lauantai 4. heinäkuuta 2009

MITKÄ VALOT YÖSSÄ?

04 la 07 09 Guernsey

Eilisen tiedon jälkeen me joudumme olemaan täällä Guernseyssä vielä viikon. Nealle tuo tieto aiheutti psykosomaattisen kuumeen ja yskän. Edellinen kipparin diagnoosi perustuu masennuksen aiheuttamaan kuumetilaan, johon liittyy aiempi vilustuminen, lääkitys 1,5 tbl Burana 600 ja 2 pss Finrexin. No joo, me olemme todellakin molemmat vilustuttaneet itsemme kuumina päivinä ajellessamme vetoisissa linja-autoissa. Aioimme lähteä tänä aamuna Jerseyhin, mutta aamulla arvioimme Nealle olevan levollisempi päivä paikallaan. Siirsimme sen laivareissun maanantaihin. Huomenna seitsenvuotishääpäivänämme yritämme mennä lähinaapurisaari Hermille. Sieltä pääsee useammin päivässä pois. Tämä päivä on kulunut pitkään nukkuessa ja venettä varustellessa. Venetarvikeliike on vaarallisenkin lähellä, tänään tuli hankittua Guernseyn kohteliaisuuslippu, vaikka olemme jo miettineet kansallisuudenkin hankkimista, jos remontti sillä edistyisi. No yritämme ensin nuolaista tuolla lipulla paikallisia. Lisäksi ostin Espanjan ja Portugalin rannikon yleiskortin, ripakytkimen, ajolippuun lyhyen lipputangon, popparipihdit ja veneen vahausaineita. Nea viihtyy sisällä, ulkolämpötilan ollessa 25,4 astetta. Hän osti tänään lisää pokkareita, jotka linja-autolippujen lisäksi ovat ainoita halpoja tällä saarella. Kirjoittelen tekstiä päivänvarjon suojassa sitloorassa. Hankimme pari päivää sitten Buoyweather.com netti-sääennustepalvelun ja se on minulla nyt kotisivuna. Aina kun yritän nettiin surffaan tulevia säitä Biskajalla ja Atlanttilla, jos kuitenkin pääsisimme sinne joskus.



Kaikille merenkulkijoille kysymys, varsinkin merenkulun opettaja Wilbelle. (Yritin lähettää tämän sinulle Jouko sähköpostilla, mutta se tuli takaisin. Onko osoitteessa joku vika? Lähetä vastaus sähköpostilla, niin saamme sen ajantasalle). Tunnista kuvan valot. Kuva on otettu täällä Guernseyssä. Lähettäkää vastaus kommenttina. Liity siis lukijakseni ja käytä ilmaista kommenttikenttää. Hyvää lauantaiehtoota kaikille toivottaa kippariKalle.

1 kommentti:

  1. Moi Kalle & Nea,
    olen yrittänyt kirjautua mukaan rinkiin, mutta tekniset taidot eivät taida olla riittävät! siltä varalta, että tämä kuitenkin tulee perille:
    1, Hyvää hääpäivää!
    2, elän mukana telakkatuskassanne
    3, onko reittisuunnitelma, miehitys tms menossa radikaalisti uuteen muottiin? mun pitäis pikkuhiljaa alkaa etsiä sopivia yhteyksiä ja tietää milloin ja missä olisi sopivaa liittyä seuraan.
    4, laita mulle vaikka mail huomenissa jos ehdit jne (jorma.saine@seb.fi)

    LYCKA TILL
    Jorma

    VastaaPoista