Koko tämän tiistaipäivän virittyneisyys alkoi jo maksaessani satamamaksua ja todetessani sen olevan kohtuullinen. Puerto Deportivo de Almerimarin molemmat satamakapteenit olivat ystävällisiä ja huumorintajuisia, ellei suorastaan veitikka silmäkulmassaan. Satamamaksu oli vain 25 euroa yöltä, vaikka palvelut olivat hyvät. 3,5 euron netti toimi melkein moitteettomasti. Aamulla pyysin satamakapteenia varaamaan minulle paikan Puerto San Josesta. Hän soittikin sinne ja kahden kohteliaanpitkän keskustelun jälkeen ymmärsin, että pienessä satamassa oli jo kolme venettä rinnakkain. Juan oli ymmällään lopetettuaan puhelun, kun sanoin ymmärtäneeni kaiken ja kiilteisen vastauksen. En myöskään ottanut vastaan ankkuroitumismahdollisuutta satamalahdelle.
Seuraavaksi tuli mielenkiintoinen keskustelu, Juan alkoi tarjota minulle vaihtoehtoa, vain 24 mailin päässä oleva Almería, jonka olin ohittanut edellisillä kerroilla, lahdenpohjukassa olevana. Siitä, tulisi matkallani neljä mailia lisää, eikä reissu etenisi. Nyt Juan vetäisi oikeasta narusta ja kertoi siellä olevan koko viikon kestävä Fiesta, kysyin leikilläni Siesta? Hän näytti kaulassani roikkuvaa kameraa ja kertoi sen olevan Fiesta- juhla, jossa on kauniita tyttöjä. Vastasin, O, baila baila! Si, sanoi Joan ja nikkasi silmää. Olin kertonut viipyväni San Josessa, jonka kauneutta olimme kehuneet kilpaa, vain päivän. Nyt sanoin viihtyväni Almeríassa kaksi yötä. Ja niin me papit naurettiin (Lauri eritoten).
Jollakin tavalla Lauri, Tommy Hellstenin MIESMATKA – kirjasta, on saanut minut ryhdistäytymään. Vaikka nyt tiistaina seilasin kovassa myötätuulessa, niin jaksoin korjata taas veneeni mustakenkävaurioita. Niitä olin itse aiheuttanut Kielerwochelta ostamillani ns. purjehduskengillä. Tavan takaa palasivat kirjan ja Laurin ajatukset mieleeni, vaikka Lauri, pappina analysoi kaiken ja tekee minkä uskaltaa. Olen impulsiivisempi, ja avoimempi ja otan tapahtumat vastaan niiden tullessa. Tällä kokemuksella pitää jo olla kaikelle miltei valmis.
Almeríassa on yli 155tuhatta ihmistä ja sen satamaan tulin nyt hyvässä myötätuulessa. Sain ison alas kommelluksitta kymmenen metrin tuulessa ja ajoin satamaan muistaen, ettei käsiWHF ollut vieläkään toimintakykyinen. En antanut asia vaivata (Lauri olisi miettinyt sitä koko iltapäivän). Marinero oli väijymässä (positiivinen kommentti) aallonmurtajan kulman takan ja ohjasi Immigrantin paikkaan keulan vasten tuulta, el nũmero 37.
Toimistossa oli taas kaunis (kuinka niitä osuukin olemaan silmissäni niin kauniita joka toimistossa) tyttö ottamassa minut vastaan. Rutiinilla hoitelimme kaiken byrokratian espanja -englanti linjalla. Nimeäni tavatessa kysyin, Come te llamas? ja katsoin hänen olemattomaan rintalappuunsa. Humoristinen tyttö kerto nimekseen Marñella ja teki nj -merkin juuri siihen mihin katosin. Gracias Mariñella! Lopuksi hän totesi, että jos tulet puolenyön jälkeen voit soittaa minulle numeroon 003699xxx / (en sitä nyt kaikille pojille anna). Mariñella punastui ihastuttavasti ymmärtäessään tämän kielikompan. Kerroin soittavani mielelläni! Lisäksi hän lupasi antaa minulle huomenna, kartan.
Näin jonkinlaisen bulevardipuiston ja suuntasin sinne. Hetken ihmettelin keramiikkataiteilijoiden määrää, kunnes muistin täällä olevan Fiestan. Minuunkin ne alkupään työt tekivät vaikutuksen, mutta kun niitä vaan riitti ja riitti, niin totesin niiden kuitenkin olevan vain tekijänsä näköisiä myyntiartikkeleita. Alkuhienouden jälkeen havainnoitsinkin tätä väkimassaa ja kun eteeni tuli haukotteleva mies, niin ymmärsi melkein kaikkien (90%) olevan naisia ja haukottelevien heidän miehiään. Tuli jotenkin mieleeni Rauman Pitsiviikot.
Vapauttava suihkulähde antoi kosteutta ilmaan ja jätin toisen puolen teltoista käymättä.
Menin bailabaila musiikin houkuttelemana pikkukujille ja nyt vasta tulikin vastaisku. Täällä, kun ei ollut kuin nuoria 20 -40- vuotiaita. Valtaisa meno ja meininki, pulloja kaduilla ja virtaamispaikkaa hakevia uroita.. Vartin vaellettuani valitsin ensimmäisen turvalliselta näyttävän baari. Siellä myytiin tapaksia. Seisahduin pystypöytään ja tarkkailin tiulannetta. Siirryin seinustalle kuitenkin niin, että saatoin tarkkailla kaikkea. Tilasin maailmanmiehen elkein pari tapasta ja oluen (kuin ikään olisi Lauri tehnyt jatko-osassa). Sain cervezan ja tapakset. Oiga, arroz! pyysin ja ravistin suolaa ruskettunein käsivarsin tehokkaasti (Lauri olisi tässä vaiheessa toivonut jonkun huomaavan hänet ja hänen tatuointinsa, joka kertoi ...). Seurasin keski-ikäisen pariskunnan tuloa seisomopöytään havaiten, niin kuin Lauri olisi pappina sanonut, naisen viehkeyden. Siinä vaiheessa, kun heidät siirrettiin naapuripöytääni, en voinut olla ihailematta reisien ylvästä naisellista muotoa, jotka yhtyivät kauniiseen, sopusuhtaiseen vartaloon. Söin kaikki merelliset tapakset, mitä listalla oli ja tilasin toisenkin oluen. Ihailin tapasbaarin tarjoilijoiden tehokkuutta ja valppautta. Kun pikkulautanen oli tyhjä tuli tarjoilija ja kaappasi sen, samalla katsoen kysyvästi, jotain muuta. Vaihtuvuus tapasbaarissa oli nopeaa.
Maksettuani 7,5 euroa hyvistä tapaksista ja oluista lähdin taas kapean kadun vilinään. Nyt nuoret olivat
jo humaltumassa ja jonottamassa diskoihin, Jatkoin katua ylöspäin vajaa sata metriä ja näin kutsuvan
puistokahvilapöydän. Mennessäni tilasin cafe solon ja Istahdin polyrottinkituolille. Hetken mittailin
korkealle kurottautuvia palmuja ja kun oli arvioinut niiden kolmekymmenmetrisiksi, tajusin olevani
Katedraalin aukiolla, Plaza de la Catedralilla, kuin sisäpihalla. Löysin rauhan (sisäinen Laurinikin oli
tyytyväinen), kunnes espanjalainen isä löi lastaan pepulle. Pieni kaksivuotias vilkas tyttö oli kuin Maritza,
koko ajan levottomasti liikkeellä. Viimein hän villikko karkasi ja äidin lähdettyä hakemaan saattoi isä
keskittyä päivän otosten katseluun. Sieltä löytyi koko perheestä nautittavaa. Mietin, onko tämä minunkin
valokuvaharrastukseni poissa teemasta ELÄ AJASSA – ELÄ PAIKASSA. No kuitenkin tallennan niitä omia muistoja, joita sitten voin käyttää ja muistella.
Samba rytmit ottivat minut valtaansa hetken kuljettuani ja seisahduin kulmakuppilaan, Tilasin tasapaksusti una mohito. Kun kolmannen kerran melussa tositin sen, antoi baarimikko minulle ääntämisopastuksen; UN moHIto!
Alun alkaen, kun lähdin kulkemaan Almerían liiankin siistejä jalkakäytäviä, vain sen sinivalkoisen perä oli kutsuva. Nyt palatessani veneelle alkoivat naiset näyttää uskomattoman kauneilta, miltei syötäviltä herkuilta. Onneksi ennätin portista ennen puoltayötä ja minun olisi pitänyt soittaa Mariñellalle.
MARÑELLA, D ́CARMELA ...
Samba rytmit ottivat minut valtaansa hetken kuljettuani ja seisahduin kulmakuppilaan, Tilasin tasapaksusti una mohito. Kun kolmannen kerran melussa tositin sen, antoi baarimikko minulle ääntämisopastuksen; UN moHIto!
Alun alkaen, kun lähdin kulkemaan Almerían liiankin siistejä jalkakäytäviä, vain sen sinivalkoisen perä oli kutsuva. Nyt palatessani veneelle alkoivat naiset näyttää uskomattoman kauneilta, miltei syötäviltä herkuilta. Onneksi ennätin portista ennen puoltayötä ja minun olisi pitänyt soittaa Mariñellalle.
Aamulla menin ensitöikseni hakemaan sitä karttaa. Meriñella valitteli, ettei se ollut vieläkään saatavissa.
Samalla tuli takahuoneesta toimistotyttö, ei vaan Varsinainen Nainen. Mariñella huomasi silmieni
viiltohaavojen rävähtävän auki ja oli hieman nolona, tilanne muuttui entistä tukalammaksi, kun tämä
Carmela tuli hakemaan paperia tiskiltä, johon nojailin. Yritin lukea Laurin tavoin Marñellan ajatuksia: Aina
tuo ämmä änkee tähän tissineen kun minulla on asiakas hallussa. Todellakin Varsinaisella Naisella oli
Pikkumusta yllä, joka ei jättänyt mitään epäselväksi. Kaula-aukko oli niin syvään uurrettu, että antoi kauniit
rinnat ... ja hänen Varsinainen Peränsä oli jotain uskomatonta ja saati sitten ne korkeat työjalkineet. Nyt
havahduin, että todellakin tuo oli neitosen työasu. Suomessa helsinkiläiset cityblondit voisivat uskaltautua
illalla härnäämään miehiä tuollaisessa asussa. Onnekseni en eilen illalla nähnyt häntä toimistolla. Olisin
seilauspäivän jälkeisenä yönä tarvinnut biljardihousuja yöasukseni. Tilanne meni ohi ja sain kysyttyä
suosikkitytöltäni mitä minun pitäisi nähdä Almeríassa. Catedraali. Si sen olen jo kokenut ja tapakset, joita
hänkin piti paikallisina herkkuina. Muurit jäivät siis tämän päivän tutustumiskohteiksi.
Vietin päivän biitsillä harjoittaen vatsalihaksia, jotka kieltämättä ovat suolalla kehittyneet –paksuimpaan muotoonsa. Ongelmana ei enää ole pelkästään uimahousun päälle pyrkivä laskeutuva pallea (Laurin huomautus; sehän on mahanrullukka), vaan uimarengas, joka on jostain tullut salakavalasti mukaani. Pidä siinä sitten helteellä huoli suolatasapainosta. Onneksi nämä mietteet katkesivat, kun huomasin hyräileväni viiskytluvun iskelmää Oh El Bajon ja sen sanat; Carmen Gita kun tummuvi yö, sulle hulluna syömmeni lyö... Jännitin väkisinkin palleani ja ymmärsin ajattelevani Debet ja Gredit (DG) alkukirjainten muodostamaa kaunista kuviota. Suoraan kuin aamun tapaamisesta. Pudistin päätäni jotta voin kävellä biitsillä ja lauloin satakuntalaisten laulua niin pitkälle kuin muistin. Ihmettelin ettei siinä puhuttu mitään meistä merenkulkevista raumalaisista. Istahdin rantapyyhkeelle kauniiseen paikkaan ja ajatuksen valtasi Armi Kuusela, toinen nainen johon olen ihastunut. Armi kävi Raumalla, mutta vanhempani eivät suoneet minulle tilaisuutta nähdä viisivuotiaan rakkauteni kohdetta. Lehtimäen piika, Kaijaan olin äärettömästi pihkassa, hän oli se ensimmäinen nainen, jolle halusin laulaa; Minä soitan sulle illalla, sillä ilta on rakkauden aikaa. Olin ihmetellyt tuota Carmen Gitan ihailua, kunnes vasta kuuskytluvulla Marilyn aukaisi hakansa tähän loputtomaan ulkomaisten naisten halailuun (pitikö sanan olla ihailuun?). Tässä vaiheessa muistin päivän päätutustumiskohteen – Alcazaba. Niin on ollut hellettä pitkän aikaa, että veneelle palatessani hain varjoa jo verkkoaidastakin, samalla päätin tänään ottaa kameran mukaani.
ALCAZABA
Tein alkumatkan samana lenkkiä kuin eilen, löytämättä kuitenkaan mitään sinisvalkoista johtotähteä. Kiinnitin huomioni naisten viuhkan käyttöön. Olin ajatellut näyttäväni hassulta kori(paperi)hattuineni totesin sen olevan viuhkan korvike miehille ja antavan vilvoitusta.
Vietin kotvan aikaa keramiikkamarkkinoilla, söin tapakset Plaza de la Catedralilla ja suuntasin kulkuni
Muureille. Alcazaba on rakennettu puolustustarkoitukseen, niin kuin Espanjassa niin monen muunkin
kaupungin puolustamiseen. Kokonaisuus käsittää monta tyylisuuntaa ja on vuosilta 955- 1489. Alcazaba
oli aivan uskomaton paikka ja varsinkin näin iltavalaistuksessa. Ehkä kirjoitan siitä vielä joskus enemmän,
palataan siis tapasten maailmaan.
Palatessani Plaza de la Cetedralin kautta sain eilisen illan tunnelman tallennettua biteille. Vielä maistuisi
pari tapasta ja istahdin terassille, jossa oli julisteet Quatenta Prinsipales radioasemasta. Siihen ihastuin
edellisellä seilauksella ja kuuntelen sitä nytkin aina, kun vaan löydän sen. Tilasin kannun Sangriaa (minulla
kun tänään on NC-päivä, no cerveza) ja katsoin listalta sinisimpukat ja ravut. Yllätyksekseni ne eivät
olleetkaan tapaksia ja niin söin pari illallista nautiskellen. Siinä meni se säästökuuri, mutta ne maistuivat
tavattoman hyviltä. Todo buenas. Vyöryin veneelle taas ennen puoltayötä. Lauri kiitteli sinnikkyydestäni,
kun olin käynyt muurit niin tarkkaan läpi. Lisäksi hän noteerasi sen kauniin asetelman, joka oli illalliseni
lopputulos ja vielä erityisesti, että olin välttänyt kaikki kiusaukset.
PAINAJAISMAINEN HERÄÄMINEN
Torstaiaamuna heräsin kesken unieni hikisenä - miettien työasioita, siis mitä? Olin illalla lukenut pari Raumalta saamaani viestiä; Vernadoc –kirja on valmis, se on saatavissa ja toinen käsitti Maailman- perintöavustuksia, joita tälle vuodelle ei ole vieläkään myönnetty. Havahduin mietteisiini, että sinne pitää lähettää delegaatio (raumalaiset kansanedustajat, molemmat kaupunginjohtajat, Vanha Rauman Yhdistyksen ja liikkeenharjoittajien edustajat) kertomaan kuinka tärkeitä nämä Mp-avustukset ovat juuri Vanhan Rauman maailmanperintökohteen ylläpitämiseen. Valtiohan on siihen omalta osaltaan sitoutunut. Mitä helvettiä minä mietin aamulla Välimeren satamassa! en ole siis vieläkään runsaassa kahdessa kuukaudessa päässyt irti velvollisuudentunteesta ajatella Vanhan Rauman asioiden hoitoa. Näistä ajatuksista huolimatta sain kuitenkin vielä hetkeksi kiinni unen päästä, kunnes heräsin sodan melskeeseen.
MAAILMAN KAUNEIN SANA - LA FIESTA
Räjähdyksiä, räjähdyksiä, yhä uudelleen, tasaisin välein. Kömmin ylös kajuutasta, onneksi näin ensim- mäiseksi paikallisten vapaa-ajankalastajien suuntaavan merelle rauhallisesti. Ehkä kyseessä oli jonkun vuoristovaltatien raivaus. Kävelin palauttamaan avainta ja sain taas nähdä ihastukseni. Kaikki meni mallikkaasti ja lopuksi kysyin noista räjähdyksistä. Nyt näin kauneinta mitä maapallo päällään voi kantaa. Mariñella sanoi pamausten kuuluvan La Fiestaan. Taivas miten kauniisti tämä sulotar käytti suutaan ja kieltään. Kiinnitin niihin erillisinä eliminä huomiota. La Fiesta, maailman kaunein sana!
Ps.
Lähdin onnellisena jatkamaan seilaustani Välimerellä kaiken kokemani, kauniiden naisten, sanojen ja tapasten siivittämänä. Kävin pelin edessä ja yritin sanoa tuon taikasanan La Fiesta. Se ei näyttänyt lainkaan siltä mitä olin odottanut (no ei tietenkään sinun suustasi, sanoi Lauri). No ajattelin, ettei raumalais- neitokaan oikein onnistu olemaan kaunis ja aistikkaan seksikäs, sanoessaan: Mnää ole Äyhölt.
KippariKalle Mediterranean en Almeriá y en Cartagena 31 de agosto 2014
Vietin päivän biitsillä harjoittaen vatsalihaksia, jotka kieltämättä ovat suolalla kehittyneet –paksuimpaan muotoonsa. Ongelmana ei enää ole pelkästään uimahousun päälle pyrkivä laskeutuva pallea (Laurin huomautus; sehän on mahanrullukka), vaan uimarengas, joka on jostain tullut salakavalasti mukaani. Pidä siinä sitten helteellä huoli suolatasapainosta. Onneksi nämä mietteet katkesivat, kun huomasin hyräileväni viiskytluvun iskelmää Oh El Bajon ja sen sanat; Carmen Gita kun tummuvi yö, sulle hulluna syömmeni lyö... Jännitin väkisinkin palleani ja ymmärsin ajattelevani Debet ja Gredit (DG) alkukirjainten muodostamaa kaunista kuviota. Suoraan kuin aamun tapaamisesta. Pudistin päätäni jotta voin kävellä biitsillä ja lauloin satakuntalaisten laulua niin pitkälle kuin muistin. Ihmettelin ettei siinä puhuttu mitään meistä merenkulkevista raumalaisista. Istahdin rantapyyhkeelle kauniiseen paikkaan ja ajatuksen valtasi Armi Kuusela, toinen nainen johon olen ihastunut. Armi kävi Raumalla, mutta vanhempani eivät suoneet minulle tilaisuutta nähdä viisivuotiaan rakkauteni kohdetta. Lehtimäen piika, Kaijaan olin äärettömästi pihkassa, hän oli se ensimmäinen nainen, jolle halusin laulaa; Minä soitan sulle illalla, sillä ilta on rakkauden aikaa. Olin ihmetellyt tuota Carmen Gitan ihailua, kunnes vasta kuuskytluvulla Marilyn aukaisi hakansa tähän loputtomaan ulkomaisten naisten halailuun (pitikö sanan olla ihailuun?). Tässä vaiheessa muistin päivän päätutustumiskohteen – Alcazaba. Niin on ollut hellettä pitkän aikaa, että veneelle palatessani hain varjoa jo verkkoaidastakin, samalla päätin tänään ottaa kameran mukaani.
