torstai 1. lokakuuta 2015

CAMIÑO DAR VUELTAS CASI DE ROQUE NUBLO

29TI 09 2014 VAELLUS ROQUE NOBLOLLE
Mielenkiintoinen camiño Roque Nubolle. Tämä 1811 metriä korkea kalloipahta oli koko päivän näkyvissä, kun lähdimme vaellukselle Cruz de Tejedasta. Ylhäällä kahden tunnin vaelluksen jälkeen oli mustaa vulkaanista kiveä oleva laki ja sen yllä nousevassa ilmavirtauksessa oli kymmenkunta petolintua, hiiri-, varpus- ja haarahaukkoja. Aikapulan vuoksi tunnistaminen jäi vaillinaiseksi.
Olin kuullut puhetta Nubilon kierrosta ja niin ajatus herätti minussa suurta mielenkiintoa. Olinhan valetanut yli kymmenen kilometriä. Aikaa bussin lähtöön oli niukasti, mutta kaksi valkotukkaista scandinavitarta lähti ylemmäksi ja minä mukana. Naiset jarruttivat reitin muuttuessa vaikeaksi. Yritin yläkautta, muttei se ollut oikea reitti. Jenkkipoika kertoi, että edelliset olivat menneet alempaa, eivätkä olleet palanneet. Muutin siis reittiä ja jouduin yhä kapeammalle, vaikeammin kuljettavalle kalliopahdalle. Jossakin vaiheessa edettyäni viisi minuuttia syttyi ensimmäinen sisäinen varoituskyltti päässäni: Dangerous! Jatkoin hitaasti hetken varovaisesti, kunnes totesin tulleeni pelkotilaan. Nyt mielikyltissä luki: Et ole luvannut kenellekään kiertäväsi Roque Nubloa. Käännyin kiltisti takaisin ja ymmärsin millaiseen paikkaan olin itseni ajanut. Nojasin kalliopahtaan ja keräsin voimia, siirtäen syntyneen palkotilan taka-alalle. Mieleeni tuli sekasortoinen kajuutta Immigrantissa ja äitini kouluttaman siistinä poikana päätin olla näyttämättä sitä kaoosta kenellekään. Ps. Siirryin Roque Nublon kiertämisessä vaihtoehtoon nro 2; Vuokraan auton ja kierrän kivipahdan turvallisesti.
Log 29ti 09 2015: 0830 Muelle Deportivo / 0900 AC-Hotel, bus / 1000 Cruz de Tejeda / 1030 Camiño Roque Nublo / 1400 Roque Nublo / Bus a Las Laguentas y un Cervezas / Bus stop Real Clup Nautico de Gran Canaria / 1645 Muelle Deportivo. Step 20 300 y 12 kilometros. 16 scandinaviska. LIITTEENÄ MOVIE - ROQUE NUBLO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti