sunnuntai 17. elokuuta 2014

RANSKALAISALUS YLLÄTTI

13ke 08 2014 Rotasta Barbateen
Loki: Rota 1600 – Barbate 2155, 40 nM Edellisen pitkän seilauksen vuoksi lähtömme siirtyi myöhään iltapäivään. Ajatuksena oli kuitenkin seilata Girbaltarille saakka. Varsin nopeasti ymmärsimme, etteivät voimamme riitä sinne saakka, joten selvitin mahdolliseksi välisatamaksi Barbaten Trafagarin niemenkärjen takana. Nostimme ison täytenä ja avasimme rullaa k0olmosen verran, sillä tuulta oli takalanteelta (W) 10 m/s. Nyt Afrikka ei tullut yllätyksenä ja se näkyi illalla jo pitkään edessämme ennen kuin käännyimme itään. Huilailimme vuorotellen puolen tunnin pätkiä. Kipparin tullessa vuoroonsa Satu pyysi juotavaa alhaalta, mutta perui säikähtäneenä pyynnön, kun keulamme editse isompi ranskalaisalus ohitti meidät. Se oli tullut täysin puun takaa. Siinä sitä riitti ihmettelyä. Olimme juuri lähestymässä Trafalgarin majakkaa ja niemenkärkeä. Tuuli muuttui oikuttelevaksi, joten otimme seilit pois. Yllättävän suureksi piti plotterin näyttö säätää ennen kuin niemenkärjessä oleva aallokkovaroitusmerkki tuli näkyviin. Purjehtijan raamatussa, Reedsin Nautical Almanac, varoitti Barbaten lähestymisestä ja sisäänajosta pimeällä. Siinä kuvailtiin tapahtumaa suorastaan hazardiksi.
Kerroin tämän Satulle vasta kun olimme kiinni vierasvenelaiturissa. Kaikki muu oli selvää, mitä nyt merkkejä puuttui ja satama-altaasta vierasvenelaituriin oli plotterin kartasta poikkeava. Pääsimme laituriin illan viimeisillä hämyillä. Komea 40 mailin seilauspäivä, moottori oli päällä vain tunnin. Nyt menimme nukkumaan huomattavasti ripeämmin kuin edellisenä yönä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti