Jussi kävi lunastamassa auton (Opel Zafira, hinta 36 €) sovittuna aikana 0800. Söimme aamupalan ja pakkasimme tarvikkeemme seitsenpaikkaiseen autoon. Lähdimme kiertämään saarta myötäpäivään ja parin kuvausseisakin jälkeen jalkauduimme Playa Santiagoon kahville ja pirtelöille. Varsinaiseen maailmanperintöön, Garajonayhin, tutustuimme La Laguna Grandessa.
Teimme patikointiretken Laurisilva metsikköön. Kuvasin oudon näköisiä peippoja, joista ei kirjani antanut määritystä, niiden selkä oli tumman sininen. Ajoimme mutkittelevaa pikkutietä Montana de la Asomadan kautta vierailukeskukseen. Käytimme edellä ajanutta linja-autoa kilpenämme vastaan tulijoita väistättäen. Olimme jo välipalan tarpeessa, muttei vierailukeskuksesta löytynyt ihme kyllä mitään syötävää makeita pikkuleipiä lukuun ottamatta.
Ajoimme kilometrin verran takaisinpäin baariin ja söimme kanarianperunat, kanan ja kaniinienpuolikkaat. Koko päivän autoretken aikana maisemat vaihtuivat komeasti ja aina tuli uusia upeita ja erilaisia näkymiä. Gomeran saari on todella siisti kaikkialta. Ruokailun jälkeen ajoimme takaisinpäin Vallehermosoon.
Pieni kaupunki sijaitsi mahtavan kivipahdan juurella. Ajoimme siellä Parque Maritimoon ihailemaan komeasti lainehtivaa merta. Selvästi näkyi, ettei turistikausi ollut kuumimmillaan ja Gomerallakin vietettiin talvea. Seuraavaksi suuntasimme länsirantaa pitkin alas tavoitteena Valle Gran Rey, jossa Nean kanssa kihlauduimme 20.02 2002 klo 2002. Pääsimme ajamaan neljä kilometriä kun edessä oli tiesulku ja meiltä kysyttiin määränpäätämme. Kauempana oli tapahtunut luonnonkatastrofi ja tie oli poikki. Meidät ohjattiin takasin vierailukeskukselle ja samaista tietä etelään, mitä olimme ajaneet La Laguna Grandesta. Päätimme jättää Valle Gran Reyn ja sen läheisyydessä luolassa asuvien hippinaisten luonnollisen karvoituksen väliin. Ajoimme takasin Vallehermosaan ja sieltä upeiden maisemine saattelemina Agulon vanhaan kaupunkiin.
Pieniä katuja reunustivat vanhat mukavasti rähjäiset talot. Ostin paikallista Mieliä, siis hunajaa, joka kylläkin oli siirappia. Paluumatkalla kävimme Lepessä. Tänne Jussi halusi välttämättä kuvauttamaan itsensä äitinsä nimikkokyltillä.
Hermiguassa jouduimme taas kiertotielle, sillä syksyisen katastrofin jäljiltä tieosuuden kunnostus oli edelleen kesken. Tällä osiolla tie oli kaikkein kapein ja heikkokuntoisin. Loppumatka sujui komealla tiellä, jolla oli neljä tunnelia. Palasimme San Sebastián de La Gomeralle auringon laskiessa. Takana oli tiivis tutustuminen siistiin, komeaan, luonnonkauniiseen ja vaihtelevamaisemaiseen Gomeran saareen. Jussi palautti auton satamaterminaaliin 1950.
_
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti