keskiviikko 13. elokuuta 2014

YÖNYLI SPANJAAN

11ma- 12ti 08 2014 Portugalin Lagosista Espanjan Rotaan. Logi; Lagos 1520- Rota,Cadiz SPE , 126 nM Kävin maksamassa 44 euron satamaksun ja pyysin avaamaanm jalankulunsillan kymmenen minuutin päästä. Muitakin veneitä oli lähdössä, joten meille tuli ajolähtö. tuulta oli riittävästi, yli 12m/s takaa. Seilasimme pelkällä rullapurjeella läpi yön täydenkuun valaistessa väylämme upeasti, tosin se siirtyi valitettavasti ajan myötä väärään suuntaan.
Aamupäivällä siirryimme Espanjan vesille. Satu sai urheana yönyliseilorina vaihtaa portugalin lipun vähän jo kärsineeksi punakeltaiseksi lipuksi. Täytyy hankkia uusi kohteliaisuusviiri.
Saavuimme Cadizinlahden Rotaan hyvissä ajoin päivällä, varttia vaille kaksi, espanjaan aikaa 1445. Olimme seilanneet 127 mailin matkan 22,5 tunnissa sikses loistavassa tuulessa. Olin niin täsmällinen, että ilmoitin Immigrantin pituudeksi 11,3 metriä ja tuo ,3 aiheutti suuren selkkauksen, kun marinero laskutti edellisen kerran mukaisesti tasametreistä. Kiinnityimme jo satamatomiston eteen laituriin, kunnes vesipussi tuli ja sen kippari viittilöi meidät pois. Vasta silloin huomasimme odotuslaiturin tekstin huoltoasemaponttonissa. Tankkaus 74 litraa. Rantautumisoluena nautin WakkaSuomen Panimon puolen litran Savu Kataja -oluen. Ihmettelin illan mittaa kuinka purjehdusjalkineet olivat niin sekaisin, kunnes katsellessani tyhjää pulloa havaitsin sen olleen tyjyä, yhdeksän prosenttista - elämäni pöhnät. Kirjoitin tämän tekstin jo illalla nettikaviossa, muttei se tallentunutkaan eikä lähtenyt liikkeelle, joten tässä tämä nyt sitten on. Seilaus jatkuu kohti Gibraltaria ja Välimerta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti