perjantai 25. heinäkuuta 2014

KAKSIN POHJOIS-ATLANTILLA

21ma 07 2014 Bologne_sur-Mer - Dieppe
loki: Bologne- sur- Mer 0940 - Dieppe 1950, 58nM Aamulla jouduin hetken odottelemaan muiden veneiden lähtöä, sillä Immigrant oli saarrettu ahtaaseen nurkkaan. Tankkauksen jälkeen pääsin liikkeelle. Tällä kertaa kiersin visusti mereltä näyttävän hiekkasärkän. Nostin ja avasin purjeet ja puolen tunnin kuluttua seilasin viiden metrin persmyötäisessä kaikki rätit avoinna. Kahdella alapuolen jennin skuutilla leikkasin kohti laivaväylää ja Doweria 20 astetta pois reittipisteeltäni. Puolelta päivin jouduin ottamaan spinnun puomin avuksi sadakseni seilit pysymään vedossa. Kaukana laivaväylällä hetken liikennettä. Takaani lähestyi vene iso ylähhllä moottorimerkki näkyvissä. Minäkin jouduin ottamaan etupurjeen sisään tuulen tyynyttyä. Melko hauskaa oli se, että tuo lähestyvä vene oli Chiara. Muita veneitä tai aluksia ei ollut näkyvissä koko Pohjois-Atlantilla, vain kaksi Suomen lippuista.
Hetken kuluttua tuuli taas, joten pääsimme purjehtimaan. Ennen satamaa lähetymistä kävin katsomassa viime reissun kuvat ja luin tekstin. Otin sen mukaisesti etuseilin sisään aallonmurtajan ulkopuolella ja laskin isopurjeen satama-altaassa, täysin aallottomassa tilassa. Chiara ajoi edellä satamaan ja järjesteli mulle vieruspaikan.
Kävin kuvaamassa iltamyöhällä Dieppen kaupunki ja sinne jäi vielä tutustumiskohteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti