2. noo, kahvin suhteen piti tehdä pieni kokeilu, saanko tilattua erilaisia kahveja paikallisella kielellä :). Sain mitä tilasin eli kokeilu onnistui.

    VastaaPoista