ALCAZABA
Tein alkumatkan samana lenkkiä kuin eilen, löytämättä kuitenkaan mitään sinisvalkoista johtotähteä. Kiinnitin huomioni naisten viuhkan käyttöön. Olin ajatellut näyttäväni hassulta kori(paperi)hattuineni totesin sen olevan viuhkan korvike miehille ja antavan vilvoitusta.
Torstaiaamuna heräsin kesken unieni hikisenä - miettien työasioita, siis mitä? Olin illalla lukenut pari Raumalta saamaani viestiä; Vernadoc –kirja on valmis, se on saatavissa ja toinen käsitti Maailman- perintöavustuksia, joita tälle vuodelle ei ole vieläkään myönnetty. Havahduin mietteisiini, että sinne pitää lähettää delegaatio (raumalaiset kansanedustajat, molemmat kaupunginjohtajat, Vanha Rauman Yhdistyksen ja liikkeenharjoittajien edustajat) kertomaan kuinka tärkeitä nämä Mp-avustukset ovat juuri Vanhan Rauman maailmanperintökohteen ylläpitämiseen. Valtiohan on siihen omalta osaltaan sitoutunut. Mitä helvettiä minä mietin aamulla Välimeren satamassa! en ole siis vieläkään runsaassa kahdessa kuukaudessa päässyt irti velvollisuudentunteesta ajatella Vanhan Rauman asioiden hoitoa. Näistä ajatuksista huolimatta sain kuitenkin vielä hetkeksi kiinni unen päästä, kunnes heräsin sodan melskeeseen.
MAAILMAN KAUNEIN SANA - LA FIESTA
Räjähdyksiä, räjähdyksiä, yhä uudelleen, tasaisin välein. Kömmin ylös kajuutasta, onneksi näin ensim- mäiseksi paikallisten vapaa-ajankalastajien suuntaavan merelle rauhallisesti. Ehkä kyseessä oli jonkun vuoristovaltatien raivaus. Kävelin palauttamaan avainta ja sain taas nähdä ihastukseni. Kaikki meni mallikkaasti ja lopuksi kysyin noista räjähdyksistä. Nyt näin kauneinta mitä maapallo päällään voi kantaa. Mariñella sanoi pamausten kuuluvan La Fiestaan. Taivas miten kauniisti tämä sulotar käytti suutaan ja kieltään. Kiinnitin niihin erillisinä eliminä huomiota. La Fiesta, maailman kaunein sana!
Ps.
Lähdin onnellisena jatkamaan seilaustani Välimerellä kaiken kokemani, kauniiden naisten, sanojen ja tapasten siivittämänä. Kävin pelin edessä ja yritin sanoa tuon taikasanan La Fiesta. Se ei näyttänyt lainkaan siltä mitä olin odottanut (no ei tietenkään sinun suustasi, sanoi Lauri). No ajattelin, ettei raumalais- neitokaan oikein onnistu olemaan kaunis ja aistikkaan seksikäs, sanoessaan: Mnää ole Äyhölt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti